Syyskuussa meille tulee “TJ”, joka tänään näytti tältä:

TJ

Niinpä, enemmän joku alien kuin ihmisen alku. Kovasti huitoi kuitenkin käsillään, eikä sillä ollut onneksi kuin yksi pää

Sisustus oli omanlaisensa: paljon puuta, tosi hämärää, ihmeellisiä valaisimia. Palvelu toimi ja tarjoilijalla oli puheripuli. Hän mm. sanoi suoraan, että annokset eivät ole kovin isoja, ettei sitten siitä saa negatiivista palautetta! Kovasti selitti myös, miten on makuja aina kehuttu.

Alkuruoista (tarjolla ehkä n. 10 erilaista) ei oikein yksikään puhutellut, joten jätettiin ne syömättä. Pääruoista otin nieriää, jonka piti olla “hieman raa’aksi jätettyä”. Kalanpaloista osa olikin, osa taas oli mennyt kypsiksi. Sen kanssa oli raikasta omea-fenkolisalaattia. Tuomo otti “mustangia” eli hevosta. Se oli melko raakaa, mutta tosi hyvää! Se syötiin salaatinlehdistä kastikkeiden kanssa. Tosi hyvä annos!

Jälkkäpuoli oli pettymys. Netissä listalla oli ollut joku lakujälkkä, mutta ravintolassa listalla sitä ei enää ollut. Vaihtoehtoja oli kolme: suklaakakkua vadelman kera ja jotain sake-makua (miksi hyvä kakku pilattu sakella?), kookossorbettia ja ananaspannacottaa ja vihreä tee creme bruleeta. Otin itse tuon pannacotan: ihan jees, tosi pieni ja kaikenlaista extrapiiperrystä siihen oli laitettu. Tuomo antoi vihreälle teelle vielä yhden mahdollisuuden: ja joutui taas kerran toteamaan, että se on aika pahaa tavaraa. Onneksi annoksessa oli cointreau jäätelöä ja jotain muutakin pientä sälää, joten ihan ei mennyt koko annos miinukselle.

Hinta-laatusuhde ei ihan ollut kohdillaan, eikä sinne ehkä ihan heti tartte mennä toiste. Mutta ei huono paikka kuitenkaan!

Perjantaina on toisenlaista kulttuuria, kun mennään vanhempien, appivanhempien ja Tuomon siskon ja veljen kanssa teatteriin katsomaan “Ihmisen osa”. Saa nähdä, pysyykö mun isä hereillä Itse odotan sitä mielenkiinnolla. Mukava myös nähdä heitä kaikkia pitkästä aikaa.

Viikonloppuna on luvassa takuuvarmasti hyvää ruokaa ja loistavaa seuraa lautapelien merkeissä. Ja myös hieman vapaata, jos vaikka ehtisi pidemmälle lenkille koirien kanssa.

Mukava loppuviikko siis tiedossa, sitä odotellessa

Muuten on ollut ruokarintamalla hiljaista. Kovasti aina mietin, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja pitäisi tehdä useammin ruokaa jne jne., mutta sitten jää ja en ehdi/jaksa/viitti. Katson kokkiohjelmia (Master Cheffii ja Top Cheffii) kuola valuen ja haaveilen, mutta toteutus ontuu. Kai sitä vois yrittää aktivoitua, ettei syöminen ois niin epäterveellistä kun se nyt on.

Koirarintamalla sinänsä uutta, että käytiin Punkaharjulla katsomassa paria chodsky pes-rotuista koiraa. Ne oli tosi kivoja ja mun silmään kauniita, joten sitä pitää nyt alkaa vakavasti harkita seuraavaksi roduksi. Tosin pennun hankinta ei ole tänä vuonna vielä ajankohtainen asia.

Me tykättiin lopputulemasta kovasti ja vieras ainakin söi ihan kohteliaasti. Tuosta määrästä tuli muuten silleen aika sopivasti kolmelle nälkäiselle.

Jälkkäriksi tein runebergintorttuja, ekan kerran ihan ite. Maku kyllä meni melkein kohdilleen (vain karvasmanteliöljyä ois voinut olla enemmänkin), mutta otin ekan erän liian aikaisin uunista, joten se sit lässähti. Amatöörimäistä! Sain kuitenkin muutaman jotenkin onnistuneen näköisen yksilön pöytään. Nyt ymmärrän, miksi äiti teki ne aina suoraan pellille: nopeaa ja niin paljon helpompaa, vaikkakaan ei niin “oikean muotoista”.

Tänään oli siis melkein onnistunut päivä. Jippo korkkasi tottelevaisuuskoeuransa Timon kanssa hienolla ykköstuloksella (170 p.)! Se myös tapasi kissan lähietäisyydeltä ja jopa käyttäytyi sen kanssa. Kyllä on pikku koiralla ollut rankka viikonloppu: perjantaina se oli Lahdenväylän kolarissa, mutta selvisi siitä onneksi säikähdyksellä. Kuskikaan ei saanut vammoja ja autokin joutuu vaan pieneen pintaremonttiin. Siitä päivä jatkui tottistreeneillä, autokorjaamolla käynnillä ja valvomohommilla. Eilen oli lepopäivä, mut tänään taas siis kaikkea uutta ja ihmeellistä.

Tottiskärpänen puri hieman muakin, vaikka jouduinkin vaan etäjännittämään. Koetan nyt ilmoittautua kokeeseen maaliskuulle ja alkaa ihan treenaamaankin. Avon liikkeistä ainakin kauko-ohjaus on hieman hakusessa ja luoksetulon pysäytystä pitää harjoitella, samoin hyppyä. Mutta ehkä kuitenkin mennään alokkaaseen ainakin kerran. Timokin lupasi mennä kerran. Jee jee

Oltiin eilen kavereiden kanssa syömässä Ateljee Finnessä. Kokonaisuutena ihan jees paikka. Otin alkuun “kukkakaalikeittoa ja curryä”. Se oli tosi kuohkeaa ja hyvää, ihanan lämmintä ja “talvista”. Ainut, mikä hieman häiritsi, oli siinä keskellä olevat pienet kukkakaalinpalaset. Niiden sijaan olisin kaivannut vaikka krutonginpalasia. Myös keitosta löytynyt siemen (sitruunan?) häiritsi. Kuten myös se, että tarjoilija ei reagoinut siitä sanomiseeni mitenkään! Kaverit söivät ankka-spelttisalaatin, joka sekin kuulemma oli hyvää.

Pääruoaksi otin ankkaa, joka olikin loistava valinta. Sen kanssa oli jotain pyreetä ja kastiketta. Kaveri söi hevosen ulkofilettä, joka oli kuulemma tosi hyvää.

Jälkkäreitä olisi ollut useita hyviä, mm. Ahvenanmaan pannukakkua. Päädyin kuitenkin lakritsipaahtovanukkaaseen. Se oli ihan jees, mutta olisi kaivannut kaverikseen “jotain”. Ja tietty se oli hieman liian pieni annos.

Palvelu oli ihan asiallista ja paikka viihtyisä, joten kaippa tuota voi suositella. Ei kuulemma kuitenkaan pärjännyt “Aito” -ravintolalle, joka oli ollut todella mahtava. Vaikka kukaan ei muistanutkaan, että mitä oli syönyt.

Kiva ilta muutenkin, nyt laatikon kimppuun

p.s. Ihan hyvää oli m&c. Ei kuitenkaan yhtään sellaista, mitä kuvittelin sen olevan. Mutta kuitenkin paljon parempaa, kuin tavallinen makaroonilaatikko (en pidä siinä muna-maitomössöstä). Ohjeita on varmaan tosi paljon erilaisia, nyt Tuomolla on missio tehdä ultimaatti-paras macaroni&cheese.

Makarooni & juusto

Toki on ollut mielessä, että pastoja voisi tehdä useammin ja yleensäkin voisi kokata hieman enemmän. Ja siten myös syödä terveellisemmin. Ei vaan ole oikein ollut inspistä.

Surffailin sitten tuossa Pastanjauhannan sivuilla, siellä kun on kuvatkin kohdallaan. Ja sieltähän se kokeiltava heti löytyi: Rendang – maailman herkullisin ruoka (CNN:n äänestyksen mukaan). Kuulosti tosi hyvältä! Aika paljon kaikkia erikoisia juttujahan siihen menee, mutta eiköhän ne jostain löydy.

Pitäskö ens sunnuntaina, vaalipäivän kunniaksi tehdä rendangia…

Ehkä tämä tästä, kun kevät koittaa ja kisakalenterit julkaistaan. Kai se on vaan niin, et aina pitää olla joku tavoite tai kisa, että saan aikaiseksi treenata. Nyt kun päätin, etten lähde Ruotsiinkaan pääsiäisenä, niin ei ole sitäkään tulossa.

Onneksi Timo jaksaa touhuta tuon “eihän se mikään tähti ole -tyypin” kanssa. Ja T menee sen kanssa agilityä. Ja Laura vie Metkua joskus agilityradoilla. Joten on niillä koirilla joskus jotain kivaakin, eikä aina vaan hihnalenkkiä ja kotona öllöttämistä.

Tässä muutama otos otuksista viime ajoilta. Näihin aatoksiin, näihin pakkasiin. Kesää kovasti odotellen.

Antaumuksellinen järsiminen

Jättiläismäiset hirviönluut

Väsy pieni tolleri

Jippo ja (viisas) Kana Kananen

"Tuleeko sieltä joku vai ei?"

Ei jaksais enää odottaa.

Silloin kun ei ollut näin hyytävän kylmä, oli tämä ongelma.

No se ei ollut vielä edes vanhentunut, mutta jostain olin lukenut, et se sopisi hyvin blinien kanssa. Joten purkki auki ja mönjäkettä ihmettelemään. Haju/tuoksu oli pöyristyttävä, sellainen kissanruokamainen. Yksi vieraistamme tunsi sitä kohtaan jotain outoa viehätystä eikä meinannut malttaa odottaa blinien valmistumista. Purkin mukaan sitä tulisi syödä smetanan ja perunoiden kanssa.

Mitä tulee, kun sekoittaa mm. lampaan- ja naudan lihaa, silliä ja anjovista? Ei ainakaan mun herkkua. Lämmitimme sitä mikrossa ja maistoimme. Kissanruokaa. Niin koostumukseltaan, ulkonäöltään kuin maultaankin. Kukaan ei oikein tykännyt, joten taitaa mennä koirille. Jos joku haluaa maistaa, niin nyt saa tulla hakemaan oman dogibägin vorschmackia!

Kaikenlaista sitä onkin olemassa.

Mietinkin, että tunnen yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät käy kampaajalla “koskaan”. Silläkin uhalla, että heistä joku tunnistaa itsensä tästä ja ottaa nokkiinsa, kirjoitan ajatuksiani siitä. Monilla (vai kaikilla?) on pitkät hiukset, ei otsista – eli pää, jolle ei “tarvitse” tehdä mitään. Osalla hiukset on ihan jees näköiset, mutta aina ihan samat. Auki, tai kiinni. Monille, ellei kaikille, saisi leikkaamalla aivan mahtavia uusia juttuja, uutta ilmettä ja toisaalta myös niin paljon ryhtiä hiuksiin. Ja kun hiusta on paljon ja se on pitkää, saisi tosi upeita leikkauksia. Ja eihän sitä tartteis heti klaniksi vetää, pienikin muutos voisi saada ihmeitä aikaan.

Eräs kaveri sanoi mulle, että otsatukka tekee mummon näköiseksi ja siis vanhaksi. Niinkö? Eikö se riipu aika paljon siitä, miten se on leikattu? Olenko minä mummon näköinen, kun mulla on otsis? Ja toisaalta, onko nuttura tai letti sitten nuorekas?

Jotenkin vaan toivon, että useampi löytäisi kampaajallakäymisen ihanuuden, uusien leikkausten ja värien ilon, riemun ja sen ihanan itsevarmuustunteen “Tukka hyvin, kaikki hyvin”. Toki tähän moni voisi todeta, että ei tarvitse moista “buustausta”,  mutta onko lisäbuustauksesta kellekään mitään haittaa? Miksei kokeilla?

Joku voisi kysyä, et miksi tämä aihe (muiden päät) mua rassaa. Hyvä kysymys, johon en tiedä vastausta. Eikä se aktiivisesti rassaakaan, kunhan mietin. Ihmettelen meidän ihmisten erilaisia aivotuksia. Olinhan itsekin tosi pitkään “jumissa” punaisen pään kanssa. Varmaan moni ajatteli, et tuokin aina vaan värjää punaiseksi, kokeilisi joskus jotain muuta. Muutos on aina omalla tavallaan iso asia ja pelottavakin. Ei siihen ole helppo ryhtyä. Mutta hiuksissa on se ihanuus: ne kasvaa ihan varmasti takaisin ja uutta väriä saa pullosta. Joten rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja ja iloitsemaan siitä