Sukkapalloilun syvin olemus

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 06.04.2014

Iisin palkkausta miettiessäni päädyin siihen, että koitan oikeasti rakentaa sille palkkauksen, joka kantaisi pitkälle, toimisi aina ja olisi sellainen, mihin koira ei kylläänny. Halusin myös palkan, jonka tumpelokin maalimies osaa lyhyellä opastuksella antaa. Joten päädyin sukkapalloon. Sen rakentaminen on vaan minulle uusi asia, joten aikamoinen opettelu on edessä. Meidän ryhmässä on kuitenkin onneksi vähän osaamista entuudestaan, joten sillä perusteella lähdettiin treenaamaan.

Palkkauksen rakentaminen on tässä vaiheessa nimenomaan se pointti. Asiaa enemmän nyt pohtineena ja vuosien varrella erilaisia koiria nähneenä tulin tulokseen, että tosi moni ”vaan” palkkaa. En nyt mieti mitään tiettyä koirakkoa, vaan ihan yleisesti laajalla skaalalla koirakoita, joihin olen vuosien varrella törmännyt. Niin tein itsekin noitten kahden kohdalla. Jipon ”onni” on sen ahneus ja yksinkertaisuus, Metkun taas bortsun työmoraali. Tosin Metkun kanssa tuloksia olisi voinut tulla ihan eri tavalla ja eri tahtiin, jos sille olisi rakennettu palkkaus alusta alkaen kunnolla. Se kun ei ole hirmu ahne ja kuitenkin oli ruokapalkalla. Ahneus on melkeinpä oma kirjoituksen aihe, mutta ei mennä siihen nyt.

Mutta mietin, että oli se sit ruoka tai lelu, niin senhän pitäisi olla koiralle se juttu, se paras asia, jonka vuoksi kiivetään vaikka puuhun. Miksi sitten aikaa ja energiaa ei laiteta sen rakentamiseen? Kyllähän tuloksia (ja hyviä sellaisia!) tulee monella tapaa, mutta onhan se vähän hassua, että ensimmäisenä opetetaan ilmavainun hakemista eikä sitä, MIKSI (koiran näkökannasta) sitä ihmistä ihan oikeasti etsitään.

Näin se (hieman kärjistäen) minusta menee: pennulle ilmavainun perässä ihmisen luokse meneminen ei ole oikeasti kovin vaikea asia, varsinkin jos pentu on reipas ja utelias perusluonteeltaan. Sitä tehdään, koska se on kivaa (kaikista) ja koska siinä näkee kehityksen tosi nopeasti. Sitten ollaan puolivuotiaana kanssa tilanteessa, että avopiilot sujuu, joten siirrytään pikkuhiljaa (puoli)umppareihin. Ne sujuu, mutta tahdotaan edetä, ja usein luullaan, että umppareita voi harjoitella vain, jos koiralla on jo ilmaisu. Joten sitten siinä vuoden iässä aletaan rakentamaan ilmaisua. Eikä sekään ole loppujen lopuksi vaikeaa. Koira oppii äkkiä haukkumaan selkeää laatikkoa tai piiloa, jotka se on jo aiemmin oppinut tutulla radalla tuntemaan. Mutta sitten ollaankin tilanteessa, että koira ei tunkeudu ja pointtaa tai se ei jaksa kiinnostua tekemään pitkään töitä tai näkemään vaivaa, koska sen motivaatio ei ole ihan tapissaan. Samoihin aikoihin tulee mörkökaudet, juoksut ja kaikki muut ”normaalit häiriöt”. Sitten ihmetellään, että mites tässä näin kävi. Seuraavaksi aletaan paikkailemaan ongelmia: vaihdetaan palkkaa tai kokeillaan eri palkkoja ilman että ne rakennetaan kunnolla, ehkä vaihdetaan ilmaisumuotoa, ainakin helpotetaan treenejä. Tehdään töitä, että koiralle saadaan takaisin into ja halu löytää. Yleensä tässä ihan onnistutaan ja lopputulos on koira, joka tutuilla radoilla ja hyvissä olosuhteissa suorittaa pera-B-kokeen kolmannella yrittämällä. Monelle se riittää. Minulle ei.

Onhan se sydäntä raastavan tuskallista juosta ja hillua kaksi minuuttia kentällä raunioradan vieressä ja viedä pentu sitten autoon ja siirtyä seuraamaan, miten muut ryhmässä tekee jo oikeasti etsintää. Kun NIIN tekisi mieli itsekin. Haluaisi NIIN kovasti nähdä sen lampun syttymisen pienessä päässä ja sen ilon, kun ihminen löytyy. Eihän tuo ehkä olisi edes vaikea palkata, se kun tykkää niin kovasti ihmisistä ja esimerkiksi palloista. Mutta nyt tarttee malttaa, koska lopputulos on se tärkein.  Ja kun väitän, että se ihmisen hajun etsimisen oppiminen ei ole loppujen lopuksi koiralle se vaikein juttu. Eikä se ilmaisukaan. Vaikeus on ihan jossain muualla.

Joten nyt sitten rakennetaan palkkausta eli sitä sukkapalloa. Juostaan ja hillutaan, pidetään yhdessä kivaa ja opetetaan Iisille, että sukkapallo on SE juttu.

Vielä kun muistan, niin kokosin ylös tämän viikonlopun oppeja:

– Malta. Eli älä hötkyä.

– Älä ota ihmisen etsintää, vaikka miten meili tekisi. Ei raunioilla, ei metsässä. Kaikkea muuta voi tehdä, kuten tottista, jälkeä jne.

–  Juokseminen ja vauhti ei ole tärkeintä, vaan se että olen sydämellä mukana ja että se, että tehdään yhdessä koiran kanssa.

– Älä vilkuile koiraa! Ei vaikka miten mieli tekisi. Luota.

– Apuhenkilö(t) on passiivisia, ohjaavat vain kun tarve. Eli sanovat, jos tiputtaa tai alkaa hyytyä. Eli no news good news, jolloin meno jatkuu. Ei siis huitomisesta ja ihmisiä ympäri kenttää. Tällöin mun fokus säilyy koirassa, vaikka sitä ei saakaan katsoa. Tässä on vaikeus, mutta ehkä se oikea fiilis löytyy?

– Koiraa pitäisi kehua silloin, kun se ottaa pallon takaisin suuhun, leikkii, tulee miettimisen jälkeen perässä. Välillä voi olla hiljaakin eli ihan koko ajan ei tartte olla äänessä.

– Liike voi olla ”ympyrää”.

– Jos pallo unohtuu/tippuu, voi kysyä koiralta ”missä se on”  ja sitten joko itse tai joku muu (mieluiten joku muu) potkaisee pallon liikkeelle. Sitten ei enää juosta kauas ja lujaa, vaan jäädään lähelle ja vaihdetaan pian.

– Vaihtomässy on joku extrahyvä herkku, jota saa vain sukkapallosta ja jonka koira voi syödä kerralla, esim, puolikas lihapulla. Koira saa mässyn pallosta, pallon laittamista taskuun ei tarvitse kiirehtiä.

– Harjoituksia voi tehdä kerran päivässä tai kerran viikossa, tai miten vaan, koiran mukaan.

– Sitten kun sukkapallo on  oikeasti SE juttu, niin pallon voi heittää vaikka korkeaan ruohoon. Kun osaa etsiä palloa tällä lailla, sitten avustaja voi viedä sen vaikka ”nurkan” taakse (ja tulee itse pois). Kun nämä sujuvat, pallo tulee ihmiseltä. Ihminen on siis lopulta vain se väline, jonka löytämällä koira saa sukkapallon.

Näillä opeilla mennään ja katsotaan mitä tulee. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että sukkis voisi olla meidän juttu, mutta aika näyttää. Paljon on oppimista ja varmasti vastaan tulee ongelmia,mutta eiköhän niistä selvitä. Onneksi on ystäviä, jotka neuvovat ja auttavat.

sukkis

Jipii!

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue, Tollot | Lisätty 01.12.2013

Jippo suoritti tänään ipor-raunio-B kokeen hyväksytysti! Pisteillä ei hurrattu: tottis/kettis 78 p. ja maasto 151 p. Jipii oli kovin omatoiminen ja nopea, oma itsensä siis. Tuttu rata aiheutti sen, että Jipii juoksi ennemmin polkuja pitkin kuin kasojen yli. Mutta tulos tuli, se on tärkeintä! Tittelin lisäksi olen iloinen myös siitä, että nyt minusta voi (teoriassa ainakin) tulla joskus ipor-tuomarikin!

Kuvat: Timo Uola

Maalimies on TUOLLA!

Maalimies on TUOLLA!

Alapuolella oli pikkutollerin mentävä kolo.

Alapuolella oli pikkutollerin mentävä kolo.

 

Jipii yhdisti rauniokokeen ja agilityn. Harmi, että tyylipisteitä ei jaettu.

Jipii yhdisti rauniokokeen ja agilityn. Harmi, että tyylipisteitä ei jaettu.

"Jonnekin tonne se koira meni..."

”Jonnekin tonne se koira meni…”

 

Loppuarvostelu. Ratamestarilla on hauskaa.

Loppuarvostelu. Ratamestarilla on hauskaa.

 

Mahtava päivä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 07.09.2013

Aiemmin taisin miettiä, että onko mitään järkeä käydä kokeissa koiran kanssa, jonka hermorakenne ei kestä koetilannetta ja joka ei selvästikään nauti kokeessa olemisesta eikä siten myöskään tee siellä sitä, minkä se hyvin osaa. Tänään onneksi tuo ajatus unohtui kun mentiin Jipiin kanssa raunio-b-kokeeseen, jälleen kerran. Jipollahan ei ole tuota koetta suoritettuna aiemmin.

Koe oli Salossa ja tuomarina toimi Juha Kuronen. Kovasti mietin etukäteen (turhaan), että mitä Juha on mieltä Jipon vinku-piippaus-kaivaus-raapimis-ilmaisusta. Jotenkin ajattelin hänen olevan ”vanhan kansan miehiä” ja sitä mieltä, että jos kunnon haukkua ei tule, niin koe ei mene ehkä edes läpi. En tiedä miksi näin mietin, mutta kovasti sitä jännitin. Tokihan tässä viime viikkoina on harjoiteltu taas haukkumista, mutta kun se ei ole helppoa, niin ei se vaan irtoa. Ajattelin kuitenkin, että otetaan tämäkin kokemus ja mennään yrittämään, tuli mitä tuli.

Sain mielestäni aika hyvin juotettua Jippoa aamulla omaa vuoroa odottaessa. Koitin myös ajoittaa edellisillan ruoan aika myöhään, ettei sen maha olisi ihan tyhjä. En tiedä oliko noista toimista apua, mutta ainakaan J ei syönyt heinää hysteerisenä. Sain sen jotenkin viritettyä oikeaan moodiinkin ennen kun mentiin radalle: se vinkui ja piippasi ja kiskoi radalle. Tuomari huomauttikin siitä, ettei koira ollut perusasennossa ilmoittautumisessa (taktinen päätös) 😀

Ja se toimi! Jipii teki töitä! Oikeasti, innokkaasti, niin kuin se parhaimmillaan osaa! Se yritti tunkeutua piiloihin, mutta myös haukkui vähän, joka kerta. Se jätti maalimiehet (jotka nostettiin!) ja jatkoi hommia, se meni minne lähetin, oli innokas, ihana oma itsensä! Kymmenessä minuutissa olimme nostaneet kaikki neljä maalimiestä ja olin varma, että alue oli tutkittu. Mahtava fiilis!

Saimme kiitosta ja kehua melkein kaikesta: vain minun taktinen toiminta oli ”vain” hyvää, koska seisoin savussa hieman turhan kauan. Okei, tyhmää, mutta ehkä hieman tyhmä tuomiokin. Loppuarvosana siis Hyvä, mutta parasta (ja uskomattominta) oli se, että kaikki ilmaisut olivat erinomaisia! Oli tosi upeaa kuulla se – suorapalkkatreenit ei olleet siis menneet hukkaan ja tuomari arvosti tunkeutumista!

Mahtava päivä siis, varsinkin kun kaveritkin sai tuloksia: onnittelut Kirsi, Nina ja Mari! Hieman kuitenkin sellainen takki tyhjä -olo. Mitä nyt? Mitä varten nyt sitten treenataan? Tuo koe on suoritettu, hälyvalmius on voimassa taas kaksi vuotta ja sitten Jipiikin saaneekin jäädä eläkkeelle! Okei, Ipor-b-koetta varten voitas treenata, sen tahtoisin vielä Jipiin kanssa suorittaa. Mutta silti, hieman on vaikea keksiä motivaatiota. Ehkä mä ihan oikeasti tartteisin sen pennun nyt…

Huomenna tuplaherkut mahtavalle treeniryhmälle ja Tuomolle, joita ilman tämä ei olisi ollut mahdollista – KIITOS!

Pieni Jipii

Pieni Jipii

Lomailu

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Search & Rescue, Tollot | Lisätty 21.08.2013

Kesäloma on lopultakin lähtenyt täydellä tohinalla käyntiin. Kun meillä ei töissä tunneta hidasta paluuta lomalta töihin, niin otin hitaan laskeuman lomalle! Eli olin yhden päivän saldovapaalla ja siihen perään kaksi päivää koulutuksessa. Joten en sitten ehtinyt olla kuin kaksi päivää töissä ennen loman alkua. Sopivan mukavaa. Kaikkea pientä ja kivaa (ja vähemmän kivaakin) on tässä ehtinyt tapahtua, mutta nyt keskityn vain Isoihin Asioihin.

Tapaus 1: Pätmän. Nappasin Pasin bc Pätmänin mukaan melkein viikoksi Joensuuhun ja Kuopioon ja pääsin testaamaan sen taipumuksia pelastuskoiraksi. Ja taipuihan se, aivan loistavasti! Joensuun raunioradan vieressä on ampumarata, jossa oli varsinainen sotatila päällä kun oltiin siellä. Onneksi pieni mies ei reagoinut laukauksiin mitenkään! Reagointi olisi voinut äkkiä mennä yli, sen verran kovaa ja korkealta ammuttiin. Treenattiin sitten vähän partiointia. Kovin on maavainuinen pieni eläin, mutta niin ihanan reipas, irtoava ja ihmisrakas, että ei mitään ongelmaa. Raunioilla kasat ei tuottaneet ongelmia, enemmänkin pelti pelotti, mutta siitäkin selvisi yli. Välillä meinasin ihan unohtaa, että koira on oikeasti aivan aloitteleva eikä sitä voi esimerkiksi lähettää. Mutta onko sillä väliä, jos koira toimii eli menee annettuun suuntaan? Vaikkei se tiedäkään vielä mitä raunioilla kuuluu tehdä, niin se liikkuu iloisesti ja hyvin ja kun saa ihmisen hajun se reagoi ja menee liki. Tosi reipas pieni mies. Tottista en juurikaan kokeillut, mutta kettistelineet se oppi nopeasti. Lopputulema: Pätmänistä saisi loistavan pelastuskoiran! Se on ketterä, ihmisrakas, liikkuvainen, aika alustavarma, ehdottomasti paukkuvarma, tottelevainen, helposti ohjattavissa. Tollaisen noin lupaavan koiran kun saisi! Tarttee puhua Pasille, että alkaisi harkitsemaan ainakin jälkeä, kun PM selvästi on siihen kovin taipuvainen.

Sushukka ja SuperSankari

Sushukka ja SuperSankari

Tapaus 2: Pötkön misseily. Pötkö oli Joensuussa kahdessa kv-näyttelyssä. Lauantaina tuomarina oli Alan Jones Italiasta, bortsuja oli mukana 17. Tuomari todella tykkäsi Pötköstä (”erinomainen, SA, ROP-veteraani”) ja arpoi pitkään sen ja Pärnussa jo tutuksi tulleen ”pikku tirrin” eli Maccabee Keen on Youn välillä. Tirri esiintyi ryhdikkäämmin, joten vei voiton sillä perusteella Pötkön ollessa paras narttu 2. Tirrin omistaja sanoi onnitellessani häntä, että nyt tuli hieman revanssia Pärnusta. Selkeästi Pötkön pärjääminen siellä oli jäänyt hampaankoloon 😀 . Arvostelu: ”11 years. Teeth correct. Lovely feminine type. Presents well for her age. Lovely head & eye & expression. Nice body proportions. Good bone & substance. Lovely character. Sweet, ligth movement with good reach & drive. Compliments to the owner.” Tippa linssissähän mä taas olin, se vaan on jotenkin aina yhtä yllättävää kun tuo vanha nahka pärjää. Sunnuntaina suunnilleen sama jengi mittelöi uudestaan. Tuomarina oli Roy Baker Englannista. Hän ei ollut yhtä vakuuttunut Pötköstä ja antoi vain Erittäin hyvän, joten Pötköstä ei tullut edes ROP-veteraania. Arvostelu: Nice veteran bitch. Typical head & expression. Good front angulation but slightky roached on topline. Moved ok.” Sinänsä tuo ei haitannut, kun veteraani-ryhmäkehässä oli lauantainakin yli sata koiraa ja sunnuntaina satoi kaatamalla. Ja Pötkö arvosti, kun pääsi ajoissa pois näyttelystä. Majkan PONit pärjäsi loistavasti kumpanakin päivänä, onnittelut!

Elokuu 2013

Tapaus 3: Kuopion kurssi. Kuopiossa oli kaksipäiväinen koulutus Helsingin kaupungin pelastuskoiramuodostelmalle. Kouluttajina oli rajamies Rautanen ja Pelastusopiston vanha patu Savolainen. Minä olin siellä ryhmänjohtajana, joten omien koirien (Pötkön ja Pätmänin) treenaaminen jäi kovin vähälle, mutta sen tiesinkin. Päivät meni nopeasti ja harjoitukset hyvin. Suuresti jäi ihmetyttämään:

– Miten niin monella Hepekolaisella koiranohjaajalle voi olla epäselvää niin moni perusasia pelastuskoiran koulututtamisessa? Oli höpöttäjää, hännästä ohjaavaa, auttajaa, hidasta, epäröivää, epäsosiaalista…Huh. Tartteis varmaan kouluttaa kouluttajia?

– Miten itärajalla ikänsä töitä tehnyt voi oikeastaan tietää kovinkaan paljoa Helsingin erityispiirteistä ja miten hän voi oikeasti sanoa, että id-jälki olisi the juttu?

– Miten sitä tuleekaan itse epäsosiaaliseksi, kun on riittävän monta päivää kovasti sosiaalinen ja miten siinä tilanteessa huoneen jakaminen toisen kanssa voi olla kamelin selän katkaiseva juttu. Kiitos Majka Pötkön majoittamisesta ja ymmärryksestä!

– Miten sitä onkaan tullut lähdettyä ryhmänjohtaja-kurssille, kun ei se oikeastaan ole yhtään mun juttu.

Matkalla Kuopioon

Matkalla Kuopioon

"Nuori jannu on löytänyt itselleen vanhemman naisen seuraksi telttaan festareilla."

”Nuori jannu on löytänyt itselleen vanhemman naisen seuraksi telttaan festareilla.”

Tapaus 4: Jipiin kanssa Virossa kokeessa. Tämä aihe vaatisi melkein oman jutun…Osallistuttiin siis Jipiin kanssa Virossa ipor-haku-B-kokeeseen. Jälleen kerran. Tottiksessa tuomarina oli tsekkiläinen ”Jetlag”, oikein komea ja mukava miekkonen. Tottis meni aika hyvin, seuraaminen jopa erittäin hyvin! Noudossa J unohti hieman mitä oltiin tekemässä ja pöytien väliin oli kylvetty ruokaa. Lopputulos oli 87 pistettä, mihin olen erittäin tyytyväinen.

Maastossa tuomarina oli herttainen Resi. En tuntenut häntä entuudestaan, mutta olin kuullut paljon. Alue oli suorakaide, aika helppoa maastoa, mutta paljon aluskasvillisuutta. Päätin mennä kahden keskilinjan taktiikalla eli ”U-lenkki” alueen sisällä. Kuuma keli vaivasi Jippoa ja se veti hysteerisenä heinää suorituksen alussa. Nesteytyst myös näkyi ja pissaa tuli. Ensimmäinen maalimies nousi ensimmäisellä pistolla, mutta näytölle meno ei ollut kovin suoraa. Sitten jatkui heinänsyönti ja haahuili eikä työnteosta ollut tietoakaan. Pelkäsin koko ajan et tuomari kyllästyy katsomaan meidän touhua ja keskeyttää. Jostain ihme syystä hän kuitenkin armahti ja antoi jatkaa. Toinen maalimies löytyi noin vartin jälkeen. Näytölle mentiin yhden plutakon kautta, muuten suoraan. Yllättäen heinänsyönti väheni ja homma alkoi pelittää ja vika maalimies nousikin aika nopeasti ja sen ilmaisu olikin sitten erinomainen.

Lopputulemana oli 152 pistettä ja siten yhteistulos 239 pistettä! Hämmentävää. Niin oli tuomarinkin mielestä, joka sanoi ettei olisi uskonut tällaista tulosta. Hän sanoi, että osasin lukea koiraa hyvin, tein suunnitelman hyvin tuntien koiran, osasin suunnistaa, meidän tiimityö toimi ja ohjasin koiraa loistavasti! Ja taas piti parkua, kun niin hienoa tekstiä tuli niin yllättävältä taholta. Olinhan toki pysynyt alueella ja tiesin missä mennään (ilman gepsiä), mutta silti hämmennyin. Jipii ei toki saanut yhtä mairittelevaa arviota, mutta sen nyt olin jo huomannutkin.

Jälkeenpäin Resi kysyi, että minkä koiran otan seuraavaksi, kun tuo on niin vanha kuitenkin jo ja kun olen niin hyvä koiranohjaaja :o. Keskusteltiin sitten hieman roduista ja tulin taas kerran hieman epävarmaksi tolleriin päätymisestä. Sain myös ajattelemisen aihetta, kun tuomari sanoi, että Jipon huono hermorakenne on syynä siihen, että meni niin kovin sijaistoiminnoille. Aika hämmentävää, ja vielä oudompaa on se, etten ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että syy olisi noin simppeli. Olen syyttänyt kuumuutta, nesteytyksen epäonnistumista ja Jipon mahan huonoa toimintaa. Ja toki sitä, että mä hermoilen, mutta en ajatellut sen johtuvan suoranaisesti siitä, että tuo on niin pehmeä eläin. Mutta niinhän se on! Kun muuttujia on liikaa, hermot pettää ja homma ei toimi. Ilo katoaa. Sen tuomari sanoi, ja se sattui, eniten. Jipolla ei ollut kivaa kokeessa. Aloinkin miettiä, et mitä järkeä on kisata koiran kanssa joka ei (kokeessa) toimi eikä nauti siitä?

Moni muukin suomalainen sai loistavan tuloksen, joten kaikinpuolin matka oli erittäin onnistunut. Kiitos Mari matkaseurasta!

High five

High five

Tapaus 5: Kesäloma jatkuu. Niin, vielä reilu viikko, ihanaa. Tässä on käyty Heurekassa, syömässä Porvoossa Sinnessä (se ansaitsee oman jutun), shoppailemassa, katsastuksessa, taloa katsomassa, kunnon lenkillä, tehty pihatöitä, ihmetelty kaivo-ongelmia ja löhötty sohvalla. Huomenna suunnataan Lauran, Pasin, Pahkiksen, Pirkon, Pötkön ja Jipiin kanssa Itä-Suomeen. Aluksi Kotkaan, sitten Savonlinnaan, siitä ehkä Lieksaan, Kolillekin. Luvassa nähtävyyksiä, luontoa, lepoa, syömistä, ulkoilua, nautiskelua. Odotan innolla, ihanaa!

Kuka mitä häh?

Kuka mitä häh?

 

Kroatiassa EU-kurssilla

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Search & Rescue | Lisätty 30.06.2013

Vietin mahtavan viikon Kroatiassa Splitin lähellä CMI (Community Mechanism Introduction) -kurssilla. Menin sinne ”FRF:n kautta” tai siis hain sinne koska olen mukana FRF-toiminnassa. Tuolla kurssilla oli yksi paikka Suomelle eli olin ainut suomalainen. Meitä oli yhteensä 25, suurin osa oli palomiehiä, mutta mukana oli myös lakinainen, luolamies, komissiosetä ja pari muuta byrokraattia. Kaikin puolin tosi mukavia uusia tuttavuuksia!

Kurssi kesti maanantai-iltapäivästä perjantaiaamuun. Lensin Splitiin jo sunnuntaina illalla, joten ehdin hieman katsella Kastelan aluetta ennen kurssin alkua. Vaikutti tosi hienolta paikalta, vesi oli kirkasta ja lämmötkin kohdillaan: ilma siinä 30 asteen tietämissä. Sinne voisi mennä joskus uudestaankin, ajan kanssa.

Kurssi koostui luennoista ja ryhmätöistä. Kouluttajat olivat pääosin italialaisia ja lähes kaikkien englanti oli aika hyvää. Aiheet vaihtelivat kunkin maan omasta väestönsuojeluorganisaatiosta humanitääriseen apuun, avun vastaanottamiseen ja antamiseen. Paljon käytiin läpi systeemin toimivuutta ja ryhmääntymistä. Ryhmätöitä varten meidät oli jaettu kolmeen kuuden hengen ryhmään, jotka pysyivät aina samana. Satuin olemaan ryhmässä, jossa oli yksi natiivi englannin puhuja, mukava ja puhelias italiaano, hyvin viisas bulgarialainen, tosi hiljainen saksalainen ja reipas ruottalainen. Kiva ryhmä, homma toimi vaikka ryhmänvetäjä välillä olikin hukassa.

Kurssi antoi syvällisen ymmärryksen EU-tason pelastuspalveluun: mitä kukin tekee jos tulee katastrofi, josta maa ei selviä yksin. Paljon uutta asiaa siis, osittain vanhan ja opitun kertausta ja ennen kaikkea mahtava tilaisuus puhua englantia ja vain englantia koko viikko! Olin hieman yllättänyt miten hyvin se englanti lähti sitten sujumaan.

Kurssille osallistuminen oli ilmaista: sain lentolipun etukäteen, minut haettiin lentokentältä, hotelli maksettiin ja joka välissä ruokittiin ja syötettiin tosi hyvin. Periaatteessa koko viikon olisi pärjännyt mainiosti ilman rahaa. Toki siihen joutui ”uhraamaan” lomaviikon, mutta en kyllä oikeastaan voi edes siitä valittaa.

Tuo kurssi oli ensimmäinen 17 EU-kurssista, jolle voisi olla mahdollisuus osallistua. Sen verran oli kyllä kivaa, että taidan kytätä milloin seuraava kurssi olisi tulossa…

Kuvia kurssilta on täällä.

Auringonlasku Kastelassa

Menoa ja meininkiä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue, Tollot | Lisätty 17.05.2013

Metku kävi Palveluskoiratapahtuman näyttelyssä näytillä. Veteraaninarttuja oli vain kaksi: Pötkö ja toinen nätti ja pieni punkero. Tuomarina oli Elena Ruskovaara, jolta Metku on aikoinaan saanut muistaakseni sertinkin. Kiva tuomari, nopea tempo ja iloinen fiilis. Metku sai erin ja SA:n mutta hävisi sille punkerolle (joka oli sit ROP!). Arvostelu kuului tällä kertaa näin:

”Erinomainen tyyppi. Hyvä kunto. Ilmeikäs pää. Keskiruskeat silmät. Hyvät kulmaukset. Hyvä lihaskunto. Hyvävahva takaosa. Sopivasti kaulaa. Liikkuu hyvin kauniisti sivulta katsottuna. Kaunis veteraani.” Ihan jees, mutta kismittää se, että lihavat voittaa. No, elämä on. Seuraava missimittelö on sitten Pärnussa heinäkuussa.

Jipiin kanssa oltin tottelevaisuuskokeessa, metsästämässä sitä vikaa avoimen ykköstä. Viimeiseen asti oli epäselvää, että menenkö minä vai meneekö Timo. Ehkä hyvä niin, koska en sitten ehtinyt jännittää kauheasti kun vasta paikan päällä sain kuulla et joudun meneen itse. Jipii kun ei millään meinaa ymmärtää Timon kauko-ohjausta. Kuulemma huonot patterit! Sanoisin et epäselvät käskyt ennemmin. Tuomarina oli – kukas muukaan – Pörsti. Ihana vanha täti! Kenttä oli TOSI pieni, hiekkapohjainen onneksi.

IMG_0558

Paikallamakuu oli yhtä showta (Pörstikin ihmetteli, että onpas levotonta) ja lopulta Jipii oli ainut, joka kiltisti makasi koko ajan paikoillaan muiden vetäessä leikkirallia. Show taisi viedä Pörstin huomion pois mun tuplakäskystä, joten saatiin 10. Liikkeet sujui ihan ok, mutta hieman oli sellaista pientä koomailua ilmassa. Kaukoissa piti antaa tuplat istumiseen ja noudossa toi liki muttei perille asti. Kaikissa oli parantamisen varaa, mutta saatiin tasaisesti 7-8 pistettä, vain hyppy ja paikkamakuu oli 10. Kuitenkin kokonaispistemäärä oli riittävä 165 ja sillä siis ykköstulos, toinen sija ja TK2! Kyllä helpotti, nyt ei ”tartte” mennä enää avoimeen vaan voi joko a) unohtaa tokoilun toistaiseksi tai b) alkaa hinkata voittajaluokan liikkeitä. Ehkä mä lepäilen hetken ja sitten innostun taas…voivoihan on muuten hallussa, mutta tunnari ja ruutu on vielä vähän hakusessa. Siel on kyllä paljon kivempia liikkeitä mitä treenata.

Pelastusrintamalla on ollut aika paljon äksöniä: oltiin FRF:n kevätleirillä Kuopiossa Pötkön kanssa. Se on petrannut taas huimasti: etsi ihan hyvin vieraan ohjaajan (Marikan) kanssa ja toimi kaatopaikallakin! Harmi kun se ei elä ikuisesti ja jää kohta eläkkeelle. On vanha koira vaan kiva, toimii kuin ajatus.

IMG_0535

Jipiin kanssa on treenattu raunioilla aika paljon, tavoitteena pera-B. Ensimmäinen tämän vuoden yritys siitä on jo sunnuntaina, ja tuomarina – kukas muukaan – Pörsti. Saa nähdä miten haukut irtoaa ja mitä Pörsti siitä tykkää. Sit pitäs päättää et meneekö sen kanssa yrittämään pelastushaun SM:eihin vai ei. Tekisi toisaalta kyllä mieli. No tarttee fundeerata.

Jipii on myös flyball-kurssilla ja kuulemma tykkää siitä. Itse jouduin ulkoistamaan ekan kerran joten en tiedä vielä mitään, mutta ensi viikolla olen viisaampi. Frisbee-kurssin peruin suosiolla, kun fyssari vihjasi vahvasti ettei se ehkä ole kovin hyvä idea. Ei kai ihan kaikkea siis tarttekaan kokeilla noiden koirien kanssa – jotain voi jättää seuraavillekin?

Lisä-äksöniä kesään tuo tuomarikurssi, joka mokoma meni läpi. Nyt sitten pitäis alkaa tehdä harjoitusarvosteluita…No itsepähän sille tielle halusin, ei auta enää itku. Kivaa siitä(kin) tulee 🙂

 

Voi Jipii!

4

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue, Tollot | Lisätty 03.02.2013

Olenhan minä toki tiennyt jo pitkään, ettei Jipii ole mikään tähti eikä penaalin terävin kynä. Ja että se on aika yksinkertainen ja suoraviivainen pieni eläin. Mutta silti olen sitkeästi jaksanut uskoa, että treenaus tuottaa tulosta ja että se(kin) voi kehittyä ja oppia uutta. Tokihan se kokonaan uusia asioita onkin kyvykäs oppimaan, mutta jos vanhoissa, ketjutetuissa jutuissa tulee joku uusi elementti, niin Jipiin kapasiteetti kyllä loppuu kesken. Sen näki tänään niin selkeästi, kun oltiin treenaamassa pimpolassa eli Nikkilän vanhassa mielisairaalassa.

Harjoituksen piti olla hyvin simppeli, tarkoitus oli katsoa, että onko sillä nenä auki heti alkumetreillä. Paikkana oli pitkä käytävä, jossa monien huoneiden ovet oli auki käytävälle. Maalimies oli muutaman metrin päässä oven takana ihan avopiilossa. Alku näytti lupaavalta: Jipii juoksi vauhdilla mm:n ohi, sai hajun, tajusi asian hieman viiveellä, veti liinat kiinni, etsi ja paikallisti hajun lähteen, meni mm:lle, otti rullan ja toi sen mulle nätisti. Jee, harjoitus onnistunut? Ei ihan. Näytölle lähettäessä se meni metrin ja alkoi etsiä mm:ää toisen oven takaa. Ovet oli samalla puolella ja samanlaisia. Ja kun mm ei löytynyt siitä, niin se pyöri ja etsi ja lopulta jäi piippaamaan väärän oven luona seinää, että tässä se on. No, otettiin uusi rullan haku ja siis uudestaan lähetys maalimiehelle. Sama kuvio: juoksi, sai hajun, paikallisti, otti rullan, toi mulle. Ja lähti näytölle väärälle ovelle. Kolmas kerta: uusi rullanhaku ja tällä kertaa aateltiin pelata varman päälle niin, että mm alkoi kutsua Jippoa samalla kun minä sanoin näyttökäskyn. Mitä teki toistaitoinen pieni tolleri? Meni piippaamaan siihen samalle seinälle. Kun mm jatkoi huutelua, niin se kuunteli kyllä, mutta oli sitä mieltä että mm on silti tässä. Ei siis välittänyt huutelusta, kun se mm piti olla siinä ekalla ovella. Voi tsiisus! Siinä vaiheessa oli jo pokassa pitelemistä.

Jotain oppimista haluttiin tapahtuvan ja jonkinlainen onnistunut päätös tähän tahkoamiseen oli toiveissa. Joten vielä kerran Jipii lähetettiin rullanhakuun. Nyt Jipiikin oli sitä mieltä, et ois palkan aika ja rullan ottaminen oli vähän sellaista rähinää ja piippausta, mutta toihan se sen. Mm ohjeistettiin nyt vielä selkeämmin: kun sanoin ”näytä”, niin mm tuli oven takaa POIS (näkyviin) ja kutsui Jippoa. Kyllä se sitten sinne meni, mutta ilme oli sellainen, että mitä sä siellä teet, mikset oo täs aiemmin mis oon piipannut…

Mitä tästä siis opimme? Jippo ei varmaan oppinut mitään ja mä opin sen, että se nyt vaan on tollainen, yksinkertainen pieni eläin. Niin paljon kun sille on tehty kaikenlaisia ”muistiharjoituksia”, niin ei ole kyllä juuri mitään kehitystä tapahtunut. Metsässähän se tekee niin, että se menee näytölle sitä reittiä, mistä se on saanut hajun. Eli joskus kierretään tosi pitkä lenkki. Sama efekti näkyi tuolla pimpolassa toisessa treenissä: mm oli portaiden alla. Koira meni portaat ylös, sai hajun, tuli alas ja meni mm:lle kiertäen edessä olevan laatikon takakautta (pitempää reittiä). Näytölle se meni portaat ylös, sai hajun, tuli alas, kiersi laatikon ja meni palkalle. Vielä mm:ltä pois tullessaankin se kiersi sen laatikon.

Kai tuo on asia, jonka kanssa tarttee vaan elää? Vai olisiko jollain hyviä ideoita, että mitä kannattaisi tehdä? Haukkuilmaisu kehiin? 😉

Kyllä se vaan niin on, että ilo ja riemu korvaa puuttuvan älyn. Jipiillä se ainakin pitää täysin paikkaansa 😀

260113_2

tammikuu13_2

Pelastuskoirakokeet tehty vähäksi aikaa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 11.11.2012

Olin eilen Jipon kanssa pelastushaku-B kokeessa Raaseporissa. Tuomarina oli Kauko Makkonen, sää kylmä eli muutama aste plussalla, välillä satoi ja tuuli aika hyvin. Alue oli sen kolme hehtaaria, sellainen levenevä suorakaide, joka oli alkuosasta noin 100 metriä ja lopusta 150 metriä leveä, pituutta noin 200 metriä. Maasto oli vaihtelevaan, kallioista, kivenkoloja, aika avaraa metsää. Oltiin saatu etukäteen kartta käteen ja meitä oli käsketty miettiä etsintäsuunnitelma valmiiksi. Kun tuuli vahvasti oikealta, niin aattelin, et menen vasenta reunaa päähän ja sit oikeaa takas.

Arvonnassa saatiin numero yhdeksän eli startatttiin vikana. Tylsä odotus, mutta koe meni tosi nopeasti ja meidän vuoro olikin jo puoliltapäivin. Tuomari sanoi heti etsintäsuunnitelman kuultuaan, et kalliolle (=vasemmalle) ei mennä ja että tässä keskellä menisi hyvä polku. Jopa minä ymmärsin vihjeen ja muutin suunnitelmaa eli päätin mennä keskeltä läpi ja tulla sit takas jotain reunaa (jos ehtisi, tuomari sanoi, ettei ehdi). No polulla olikin tosi helppo pysyä, joten kun ei tarvinnut miettiä karttaa ja suunnistamista, pystyi keskittymään koiraan ja ohjaamiseen. Ihanaa!

Jippo oli jostain oudosta syystä ihan kartalla, tiesi, mitä oltiin menossa tekemään, veti radalle ja oli into piukassa. Sitä ei paljoa tarvinnut ohjailla, kunhan ”huitoi” meneen ja antoi sen itsenäisesti tehdä töitä. Eka ukko löytyikin aika nopeasti oikealta puolelta pressupiilosta. Jippo vei näytölle tietty omaa stunttireittiään eli ei suorinta tietä vaan sitä, mitä kautta oli hajun saanut. Ja sit kiivettiinkin kiven ja kallion päälle.

Toinen ukko löytyi aika pian vasemmalta liukkaalta kalliolta kivenkolosta, aika kaukaa se sen haki, mutta kun tosiaan oltiin vikana niin sinne meni varmaan jo paljon jälkiä. Senkin ilmaisi hyvin. Vika maalimies löytyi sitten oikealta, pressuun kääriytyneenä sekin. Aikaa oli mennyt ehkä vartti eli puolet oli käyttämättä.

Arvosanaksi tuli Erittäin hyvä, koska ilmaisut oli sitä, kun ei vienyt suoraan näytölle. Musta ne ilmaisut oli loistavat: Jippo ei ollut kaapinut ketään, ei haukkunut ja vei reippaasti näytölle. Se siis toimi 🙂

Hieman tuli tuomarilta matkan varrella noottia, kun lähetin koiran kohdasta josta just oltiin tultu maalimieheltä. Selitin siinä sitten, että en halua kävellä koiran kanssa keskilinjalla.

Tuomari muuten kysyi jossain vaiheessa, että missä se sun tupsukki nyt menee! Hieman huvitti, että tuo tupsukki-termi on rantaunut jo hänenkin korviinsa! Tuomari myös sanoi, että hyvin se liikkuu noin vanhaksi! Olin hieman pöyristynyt, kun ei se minusta vanha ole, ja sehän on noista kahdesta se nuorempi…

Koe oli kiva päätös tälle kaudella ja nyt saan rauhassa olla koetauolla, kun lajit on taas voimassa kaksi vuotta eli Jipii palasi hälyvalmiuteen. Sitten kun ne pitäs seuraavaks uusia, niin se onkin jo yli 10 vee! Ajatella, niin se aika rientää.

Ensi keväänä kyllä tekisi mieli yrittää iporeita, mut katotaan nyt.

Mielenkiintoista!

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 06.08.2012

Viikon pähkinä: Mitä tuossa kuvassa on? Ja ennen kaikkea: mitä siitä pitäisi oppia?

Mikä tämä on?

Treenilaiskuutta

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 01.02.2012

Ehkä se on tuo pakkanen ja pimeys. En tiedä, mutta joku tai jokin on vienyt kaiken treeni-innon. Tottis ei vois vähempää kiinnostaa, eikä oikein mikään muukaan nyt nappaa. Tuolla kylmässä en tarkene olla ja talotreenit on, no joo, miten sen sanoisi, mielestäni hieman turhia. Sinänsä aika hassua ja tyhmääkin tämä, koska syksyllä pidin Jippoa väkisin tauolla, vaikka ois ollut intoa treenata. Olihan se tietty Metkun kannalta hyvä juttu, se sai tehdä enemmän. Mut nyt ois tullut tauko ihan ”luonnostaan”.

Ehkä tämä tästä, kun kevät koittaa ja kisakalenterit julkaistaan. Kai se on vaan niin, et aina pitää olla joku tavoite tai kisa, että saan aikaiseksi treenata. Nyt kun päätin, etten lähde Ruotsiinkaan pääsiäisenä, niin ei ole sitäkään tulossa.

Onneksi Timo jaksaa touhuta tuon ”eihän se mikään tähti ole -tyypin” kanssa. Ja T menee sen kanssa agilityä. Ja Laura vie Metkua joskus agilityradoilla. Joten on niillä koirilla joskus jotain kivaakin, eikä aina vaan hihnalenkkiä ja kotona öllöttämistä.

Tässä muutama otos otuksista viime ajoilta. Näihin aatoksiin, näihin pakkasiin. Kesää kovasti odotellen.

Antaumuksellinen järsiminen

Jättiläismäiset hirviönluut

Väsy pieni tolleri

Jippo ja (viisas) Kana Kananen

"Tuleeko sieltä joku vai ei?"

Ei jaksais enää odottaa.

Silloin kun ei ollut näin hyytävän kylmä, oli tämä ongelma.