Kiireinen kevät

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Tollot | Lisätty 27.05.2014

On ollut niin vauhdikas kevät, että kirjoittaminenkin on jäänyt. Vaikka olisikin niin kovin paljon kerrottavaa. Eikä pelkästään hyvää.

Jipon vointi on vaihdellut tosi paljon, ”toinen jalka haudassa” tilasta ihan ookooseen ja pieniin, pirteisiin ilon hetkiin. Niitä reippaita, iloisia Jipiin päiviä on kyllä yhä vähemmän. Tänään se taas jaksoi lenkillä ja jopa leikki pitkät pätkät Iisin kanssa! Todella pitkästä aikaa. Oli ihana katsoa sitä painia. Kun sytostaatti selkeästi aiheuttaa sille yhä pidempiä huonoja jaksoja, niin pakostakin tulee miettineeksi, että pitäisikö lääkitys lopettaa ja ottaa muutama hyvä kuukausi useampien huonojen sijaan? Vaikeita asioita. On vaikea katsoa, kun toinen on väsynyt eikä oma pirteä ihana itsensä. Eläkkeellä se nyt on kaikesta, mikä tuli mulle ihan liian äkkiä ja yllättäen. En ollut vielä valmis siihen, että mulla ei olekaan kisakoiraa. Mutta ei tuota enää voi kilpailuilla kiusata.

Iisi kasvaa ja kehittyy. On se aika veijari! Haluaa tehdä yhdessä, tuntuu jotain oppivan eikä ”suutu” pienestä. Jotenkin sellainen aika täyspäinen kaveri. Kun vielä muistais kasvattaa jalkoihin sen viimeiset 10 senttiä niin sit ois aika hyvä ellei täydellinen. Iisilläkin oli pieni vaivaa: silmätulehdus taas kerran ja mahdoton ihon rapsuttelu. Se vaan paheni, joten eläinlääkäritätille piti viedä sekin. Hoidoksi ruoan vaihto, klooriheksidiinisamppoolla pesu, rasvan lisäys ruokaan, ihopattien (mitä oli raapinut) rasvausta. Eli paljon kaikkea hommaa! Onneksi nyt pari viikkoa myöhemmin tuntuu helpottavan ja rapsuttelu on selkeästi vähentynyt.

Pötkö on ollut teräsmummo, tähän asti. Nyt sitten kiikutin sen eläinlääkäriin oireena ”se yskii sen jälkeen kun on rähissyt Iisille”. Onneksi luottolääkäri Pilvi ymmärsi, että oire ei ehkä ole ihan päästä keksitty ja otti asian vakavasti. Tutkittiin sydän ja keuhkot ja keuhkoista löytyikin ehkä syy: pienen pieni paksuntuma tai nestekertymä kahden keuhkolohkon välissä. Antibioottikuurin pitäisi hoitaa asia kuntoon. Kontrolli on parin viikon päästä, sit tietää auttoiko. Yskintä on ehkä vähentynyt; tosin syynä voi olla sekin, että Iisille ei tartte rähistä niin usein!? Mutta muuten Pötkö menee lenkillä kuin ikää ei olisi 12 vuotta plakkarissa. Ja tosiaan Iisikin on hieman kivempi jo, ehkä se siitä lämpeää.

Uusi koti on kiva. Kaikki on vielä pahasti kesken, mutta pikkuhiljaa. Työmatka on astetta rasittavampi, eikä ihanaa takametsää enää ole, mutta kaikkea ei voi saada.

trio

 

Jipii täs TERVE!

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 07.04.2014

Taas mut roudattiin eläinlääkäriin! Eikä edes sille mukavalle, lässyttävälle tädille, vaan sille miehelle, joka ei ymmärrä, et mun kuuluu saada mässyä kun olen niin kiltisti. Syy, miksi sinne jouduin, oli se, et mua vähän yskitti. Etenkin öisin. No jotain puhetta kuulin jostain ”nestettä keuhkoissa” ja ”kennelyskä”. Kuulemma ipana ei päässyt sen takia sunnuntaina kantamaan variksiakaan! Ois kai voinut tartuttaa sisaruksiin sen ”kennelyskän”. Mikä kennel tää muka on?

No eihän se setä mitään vikaa mun keuhkoista löytänyt vaikka miten kuunteli. Kaikki kuulemma hyvin. Ehkä joku virus, tai olen ehkä vilustunut? Siis täh? Iisiä ei tartte pitää erityksessä muusta maailmasta, jos se ei oireile. Hyvä niin, menee välillä roikkumaan muitten korviin (tai variksiin). Kakkaamisestakin kuulin niiden juttelevan, ja jostain tylosiinin jatkumisesta. Se on varmaan se juttu, kun saan ylimääräisen siivun kinkkua aamuin illoin. Se saa jatkua, sopii. Kuulemma mun kakkaa pitää nyt vähän seurata, joten kakatakaan ei saa sit enää rauhassa. On tää, mähän oon siis ihan terve! Kato vaikka toi kuva, painitaan Iisin kanssa ihan täysillä eikä tunnu missään.

kuva11

Olin muuten lauantaina Timolla hoidossa ja se vei mut juoksemaan! Siis silleen oikeesti, ei mitään kevyttä kenttähölkkää niin kuin joskus Satu yrittää. Pari kilsaa meni ihan joo, mut sit se alkoi vähän puuduttaa. Mut mentiin vaan! Aika hevii settii. Siinä kuitenkin alla oli normilenkki ja illalla vielä käytiin ettii muovipurkkeja. Emmä oikein jaksanut innostua siitä, se on vähän tylsää touhua. Etsiköön itse, sen harrastushan se on! Mut kyl mä olin aika raato sen hoitokeikan jälkeen, huhhuh! Olihan siellä kissakin, jota piti kouluttaa, et nukkumisaikaan ei häiritä. Ja sit kotona ipana vaan roikku korvissa. Pitihän sen kanssa vähän pelata, ettei se ihan luule, et oon sen unohtanut. Kyl toi ipana on ihan kiva, vaikka lenkilläkin se yrittää leikkiä! Ei oikein vielä tajua, et lenkillä haistellaan ja syödään kaikkea mahdollista, eikä riekuta. Sisällä sit voi, se on paljon hauskempaa kun matot menee rullalle ja Pötkö-poliisi hermostuu.

Et sellaista tää elämä ton ”hysteerisen” emännän kanssa. Tarttee saada varmaan se kissankarvapallo kurkusta pois, ettei se ihan menetä hermojaan. Moro!

Sukkapalloilun syvin olemus

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 06.04.2014

Iisin palkkausta miettiessäni päädyin siihen, että koitan oikeasti rakentaa sille palkkauksen, joka kantaisi pitkälle, toimisi aina ja olisi sellainen, mihin koira ei kylläänny. Halusin myös palkan, jonka tumpelokin maalimies osaa lyhyellä opastuksella antaa. Joten päädyin sukkapalloon. Sen rakentaminen on vaan minulle uusi asia, joten aikamoinen opettelu on edessä. Meidän ryhmässä on kuitenkin onneksi vähän osaamista entuudestaan, joten sillä perusteella lähdettiin treenaamaan.

Palkkauksen rakentaminen on tässä vaiheessa nimenomaan se pointti. Asiaa enemmän nyt pohtineena ja vuosien varrella erilaisia koiria nähneenä tulin tulokseen, että tosi moni ”vaan” palkkaa. En nyt mieti mitään tiettyä koirakkoa, vaan ihan yleisesti laajalla skaalalla koirakoita, joihin olen vuosien varrella törmännyt. Niin tein itsekin noitten kahden kohdalla. Jipon ”onni” on sen ahneus ja yksinkertaisuus, Metkun taas bortsun työmoraali. Tosin Metkun kanssa tuloksia olisi voinut tulla ihan eri tavalla ja eri tahtiin, jos sille olisi rakennettu palkkaus alusta alkaen kunnolla. Se kun ei ole hirmu ahne ja kuitenkin oli ruokapalkalla. Ahneus on melkeinpä oma kirjoituksen aihe, mutta ei mennä siihen nyt.

Mutta mietin, että oli se sit ruoka tai lelu, niin senhän pitäisi olla koiralle se juttu, se paras asia, jonka vuoksi kiivetään vaikka puuhun. Miksi sitten aikaa ja energiaa ei laiteta sen rakentamiseen? Kyllähän tuloksia (ja hyviä sellaisia!) tulee monella tapaa, mutta onhan se vähän hassua, että ensimmäisenä opetetaan ilmavainun hakemista eikä sitä, MIKSI (koiran näkökannasta) sitä ihmistä ihan oikeasti etsitään.

Näin se (hieman kärjistäen) minusta menee: pennulle ilmavainun perässä ihmisen luokse meneminen ei ole oikeasti kovin vaikea asia, varsinkin jos pentu on reipas ja utelias perusluonteeltaan. Sitä tehdään, koska se on kivaa (kaikista) ja koska siinä näkee kehityksen tosi nopeasti. Sitten ollaan puolivuotiaana kanssa tilanteessa, että avopiilot sujuu, joten siirrytään pikkuhiljaa (puoli)umppareihin. Ne sujuu, mutta tahdotaan edetä, ja usein luullaan, että umppareita voi harjoitella vain, jos koiralla on jo ilmaisu. Joten sitten siinä vuoden iässä aletaan rakentamaan ilmaisua. Eikä sekään ole loppujen lopuksi vaikeaa. Koira oppii äkkiä haukkumaan selkeää laatikkoa tai piiloa, jotka se on jo aiemmin oppinut tutulla radalla tuntemaan. Mutta sitten ollaankin tilanteessa, että koira ei tunkeudu ja pointtaa tai se ei jaksa kiinnostua tekemään pitkään töitä tai näkemään vaivaa, koska sen motivaatio ei ole ihan tapissaan. Samoihin aikoihin tulee mörkökaudet, juoksut ja kaikki muut ”normaalit häiriöt”. Sitten ihmetellään, että mites tässä näin kävi. Seuraavaksi aletaan paikkailemaan ongelmia: vaihdetaan palkkaa tai kokeillaan eri palkkoja ilman että ne rakennetaan kunnolla, ehkä vaihdetaan ilmaisumuotoa, ainakin helpotetaan treenejä. Tehdään töitä, että koiralle saadaan takaisin into ja halu löytää. Yleensä tässä ihan onnistutaan ja lopputulos on koira, joka tutuilla radoilla ja hyvissä olosuhteissa suorittaa pera-B-kokeen kolmannella yrittämällä. Monelle se riittää. Minulle ei.

Onhan se sydäntä raastavan tuskallista juosta ja hillua kaksi minuuttia kentällä raunioradan vieressä ja viedä pentu sitten autoon ja siirtyä seuraamaan, miten muut ryhmässä tekee jo oikeasti etsintää. Kun NIIN tekisi mieli itsekin. Haluaisi NIIN kovasti nähdä sen lampun syttymisen pienessä päässä ja sen ilon, kun ihminen löytyy. Eihän tuo ehkä olisi edes vaikea palkata, se kun tykkää niin kovasti ihmisistä ja esimerkiksi palloista. Mutta nyt tarttee malttaa, koska lopputulos on se tärkein.  Ja kun väitän, että se ihmisen hajun etsimisen oppiminen ei ole loppujen lopuksi koiralle se vaikein juttu. Eikä se ilmaisukaan. Vaikeus on ihan jossain muualla.

Joten nyt sitten rakennetaan palkkausta eli sitä sukkapalloa. Juostaan ja hillutaan, pidetään yhdessä kivaa ja opetetaan Iisille, että sukkapallo on SE juttu.

Vielä kun muistan, niin kokosin ylös tämän viikonlopun oppeja:

– Malta. Eli älä hötkyä.

– Älä ota ihmisen etsintää, vaikka miten meili tekisi. Ei raunioilla, ei metsässä. Kaikkea muuta voi tehdä, kuten tottista, jälkeä jne.

–  Juokseminen ja vauhti ei ole tärkeintä, vaan se että olen sydämellä mukana ja että se, että tehdään yhdessä koiran kanssa.

– Älä vilkuile koiraa! Ei vaikka miten mieli tekisi. Luota.

– Apuhenkilö(t) on passiivisia, ohjaavat vain kun tarve. Eli sanovat, jos tiputtaa tai alkaa hyytyä. Eli no news good news, jolloin meno jatkuu. Ei siis huitomisesta ja ihmisiä ympäri kenttää. Tällöin mun fokus säilyy koirassa, vaikka sitä ei saakaan katsoa. Tässä on vaikeus, mutta ehkä se oikea fiilis löytyy?

– Koiraa pitäisi kehua silloin, kun se ottaa pallon takaisin suuhun, leikkii, tulee miettimisen jälkeen perässä. Välillä voi olla hiljaakin eli ihan koko ajan ei tartte olla äänessä.

– Liike voi olla ”ympyrää”.

– Jos pallo unohtuu/tippuu, voi kysyä koiralta ”missä se on”  ja sitten joko itse tai joku muu (mieluiten joku muu) potkaisee pallon liikkeelle. Sitten ei enää juosta kauas ja lujaa, vaan jäädään lähelle ja vaihdetaan pian.

– Vaihtomässy on joku extrahyvä herkku, jota saa vain sukkapallosta ja jonka koira voi syödä kerralla, esim, puolikas lihapulla. Koira saa mässyn pallosta, pallon laittamista taskuun ei tarvitse kiirehtiä.

– Harjoituksia voi tehdä kerran päivässä tai kerran viikossa, tai miten vaan, koiran mukaan.

– Sitten kun sukkapallo on  oikeasti SE juttu, niin pallon voi heittää vaikka korkeaan ruohoon. Kun osaa etsiä palloa tällä lailla, sitten avustaja voi viedä sen vaikka ”nurkan” taakse (ja tulee itse pois). Kun nämä sujuvat, pallo tulee ihmiseltä. Ihminen on siis lopulta vain se väline, jonka löytämällä koira saa sukkapallon.

Näillä opeilla mennään ja katsotaan mitä tulee. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että sukkis voisi olla meidän juttu, mutta aika näyttää. Paljon on oppimista ja varmasti vastaan tulee ongelmia,mutta eiköhän niistä selvitä. Onneksi on ystäviä, jotka neuvovat ja auttavat.

sukkis

Iisi 3,5 kk

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 24.03.2014

Niin se aika vaan menee! Ipana on ollut meillä jo puolitoista kuukautta. Yhteiselo Pötkön kanssa alkaa pikkuhiljaa sujua. Edelleenkään ”iholle” ei saa tulla, mutta Iisi on jo oppinut sen. Pötkön ei kuitenkaan enää tarvitse murista toisesta huoneesta, vaan välimatka on kutistunut noin puoleen metriin. Ehkä se siitä, joskus?

Ipana on reipas ja aktiivinen. En ollut muistanutkaan miten rasittava pentu voi olla. Onhan se suloinen, ja hienoa huomata oppiminen ja kehitys. Nyt alkaa onneksi pissaaminen osumaan pääsääntöisesti ulos ja pidätyskykykin on selkeästi parantanut. Yöt nukutaan yhden pysähdyksen taktiikalla.

Treenit on aloitettu tottelevaisuudella, sukkapallon sisäänajolla ja jäljellä. On Iisi päässyt muutaman kerran tutustumaan varikseenkin. Nyt kun lumet lähti niin jälkien tekeminen pääsee taas vauhtiin. Ihanaa, että kesä tulee 🙂

Näin liki voi metsässä olla ilman ahdistusta.

Näin liki voi metsässä olla ilman ahdistusta.

Pennun pyöreys alkaa muuttua nuoren koiran notkeudeksi.

Pennun pyöreys alkaa muuttua nuoren koiran notkeudeksi.

 

Iisi-piisi-ipanapa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 26.02.2014

Iisi on nyt asustellut meillä kohta kolme viikkoa, ja täytyy sanoa, ettei vieläkään kaduta, vaikka olinkin täysin unohtanut, miten rankkaa on touhuta pennun kanssa ja miten paljon ja usein se pissaa!

Yksinoleminen, tai oikeastaan eristäminen johonkin tilaan, tuntuu olevan tuolle ipanalle aika vaikeaa. Hirveä huuto alkaa heti ja rauhoittuminen on vaikeaa. Tällä viikolla ollaan oltu töissä ja vaikka päivät ei ole pitkiä (4-5 tuntia) niin silti aikamoisen kaaoksen se saa aikaan! Eilen oli hieman jo aloitettu järsiä seiniä, mutta tänään onneksi sillä rintamalla rauhallisempaa. Ehkä se siitä? Autossa matkustetaan jo rauhassa ja hyvin, se huuto onneksi loppui lyhyeen.

Reipas pentu se kyllä on! Toistaiseksi ei ollut tullut vastaan oikeastaan mitään, mikä pelottaisi. Ja paljon kaikkea on nähty ratikoita, metroja, hissejä, liukkaita käytäviä, kissoja, koiria, epämiellyttävää materiaalia, lepattavia muoveja, kovia ääniä, luonnonesteitä jne. Tosi tomerasti menee tutustumaan kaikkeen tai sitten ei vaan välitä. Jotenkin onkin alkanut tuntua, että panoksia pitää laittaa hieman erilaisten juttuihin, kun yhdessä tekemisen iloon. Tuo on niin kova hääräämään ja utelias tutkimaan, että muistaako minun olemassaoloa ollenkaan? Vaikuttaa siltä, että se lähtisi kenen tahansa matkaan minne vain.

Eläinlääkärissäkin on jo käyty. Nöytti tosi vahvasti siltä, että silmätulehdus iski. Keltaista rähmää puski silmistä. Joten varasin ajan. Kun sitten (saman päivän illalla) mentiin sinne, niin eihän sillä mitään rähmää eikä tulehdusta ollut, täysin kunnossa. Ei ollut eka kerta kun näin käy. No, onpahan sekin juttu nyt kokeiltu ja samalla saatiin varattua rokotusaika.

Tänään metsässä se oli kovin liikkis, kun pääsin piiloon kiven taakse. Hetken oli ihmeissään, et mihin katosin, mutta voi sitä riemua kun löydyin! Kovasti se tuntuu pitävän ihmisistä ja aina iloinen kun saa huomiota.

Sukkapalloilu on aloitettu! Nyt on tehty kolme treeniä, joissa siis on tarkoitus tehdä sukkapallosta The Esine, kiinnostava ja paras juttu, jonka kanssa saa juosta ja jota saa heitellä. Pienoiseksi yllätyksekseni Iisi ei ole alkanut repiä sukkista eikä se toisaalta ole ottanut sen kanssa hatkoja tai vaihtanut sitä mihinkään mielenkiintoiseen maasta löytyvään juttuun. Uskon, että hyvä siitä tulee. Onneksi tukena on aivan mahtava treeniryhmä ja siinä monta sukkiksen asiantuntijaa. Luottavaisin mielin siis jatketaan harjoituksia. Treenailu noin kerran viikossa riittänee tässä vaiheessa, kun se selkeästi kelaa asioita välillä ja kehittyy sitä kautta. Kesällä ehkä sitten päästään ihan oikeisiin treeneihin eli harjoittelemaan etsimistä! Se on pennun kanssa niin palkitsevaa, kun koira ei tiedä ennalta piiloja ja oppii ja oivaltaa. En oikein malttaisi odottaa…

Jipiin kanssa menee tosi hyvin. Jipii tykkää leikkiä sen kanssa ja pääsääntöisesti leikkivätkin ihan nätisti (kuten alla olevasta kuvasta näkyy ;). Jipii raukka vaan tuntuu olevan ajoittain aika väsy, kun pitää pentua vahtia ja touhuta sen kanssa. Aamuisin se ei halua lähteä metsään, kun aamuisin nukutaan. Hassuja nuo vanhat koirat. Pötkö nyt, noh, vaatii vielä vähän aikaa…

Kiva pentu tuo Iisi tuntuu olevan, kiitos Riika ja Mika tuosta pienestä suloisesta riiviöstä 🙂

IMG_2974

Varsinainen raivopää

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 10.02.2014

Huh, miten voi noin pieni ja noin syötävän suloinen kakara olla noin kova raivoamaan? Se ei huuda sitä, että on erossa meistä tai koirista, vaan sitä, että se ei pääse menemään niinkuin haluaa. Todella pahanääninen raivoaminen jatkuu kauan. Rasittavaa. Sama toistuu auton kuljetusboxissa. No eipähän ole matkapahoinvoiva ainakaan.

Muuten Iisi vaikuttaa aika mukavalta tyypiltä. Se on tosi utelias ja innokas, ja vaikka miten olisi juuri raivonnut autossa niin on heti kuitenkin valmis tutkimaan paikkoja ja menemään eteenpäin. Käytiin pikaisesti kaverilla, jolla on kaksi kissaa. Kovasti Iisi olisi halunnut leikkiä niiden kanssa. Kissat oli eri mieltä asiasta ja pakeni pöydälle tai laitettiin evakkoon, Iisi kun ei ihan ymmärtänyt, mitä suhina tarkoittaa 😀

Yöt on nukuttu hyvin, molemmat yöt noin 8 tuntia ja ilman pissoja! Käsittämättömän hienoa! Tosin mulle lomalla herääminen puoli seiskalta on aika paljon vaadittu, mutta eihän tämä mikään lepoloma olekaan.

Jippo suhtautuu Iisiin ihan hyvin. Vähän Jiposta on outoa, että tyyppi haluaa alkaa leikkimään aamulla seitsemältä, kun siis silloinhan kuuluu nukkua. Aika vähän Iisi on härkkinyt Jippoa ja houkutellut leikkiin, enemmän vain seurailee. Pötkö parka puolestaan kuvittelee, että Iisi katoaa jos sitä ei ole huomaavinaan. Pötköä ärsyttää sen kiljuminen ja leikkiminen vinkuvilla leluilla. Iisi menee katselemaan Pötköä, jos se on kompostiverkon takana. Ihan kuin eläintarhassa! Aikaa varmasti ottaa, ennen kuin niistä kahdesta tulee kaverit.

Käsi uupuu, mut minkäs teet!

Käsi uupuu, mut minkäs teet!

 

Iisi muutti taloon

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 08.02.2014

Lopultakin tämä päivä koitti: pieni tolleripoika Nitric Slow’N’Easy eli Iisi muutti meille! Jippo tuntuu tykkäävän ja haluaisi kovasti leikkiä. Pötkö on ulkoistettu tämän viikonlopun ajan, sunnuntaina se raukka saa sokin.

Lexi, Hertz, Iisi ja Lumi.

Lexi, Hertz, Iisi ja Lumi.

Iisi

Iisi

Iisi

Iisi

 

 

Rankka päivä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Tollot | Lisätty 31.01.2014

Tänään oli niinku lomapäivä. Palkkatyöstä siis. Luvassa ei kuitenkaan ollut rento lepopäivä, vaan kaikkea vähemmän kivaa.

Aamulla herätyskello soimaan (niinpä!) vain hieman normaalia myöhemmin. Tosi kylmässä etsimään Hakunilan terveysasemaa, jossa oli aika varattuna Samatalle (oikeasti sen nimi kirjoitettiin noin). Pieni ja lyhyt intialaistaustainen nainen otti minut vastaan muutaman minuutin etuajassa ja sitten vaan nopeasti vilkaisi luomea, joka selässä hieman hankalassa paikassa vaivaa. Samata sanoi, että on hyvälaatuinen rasvaluomi (niinkuin tiesinkin), mutta voidaan poistaa jos haluan. Ja jos minulla olisi nyt heti aikaa, niin voidaan tehdä saman tien. Samata soitti samantien hoitsulle ja varmisti, että toimenpidehuone on vapaa. Sitten se lähti kauhealla vauhdilla sinne toimenpidehuoneeseen, oikeasti en pysynyt perässä kun en viitsinyt juosta siinä käytävällä. Paita pois, lavetille makaamaan ja välineet esille. Pikainen puudutus, veitsen heilautus ja vola, luomi veks. Hoitsu antoi hoito-ohjeet ja olin ulkona 20 minuutissa. Tuota sanoisin tehokkaaksi toiminnaksi! Tikkien poistoon reilun viikon päästä voin vaan marssia ilman ajanvarausta. Lasku tullee perästä. Homma toimi!

Kotona sit ehti käydä suihkussa räpeltämässä, kun eihän sitä selkää tietty saanut kastella ja hiukset piti kuitenkin saada pestyä ennen seuraavaa menoa eli Tuomon ukin hautajaisia. Suunta siis Nummelaan, jossa oli oikein kaunis ja tunnelmallinen siunaus- ja kahvitustilaisuus. Itkeäkin piti, tietysti, kun kaikki muutkin itki. Minusta ei kyllä koskaan tulisi pappia! Vaikken olisi näin pakana, niin itkisin varmaan kaikissa häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa! Vaikken tuntisi ketään. Eihän siitä mitään tulisi.

Voileipäkakkuähkyn jälkeen kotiin hakemaan Jipii ja nokka kohti HauMauta. Oli toisen tarkistustsekkauksen aika. Lääkärinä oli tänään uusi tapaus, sellainen tosi paljon höpöttävä, sydämellinen täti. Oli melkein jo koominen. Mutta mukava, ja Jipii arvosti, kun sai mässyä. Jipiin hotkaistessa mässyt purematta sanoin Jipiille, että noinkohan ehdit maistaa mitään, niin se täti alkoi selittää ”ei voi antaa paljoa kun voi mennä vatsa sekaisin kun nämä on aika vahvoja”. Luuli siis, että arvostelin sitä määrää 😀 Piti paikata ”tarkoitin vaan sitä nopeutta…”. Jipiiltä tsekattiin veriarvot ja ne oli edelleenkin kunnossa, joten uusi satsi lääkettä naamariin ja seuraava setti kotiin mukaan! Joten ihan heti ei tartte mennä takaisin. Ihanaa 🙂

Kun sitten äsken tuli kotiin, niin olikin sellainen olo, et vois mennä saman tien nukkuun! Jotenkin liian jännä päivä kaikkinensa. Onneksi tällaisia ei ole liian usein ja toisaalta, tulipahan monta tärkeää asiaa hoidettua.

Tuomo muuten pelasi korttinsa loistavasti! Luulin, olin jopa ihan varma, että se oli jo unohtanut, että haluan ”Rakkautta ennen keskiyötä” -leffan kotiin DVD:nä tai Bluerayna. Kunnes tänään oli tullut postipaketti, jonka se lykkäsi mulle, että avaa. No minä avasin, pupattaen samalla ”olet taas tilannut jotain pelejä…” ja sieltä paljastui tuo leffa! Wau 🙂

Tähän vielä yksi pentusöpöstelykuva Iisistä. Viikko vielä – vai enää. Tuo kaveri oli osoittautunut pentutestissä ”kympin pelastuskoiranaluksi”. Ei kuulemma pelkää ääniä, on suunapäänä menossa kaikialle, riekkuu itsestään tasapainolaudalla ja taitaa osata jo ilmaistakin tai ainakin käyttää ääntänsä. Saa nähdä miten helisemässä ollaan tämän pienen punanenän kanssa! Ja Pötkö-parka! Ei tuu oleen helppo seuraavakaan loma…

IMG_2824

Missi-Pötkö Turuus

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 18.01.2014

Pötkön missivuoden toinen näyttelyreissu suuntautuu Turun kv-näyttelyyn. Veteraaninarttuja oli tosi paljon, jotain 10 kpl ja joukossa siis kovia tähtiä. Tuomarina oli italialainen Antonio Di Lorenzo, vanhempi herra, joka selkeästi halusi nähdä bortsujen liikkuvan hyvin ja toisaalta oli kovin tarkka siitä, että mässyjä ei saanut syöttää kehässä ja liikkuessa hihnan piti olla löysällä. Itse myös veikkaan, että ilme oli tärkeä. Erinomaisia jaettiin runsaasti eikä SA:takaan pihistelty. Pötkökin sai erin (kuten melkein kaikki veteraaninartut) ja oli sitten luokkansa neljäs. Täytyy olla tyytyväinen, kun taso oli niin kova. ROP oli veteraani, sellainen hieman turhan tanakassa kunnossa (tai siltä näytti) esitetty pienehkö sievä narttu.

Pötkön arvostelu: ”Feminine, excellent type, very good proportion in body. Excellent colour and coat, well angulated rear, good shoulder, typical movement and tail.”

Nyt sitten ei olekaan Pötkölle mitään näyttelyä tiedossa! Paitsi että kesällä Riikaan? Mutta mulle on! Menen ehkä Majkan ihanan (söpön) pikku Mopin kanssa ponien katselmukseen turistiluokkaan. Siitä tulee hauskaa! Moppi on kuulemma perinteisesti ollut aina luokkansa viimeinen, josko nyt muutetaan sekin perinne – ja ollaan vaikka tokavikoja? 😀 Enivei, mähän tunnen jo nyt enemmän pon-ihmisiä kuin tolleri- ja bortsuihmisiä yhteensä, joten mikä jottei. Otan sinne Iisin mukaan ja mennään pällistelemään. Iisi parka, se varmaan oppii luulemaan, että on pon! Veikkaan, että sen elämässä tulee olemaan aika paljon poneja…

Mut joku näyttely tartteis kyl Pötkölle nyt kehittää…

p.s. Kommentti-kenttä on pois käytöstä toistaiseksi ylenmääräisen spämmin vuoksi.

Pötkön misseilyvuosi korkattu!

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 12.01.2014

Tänään oltiin Lahdessa ryhmänäyttelyssä Pötkön kanssa. Tuomarina oli Pirjo Aaltonen, bortsuja oli ilmoitettu noin 20. Pötkö oli ainut veteraani. Tulos oli aika yllättävä: erinomainen, luokan paras, SA ja ROP-veteraani ja paras narttu! Tuo viimeinen tuli hieman puun takaa, joskin taso oli aika huono. Paikalla ei ollut yhtään (muuta) valionarttua ja vaihtelu oli todella suurta. Paras narttu -kisassa oli  kolme osallistujaa. Mutta silti, edelleenkin jaksaa yllättää, että vanha kapinen rukkanen pärjää! Paras uros oli nuori ja todella iso, kunnon korsto. Ei mikään nätti minusta. Mutta tuomari tykkäsi ja se voitti sitten rodun parhauden.

Veteraanivoiton vuoksi jäätiin koko pitkäksi päiväksi odottamaan BIS-veteraani -kisaa. Viime vuonna tuolla oltiin siinä neljänsiä, joten hieman toivoin, että josko nytkin. Pötkö pisti parastaan, mutta ei auttanut, ei sijoitusta.

Mukana olleet Mölli ja Misa pärjäsivät ihan kivasti: Mölli pu2, serti ja Misa eri1.

Pötkön arvostelu:

”11-vuotias veteraaninarttu. Pirteässä, hyvässä kunnossa, oikeat mittasuhteet, tyypillinen pää ja ilme. Hyvä runko. Hyvät kulmaukset. Liikkuu tehokkaasti sivulta, hyvät edestakaiset liikkeet.”