Tollot

Aina ei vaan oikein ymmärrä ihmisiä ja niiden aivoituksia. Ja joskus sitä miettii ihan tyhmiä. Viime aikojen “kuumimmat” aiheet:

- Miten aika monelle tulee mieleen käyttää sateenvarjoa talvella? Siis talveksi luen tässä tapauksessa sen ajan, kun taivaalta tulee lunta. Mulle ei tulis pieneen mieleenkään, tosin en ole “sontsaihmisiä”. Siis tarkoitan tällä, että en ikinä keksi ottaa mukaan sateenvarjoa lumisateeseen. Laitan vaan pipon syvemmälle päähän.

- Milloin kauppojen kassat alkoivat kysymisen: laitetaanko pakasteet/kermaviili/jogurtit/valmisruoat/mitkä ikinä PIENEEN PUSSIIN? Ei ennen kysytty tuollaista. Olen ottanut taktiikan, että ilmoitan heti tervehtimisen jälkeen kassatädille, että mitään ei tarvitse pakata mihinkään pussiin. Arvaa muistaako ne sen kauaa? Miksi ne kaikki asiat pitäs pakata pusseihin? Kauheaa pussien tuhlausta. Ja eikö sen pakkauksen voi sitten tehdä ihan itse, jos joku kokee tarpeelliseksi. Ei ymmärrä tätä(kään).

Lisäksi jatkuvat ihmetyksen/ärysytyksen aiheet nostavat ajoittain päätään:

- Yhdyssanavirheet. Siis sellaiset tosi selkeät. Miten joku voi olla kiinnittämättä niihin huomiota? Tänään törmäsin myös ihan uuteen ilmiöön: tavutusvirhe. Sana “teksti” oli tavutettu: tek-sti. Miten syntyperäinen suomalainen, jolla ei ole lukihäiriötä voi kirjoittaa noin?

- Vaatteiden silittäjät. Jotkut ihmiset oikeasti kuulemma silittää kaikki vaatteet, lakanat, jopa kait alushousut. Aina. Miten niillä on aikaa? Miksei mulla ole ja vaikka olisikin, miten mulle ei tulisi edes mieleen silittää (yhtään mitään)?

- “Värisokeat”. Ei vaan mene jakeluun, että joku voi yhdistää esim. kirkkaan punaisen takin kirkkaan vihreiden housujen kanssa. Vaikka se olisi miten muotia, niin ahdas mieleni ei sitä vaan ymmärrä.

- Miksi pashaan laitetaan rusinoita ja miksei pashaa voi saada ilman niitä? Onhan maksalaatikkoakin rusinoilla ja ilman.

- Miksi alkoholitonta olutta kyllä löytyy ravintoloista, mutta alkoholitonta siideriä ei ole juuri koskaan missään?

- Miksi maustamaton jogurtti maksaa enemmän kuin maustettu?

Ja paljon muuta, jotka eivät vaan tule nyt mieleen tai ole painokelpoista tavaraa. Ei ole helppoa ei.

Jee, varattiin kesälomamatka eli lennot, mennään huhtikuun lopulla Kaliforniaan. Tarkoitus ois vuokrata auto ja ajella siellä reilu kaksi viikkoa. Ainakin punapuut, Grand Canyon ja Las Vegas pitäs nähdä. Vinkkejä otetaan vastaan mielellään eli kerro, jos olet liikkunut tuolla suunnalla.

Muutenkin reissua ja menoa pukkaa (onneksi olo on edelleen loistava): ensi viikonloppuna suuntana “vaan” Tampere ja färräilyä, sitten heti perään toinen viikonloppu färräilyä (tasontarkistustestin paikkojen katsontaa paikassa X), sitten hälyn leirille Kouvolan suunnalle. Välissä pääsiäinen, jolloin ois tarkoitus hieman uudistaa tätä kotia. Sen jälkeen hulina jatkuukin: rj2-kurssille, Nizzaan ensimmäisten naisten kanssa ja sitten onkin tuo kesäloma, joka Kalifornian jälkeen jatkuu Ahvenanmaalla. Joku kaverini totesikin, et hän ei jaksais tuota menoa edes “normaaliolotilassa”, saati raskaana. Mut joo, mä odotan ja luotan, et se keskiraskauden energiapiikki tulee ja osuu noille main, muuten voi meikäläinenkin hyytyä. Kyl nyt on jo jaksaminen parempaa, aamullakin teki tiukkaa nukkua kahdeksaa pidempää (mutta onnistui kyllä kun oikein yritin).

Eilen olin Pöpin kanssa tottelevaisuuskokeessa Porvoossa. Video siitä kiinnostuneille on juutuubissa. Harmittaa kovasti, kun jäi ykköstulos muutaman pisteen päähän. Kun ei tuo pieni koira taas muistanut, et mitä se maahanmeno oikein tarkoittaakaan ja jäi seisomaan. Ja kun toko on armoton laji niin se liike meni sit nollaksi. Oli muuten hassua huomata, miten “peko-orientoitunut” sitä onkaan kokeissa! Heti seuraamisen alettua aloin laskea askelia. Ja sit tajusin, et siellä ei koskaan ole kovin kaukana tuomarista eli ei oikein voi antaa apuja. Ja että pitää koko ajan seurata sitä liikkeenohjaajaa eikä saakaan itse päättää käskyjen ajoituksia jne. Hassu maailma tuo. Ja olin pöyristynyt tuosta nollasta, kun petossa siitä ois saanut jotain pisteitä. Ja muutenkin hassua, miten hiljaista koepaikalla oli. Ihmiset puhui suunnilleen kuiskaten, jotenkin tosi harras tunnelma. Ei ampumista, ei konemelua, ei äänekästä jutustelua. Mutta kivoja ihmisiä, mukava tunnelma ja reilu tuomari, ei jäänyt ollenkaan paha maku suuhun siitä. Joten uudelleen tahtois mennä, mutku koepaikan saaminen on näköjään TOSI vaikeaa. Tylsää, et näin on, syö intoa osallistua. Ja myös se kyl masentaa, et toi laji on sellaista pilkunviilausta. Ei taida olla mun juttu kuitenkaan, kilpailuvietti kun on kova ja tuossa lajissa ei noilla koirilla ole huipulle mitään asiaa. Mutta kai täs matkan varrella on oppinut jotain, uusia asioita, joita sit seuraavan koiran (sen hodsky pesin?) kanssa tekee toisin? Ja onpahan Jipolla jotain ajateltavaa pienille aivonystyröilleen.

Koiraparat, joutuivat tänään kolmelle lenkille, kaikki reilun tunnin mittaisia. Nyt ne on raatoja, ei ne oo tottuneet tollaiseen elämään (tuohon, mitä kaikissa koirakirjoissa sanotaan, et koirien kans pitää lenkkeillä kolme kertaa päivässä). No ensi viikolla saanevat hieman taas huilia.

Käytiin syömässä Sedun uudessa paikassa Namussa (makkaratalossa). Aika erikoinen paikka, joka taitaa vielä hakea asiakaskuntaansa.

Sisustus oli omanlaisensa: paljon puuta, tosi hämärää, ihmeellisiä valaisimia. Palvelu toimi ja tarjoilijalla oli puheripuli. Hän mm. sanoi suoraan, että annokset eivät ole kovin isoja, ettei sitten siitä saa negatiivista palautetta! Kovasti selitti myös, miten on makuja aina kehuttu.

Alkuruoista (tarjolla ehkä n. 10 erilaista) ei oikein yksikään puhutellut, joten jätettiin ne syömättä. Pääruoista otin nieriää, jonka piti olla “hieman raa’aksi jätettyä”. Kalanpaloista osa olikin, osa taas oli mennyt kypsiksi. Sen kanssa oli raikasta omea-fenkolisalaattia. Tuomo otti “mustangia” eli hevosta. Se oli melko raakaa, mutta tosi hyvää! Se syötiin salaatinlehdistä kastikkeiden kanssa. Tosi hyvä annos!

Jälkkäpuoli oli pettymys. Netissä listalla oli ollut joku lakujälkkä, mutta ravintolassa listalla sitä ei enää ollut. Vaihtoehtoja oli kolme: suklaakakkua vadelman kera ja jotain sake-makua (miksi hyvä kakku pilattu sakella?), kookossorbettia ja ananaspannacottaa ja vihreä tee creme bruleeta. Otin itse tuon pannacotan: ihan jees, tosi pieni ja kaikenlaista extrapiiperrystä siihen oli laitettu. Tuomo antoi vihreälle teelle vielä yhden mahdollisuuden: ja joutui taas kerran toteamaan, että se on aika pahaa tavaraa. Onneksi annoksessa oli cointreau jäätelöä ja jotain muutakin pientä sälää, joten ihan ei mennyt koko annos miinukselle.

Hinta-laatusuhde ei ihan ollut kohdillaan, eikä sinne ehkä ihan heti tartte mennä toiste. Mutta ei huono paikka kuitenkaan!

Uunissa on Tuomon tekemä makarooni&keese, tuoksu on ihana ja nälkä on kova. Se on tehty Majkalta lainassa olevan pastakirjan mukaan. Tuo on sellainen ruoka, että siitä on puhuttu pitkään, et pitäs tehdä. Varsinkin Tuomo on puhunut. Saas nyt nähdä, et millaista se on…

Oltiin eilen kavereiden kanssa syömässä Ateljee Finnessä. Kokonaisuutena ihan jees paikka. Otin alkuun “kukkakaalikeittoa ja curryä”. Se oli tosi kuohkeaa ja hyvää, ihanan lämmintä ja “talvista”. Ainut, mikä hieman häiritsi, oli siinä keskellä olevat pienet kukkakaalinpalaset. Niiden sijaan olisin kaivannut vaikka krutonginpalasia. Myös keitosta löytynyt siemen (sitruunan?) häiritsi. Kuten myös se, että tarjoilija ei reagoinut siitä sanomiseeni mitenkään! Kaverit söivät ankka-spelttisalaatin, joka sekin kuulemma oli hyvää.

Pääruoaksi otin ankkaa, joka olikin loistava valinta. Sen kanssa oli jotain pyreetä ja kastiketta. Kaveri söi hevosen ulkofilettä, joka oli kuulemma tosi hyvää.

Jälkkäreitä olisi ollut useita hyviä, mm. Ahvenanmaan pannukakkua. Päädyin kuitenkin lakritsipaahtovanukkaaseen. Se oli ihan jees, mutta olisi kaivannut kaverikseen “jotain”. Ja tietty se oli hieman liian pieni annos.

Palvelu oli ihan asiallista ja paikka viihtyisä, joten kaippa tuota voi suositella. Ei kuulemma kuitenkaan pärjännyt “Aito” -ravintolalle, joka oli ollut todella mahtava. Vaikka kukaan ei muistanutkaan, että mitä oli syönyt.

Kiva ilta muutenkin, nyt laatikon kimppuun

p.s. Ihan hyvää oli m&c. Ei kuitenkaan yhtään sellaista, mitä kuvittelin sen olevan. Mutta kuitenkin paljon parempaa, kuin tavallinen makaroonilaatikko (en pidä siinä muna-maitomössöstä). Ohjeita on varmaan tosi paljon erilaisia, nyt Tuomolla on missio tehdä ultimaatti-paras macaroni&cheese.

Makarooni & juusto

Hienoja kuvia Jiposta Rauman leiriltä elokuussa 2011. Kuvaaja: Timo Uola.

Oisko tää sit tätä keski-ikäistymistä vai mitä, mut lopultakin sain aikaiseksi perustaa blogin. Kovin on vielä ankean näköinen, mutta tässä pikku hiljaa tätä laitellaan. Ajatuksena on kirjoittaa koira-aiheisia juttuja sekä ehkä myös jotain ruokaan ja viineihin liittyviä höpinöitä ja reseptejä. Kattoo nyt, mitä tästä tulee.

Nautinnollisia lukuhetkiä – kommentoikaahan vapaasti ja paljon!