Lettuja

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 12.02.2012

Jostain syystä pidemmän aikaa on tehnyt mieli lettuja, siitäkin huolimatta, että viikko sitten sain niitä aamupalaksi. Joten tänään piti antaa himolle periksi ja paistaa, ihan ite. Laitoin taikinaan vähän vissyä (tai siis bonista) ja paistoin valurautapannulla. “Täytteeksi” tein kermavaahto-omena-rahkaa ja lisäksi oli tarjolla vadelmahilloa ja B&J Omap:ia. Joten arvannette, että tulihan taas syötyä! Maha kipeenä ja huono olo, kun piti vetää niin monta. Mutta oli tosi hyviä…:) (kuvia ei taaskaan ole, mutta kaikki tietänee, miltä letut näyttää).

Muuten on ollut ruokarintamalla hiljaista. Kovasti aina mietin, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja pitäisi tehdä useammin ruokaa jne jne., mutta sitten jää ja en ehdi/jaksa/viitti. Katson kokkiohjelmia (Master Cheffii ja Top Cheffii) kuola valuen ja haaveilen, mutta toteutus ontuu. Kai sitä vois yrittää aktivoitua, ettei syöminen ois niin epäterveellistä kun se nyt on.

Koirarintamalla sinänsä uutta, että käytiin Punkaharjulla katsomassa paria chodsky pes-rotuista koiraa. Ne oli tosi kivoja ja mun silmään kauniita, joten sitä pitää nyt alkaa vakavasti harkita seuraavaksi roduksi. Tosin pennun hankinta ei ole tänä vuonna vielä ajankohtainen asia.

 

Rendangia & runebergintorttuja

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 05.02.2012

Kokeilin tehdä “maailman suosituinta ruokaa” rendangia. Ohje oli pastanjauhannan blogista, tosin pienin muutoksin. Esim. kardemummaa ei ollut palkona (Sittarissa ei ollut enkä lähtenyt kauempaa sitä etsimään) enkä todellakaan pessyt riisiä nyt, kun en sitä koskaan tee (ehkä pitäisi?). Myös sitruunanruoho ja inkivääri olivat “hieman sinnepäin” eli oikean tavaran sijaan laitoin tahnaa. Yritin myös sössiä koko jutun laittamalla noin viisinkertaisen määrän limemehua, mutta onneksi alun hapokkuus hävisi hautumisen myötä. Tiedä sitten miten paljon nämä pikku jutut vaikuttivat lopputulokseen, mutta hyvää siitä tuli! Olihan se aika hidas valmistaa, mutta lihasta tuli ihanan mureaa ja siinä oli makua. Täytyy kyllä tykätä kookoksesta, edes vähän.

Me tykättiin lopputulemasta kovasti ja vieras ainakin söi ihan kohteliaasti. Tuosta määrästä tuli muuten silleen aika sopivasti kolmelle nälkäiselle.

Jälkkäriksi tein runebergintorttuja, ekan kerran ihan ite. Maku kyllä meni melkein kohdilleen (vain karvasmanteliöljyä ois voinut olla enemmänkin), mutta otin ekan erän liian aikaisin uunista, joten se sit lässähti. Amatöörimäistä! Sain kuitenkin muutaman jotenkin onnistuneen näköisen yksilön pöytään. Nyt ymmärrän, miksi äiti teki ne aina suoraan pellille: nopeaa ja niin paljon helpompaa, vaikkakaan ei niin “oikean muotoista”.

Tänään oli siis melkein onnistunut päivä. Jippo korkkasi tottelevaisuuskoeuransa Timon kanssa hienolla ykköstuloksella (170 p.)! Se myös tapasi kissan lähietäisyydeltä ja jopa käyttäytyi sen kanssa. Kyllä on pikku koiralla ollut rankka viikonloppu: perjantaina se oli Lahdenväylän kolarissa, mutta selvisi siitä onneksi säikähdyksellä. Kuskikaan ei saanut vammoja ja autokin joutuu vaan pieneen pintaremonttiin. Siitä päivä jatkui tottistreeneillä, autokorjaamolla käynnillä ja valvomohommilla. Eilen oli lepopäivä, mut tänään taas siis kaikkea uutta ja ihmeellistä.

Tottiskärpänen puri hieman muakin, vaikka jouduinkin vaan etäjännittämään. Koetan nyt ilmoittautua kokeeseen maaliskuulle ja alkaa ihan treenaamaankin. Avon liikkeistä ainakin kauko-ohjaus on hieman hakusessa ja luoksetulon pysäytystä pitää harjoitella, samoin hyppyä. Mutta ehkä kuitenkin mennään alokkaaseen ainakin kerran. Timokin lupasi mennä kerran. Jee jee :)

Ruokien to do

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 01.02.2012

Mietin, että nyt ei oikein ole mitään sellaisia ruokia mielessä, joita pitäisi tehdä. Tai siis haluaisi tehdä. Ei oikein sellaista uutta tuttavuutta, mihin pitäisi perehtyä. Tai no on yksi, “pussikana”, mutta sen ohjetta en ole onnistunut vielä saamaan. Kehuja vain. Eli jos Majka luet tän, niin laitappa ohje tulemaan. Mistä tulikin mieleeni, että kesää ja tölkkikanaa odotellen. MaSu: muistathan tilaamani purkin sitä varten…?

Toki on ollut mielessä, että pastoja voisi tehdä useammin ja yleensäkin voisi kokata hieman enemmän. Ja siten myös syödä terveellisemmin. Ei vaan ole oikein ollut inspistä.

Surffailin sitten tuossa Pastanjauhannan sivuilla, siellä kun on kuvatkin kohdallaan. Ja sieltähän se kokeiltava heti löytyi: Rendang – maailman herkullisin ruoka (CNN:n äänestyksen mukaan). Kuulosti tosi hyvältä! Aika paljon kaikkia erikoisia juttujahan siihen menee, mutta eiköhän ne jostain löydy.

Pitäskö ens sunnuntaina, vaalipäivän kunniaksi tehdä rendangia…

Olihan sitten vielä Vorschmack!

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 22.01.2012

Kaapissa on pidemmän aikaa ollut purkki tuota marsalkka Mannerheimin suurta herkkua eli Vorschmackia. Varmaan rakas veljeni on sen tuonut joskus, hän kun muistaa pitää huolen, että maistelen kaikkia kummallisuuksia. Kiitos siitä :)

No se ei ollut vielä edes vanhentunut, mutta jostain olin lukenut, et se sopisi hyvin blinien kanssa. Joten purkki auki ja mönjäkettä ihmettelemään. Haju/tuoksu oli pöyristyttävä, sellainen kissanruokamainen. Yksi vieraistamme tunsi sitä kohtaan jotain outoa viehätystä eikä meinannut malttaa odottaa blinien valmistumista. Purkin mukaan sitä tulisi syödä smetanan ja perunoiden kanssa.

Mitä tulee, kun sekoittaa mm. lampaan- ja naudan lihaa, silliä ja anjovista? Ei ainakaan mun herkkua. Lämmitimme sitä mikrossa ja maistoimme. Kissanruokaa. Niin koostumukseltaan, ulkonäöltään kuin maultaankin. Kukaan ei oikein tykännyt, joten taitaa mennä koirille. Jos joku haluaa maistaa, niin nyt saa tulla hakemaan oman dogibägin vorschmackia!

Kaikenlaista sitä onkin olemassa.

Sekasotkukeittiö

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 21.01.2012

Ihan konkreettisestikin, mutta myös teemallisesti. Alkuruoaksi on tulossa niitä bruschettoja, ne kun jäi viikko sitten tekemättä erinäisistä syistä. Eli siinä mennään Italiaan. Pääruoaksi on blinejä, kun niitä pitää saada ainakin kerran talvessa. Eli suunta itään. Ja jälkkäriksi on key lime pie eli Floridan erikoisherkkua. Kaverin kun piti päästä sitä syömään sinne aurinkoon, mutta ei päässytkään sit Pariisia pidemmälle. Mutta kaikki kuulostaa tosi hyviltä, joten eiköhän tästä vielä maha saada kylläiseksi :)

Tuo key lime pie on aika jännä: siihen tulee kondensaatiomaito, ihan sellaisenaan! Ekan kerran sain avata tölkin ja katsoa, millaista se on! Tätä olen siis miettinyt, kun tähän asti olen aina keittänyt sitä tölkissä banoffeeta varten. Muille asiaa pohtineille: se oli sellaista luonnonvalkoista, tahmeaa, tosi makeaa. Siis tosi hyvää ;)

Lisäksi piirakkaan tuli tietty limejä: kuorta raasteena ja mehua. Kuulin loistavan vinkin mehun puristamiseen: jos limejä lämmittää hetken (ihan parikyt sekkaa) mikrossa, niin niistä irtoaa mehu paremmin. Piti tietty kokeilla – toimi!

Taaskaan ei ole kovin hieno kuva, mutta ehkä suuntaa antava kuitenkin…

Vähän on vielä jäljellä. Taas meinasi unohtua ottaa kuva.

Blinien kanssa on tarkoitus tarjoillla sieni- ja punajuurisalaattia (kaupan, en jaksanut tehdä), smetanaa, sipulia, suolakurkkuja ja hunajaa. Niin ja sitä ihanaa katka-tuorejuustomömmöä. Tällä kertaa en ostanut mätiä, kun ei siitä yleensä kukaan kuitenkaan niin erikoisesti välitä. Eiköhän noilla pärjätä.

Mutta kai sitä pitää mennä jatkamaan kokkailuita ja siivoamaan keittiötä. Ja lumitöitäkin tartteis tehdä. Eikä päikkäritkään kuulostais pahalta, mut kaikkea ei taida millään ehtiä.

Kohokkaan toinen tuleminen

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 15.01.2012

Juustokohokas onnistui sen verran hyvin ja oli niin jännä tehdä, et halusin kokeilla myös suklaakohokasta. Samat vieraat (tai siis ystävät) toimivat makutuomareina, tosin lukuisia muitakin kavereita oli jo ilmoittautunut vapaaehtoisiksi maistajiksi. Pare kuitenkin ensin kokeilla tutussa seurassa.

Illan teemana oli tarkoitus olla Italia. Luulin, että sovimme kaverin kanssa, että hän tuo bruschetta-ainekset. Hän ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt luulemaani, joten olimme sitten ilman alkuruokaa. Pääruoaksi tein pastaa (itse taikinan) ja siihen pollo limonello -kastikkeen eli kanaa, sitruuna ja inkivääriä, hieman hunajaa, sipulia, valkosipulia, mausteita ja jogurttia. Ostin sitä varten ihan broilerin sisäfilettä, joka osoittautuikin tosi hyväksi valinnaksi: harvoin kanasta (tai siis broilerista) tulee noin mureaa! Kastike onnistui maun puolesta erinomaisesta, eikä pastassakaan ollut valittamista. Olisi siinä joku patongin tynkä mennyt, mutta ihan jees noinkin.

Jälkkäriksi sitten suklaakohokasta. Ohje oli “Suklaa – 365 vastustamatonta makuelämystä” -kirjasta. Ohje oli kirjoitettu todella rasittavalla tavalla, siinä oli mm. “sokeria 3 rkl ja 1 tl”. Haloo! Mutta toimihan se ihan hyvin ja suklaavalintakin oli ihan vahingossa osunut kohdalleen: rainbown tumma suklaa oli hyvää, ei liian kitkerää eikä liian vahvaa. Tein ne muumimukeihin, kun en omista kohokaskippoja. Hyvin toimi niissäkin. Ja ne kohosi :) Niistä oli vaan tosi vaikea tietää, et milloin ne oli kypsiä. Veikkaan, että otimme kohokkaat pois uunista oikealla hetkellä, koska sisus jäi sopivasti hieman kosteaksi. Ainakin se oli hyvää. Mietin, että mitä sen kanssa pitäisi olla. Jotain hilloa? Marjoja? Meinasin jo ottaa vadelmia pakkasesta, kun muistin, et mullahan on port-viinihyytelöä!  Se sopi kohokkaan kanssa täydellisesti!

Tässä muutama otos tuotoksista:

Uunilunkkua ei saanut avata kesken. Pitäskö toi lasi pestä joskus?

Tomusokeria pintaan

Kaunein yksilö eli se, mikä hajosi vähiten

Kaikki viisi ylhäältä päin

Nätisti kohonnut yksilö ja tilanteeseen sopiva muki

 

Seuraavana “to do -kokkauslistalla” on key lime pie, kun siitä oli puhetta ja kun kaveri ei sitä päässytkään syömään Floridaan. Sainkin sen tekoon eilen hyviä vinkkejä, saa nähdä kui käy. Taisin mennä lupaamaan myös blinejä. Nehän kuuluu tähän vuodenaikaan, joten voisi tosiaan tehdäkin. Pitää muistaa vaan hakea pannu kotiin. Alkuruoka vielä mietinnässä, ehkä joku talvinen keitto?

P.s. Syöjiä oli neljä. Viideskin kyllä tuli syötyä, jännä juttu…

Siitä ei tullutkaan pannukakkua!

6

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 01.01.2012

Olin kuullut niin paljon kohokkaista ja niiden vaikeudesta, että pitihän sitä kokeilla itse. Hesarissa oli muutama viikko sitten juttua juustokohokkaan tekemisestä ja siltä pohjalta sitten lähdin liikkeelle. Teoriassa se ei kuulostanut vaikealta, eikä se sitä loppupeleissä ollutkaan.  Vatkaamisen ja raaka-aineiden kanssa koetin olla tarkka (että kananmunat on huoneenlämpöisiä jne.). Valkokastikkeen teko jännitti, varsinkin, kun voi oli aika kortilla. Hieman myös mietitytti, et mihin teen sen, kun mulla ei ole sellaisia pieniä annosvuokia, mutta ihan hyvin se sitten meni isoon lasiseen vuokaan. Uuniin ei meinannut edes uskaltaa katsoa kypsymisen aikana ja vieraat istutettiin lusikka valmiina pöytään, kun lopulta julistin sen valmiiksi. Oli se ainakin kohonnut! Mutta äkkiä se kohoaminen lässähtää; ymmärrän kyllä, miksi sanotaan, että kohokas ei odota syöjää vaan syöjä kohokasta.

Maku oli kohdillaan! Juusto (gruyere) maistui sopivasti. Ajoittain tuli kyllä munakas mieleen, mutta niin se kai hieman kuuluukin olla? Koska se oli tarkoitettu alkuruoaksi, en oikein tiennyt, mitä sen kanssa olisi pitänyt olla, joten ei sitten ollut mitään. Hyvin kelpasi kuitenkin ja kaikki tykkäsivät!

Ensi kerralla kokeilen suklaakohokasta. Mietittiin, että onko olemassa muita kuin juusto- ja suklaakohokkaita, mutta ei kyllä keksitty.

Kohokkaasta kyllä otettiin kuvakin, mutta se taisi vahingossa kadota muutaman muun kuvan mukana tuossa joku aika sitten kuvia siirrettäessä.

Kuvat löytyikin! Tällainen siitä siis tuli.

Juustokohokas

London calling

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Ruoka & juoma | Lisätty 31.12.2011

Joku meni toivomaan matkaraporttia Lontoosta. No sitä saa mitä tilaa. Eri asia on, jaksaako kukaan lukea tällaista, mutta se ei liene minun ongelma :D

Käytiin siis marraskuun lopussa Tuomon synttäriyllätysmatkalla Lontoossa. Yllätys se, kohde siis, olikin kentälle asti! T ei ollut onneksi arvannut, vaikka olin miten epähuomiossa vihjaillut kaikenlaista ja mm. “piilotin” punnat sen ipadin taskuun! En arvellut sen sitä taskua käyttävän, eikä se niitä löytänytkään, vaikka kuulemma kaivaa sieltä usein puhdistusliinaa (kun ipad on mun jäljiltä aina intokuolassa).

Siel se on!

Perillä oltiin vaan perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Tai no siis piti olla su-iltaan, mut sumun takia paluu venyi pitkälle maanantain puolelle. Aika lyhyt aika, mutta tavallaan se riitti ihan hyvin. Ehdittiin tosi paljon kaikkea. Toki asiaa auttoi se, että oltiin molemmat käyty siellä aiemmin. Lontoo on siitä ihana kaupunki, et siellä on aina tekemistä ja näkemistä. Pirun kallis se vaan on! Esimerkiksi laukun säilytys Paddingtonin rautatieasemalla maksoi 8,5 puntaa (per laukku)! Ja meilläkin niitä sitten oli kaksi, kun vietiin toinen sinne tyhjänä, kun aateltiin, et shoppaillaan…melkein tyhjänä se sit tuli takaisinkin.

Minä ja karhuherra Paddington

Perjantaina käveltiin hieman Hyde Parkissa ja ihmeteltiin kaupunkia.

 

Joku ikuvanha talo Hyde Parkissa

Hyde Park, syksy oli hieman "jäljessä"

Hyde Park

Kaikkia kivoja musikaaleja ja teattereita ois ollut tarjolla

Syömässä käytiin hotlan lähellä pubissa. T otti “fish & chips” ja mä intialaista (ei mitään perinteistä pubiruokaa!). Ihan jees.

Taustalla perinteinen ja etualalla intialainen

Hotlan lähellä oli myös sellainen ihana “frozen yoghurt” –paikka. Siinä sai itse ottaa kuppiin jotain kolmesta eri makuisesta jugurtista (tai parin yhdistelmää) ja sitten koota siihen hedelmiä, karkkeja, suklaita, kastikkeita, keksejä yms. oheistilpehööriä. Hinta määräytyi lopuksi painon mukaan! Tosi hauska idea, ei vaan oikein marraskuinen kylmä ilma tukenut tuota herkkua.

Illalla käytiin joulumarkkinoilla: siellä syötiin ihania churroksia suklaan kanssa! Suklaa tosin ei ollut niin hyvää kuin mitä antoi ymmärtää ja miltä näytti. Se olli hieman liikaa “huonon” kaakaon makuista. Tarjolla olisi ollut myös poffertjeksia, mutta huomattiin ne vasta churros-ähkyn jälkeen, joten jäi syömättä. Saksalainen glühwein kuului myös iltaan, mukavasti lämmittäen kylmiä käsiä.

Joulupukki joulumarkkinoilla

Churros

Churros ääntä kohti

Valkosuklaaputous!

"Tahtoo karuselliin!"

Lopulta jalat alkoi olla väsyneitä ja mietittiin, että mitäs sitten. Hieman harmitti, että hankkimani stand-up liput oli vasta seuraavaksi illaksi. Olisi hyvin ollut aikaa ja halua istua alas. Päätettiin sitten kuitenkin lähteä vielä ihmettelemään Harrodsia. Siel on kyllä kaikkea! Lemmikkieläinosastolla myytiin mm. koirien olutta. Tarjolla olisi ollut myös koiranpentuja, mm. bostoninterriereita, hintaan 1 400 puntaa! Alkuperämaaksi mainittiin hauskasti USA. JOku pariskunta siitä nappasikin sellaisen mukaansa ja he jäivät täyttelemään papereita.

Lauantaiaamuna mietittiin päivän ohjelmaa ja silloin ajattelin tarkistaa, että moneltako illan stand-up on. Kauhukseni huomasin, että liput olikin perjantai-illalle! Olin jotenkin koko ajan ajatellut, et se on lauantaina, joten en sit tarkistanut aiemmin! Hemmetti. Liput kuitenkin maksoi yli 50 puntaa, joten harmitti senkin takia.

Jonnekin stand-upiin kuitenkin tahtoi. Pikainen visiitti nettiin: illalla oleva vastaava näytös oli täynnä. Toinen vastaavanoloinen löytyi, mutta lippuja ei voinut varata etukäteen ja paikka oli hieman keskustan ulkopuolella. Päätettiin, että lähdetään sinne kuitenkin illalla.

Järkytyksen jälkeen lähdettiin kävelemään Notting Hillin kirpparikadulle, joka oli ihan hotlan lähellä. Se on aina yhtä kiva paikka, vaikka mitään ihmeellistä en löytänytkään.

Kaunis sininen talo

Söpö mini

Vaatturiliike oli sisustettu singereillä

Keltainen tsygä

Mikä tämä on?

Siellä tuli maisteltua cup cakeja, varmaan ekan kerran ikinä. Se mönjäkepäällynen hyvää,mutta itse taikina ei mitään kovin ihmeellistä. Kyl musta muffinssit on parempia!

Päivällä mentiin “London Bridge & London Tombs” –nähtävyyteen, joka oli palkittu vuoden “turistikohteena”. Siinä oli ensin Bridge –osio: siirryimme ryhmänä huoneesta toiseen ja näyttelijät kertoivat sillan rakentamisesta ja kaupungin vaiheista mm. Lontoon palon aikana.  Välillä oli interaktiivista osuutta, yksi näyttelijä esim. Kysyi, mitä on “fire” suomeksi. Valitettavasti emme ymmärtäneet, että hän tarkoitti tulipaloa eikä tulta, mutta siis vastasimme “tuli”. Sitä hän sitten toisteli hienosti ääntäen.

Bridgen jälkeen siirryimme “tombseihin” eli vanhoihin holveihin. Siellä muodostimme letkan, niin että kädet piti pitää edellisen olkapäillä. Meitä oli ehkä parikymmentä, ja letkana kuljimme kuin kummitusjunana ikään. Huoneissa oli näyttelijöitä, jotka parhaan kykynsä mukaan säikytteli meitä eri teemojen mukaan. Ajoittain jännitystä loi pelkästään se odotus, että kohta jotain tapahtuu! Ihan hienosti toteutettu ja ajoittain aika jännä kokemus. OIs voinut toki olla jännempikin ja tietty pidempi. Hyvin siinä oli huomioitu letkan pituus: olimme ihan viimeisiä, T vikana mun takana. Edellä menevien kirkaisut kuului hyvin ja sitä osasi odottaa jotain. Mutta välillä ensin säikyteltiinkin loppupäätä. Tai yhtäkkiä joku alkoi hiljaa seurata.

Bridgen&Tombsin lähellä oli toinen kiva joulumarkkinatori, jonka pääpainona oli ruoka! Mietittiin, et ois kiva, kun tuollaisia ruokatoreja ois joskus Suomessakin.

Iltapäivällä tiet erkani hetkeksi: T halusi lähteä kaupungin pohjoispuolella olevaan pelikauppaan. Mä päätin mennä shoppailemaan Oxford Streetille. Kolmisen tuntia siellä riitti: ihmisiä oli ihan uskomattoman paljon! Mulla alkoi loppua kännykästä akku ja T piti saada vielä kiinni…onneksi se riitti sen verran, että saatiin sovittua tapaamispaikka.

Seuraavana suunnattiin sitä stand-up paikkaa kohti. Hieman jännitti, et millainen paikka se on ja saadaanko lippuja jne. Paikka osoittautui sportti-baarin alakerraksi! Baariin tytsä sanoi, että tulkaa takaisin noin puoli tuntia ennen esityksen alkua , niin saatte liput. Meillä oli hyvin aikaa, reilu tunti vielä siihen, joten mentiin syömään.  Lähistöllä oli paljon ruokapaikkoja, joten ihan randomilla arvottiin “Preto, Brazilian steak house”. Se osoittautuikin tosi hyväksi valinnaksi! Ravintolan idea oli simppeli: alkuruoat ja lisukkeet sai hakea seisovasta pöydästä. Sai ottaa myös pelkän sen pöydän (siellä oli tosi paljon kaikkea, mm. lasagnea ja friteerattuja banaaneja), hinta tais olla 15,95 puntaa. Tai sitten sai ottaa sen ja “lihat” (hintaan 19,95 puntaa). Jos otti myös lihat, niin tarjoilija toi pöytään lapun, jonka toisella puolella oli  punainen “ei” ja toisella vihreä “kyllä”.

Pelikortit

Aina, kun vihreä puoli oli esillä, jostain tuli saman tien tarjoilija lihavartaan kanssa ja annosteli lautaselle lihaa. Jos vihreän puolen piti esillä, niin toinen tarjoilija tuli saman tien eri lihavartaan kanssa. Lihoja tuli lisää niin kauan, kunnes käänsit punaisen puolen. Eli silloin sai sit syödä rauhassa. Lihoja olisi ollut 19 erilaista! Ei sit jaksettu ihan kaikkea, mut syötiin: kanaa parilla kolmella tavalla (mm. kanan sydämiä! Koiranruokaa, ei oikein napannut…), possua parilla tapaa, tosi hyvää nautaa, lammasta ja makkaraa. Sit kun oli syönyt tarpeeksi, niin huikkaus tarjoilijalle: se toi ison tarjottimen, jossa oli jotain 10 erilaista jälkkärin mallikappaletta! Siitä sitten pystyi näyttämään, et tollainen kiitos ja tarjoilija toi freesin sellaisen. Lopuksi lasku (joka sekin tuli samantien) ja valmiita oltiin tunnissa. Loistava, hauska, erilainen idea ja tosi hyvä ruoka. Suosittelen, jos Lontoossa liikutte!

Täydellä mahalla sitten sinne sporttibaariin, englantilaista siideriä kouraan ja stand-upiin. Saatiin hyvin liput ja hyvät paikat (ei ihan eturiviin). Esiintyjiä oli neljä, jotka kaikki olivat mennen tullen paljon parempia kuin kukaan suomalainen! Jotenkin ne vaan osas ottaa yleisön ja toisaalta tehdä pilkkaa itsestään, ilman myötähäpeää. Valitettavasti ihan kaikkea ei ymmärtänyt kielen takia, mut tarpeeksi, että voi sanoa, et hauskaa oli! Liputkin maksoi vain murto-osan siitä, mitä ne mun hukkaan menneet. Suosittelen tuotakin kokemusta lämpimästi Lontooseen menijöille!

Hieman oli arpomista, et miten sieltä esikaupungista pääsi takas hotlalle, kun metro ei enää kulkenut. Mut onneksi oli gps mukana, niin sillä sitten arvottiin oikea kohta jäädä pois ja napattiin lennosta toinen bussi vielä loppumatkalle. Hyvin se sit menikin.

Sunnuntaina tahdoin eläintarhaan. Olin saanut jostain päähäni, et siellä ois panda ja että se ois muutenkin jotenkin suuri ja ihmeellinen. No ei siellä mitään pandaa ollut, eikä ollut kovin erikoinen. Ihan siisti ja hieno, mut ei ehkä sen kalliin (jotain yli 20 puntaa) pääsylipun arvoinen!

Ötökkä

Pitkäkaulaiset

Herra Pingviini

Poikkitaiteellinen otos

Käärmeen pää vai perhosen siipi?

Rillipäisen ongelma (ihanaa, kun ei ole enää tuota vaivaa!)

Kova sumu oli tosiaan vallannut kaupungin illalla ja meidän lennon sanottiin olevan 2 h myöhässä. Kaksi muuttui lopulta kahdeksaksi, minkä takia myöhästyttiin sit vaihdosta Tukholmassa. Hearthrowlla saatiin ruokalipukkeet, jotka käytettiin sushi-paikassa. Lautaset maksoi värin mukaan eri hinnan. Annokselle kertyi kyllä hintaa, kun kaikkea tahtoi maistaa…mutta hyvää oli.

Sushilinjasto

Arlandassa sitten ehdittiin oikaista itsemme hotellin sänkyyn reiluksi tunniksi, ennen kuin piti mennä aamupalalle (joka muuten oli aivan mahtava!) ja koneeseen. Kotona olin sit puol ysi aamulla, ja töissä kympiltä. Kylhän sen jotenkin jaksoi; tosi lepoloma siis!

Lontoo oli yhtä ihana kuin aina ja siel oli tosi kiva käydä. Itse matka oli aika hintava ja eläminenkään ei ollut ihan halpaa. Mutta kannatti, tuollainen miniloma on kuitenkin aina irtiotto arjesta.

 

Niin paljon asiaa, niin vähän aikaa

4

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 20.12.2011

Olis niin kova halu kirjoitella tänne kaikenlaista, mutta kun ei ehdi! Sain äsken ladattua koneelle kuvat kamerasta, eihän siellä ollut kuin syyskuusta asti…

Ajatus oli jossain vaiheessa, et kirjoittaisin ihan kunnollisen jutun siitä Islannin reissusta. Siis sellaisen, mistä olis oikeesti jollekin apua ja iloa, jos sinne meinaa autoilemaan mennä. No ehkä tässä talven sateisina iltoina.

Lisäksi on vaikka mitä ruokajuttuja, mistä tahtois kertoa. Ja kuvia, mitä pitäs laittaa jonnekin ihmisten katseltavaksi.

Tuossa viime viikolla lenkillä metsässä törmäsin aika mielenkiintoiseen asiaan: isoihin, kauniisiin suppiksiin! Joulukuun puolessavälissä! On tää kyllä vuosi. Lunta vois vaikka tulla jo, en pistäis hanttiin.

Joulukuun suppissaldo!

Jep, että sellaista.

Tänään tein tosi hyvää intialaistyyppistä kanaa. Alan ymmärtää kulinaristi MaSua, kun se aina jaksaa hehkutaa kanan marinoimisesta. Tuohon pitää perehtyä tarkemmin.

Jouluruokia pitäs tehdä, ainakin bataattilaatikkoa ja jälkkää. Niihinkin palannen myöhemmin. Koittakaa siis malttaa pysyä linjoilla, vaikka hiljaista onkin ollut…:)

Kotikutoista pastaa

4

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 26.11.2011

Taas on tovi vierähtänyt enkä ole ehtinyt kirjoitella tänne, vaikka halua olisi ollut. Kaikenlaista kivaa ja uutta kun on ruokamaailmassani tapahtunut. Tein siis itse pastaa ekan kerran ikinä tuossa muutama viikko sitten. Tekeminen oli yllättävän helppoa ja nopeaa!

Taikinan vaivaaminen

 

Taikinasta tuli tosi kimmoisa "köntsä".

Ehkä aloitin turhan kunnianhimoisesti, kun tein heti alkuun tortellineja. Niihin tuli sisälle vuohenjuusto-mascarpone -täyte. Täyttäminen ja sulkeminen olikin se vaikein osuus ja ulkonäöllisesti niistä tulikin aika mielenkiintoisia ja liian isoja.

Tortellinit odottavat keittämistä

Mutta maku oli kohdillaan ja vieraatkin taisivat tykätä. Tortellinien kanssa oli punajuuripaistosta. Esillepano ei ole koskaan ollut vahvin puoleni.

Tortellinit ja punajuuripaistos kera rucolan.

Tällä kertaa vuorossa on lasagne, pidemmän kaavan mukaan. Tein sen aika pitkälti tämän ohjeen mukaan. Tosin taikinan tein Jamie Oliverin ohjeella. Lasagnelevyjä piti ohjeen mukaan keittää 30 sekuntia ja sitten viilentää 30 sekuntia. Ja sitten kuivattaa liinan päällä. En tiedä miksi, mutta tottelin ohjetta.

Lasagnelevyt "kuivumassa".

Jauhelihakastiketta tuli sitten keitettyä jotain neljä tuntia. Ja maustoin sen vahvemmin, eihän tuolla maustamisella saanut mitään makua esille.

Valkokastike oli Tuomon mielestä liian jauhoista, en ymmärrä miksi. Olisiko asiaan voinut vaikuttaa se, että tein sen durum-vehnäjauhoista, kun tavikset oli loppu? Paakkuja siihen ei jäänyt enkä polttanut pohjaan, mistä olen ylpeä. Ensi kerralla joukkoon voisi heittää hivenen muskottipähkinää. Nyt se jotenkin unohtui eikä ohjekaan muistuttanut.

Pastanteko oli taas kerran “hävyttömän” helppoa ja nopeaa. Koneen veivaaminen on tosi hauskaa. Joten kyl tuota pitää alkaa harrastaa enemmän, kun makukin on niin paljon parempi kuin kaupan tuorepastassa puhumattakaan kuivapastasta. Tänään tuli taas mieleen, että tahtoisi kattavan ja hyvän pastakirjan, esim. tämän. Vinkkinä joulupukille, jos hän sattuu tätä blogia lukemaan…

Tosi vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa sitä, miten paljon pastataikinaa tulee mistäkin jauho-muna -määrästä. Nyt sitä tuli ihan tosi paljon, joten kokeilutesti on vetämässä, että mitä sille tapahtuu kuivatettuna ja toisaalta pakastettuna.

Tartteisko hankkia sellainen pastankuivausteline? Vai onko se hifistelyä?

Tallitellekiharoita

Lasagne oli sitten valmista viideltä kun aloin tehdä sitä puol yksitoista. Et eihän se mikään nopea ruoka tosiaankaan ole. Tosin tuossa nyt oli taukoja enkä tosiaankaan tehnyt sitä aktiivisesti koko tuota aikaa, mutta kuitenkin. Kyllä se oli hyvää! Liha oli niin mureaa, suorastaan suli suuhun. Ja mehevyys oli ihan omaa luokkaansa. Ruoan kanssa nautittiin uuden sadon viiniä eli tuttujen kesken Novöötä, muovipulloversiota. Hieman kyllä erikoista laittaa viini muovipulloon, mutta ehkä siihen on syynsä? Tuohan pitäisi nauttia kuuden kuukauden sisällä, joten ehkei ole tarvetta painavalle lasipullolle? Toinen tän vuoden novöö on kyllä lasipullossa, mutta mielestäni tämä muovipulloversio oli parempaa.

Jälkkäriksi  tein vielä maailman parasta pannukakkua. Johan on taas ähky. Ja juu, ei musta olisi karppaajaksi – hiilarit on ihan liian hyviä :D