Mutta mitä tapahtuu keltuaisille?

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Ruoka & juoma | Lisätty 02.12.2013

Keittiössä tuli eteen ongelma. Tarkoitus on leipoa macaroneja viikonlopuksi, tai oikeastaan perjantaiksi Tamperetalon juhlien katsomista varten. En ole sitten näköjään vieläkään oppinut, että niitä varten valkuaisten olisi hyvä seisoa yön tai parin yli. Asia muistui mieleeni kun aloin lukea ohjetta. En sitten teekään niitä tänään, vaan keskiviikkona.

Kerrankin myös keltuaisille olisi käyttöä, T lupasi tehdä creme bruleeta! Yleensä keltuaiset menee koirille. Valkuaisvaahdonhan voi hyvin pakastaa, mutta mitä tapahtuu keltuaisille? Säilyisikö ne jääkaapissa kaksi vuorokautta? Pikaisen nettisurffailun perusteella tätä ei suositella. No entä pakastus? Löysin lopulta ohjeen, jossa sanottiin, että ne voi pakastaa, mutta rakenne muuttuu ”hyytelömäiseksi”. Ohjeen mukaan vispasin keltuaiset kevyesti ja lisäsin vähän sokeria. Minigrippiin ja pakkaseen. CB:n rakennehan voi hyvin olla hyytelömäinen, eikö?

Tästä pohdinnasta innostuneena pintaan heräsi myös ärsytys. Mistä tietää, miten kauan mikäkin säilyy? Siis oikeasti hyvän makuisena, en tarkoita vain syömäkelpoisena (se on asia erikseen ja sen suhteen en ole hysteerinen). Olisiko esimerkiksi CB:n voinut tehdä valmiiksi jo tänään maanantaina, kun se on tarkoitus syödä perjantaina? Miksei missään kerrota tällaisia juttuja? Vai kerrotaanko? Jos, niin missä?

Ja kun ärsytyksistä kerta puhutaan, niin yhtäkkiä pysähtyvät ihmiset on raivostuttavia! Siis jossain kaupassa, tunnelissa, käytävällä, kaupungilla kävelevät ihmiset, jotka vetää liinat kiinni yhtäkkiä. Niin, että törmäät niihin väistämättäkin, jos et pidä kunnon turvaväliä, mikä usein on mahdotonta täällä ruuhka-Suomessa. Tai sellaiset, jotka tekevät uukkarin katsomatta taakseen ensin. Ei niin voi tehdä, ei edes kävellessä. Joku roti tuohon(kin) pitäisi saada.

Vielä loppuun asiasta kymmenenteen: ”novöö” eli uuden sadon viinihän tulee Alkoon aina marraskuun kolmas torstai. Ostin sitä silloin ison satsin ja sain hieman huvittunutta palvelua Alkossa. Ihan turhaa naureskelivat mulle: tänään, vajaa pari viikkoa myöhemmin, se oli jo loppu! Oli kuulemma mennyt parissa päivässä. Niih! Että ois pitänyt ostaa 15 pulloa 10 sijaan, kun enää on kaksi jäljellä. Ja ei, en ole juonut niitä itse kaikkia, vaan jakanut Novöön ilosanomaa ihmisille, jotka saattavat ymmärtää sen päälle tai ovat potentiaalisia oppijoita.

Ja kun tää postaus kerta oli tällainen sillisalaatti, niin loppukevennykseksi iloinen uutinen: joulutähden ”pimeähoito” auttoi ja onnistuin saamaan sen ”kukkimaan” eli muuttumaan jälleen punaiseksi! Ihan huippua 🙂

kuva

Fain dainingia

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 22.11.2013

Marraskuun pimeyden keskellä on ihanaa viettää ilta hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien jossain kivassa ravintolassa. Ystävä pyysi minua testaamaan Chez Dominiquen tiloissa muutaman kuukauden ajan toimivan Sandlåda -nimisen ravintolan, jonka kokit ovat ”nuoria ja innokkaita”. Sinne siis.

Otimme viiden ruokalajin yllätysmenuun. Ensin saimme eteemme varsin mielenkiintoisesti tarjoillun keittiön tervehdyksen. Tarjoiluastiana toimi lytätty tölkki, jonka sisään tarjoilija kaatoi jotain ”katajamehua”, joka sai sisällä olleen kuivajään ”savuamaan”. Sorbetti oli ihan lonkeron makuinen. Aika hauska toteutus! Lisäksi tuotiin pienen pienet tacosipsit, joissa oli päällä lihaa ja cuacamolea.

SL 1

Alkuruoaksi tuli ”porkkanakakkua”: kakkupohja, valkoinen piimäkreemi ja erilailla valmistettuja porkkanapaloja. Lautasen oikeassa reunassa oleva oranssi ”rae” oli jäädytettyä mandariinia. Loistava idea ja ihanat maut, tykkäsin kovasti.

SL2

Alkuruoka numero 2 oli mustekalaa ja jotain retikan tapaista juttua ja tomaattia. En ihan ymmärtänyt lautasen korostamista enkä muutenkaan kovin paljoa lämmennyt tälle.

SL3

Väliruokana söimme turskaa (eikö se oli uhanalainen tai jotain?) ja purjoa sekä loistavaa simpukka(?)kastiketta. Pieni annos eikä lisukkeita, mutta ihan jees. Kuva ois kiva, mut sitä ei nyt oo.

Pääruoka oli raaka-ainetta, jota en ole tainnut koskaan syödä enkä ehkä tilaisi: possun kieltä! Se oli pitkään haudutettu (60 tuntia uunissa) ja siten todella mureaa. Lisukkeena oli tulista kaalia ja luumua. Tämä olisi myös kaivannut jotain lisukkeita  – jotka olisi siis pitänyt tilata erikseen, eihän me enää siinä vaiheessa muistettu.

SL4

Jälkiruokia oli siis vain yksi (aina yhtä suuri pettymys): marenkia, mustaviinimarjasorbettia ja palsternakasta (!) valmistettua karamellisoosia. Aika kiva kokonaisuus, palsternakka ei maistunut ja homma toimi. Enemmänkin olisin jaksanut syödä.

SL 5

Hieman mietin Eat Helsinki 2014 kirjan hankintaa, josko sitten tulisi käytyä useammin ulkona syömässä. Sehän maksaa itsensä takaisin aika nopeasti. Parin viikon päästä menneään työkavereiden kanssa Sassoon. En ole käynyt siellä, joten kiva päästä testaamaan. Erikoista minusta tässä paikan valinnassa oli se, että työkaverin mielestä Muru oli liian kallis (kun sitä ensin ehdotin), joten annoin hänen päättää minne mennään. Valitsi sitten Sasson. Ei tainnut katsoa hintoja tai sitten tuli järkiinsä? Tiedä häntä, kuittaillakaan asiasta ei oikein enää voi tai muuten mennään ABC:lle syömään. Välillä ihmisten piheys vaan yllättää, tai siis se, että jos käy kerran pari vuodessa ulkona syömässä, niin onko sillä oikeasti väliä maksaako pääruoka 15 vai 25 euroa?

P.S. Tiesithän, että uuden sadon viini, tuttujen kesken ”Novöö” on taas tullut kauppoihin? Kipinkapin Alkoon mars mars!

 

Talokauppoja, ruokakriittisyyttä ja kakkuja

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Ruoka & juoma | Lisätty 06.11.2013

No huhhuh, yli kuukausi on mennyt edellisestä postauksesta. Kovasti on aina välillä mielessä kirjoittaa, mutta aika ja lopullinen inspis on puuttunut.

Talorintamalla tapahtuu. Puolentoista vuoden etsinnän jälkeen löysimme lopulta Tuusulan Nahkelasta talon, joka täytti suuren osan meidän ”pääkriteereistä”: kunnallistekniikka on, kunto on hyvä (talo on valmistunut v. 2007), tontti on iso (5000 m2), naapuritkaan ei ole ihan kyljessä kiinni ja jollain bussilla pääsee joskus jonnekin. Tuo viimeisin on ehkä talon heikoin lenkki: bussi menee noin 300 metrin päästä talolta noin kerran tunnissa, muttei iltaisin eikä viikonloppuisin. Kun lisäksi Tuomon työpaikka on tällä hetkellä Vihdintien varressa, niin toisen auton tarve realisoitui. Siihen onneksi saadaan ensiapua vanhemmilta, kun he lupasivat vanha Pökötin meille pitkäaikaislainaan.

”Ei niin kriittisistä kriteereistä” osa toteutuu, osa ei. Tuomo ei saa unelmiensa mänkeiviä, joskin yhden makarin kyllä saa itselleen. Mä saan koirahuoneen, joskaan sekään ei ole täydellinen. Siellä on varaava takka (vieläpä kaunis sellainen!) ja kodinhoitohuone, jonka kautta pääsee tosi hienoon kylppäriin. Saunassa on puukiuas ja pohja on ihan jees. Tontti voisi olla hieman parempi: osa siitä on aikamoista ryteikköä ja suota. Keittiö saisi olla isompi ja induktioliesi tulee hankintalistalle. Lämmin varastotila ja kahden auton autokatos löytyy pihalta. Eiköhän se ole hyvä koti, kunhan sinne joskus (helmikuulla?) päästään.

Meidän nykyisessä talossa oli juuri kuntokartoitus ja pian pitäisi saada samanmoinen uuteenkin. Kaikenlaista pientä huomautettavaa tästä nykyisestä löytyi, mutta ei onneksi mitään vakavaa. Esitteltyjä on ollut niin yksityisiä kuin yleisiäkin ja kävijöitäkin on ollut, mutta yhtään tarjousta ei ole vielä tullut. Toivottavasti joku tarttuu kuitenkin kiinni pian, helpottaisi hieman yleistä stressiä ja ehkä sitten alkaisi tulla intoa muuttoonkin?

Ruokarintamallakin on tapahtunut aina välillä, mutta en ole niistäkään ehtinyt kirjoitella. Kävimme Tuomon kanssa juhlistamassa 8-vuotis hääpäiväämme ravintola Chef & Sommelierissä Ullanlinnassa. Paikka oli pieni ja aika kotoisa. Valitsimme viiden ruokalajin menuun.

Alkuun söimme ”hanhea ja tattia”, joka ei oikein vakuuttanut. Valkoinen rasva ällötti ja suolaakin olisi voinut olla enemmän.

C et S 1

Seuraavaksi Tuomo söi ”kaskinaurista ja salviaa”. Annos näytti minusta sipulirenkailta ja maistui  – naurikselta. Ihan ovela, nauriksesta oli hyödynnetty tyyliin kaikki, mutta maku nyt oli ehkä hieman tylsä.

C et S 3

Samaan aikaan minä nautin loistavaa ”perunaa ja sipulia”. Jotenkin se, että annos oli kylmä, haittasi hieman makunautintoa. Mutta hyvä annos kuitenkin!

C et S 2

Pääruoaksi meillä molemmilla oli ”kuhaa ja maa-artisokkaa”. Maa-artisokka oli jotenkin kypsennetty kuorineen tai jotain muuta outoa se tarjoilija selitti, lopputulos oli sellainen ”pureskeltava”, ei ehkä kovin kiva. Kuha taas…puolessa välissä annosta aloin ihmettelemäämn sitkeää rakennetta ja keskellä ollutta punaista ”juovaa”. Kerroin tästä tarjoilijalle, joka vei annoksen tutkittavaksi ja tuli hetken päästä kysymään, että jaksanko uuden annoksen, jos hän tuo. No tietenkin jaksan, mikä kysymys tuo nyt sitten on. Uuden annoksen kuha olikin sitten mureaa ja siten aika hyvää. Tuomolla oli sama vika ilman punaista rantua ja tietty hän ehti syödä sen ennen kuin tajuttiin… Tämä oli eka kerta varmaan ikinä, kun palautin annoksen keittiöön! Hyvitykseksi en saanut ilmaista jälkkäriä enkä mitään muutakaan kuin sen uuden annoksen. Ehkä hieman pettymys oli se. Kokki selitti, että fileoinnin yhteydessä oli jäänyt poistamatta joku juttu, joka pitää nahan ja lihaksen kiinni toisissaan (?) ja siksi oli sitkeä ja jäänyt raa’aksi. Tuo pystyssä töröttävä juttu on rapsakka nahan pala. Kiva sinänsä, mutta maku oli niin kalainen kuin olla ja voi, eikä siten kovin hyvä. ”Peruskalanmaku” vaan ei oo mun juttu.

C et S 4

 

Ennen jälkkiä otettiin juustoja. Mukana tuli itse tehtyä näkkileipää. Leivät oli muutenkin tosi hyviä: vaivaamatonta vaaleaa leipää ja rosmariinilla maustettua ruisleipää. Ne oli melkein paikan suola.

C et S 5

Jälkkäriksi otin ”omenaa ja karamelliä”. Annoksessa oli kahdella tapaa kypsennettyjä, kahden eri lajin omenoita ja loistavaa karamelli-kinuskia. Ihan jees, mutta jotenkin aika pliisu kuitenkin. Isompikin annos olisi voinut olla.

C et S 6

Tuomo viimeisteli aterian ”luumulla ja suklaalla”. Luumusta oli käytetty myös kaikki mahdollinen, jopa kiven sisällä oleva karvasmantelin maku. Suklaa oli aika pienessä osassa. Tuomo taisi ihan tykätä, minusta se oli liian terveysvaikutteista ollakseen jälkkä.

C et S 7

 

Kaikkinensa paikka ei ihan lunastanut odotuksia, enkä usko meneväni sinne kovin pian ainakaan uudelleen.

Kävin myös herkuttelukierroksella, odotellessa vuotuista kakkugalleriakeikkaa. Oltiin Majkan kanssa Juustokakkutehtaan kakkubrunssilla Astoria-salissa. Siellä sai syödä viittä erilaista kakkua niin paljon kuin jaksoi. Ja mehän syötiin. Hieman oli pettymyksiä kyllä osa kakuista; ne oli sellaisia kakkupohjamössöjä, ei ollenkaan juustokakkumaisia. Uunissa paistettu juustokakku puuttui kokonaan ja jäimme myös kaipaamaan valkosuklaakakkua. Ehkei tartte mennä uudelleen tuonne, ennemmin menen samalla tai hieman halvemmalla hinnalla Kakkugalleriaan.

Juustokakkugalleria4

Tuli kyllä himo tehdä juustokakkuja taas pitkästä aikaa…

 

Maissinviljelijäksi?

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 02.09.2013

Kaverin innostamana ostin kolme maissintainta alkukesästä ja laitoin ne ensin (”esikasvatukseen”) kasvihuoneeseen. Kun ne siellä saavutti lakikorkeuden eli katon, siirsin ne varovasti avomaalle. Taimet eivät onneksi ottaneet muutosta itseensä ja alkoivatkin jossain vaiheessa puskea tähkän näköistä osaa. Lämmin kesä nopeutti sadon kypsymistä ja jo syyskuun alussa uskalsin korjata sadon. Lopputulos oli hieman…koominen. Kolme taimea (hinnat oli jotain 1,5-2,9 euron kieppeillä, kahdesta kaupasta ostettu, kahta eri lajiketta) tuotti kolme tähkää. Vain yksi oli hedelmöittynyt kokonaan, kun kaksi oli jäänyt hyvin vaillinaisiksi. Jostain syystä muurahaiset ja ampiaiset (sellaiset pienet) tykkäsivät kovasti toisesta vajakista. Vajakit oli maultaan makeita, rapeita, tosi hyviä! Kypsä (pullukka) oli jauhoisempi eikä niin makea. Vajakit syötiin raakana ja kypsä keitettiin pikaisesti, jonka jälkeen maku oli aika samanlainen kuin kaupan esikeitetyissä. Ihan jees ja hauska kokeilu, mutta en taida kuitenkaan jättää päivätyötä ja siirtyä maissinkasvattajaksi?

maissit

Kulinarismia Kroatian tapaan

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Ruoka & juoma | Lisätty 01.07.2013

Kroatiassa ruoka oli oikeastaan aika erikoista. Pääsääntöisesti se ei näyttänyt kauhean houkuttelevalta mutta melkein aina osoittautui yllättävän hyväksi. Meillähän oli joka päivä lounas kurssipaikalla. Siellä oli aina tarjolla jotain keittoa tai niin kuin me sitä aloimme kutsua ”supaaaa”. Parhaimillaan se oli melkein hyvää tomaattikeittoa, pahimmillaan kirkasta lientä, jossa oli rasvaa! Yhtenä päivänä tarjolla oli vihreää (!) kalakeittoa, josta kalaa sai etsiä ja jos oikein etsi, saattoi löytää pienen mauttoman seitin palasen ja muutaman riisin. Keitot tarjoiltiin isossa kulhossa, josta sai itse ottaa. Sääliksi hieman kävi kokkia, kun se aika usein kiikutti lähes täyden kulhon takaisin keittiöön. Toiseksi viimeisenä päivänä tarjolla oli kahta keittoa ”super supaaa”, tosin siinä vaiheessa peli oli jo menetetty eikä kukaan edes vaivautunut maistamaan niitä! Viimeisenä päivänä puolestaan kaikkien suureksi yllätykseksi tarjolla ei ollut lainkaan keittoa. Pääruokavaihtoehtoja oli monesti kaksi tai kolme, ihan perussettiä kuten risottoa (mustaa sellaista!), pastaa, kalaa, lihaa. Aika jees. Liha varsinkin näytti tosi kuivalta ja sitkeältä mutta olikin tosi mureaa. Aina kannatti siis maistaa kun koskaan ei oikein tiennyt mikä oli hyvää ulkonäön perusteella. Jälkkäriksi oli jotain kakkua tai yhtenä päivänä tosi hyvää tiramisua, tosin ilman viinaa.

Iltaisin söimme useimmiten hotellin vieressä olevassa ravintolassa. Ruoka oli sielläkin aika perussettiä, keittoa (aina!) ja paljon kalaa. Kala oli se juttu siellä, ilmeisesti usein saatavilla ja halpaa. Tarjolla oli mm. miekkakalaa. Yleensä illallinen oli todella pitkän kaavan mukainen: aloitettiin juustoilla ja ilmakuivatulla kinkulla, sitten keittoa (ei kaksista sielläkään), salaattia, pääruokaa ja jälkkä. Ja joka välissä odotettiin. Joten illalliset venyivätkin pitkiksi. Toki varmaan viinillä ja hyvällä seuralla oli oma osuutensa asiaan.

Viini tosiaanvirtasi! Pääsin tutustumaan ennestään minulle vieraaseen kroatialaiseen viiniin, joka ei osoittautui kelvolliseksi mutta ei kauhean erikoiseksi. Vähän sellaista mehumaista. Ostin kaupasta kotiin tuliaisiksi kahden litran muovipullon valkoviiniä, se taisi maksaa 2,90 euroa. Yritettiin ”nauttia” sitä juhannuksena, mutta ei oikein pystynyt. Ei edes vaikka oli hieman pohjia juotu. Oli niin karseaa mehu-etikka-vettä et oksat pois. Roskiin meni sekin kahden kilon kantamus. Muutama kalliimpi pullo odottaa vielä korkkausta, kova on usko niihin.

Ranskalainen viiniharrastaja oli aika tyrmistynyt, kun punaviiniä ei viilennetty lainkaan; ilmalämpötilan ollessa 32 astetta viinikin oli aika lämmintä. Hänen mukaansa se oli ”kuumaa”. Tungimme sitten punkkupullon samaan kylmäastiaan valkoisen kanssa ja lisäsimme sinne laseihin tarkoitetut jäät. Hieman auttoi asiaa.

Varsinaiseksi kulinaristiseksi makumaaksi en kyllä Kroatiaa tällä perusteella luokittelisi. Tosin tuon reissun ravintolakokemukset oli aika vähäiset: lounas aina samassa paikassa ja illallinen kolmessa eri paikassa. Viimeisenä iltana menimme Splitin satamaan ja siellä hienoon ja (ilmeisesti) kalliiseen ravintolaan. Muutama epätarkka räpsäisy sieltä:

Alkuruoaksi oli kala"leipä" ja mätimoussea.

Alkuruoaksi oli kala”leipä” ja mätimoussea.

Väliruoka: äyriäisrisottoa ja pastaa

Väliruoka: äyriäisrisottoa ja pastaa

Loistavaa miekkakalaa. Päällä olevat ravut olivat ihanan rapsakoita.

Loistavaa miekkakalaa. Päällä olevat ravut olivat ihanan rapsakoita.

Suklaa- ja mantelikakkua.

Suklaa- ja mantelikakkua.

 

Ensimmäiset Naiset Viking Gracella

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Ruoka & juoma | Lisätty 14.04.2013

Ensimmäisten Naisten kokoontumisajot veivät meidät tällä kertaa laivalle: testasimme Vikingin uusimman, Gracen. Matkaa oli suunniteltu pitkään ja hartaasti ja odotettu sitäkin enemmän, joten ilmassa oli suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua kun lopulta oltiin kaikki koolla Turussa satamassa. Tarkoitus oli myös juhlia Marian vanhenemista.

Odotukset itse laivan suhteen oli ainakin mulla korkealla. Ja olihan se hieno, ei sitä voi kieltää. Kaikki oli (vielä) siistiä ja puhdasta, värejä oli käytetty kivasti ja valoilla luotiin hienoja tunnelmia. Mutta jokin jäi silti puuttumaan. Oliko se sitten se ”vau” -efekti, mikä korkeasta, isosta tilasta, promenadista, isoista ikkunoista tms. tulee? Vai tekikö kapeat käytävät ja matala katto sen, että jotenkin olo oli kumman samanlainen kuin aina Vikingillä. Hyvä kai niin, että se näytti pitkälti siltä, miltä yhtiön muut laivat? Mietin myös sitä, että miten nopeasti tuollainen laiva rupsahtaa ja milloin siitä tulee kulahtanut ja kapinen? Milloin koira voi pissata diskon eteen matolle ja sen voi hyvällä omallatunnolla jättää sen sikseen, koska matossa on jo oksennusta ja muuta likaa ennestään?

Grace

Vartijoiden määrä yllätti. Niitä oli yökerhossa tosi paljon! Vahtivat myös sitä, että tanssilattialle ei viety juomia, mikä oli aika typerää. Toisaalta lattia ei siten ollut mähmäinen eikä täynnä lasinsiruja.

Testasimme myös spa-osaston: meillä oli ihan oma vip-tila! Se oli kiva ja hieno ja ajoi täysin asiansa. Meil oli oma poreamme ja sauna sekä pieni oleskelualue. HIeman ihmettelimme naulakoiden puutetta ja sitä, että joku huoltomies ravasi sisään koko ajan katsomaan jotain ”konehuonetta”. Vähän oli siis suunnittelun kukkanen, kun sinne huoltotilaan tosiaan mentiin siitä vip-tilan läpi, jossa kuitenkin oleskellaan aika vähissä vaatteissa…

Ruokapuolesta testasimme vain Ala carte ravintolan, OScarin. Mukava paikka, joskin ikkunan luona oli kuulemma tosi kylmä. Söin ”Maiden Voyage” -menuun:

Alkuun: Halstrattuja kampasimpukoita, hernepyreetä, friteerattua mustajuurta sekä tomaattiviinietikkakastiketta

Grace alkuruoka

Pääruoka: Mackmyra-whiskyllä maustettua lappalaista poron sisäfileetä, kaprispaahdettuja Anya-perunoita ja limetti-valkosipulihollandaise kastiketta (kyllä, se on kastiketta eikä kieli)

Grace poro

Valikoima juustoja lähiseudulta: Hilma Mouhijärveltä Suomesta, Prostens Ahvenanmaalta ja Magna Ruotsin Ovikenistä tarjoillaan puolukkamarmeladin ja laivalla leivotun mausteleivän kera.

Jälkkä: Tahitinvaniljainen panna cotta, kardemummalla maustettu omenamuffini, kandeerattuja pekaanipähkinöitä ja tyrnimarjakastiketta

Grace jälkkä

Mun makuun tuo muffini oli turhan kardemummainen, mutta muuta vikaa ei oikein ollut. Poro oli tosi hyvää ja mureaa. Kaikinpuolin oikein onnistunut setti! Muutkin olivat tyytyväisin annoksiinsa, mitä nyt Annen ankka oli hieman sitkeää ja Anne jäi ilman luvattua patonkia. Ois varmaan pitänyt älähtää heti eikä murehtia myöhemmin.

Esiintyjänä laivalla oli Mikko Herranen, joka veti hyvän setin. Hän esiintyi ”Rock’n Roll Sensation” -bändin kanssa, joka itse asiassa ei saanut ihan kauheasti lisäarvoa Herrasesta vaan oli itsessään loistava. Erityisesti bändin basisti sulatti sydämiä.

Ekaa kertaa varmaan ikinä tuolla risteilyllä ei tullut oloa, et oltais jo perillä. Paluumatka meni tosi nopeasti ja mukavasti kylpiessä ja syödessä. Vain junamatka Turusta takas kotiin oli vähän turha lisä, mutta sekin meni kivuttomasti ja ilman myöhästelyjä. Puhuttiin jopa vähän, että josko sitä menisi joskus uudestaankin Gracelle…? Tosin seuraavana on vuorossa Pietarin suunta.

Gracella

 

Soodakokeiluja

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 05.03.2013

Yhteishyvän ruokaohjeen innoittamana kokeilin muutamaa reseptiä, joihin tuli soodaa. Sen käyttö on ollut hieman vierasta ja tuote outo, mutta kun sitä hyllyssä on purkki niin kokeilut kehiin.

Ensimmäisenä tein (melkein) reseptin mukaan soodaleipää. Perusohje oli simppeli: jauhoja, piimää, maitoa, suolaa, soodaa. Sekoitus ja uuniin. Tuunasin sitä tietty heti vähän ja heitin mukaan kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä ja korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla. Lopputulos oli ihan hyvä, aika keltaisen (mistä ihmeestä se keltaisuus siihen tuli?) vihreä (kurpitsansiemenet ”levitti” väriä). Maku oli kohtuullinen, mutta siinä oli joku outo sivuvivahde, liekkö tullut kuitenkin soodasta? Ymmärtääkseni sen ei pitäis maistua jos laittaa maltilla. Oli tosi nopea ja helppo tehdä, joten voi olla että saa vielä uuden mahdollisuuden.

Toinen soodaresepti oli ihan oma keksintö. Piti tehdä pitsaa, mutta laiskistuin ja teinkin suolaista pannaria. No aloin sit heti soveltaa…pannarin perusohjeesta korvasin osan maidosta piimällä (maito oli kortilla ja soodaa vaatii piimää), lisäsin hieman öljyä, ihan pienen tilkan siirappia ja laitoin sitä soodaa. Ja vain kaksi munaa (kun ei ollut enempää). Täytteeksi kinkkua (joulukinkun jämät pakkasesta) ja tomaattia, päälle vähän mausteita ja juustoraastetta ja eiku uuniin.

Pannari oli koostumukseen onnistunut ja itse taikina aika hyvän makuinen. Ei se kyllä kauheasti kohonnut, liekkö pinnalla ollut juusto estänyt kohoamista vai oisko soodaa ollut liian vähän. Kinkku oli vähän liian kuivaa joten maku ei ollut täys kymppi, mutta söihän sitä. Ois ehkä kaivannut enemmän jotain juustoa, esim. vuohenjuusto-tomaatti ois voinut toimia. Sitä pitänee kokeilla ens kerralla. Ja kai se pitsa pitää täs joku ilta tehdä, ei toi sitä korvannut kuitenkaan.

Kokkailua

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 26.01.2013

Sain kaverilta naudan luomupaahtopaistia ja sitä sitten aloin iltapuhteikseni itsekseni kokkailemaan. Hieman jännitti et miten saan sen laitettua niin, ettei siitä tulisi kuivaa ja sitkeää, niin kuin naudan kanssa helposti käy. Pikainen nettisurffailu, pinnat kiinni ja paisti mittari kyljessä uuniin (125 astetta kunnes 65 astetta). Kaveriksi sillä oli edellispäivän juureksia, jotka re-maustoin (kun ne oli hieman mauttomia), heitin parmesaania päälle ja grillivastuksen alle hetkeksi. Paisti vetäytyi sanomalehtikääreessä puoltoista tuntia ja sinä aikana keksin kokeilla tehdä punaviinisoosia. En ole sitä juurikaan tehnyt itse vaikka kovasti siitä pidänkin. Kaiken lisäksi sipuli, rosmariini ja timjami oli loppu, joten mun piti sovelta…sipulin ”korvikkeeksi” löytyi onneksi punasipuli ja yrttien asemaa ajoi katajanmarja, persilja, pitsamauste ja laakerinlehti 😀

Jännityksellä kuorin lihan esiin kääröstään…se näytti täydelliseltä eli:

Ja ei kun syömään! Juurekset oli hieman turhan al dente, mut sen tiesinkin. Kastike oli onnistunut tosi hyvin ja liha oli ihanan mureaa ja maukasta! Miss Harry -viini kruunasi aterian. Ei kovin kaunis, mutta ei se kauaa lautasella ollut ihailtavana:

paahtopaisti ja soosi

Jälkkäriä ei tänään tarjoiltu, mutta ehkä pärjään tuon Miss Harryn ansiosta…

Maailman parhaan pannarin metsästys jatkuu

4

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 23.10.2012

Sain lahjaksi kirjan nimeltä Ohukainen ja paksukainen. Siinä on lettu-, pannari-, blini- ja vohvelireseptejä. Ja sen selaaminen tietty aiheutti sen, että alkoi tehdä mieli jotain noista. Joten väsäsin kaapista löytyvistä aineksista pannarin. Siihen tuli:

n. 6 dl rasvatonta hyla-maitoa (muuta ei nyt ollut)

2 munaa

1 tölkki maitorahkaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa (leivinjauhe oli loppu)

n. 1 dl tomusokeria

1 tölkki kondensaatiomaitoa

n. 100 g sulatettua voita

reilu tl suolaa

Tällä kertaa annoin sen turvota reilun puoli tuntia, kuten aina kaikissa ohjeissa neuvotaan, mutta kuten en koskaan malta tehdä.

Lopputulema: Meni tosi tummaksi, varmaan se kondensaatiomaito teki sen. Rakenne oli jotenkin ”sienimäinen”, mutta ihan jees. Maku aika mitäänsanomaton. Ei siis vieläkään lähelläkään ultimatea, mutta ihan jees. Nyt kun keksisi, että mihin suuntaan pitää parantaa ja mitä muuttaa?

Kokeellinen keittiö

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 24.09.2012

En ole kovin hyvä soveltamaan keittiössä enkä yleensä tee juuri mitään ilman reseptiä. Tänään kuitenkin yritin – ja se kannatti!

Ideana oli kaapin tyhjennys, proggis, mikä on tässä hiljalleen jatkunut jo kauan. Lisäksi metsälenkillä mukaan tarttuneet suppikset, kanttikset ja tatti piti saada jotenkin mukaan. Joten paistoin sienet sipulin ja valkosipulin kanssa ja maustoin (pippuria, vähän chiliä, aavistus sokeria, suolaa). Heitin mukaan kesäkurpitsaa, kun sitäkin on aika paljon ja lisäsin vielä cajun-maustetta ja worchesteria.

Kattilaan laitoin porisemaan riisi-ruis -seosta, joka oli jo parasta ennen -päiväyksen elänyt tovi sitten. Mietin, että laitanko kermaa vai miten yhdistän ne. Päädyin jättämään kerman pois silläkin uhalla, että lopputulos olisi kuiva. Muistin jääkaapissa olevan sisäfileen ja leikkasin siitä kuutioita ja paistoin ne nopeasti pannulla ja maustoin suolalla ja pippurilla. Lopuksi yhdistin sotkut ja vola – pata(?)ruoka oli valmis! Hieman olin skeptinen mausta, mutta yllättäen se oli tosi hyvää! Sienet jäi kyllä hieman ehkä varjoon, mutta ei haittaa. Aika terveellistä tuollainen ruoka ehkä on, mutta sekään ei haittaa.

Hitsi, tulipas kiva onnistumisen ilo! Sen kunniaksi taidan korkata portin ja mennä sohvalle nauttimaan sitä ja hyvää kirjaa…

p.s. Nyt tuli mieleen, että siihen ois hyvin voinut lisätä omenaa (josta on myös ylitarjontaa), hitsi kun en tajunnut aiemmin… Ja pöydällä notkuva timjami ja persiljakin ois täydentäneet makua kivasti.

p.p.s Kuva ois kiva, mut sitä ei nyt oo. Kaikki voi varmaan mielessään kuvitella, miltä tuollainen mössöruoka näyttää. Ei ehkä kaikkein kauneimmalta 🙂