Päivät 16-17, ”sirkushuveja” ja lähdön tunnelmaa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 17.05.2012

Vikana kokonaisena päivänä menimme Universal Studiolle. Sehän on turisteille enemmänkin ”huvipuisto” kuin oikea studio, joskin pääsylippuun kuuluu noin 45 minuuttia kestävä studiokierroskin.

Liput maksoi 77 dollaria/nuppi ja lisäksi parkki 15 dollaria (törkeää kiskontaa!). Olimme hyvissä ajoin (vajaa tuntia ennen) riparoikkujina ja heti kun ovet aukesivat, suuntasimme puiston perälle  uuteen ”raidiin” Transformers: The ride 3D”:hen, joka ei ollut vielä virallisesti auki, mutta sinne pääsi ns. harjoitusajoihin. Ainakin meidän ajo vaikutti ihan normaalilta, ilmeisesti homma alkaa toimia (viralliset avajaiset oli muutaman viikon päästä). Vaikka en olekaan mikään suuri Transformers-fani, niin tuo raidi oli kyllä yksi puiston parhaista! Vaunu hytkyi ja päälle roiskui välillä vettä ja lieskojen lyödessä tuntui kuumuutta jne. Vielä parempi se olisi ollut ekassa rivissä, mutta siihen ei valitettavasti päästy. Otettiin heti uusiksi, kun ei ollut jonoja, mutta toisinto ei ollut lähellekään ekan kerran veroinen.

Parhaita oli sellaiset, missä oli mukana live-näyttelijöitä: House of Horrors (kauhutalo), Animal Actors ja Waterworld.  Tuossa eläinnäyttelijäjutussa parasta oli marsut, jotka paniikissa, mutta opetetun kiltisti kipittivät lavan reunasta toiseen ja hauskinta yleisöstä lavalle tempaistu pikkupoika, joka oli NIIN hidas ja pihalla, et ei voinut muuta kun nauraa! Waterworld oli samannimisen leffan pohjalta tehty show, missä stuntit ajoi vesiskoottereilla, hyppi korkealta altaaseen ja roiskutti paljon vettä. Ihan toiminnallinen ja hauska sekin. House of Horrorsissa mentiin kauhutalossa ja aina ajoittain pimeydestä hyppi oikeita näyttelijöitä säikyttämään. Yllättävän tehokas ja toimiva, jopa tavallaan parempi, kuin vastaava ”London Tombs” (esitelty aiemmin tällä palstalla).

Yhteensä puistossa on 14 eri raidia tai showta. Koko päivä meni, mutta ehdittin käydä kaikki muut, paitsi Blues Brothers-musiikkiesitys. Emme joutuneet jonottaneet juuri mihinkään, ilmeisesti joko ajoituksemme raideihin ja show:hin oli toimiva tai sitten tiistait on hieman hiljaisempia päiviä. Olisi kyllä voinut mennä hermo, jos ois joutunut jonottamaan tuntitolkukka. Illalla oli kyllä aika raato kuitenkin.

Illallinen ihanassa italialaisessa kruunasi päivän! T söi lasagnea, mikä oli loistavaa ja mä lihatäytteisiä tortellineja. Ja jälkkäriksi tietty ihanaa butterscotch puddingia.

Viimeinen päivä, keskiviikko, sujui nopeasti. Kävimme katsomassa ”Baywatch Beachin”, jossa Tuomon suureksi pettymykseksi ei kuitenkaan ollutkaan hidastetusti juoksevia bikiniböönia. Merivesi oli liian kylmää uimiseen ja hiekka liian kuumaa oleskeluun, joten muutaman kätkön bongauksen jälkeen menimme katselemana läheistä ostaria ja ostoskatua. Vielä kerran IHOP:iin syömään maha täyteen ja kentälle. Odotin kovasti suuren ja mahtavan Losin kenttää; sen täytyisi olla upea. Hieman jopa harmittelin, että vartin ajomatka venähtikin yli tunniksi ruuhkan takia, emmekä olleet kentällä niin aikaisin kun suunnittelimme. Mutta kenttä oli TOSI iso pettymys. Pieni parfyymimyymälä (eivät tunteneet edes Escadaa!) ja vielä pienempi viinapuoli, yksi Starbucks (no se nyt on kaikkialla, kohta jopa Suomessakin) ja se oli siinä! Tylsää. Ostokset jäi ihan periaattestakin tekemättä (jos eivät edes Escadaa tiedä…). Onneksi Heathrown kenttä oli vielä edessä ja sen tiesi hyväksi. Kotona olimme jälleen miltei vuorokauden matkustuksen jälkeen.

Päivä 15, Los Angeles

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 16.05.2012

Losi oli kaoottinen. Väsyttävä, suorastaan hengästyttävä. Todella iso. Liikenne oli kauheaa.

Kovasti koitimme selvittää,  että minne studioon kannattaisi mennä vierailulle, mutta missään ei oikein ollut mitään tietoa. Hotlan vieressä oli Paramountin studiot, jota ensin mietimme ihan sen helpon sijainnin vuoksi. Hotlan respan Asben kuitenkin suositteli Warner Brosia, joten varasimme sinne liput heti aamuksi.

WB oli sekin aika lähellä, mutta autolla kuitenkin piti mennä. Meidän oppaamme oli Matt, mukavan oloinen kaveri, joka ei ollut sellainen perijenkkityylinen mielistelijä. Meitä oli kierroksella jotain reilut 10 ja pakkauduimme sellaiseen avopakettiautoon, tai siis sellainen iso golfkärryn tapainen. Kierros kesti reilun kaksi tuntia, välillä hyppäsimme ulos autosta ja kiertelimme lavasteissa ja stuodiolla. Oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten leffoja ja sarjoja tehdään ja miten mikään ei ole aitoa. Näimme puita, joiden oksat pystyi irrottamaan  ja johon pystyi kiinnittämään vuodenaikaan sopivat lehdet, taloja, joissa ei ole sisäkattoa ja jonka toinen puoli on city hall ja toinen high school, hissin, joka ei liiku ja metron tunnelin, joka ei johda mihinkään. Kävimme ”oikeassa” Central Perkissä (nykyisin tyhjä) sekä sisälle lavastettuun kahvilan sisätiloihin. Warner Brosin perustajien idealogia oli, että kaduilla on oikeat nimet ja viittoja ja kylttejä ei ole. Tämä siksi, että mitä tahansa toimisto- tai huoltorakennusta pystyttäisiin käyttämään kuvauksissa minä tahansa talona tarvittaessa. Valitettavasti emme nähneet mitään äksöniä eli missään ei kuvattu sillä hetkellä. Kierros olisi voinut kestää pidempäänkin, mutta oli kuitenkin mielestämme hintansa (noin 50 dollaria) arvoinen!

Veimme auton takaisin hotellille ja lähdimme kävelemään sieltä Hollywoodin keskustaan, matkaa kertyi jotain nelisen kilometriä. Ei kovin kaksista seutua, mutta kun julkisiakaan ei oikein ollut eikä ajaminen houkutellut. Itse ”strippi” ei ollut kaksinen, tosin  yhtäkkiä siihen ilmestyi tähtiä julkkisten nimillä. Niitä jatkuikin kilometrikaupalla ja pikku hiljaa ne muuttuivat yhä tunnetummiksi.

Hieman ex tempore otimme kiertoajelun. Se vei meidät (20 dollarin tingittyyn hintaan/nenä) Hollywoodin ja Berverly Hillsin kukkuloille, jossa saimme ihailla hulppeita kartanoita. Kuski selitti koko ajan jotain, kuka asuu missäkin ja kuka asui ennen missäkin. Puolistakaan ei saanut selvää ja loppuja ei kuullut. Mutta oli silti ihan hauska leikkiä turistia ja ihailla upeita seutuja.

Kun palasimme kiertoajelulta, oli keskustassa tosi paljon ihmisiä. Pian selvisi, että siellä oli alkamassa uuden Dark Shadows -leffan ennakko ja paikalle odotettiin kaikkia sen tähtiä (mm. pääosan esittäjää Deppiä!). Kysyimme turvamiehiltä, että monelta alkaa tapahtua ja saimme kuulla, että vielä piti odottaa puolitoista tuntia. Päätimme hieman kierrellä ja katsella odotellessa ja sitten asetuimme asemiin. Mielestämme löysimme hyvät paikat, mutta meidät ajettiin siitä pois aika pian. Samoin kuin seuraavasta kyttäyspaikasta. Yksi poliiseista oli sellainen ainakin kaksi metrinen ja metrin leveä musta mies, siis järkyttävän iso (ei lihava) ja pitkä korsto. Sen ei tarvinnut sanoa edes mitään, kun jengi uskoi. Kolmas paikka sitten oli luvallinen ja jäimme siihen, hieman kauas paikasta, josta nöyttelijät kävelisivät ohi, mutta parempaakaan ei ollut tarjolla.

Limusiineja alkoi valua siihen ja niistä nousi näyttelijöitä ja julkimoita: Michelle Pfeiffer, Alice Cooper, Steven Tyler, Tim Burton ja lopulta itse Depp! Meillä kävi hillittömän hyvä tuuri, kun Deppiä kuljettanut limu pysähtyikin jo hieman aiemmin ja juuri meidän kohdalle! Depp nousi siinä pois autosta ja katsoi suoraan silmiin ja hymyili! Voi sitä ihanuutta 🙂

Julkkisten bongailuun menikin koko ilta. Koetin selvittää, miten pääsisimme julkisilla hotellille. Alkumatka sujui metrolla, mutta bussia ei vaan tullut. Lopulta meni hermo ja lähdimme kävelemään… Toiveena oli ehtiä syömään ihanaan italialaiseen. Kun lopulta olimme siellä, jouduimme toteamaan, että se ei ollut auki maanantaisin ja jäisimme ilman ruokaa. Iltapalaksi menivät sitten aamuksi tarkoitetut sämpylät. Julmaa. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä enää mihkään syömään, joten niihin oli tyytyminen.

 

Päivä 14, Road 66

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 16.05.2012

Kanjonien katselu jäi tosiaan yhteen päivään ja matkan piti jatkua kohti Losia, josta oli varattu hotla viimeiseksi kolmeksi yöksi. Ajomatka oli kiitettävän pitkä ja siihen tuhrautuikin melkein koko päivä. Matkalla ajeltiin hetki road 66:ä ja haaveiltiin, että joskus se tartteis varmaan ajaa päästä päähän. Olen aina luullut, et se lähtee jo itärannikolta, mutta ei lähdekään, vaan jostain sieltä suurten järvien kieppeiltä.

Matkalla pysähdyttiin myös Calicon ghost townissa. Se oli edellistä haamukylää parempi, tosin jos Rhyolitessä ei ollut mitään elämää eikä ketään muita ihmisiä, niin tuolla sitten kuhinaa riittikin ja turistien rahastus oli viety pidemmälle. Alueelle maksoi sisälle (6 dollaria) ja siellä oli jos jonkunlaista myyjää ja kojua. Toki myös vanhoja ja entisöityjä rakennuksia oli enemmän. Ihan makee paikka. Pari kätköäkin haettiin sieltä.

Losissa hotellimme oli Hollywoodin ”laidalla”. Respan tanskalainen poitsu sanoi, että alue on muuten ihan ok, kunhan ei lähdetä kävellen ”tohon suuntaan”. Liikenne sen sijaan oli kaaottista: kaistoja saattoi olla seitsemänkin per suunta ja juuri kukaan ei käyttänyt vilkkua. Nopeudet oli kovia ja ajotyyli aggressiivista. Tuomo hoiti Losin ajamisen, ajateltiin, että on ehkä helpompaa jos toinen vain opettelee sen homman ja toinen keskittyy kartan ja Carmenin lukuun.

Hotlan vieressä oli kiva italialainen ravintola (”Osteria La Buca”)! Kauniisti sisustettu paikka ja ystävällinen palvelu. Söimme ”chef’s tasting menuun”, johon kuului neljä ruokalajia. Jo ensimmäinen ruokalaji olisi määrän puolesta riittänyt! Se oli antipasti lautanen: kanan maksaa, jotain laardia (?), valkosipulileipää, sellainen taivaallisen hyviä rosmariini-hunaja-peruna-ricottakroketteja, lihahyytelöä (tai siis sellaista) ja sellaista hyvää salaattia (en keksi sen pääraaka-ainetta nyt).

Sitten tuli ”väliruoaksi” pastaa, onneksi aika maltillinen annos. Pasta oli ”ihan vaan” bologneseä, mutta todella loistavaa. Siinä huomasi nyt kunnolla, mitä tarkoittaa al dente pasta! Soosi oli pitkään haudutettua ja mureaa. Meksikolainen tarjoilijan apulainen kysyi siinä sitten lopuksi Tuomolta jotain. T luuli, että se kysyi, että joko ollaan lopetettu. Mutta se kysyikin, että halutaanko (mun) loppu mukaan! Joten pian pöytään ilmeistyi pieni dogibägilaatikko, jossa oli muutama ruokalusikallinen pastaa! Hieman noloa 😀

Pääruoka oli pihviä. Sen kanssa oli aika tulista kastiketta, mikä hieman jyräsi lihan makua ja lisukkeena olevaa parsaa. Liha oli kyllä mureaa ja hyvää, joten mainio annos sekin.

Jälkkäreiksi saimme kaksi erilaista: suklaa-pähkinäkakun ja toisen, mahtavan butterscotch-puddingin! Kakku oli hieman kuivakkaa, mutta se puddinki oli samettista, täyteläistä ja aivan mahtavaa!

Ruokien kanssa tuli viinit, jokaisen kanssa punaista (tarjoilija ilmeisesti ymmärsi, että näin halusimme). Tarjoilija oli innoissaan, kun sai suositella viinejä ja tuoda omia lemppareitaan. Viinit olikin hyviä ja toimivat ruoan kanssa, niistä tosin valitettavasti en osaa sanoa tämän enempää. Erityisen hyvä oli jälkiruokaviini; tai sitten se puddinki vaan huumasi minut täysin.

Paikka oli niin loistava ja ihan hotlan vieressä (alueella, missä ei ollut juurikaan muita kelvollisia ruokapaikkoja), joten sinne päätettiin mennä uudelleen.

Päivät 12 & 13, pato ja Grand Canyon

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 12.05.2012

Las Vegas vaihtui tylsäksi ja todella pitkäksi, suoraksi tieksi, kun suuntasimme kohti Grand Canyonia. Matkalla pysähdyimme ihastelemaan Hooverin patoa. Vaikuttava ja iso viritys, ei siitä oikein voi muuta sanoa.

Suuri Kanjoni on aika pitkän matkan päässä ”sivistyksestä” ja sinne kestikin ajaa. Emme toki lähteneet kovin vikkelästi aamulla, mutta aurinko alkoi silti jo laskea, kun saavuimme suurelle kuopalle. Kanjoni oli todella valtava ja se vaan oli siinä yhtäkkiä. Sitä kun ei näe kovin kauas, vaan täytyy tallata ensin tavallisia polkuja (Jenkkityyliin asfaltoituja) ja sitten se vaan on siinä: valtava aukko, satojen kilometrien pituinen ja kymmenien levyinen. Ja syvä. Auringon laskiessa sen punaiset värit syvenivät ja muuttuivat. Onneksi ehdimme ihastelemaan tuota väriloistoa. Kuvaa täydensi lähes täysi kuu, joka kirkastui taivaan toiseen reunaan.

Yöksi ajoimme hieman kauemmas kanjonista, takaisin tulosuuntaan reilun puoli tuntia. Tämä ihan siksi, että ajaminen kannatti: hotellihinnat kanjonin lähellä oli melkein kaksinkertaiset. Joten sitten seuraavana aamuna sama pätkä takaisin.

Kanjonin reunalla oli paljon kaikkea turistijuttua: oli imax-elokuvateatteria, turisti-infoa, ruokakauppa, ravintoloita. Alueella kiersi kolme eri ilmaista bussireittiä, joilla pääsi patikointireittien varsille. Joten auton pystyi jättämään hyvin parkkiin päiväksi. Turisti-infosedän suosituksesta valitsimme reitin, joka kulkee kanjonin yläreunaa (yhteensä noin 8 mailin matkalla). Vaihtoehtona olisi ollut mennä kanjonia alas (ja tietty tulla sit takas ylös), joskaan päivässä ei ehdi alas ja takaisin. Tämä tuntui tylsemmältä ja rankemmalta vaihtoehdolta.

Kanjonin reunapolun vieressä tiellä kulki bussi ja pysähdyspaikkoja oli noin puolen kilsan-kilsan välein, joten patikointiin sai sopivasti taukoja niin halutessaan. Mentiin sitä sitten jonnekin puoleen väliin ja otettiin siitä sitten bussi loppupätkälle. Kaikkeen kauniiseen tuntuu turtuvan, eikä päivän päätteeksi jotenkin enää osannut ihailla suurta kuoppaa sen vaatimalla ihailulla kuin mitä edellispäivänä. Onneksi näin jälkeen päin se taas tuntuu yhdeltä suurimmista luonnon ihmeistä.

Päivän pohdinta: onko kaikki seitsemän ihmettä ihmisten tekemiä vai onko joukossa luonnonmuotojakin?

Päivä 11, Las Vegas

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 12.05.2012

Las Vegas oli Tuomon matkan ”odotetuimpia” juttuja. Mua se ei oikein niin innostanut, tosin oli mielenkiintoista nähdä se valoloisto ja kasinot. Jotenkin olin ajatellut (tyhmä minä), että se loisto ”yhtäkkiä nousee” keskelle aavikkoa ja että koko kaupunki = kasinokatu. Mutta sehän on oikeasti iso kaupunki ja kasinokatu on vain yksi pieni osa sitä. Vaikka onhan Stripillä kuitenkin mittaa, kuutisen mailia. Joten kyllä siinä riittää ihmettelemistä.

Otettiin monorail-juna Stripin toiseen päähän ja lähdettiin kävelemään Strippiä takaisin. Hotellit oli valtavia komplekseja; niissä oli sisällä aina kasino ja ostari, joka jatkui korttelikaupalla. Lähes kaikissa oli joku teema, kuten Pariisi, Venetsia, New York, sirkus, Egypti jne. Ostareiden sisätilat oli tehty monissa (kuten Venetsiassa) sellaisiksi, ettei oikein tiennyt, oliko sisällä vai ulkona. Eli katto oli kuin taivas: se oli todella hieno. Pelkästään hotellien ihmettelyyn sai kulumaan aikaa.

Pelattiin jotain yksikätistä hieman, mutta ei paljoa. Ei oikein napannut pelaaminen muuten, siihen jää kovin helpolla koukkuun ja sit se on menoa. Porukkaa kasinoilla kyllä riitti, yllättävän paljon. Pukukoodia ei ole ja suurin osa kasinon vieraista olikin lippis päässä ja lenkkarit jalassa. Jotenkin hieman outoa, mutta sopii mulle.

Show-maailman keskuksessa kun oltiin, niin tahtoi katsomaan jotain showta. Valinnanvaraa oli liiaksi asti, tarjolla kun oli kaikkea mahdollista Cirque du Soleilista David Copperfieldiin ja Celine Dioniin. Päädyttiin kuitenkin Blue Man Group:iin, jota voisi kuvailla ”visuaalisena komediana”. Showssa oli kolme (sinistä) miestä, jotka soittivat ”rumpuja”, ilmehtivät, vitsailivat jne., ilman puhetta. Esitys päättyi valtavaan vessapaperikaaokseen! Todella hauska ja erilainen, suosittelen, jos vastaan tulee! Täältä voi katsoa hieman heidän esitystään.

Päivän toteamus: kasinoissa ei ole kelloja, myytti pitää paikkaansa.

 

Päivä 10, Ghost town ja ajamista

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 12.05.2012

Yö Beattyn pikkukylässä ja aamulla suunta läheiseen Ghost towniin, eli vanhaan, hylättyyn kaupunkiin. Kaupunki oli nimeltään Rhyolite  ja se oli ollut aikoinaan kaivostoiminnan keskus. Jäljellä oli vain muutama hassu talon raunio eikä kaupunki oikein ollut sellainen ”kummituskylä” kun mitä ajateltiin. Nopea reissu, yksi kätkö haettiin kalkkarokäärmeiden seasta aavikolta ja pois.

Koetimme etsiä” Area 51:stä, kun siihen oli viitteitä, mutta emme löytäneet mitään järkevää. Ehkä se on tosiaan niin top secret-juttu, ettei sitä katujen varsissa mainosteta? Myöhemmin selvisi, että alue oli aika lähellä, mutta sotilastukikohdan toisella puolella eli tietä pitkin aika kaukana. Joten jäi sitten käymättä, kun ei Carmen navigeittorikaan sinne osannut opastaa.

Iltapäivällä shoppailuparatiisiin: oli kenkäkauppaa, vaatekauppaa, ruokakauppaa (me saadaan sellaiseen ”Citymarkettiin” uppoamaan helposti monta tuntia!) ja eläinkauppakin. Siellä oli myynnissä frettejä! Aivan ihanan värisiä (vaaleita soopeleita), ja ne maksoi vain 140 dollaria! Hallitus ei kuitenkaan antanut lupaa fretille vieläkään, joten piti tyytyä ihailemaan. Frettien etuhammasrivistö on kylläkin sellainen päivän piristys 🙂 Jos et tiedä mistä puhun, niin katsoppa joskus fretin suuhun! Ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle.

Illalla Las Vegasiin. Olihan se aika vaikuttavan kokoinen kylä. Hotellimme oli ”Stripin” (eli sen kuuluisimman kadun) päässä oleva Stratosphere, korkea tornirakennus, jossa oli (tietty) kasino. Ihan jees muuten, mutta ei wi-fiä 🙁 Kaksi yötä maksoi vain noin 63 dollaria, joten ei paha.

 

Päivät 7-9, luonnonihmeitä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 05.05.2012

Ajoittainen nettipimento on aiheuttanut sen, ettei tää kirjoittelu sujukaan suunnitellusti. Ja sit kun on netti, ei jaksa aina kirjoittaa…Tarkoitushan tällä on lähinnä olla ”muistilistana” eli jos ja kun sit kirjoitan kunnon matkakertomuksen tästä. Siis sellaisen, mistä ois iloa jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa.

Mutta siis lyhyesti:

Päivä 7

Aamulla mentiin luolaan, Moaning Caverniin. Vähän se oli hieno. Lähinnä siellä oli yksi iso luola, mihin pääsi, mutta se olikin tosi iso ja syvä. Lepakoita siellä ei ollut, mutta yksi pieni sammakkorassukka kylläkin. Se oli tippunut sinne maan pinnalta, ja oli hengissä. Ihme kumieläin.

Ajettiin siitä edelleen Yosemiten luonnonpuistoon, missä kysyttiin heti alkuun neuvoa ”rangerilta”, onneksi! Eli kysyttiin, et mihin mennä ja mitä tehdä, kun aikaa oli iltapäivä ja seuraava puoli päivää. Saatiin hyvät vinkit, ilman niitä ois varmaan jäänyt paljon hienoja paikkoja käymättä. Tallailtiin siis polkuja ja ihmeteltiin vuoria ja vesiputouksia, upea paikka!

Yö oltiin teltassa: sellainen vahvasta muovipressusta ja tukipilareista tehty teltta, missä oli käytännössä vain sänky. Oven sai lukkoon.

Päivän ihmetys: kaikki ”haiseva” tavara eli ruoat ja nesessääri piti laittaa teltan ulkopuolella olevaan ”bearboxiin” eli karhuturvalliseen laatikkoon.

Päivä 8

Yosemitessä. Ajeltiin aika paljon autolla ja aina välillä noustiin ihastelemaan maisemia. Yksi huiputus. Yosemiten etelä-osassa ihasteltiin maailman suurimpia eläviä organismejä, sequoija-puita. Olivat aika mahtavia!

Yöksi ajettiin Lake Isabellan pikku kylään motelliin. Valittin sit kunnon stunttireitti viimeisellä 70 mailille…

Päivän opetus: usko navigaattoria.

Päivän ihmetys: vessoissa on kyltit, joissa työntekijöitä muistutetaan pesemään kädet.

Päivä 9

Death Valley, yksi maailman kuumimmista paikoista ja Pohjois-Amerikan matalin paikka. Hiekka-aavikko. Lämpötila oli siellä noin 40 asteessa kaikkialla, paitsi ”Badwaterissa”, joka on sellainen kuiva suolameri. Siellä oli 44 astetta, siis auton mittarin mukaan. Eikä juuri tuullut ja varjoa ei ollut. Siellä tarkeni 🙂 Auton ilmastointi tuli tarpeeseen…

Päivän ihmetys: me ei palettu!

Päivä 6, punapuut ja autoilua

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 29.04.2012

Aamulla oli jännät paikat, kun haettiin auto vuokraamosta! Golden Gatelle johtavista kahdesta tiestä toinen oli suljettu juuri tänä viikonloppuna ja telkkarissa varoilteltiin kovista ruuhkista. Mutta kun juuri sinne halusimme, ja detour ois tuplannut kilometrit, niin ajateltiin kuitenkin yrittää.

San Francisossa on paljon yksisuuntaisia, joten oikealle tielle pääseminenkään ei ollut ihan yksinkertaista. Mutta kun se onnistui, ei ajamisessa ollut ongelmaa eikä ruuhkiakaan näkynyt! Autoksi saimme Ford Focuksen, ihan jees peli. Automaatti, tietty, mutta sehän on vaan plussaa.

Punapuut eli Muir Woodsin kansallispuisto on SF:n pohjoispuolella, jotain 30 mailin päässä. Oltiin siellä jo kymmenen jälkeen aamulla, onneksi! Saatiin auto parkkiin vähän matkan päähän puiston portista: paikka täyttyi tosi nopeasti ja pois lähtiessämme parkkipaikat olivatkin jo kortilla. Puistossa oli ”free entrance day”, mikä yhdistettynä hyvään ilmaan ja viikonloppuun ilmeisesti ruuhkautti puiston.

Punapuut on tosi vaikuttavia, isoja ja korkeita! Kiersimme noin viiden kilsan lenkin. Lenkki ei sinänsä tuonut paljoa lisäarvoa verrattuna tasaiseen, lyhyeen lenkkiin puiston alussa, mutta oli ihana kävellä rauhassa luonnossa. Toki muitakin liikkujia oli, mutta ei niin ruuhkaksi asti kuin ”puusillalla” lyhyemmällä lenkillä.

Punapuiden jälkeen koetimme päästä oikealle tielle, mikä ei ollutkaan niin helppoa kun voisi kuvitella. Olimme hieman eri taajuudella Garminin kanssa ja kartta oli aika huono. Muutaman diitourin jälkeen päästiin kuitenkin itää kohti tielle neljä.

Yöpaikka löytyi pienestä Angels Campin kylästä. Kylä on kuuluisa Mark Twainin novellista ”The celebrated jumping frog of Calaveras County” ja kylässä järjestetäänkin joka vuosi, toukokuussa, sammakkohyppykilpailu. Kaikenlaista.

Motelli, Angels Inn, oli ihan jees. Huone on valtava ja molemmilla oli oma parisänky! Hintaa yölle tuli aika paljon, jotain 90 $, mutta ei jaksanut säätää ja etsiä muuta.

Tästä on tarkoitus jatkaa luolaretkelle (jee!) ja Yosemiteen. Varattiin sieltä jo yöpaikkakin, sellainen ”teltta” 🙂

Päivän ”ihmetykset ja huvitukset”:
– Taco Bellissä on ilmainen juomien refill. Miksi sitten siellä on eri kokoisia mukeja? Ja miksi juomat maksaa mukien koon mukaan? Ja miks tyhmä turisti ei ostanut pienintä mukia…
– Kaupassa oli ”veden maustajaa”: pienessä, n. puolen desin pullossa oli makuaineita, kuten mansikan makua ja bee-vitamiineja ja sitä lisäämällä veteen sai makua. Pullosta tuli 24 annosta.
– Viinipullo maksoi 1,80 $! Täällä olisi halpa alkoholisoitua…
– Motellin tytsä kysyi, et mikä muffinssi halutaan aamiaiseksi (neljä eri vaihtoehtoa). Muffinssi ja appelsiinimehu tuodaan huoneen ovelle 🙂

Päivät 4 & 5, viiniä ja hieman lisää nähtävyyksiä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 28.04.2012

Jep jep, niin se vaan SF:n aika alkaa loppua. Kaupunki onkin suunnilleen nähty, tokihan täällä voisi olla pidempäänkin, mutta aika hyvin tämäkin aika riitti.

Eilen käveltiin tosi paljon: ensin Haight Ashburyn alueelle katsomaan hippiyden syntysijoja, sieltä puistoon piknikille ja edelleen (bussilla) Golden Gatelle. Onneksi ei ollut sumua, joten upea silta näkyi hyvin. Kävely jatkui hiekkarantaa pitkin kaupunkiin päin. Rannalla oli paljon koirien ulkoiluttajia, siis sellaisia työkseen sitä tekeviä kavereita, joilla oli 8-12 koiraa mukana. Oli tosi vaikuttavaa katsoa, miten kiltist koirat käveli niin hihnassa kun vapaanakin. Edes vieraan koiran yllättävä tulo keskelä laumaa tai pallon heittely rannalla ei aiheuttanut mitään kärhämää! Tuollaista kun näkisi Suomessakin! Valtaosa koirista taisi olla sekarotuisia, tosi kauniita ja terveen oloisia.

Alkuviikosta oltiin bongattu stand up komediaklubin mainos, joten torstaina illalla suunnattiin sinne. Tahtoi nähdä millaista stand up on ”suuressa maailmassa”. Liput maksoi 12,50 $, tosin shown aikana oli kahden juoman pakko! Taas näitä käsittämättömiä paikallisia kotkotuksia! Paperit kysyttiin kaikilta, ilmeisesti tarjoilijoiden työn helpottamiseksi? Mäkin pääsin siis näyttämään paperit 🙂 Esiintyjiä oli hurjat 11 kappaletta, joten jokainen veti vain noin 10 minuutin setin. Taso vaihteli, joukossa oli muutama loistava ja muutama huono sekä monta keskinkertaista. Ei mitään ihmeellistä kuitenkaan, tosi osittain hauskuus kärsi, kun ei tunne paikallisia julkkiksia eikä ole perillä USA:n presidenttivaaleista. Yllättävän hyvin kuitenkin ymmärsin juttuja noin niin kun kielen puolesta.

Tänään perjantaina mentiin Sonoman ja Napa Valleyn alueille viinimatkalle. Valmis reissu (Napa Valley Wine Country Tours, hinta aika kova, 98 $ per pää, sis. aamupala ja lounas): hieno limusiinibussi oli pakattu turisteilla. Vierailimme neljällä viinitilalla, jossa saimme maistella viinejä (4-5 viiniä/tila) joko ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Lounas oli piknik-tyylinen, ihan jees. Viinit oli kohtuullisen hintavia, yleensä siinä 18-70 $ kieppeillä. Pari pulloa (pinot noiria ja mascot-jälkiruokaviiniä) tarttui mukaan. Kiva päivä, sai leikkiä turistia oikein urakalla 🙂

Huomenna aamulla sitten auto alle ja menoksi! Suuntana ensin pohjoinen ja sitten siitä itään. Jännittää, lähinnä se, et miten päästään ulos kaupungista! Varsinkin, kun täällä on iso tietyömaa ja siten luvattu ruuhkia…

Ai niin: piti käydä vielä uudelleen shoppailemassa ”Dress for less” -kaupassa…mukaan tarttui kolme paitaa Tuomolle, hame mulle ja yks paita Kertulle/Matiakselle…

Päivät 2 & 3, shoppailua, nähtävyyksiä ja hyvää ruokaa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Kalifornian kierros 2012 | Lisätty 26.04.2012

Hassua, et Suomessa on varhainen aamu, kun täällä vasta sllmät alkaa luppasta. Mietin, että miks yleensäkään pitää olla aikavyöhykkeitä? Miksei kaikilla voi olla sama kellonaika, mutta täällä vaan virka-aika olisikin klo 23-7 eikä 8-16? Ehkä se olisi hankalaa. Kai tuon on jo joku miettinyt… Mutta se, mitä en ymmärrä ja mikä ärsyttää, että veroja ei ole merkitty hintoihin! Koskaan mikään ei maksa sitä mitä hintalapussa lukee, vaan jotain useita – useita kymmeniä prosentteja enemmän. Ulkona syömisestä puhumattakaan, kun siihen pitää heittää verojen lisäksi tippi. Ja huomata laskea se verottomasta hinnasta… Vaikeaa elämää. Vaikka muuten taivaalta vaikuttaakin tämä paikka.

Kaks päivää on taas pyöritty täällä ja nyt alkaa olla SF aika hyvällä mallilla:
– Fisherman’s Wharf, Pier 39 ja sen kuuluisat merileijonat on ihasteltu (ratikka ”oven” eteen, 2 $/matka)?
– Lombart Street (se tosi jyrkkä ja mutkikas katu) on kävelty alas.
– Alcatraz on lusittu (28 $, sis. audiotourin ja lauttamatkan, liput kannattaa ostaa etukäteen, niitä saa vain satamasta pier 33:lta).
– Kuuluisalla ”kaapeliautolla” on ajeltu (6 $, lippuja myy kyydissä oleva rahastaja).
– Shoppailut on aika hyvin jo suoritettu. Pelkästään yhdestä kaupasta ostettiin kahdet farkut, neule, kengät, rintaliivit, toppi, T-paita ja sateenvarjo, yht. 130 $; ei paha! Lisäksi T osti Kindlen (oliko sillä muka lupa?) ja kameran (no siitä se on puhunut), joten luottoraja taitanee paukkua ja nyt…
– Akvaariossa on käyty (aika kuppainen, maksoi 12,95 $)?
– Reissun ensimmäinen kätkö on löydetty! Gepsuun unohtui siirtää SF:n kätköt, joten kätköily jatkunee vasta lauantaina, kun SF vaihtuu moottoritiehen.

(tästä puuttuu tekstiä)