Lomailu

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Search & Rescue, Tollot | Lisätty 21.08.2013

Kesäloma on lopultakin lähtenyt täydellä tohinalla käyntiin. Kun meillä ei töissä tunneta hidasta paluuta lomalta töihin, niin otin hitaan laskeuman lomalle! Eli olin yhden päivän saldovapaalla ja siihen perään kaksi päivää koulutuksessa. Joten en sitten ehtinyt olla kuin kaksi päivää töissä ennen loman alkua. Sopivan mukavaa. Kaikkea pientä ja kivaa (ja vähemmän kivaakin) on tässä ehtinyt tapahtua, mutta nyt keskityn vain Isoihin Asioihin.

Tapaus 1: Pätmän. Nappasin Pasin bc Pätmänin mukaan melkein viikoksi Joensuuhun ja Kuopioon ja pääsin testaamaan sen taipumuksia pelastuskoiraksi. Ja taipuihan se, aivan loistavasti! Joensuun raunioradan vieressä on ampumarata, jossa oli varsinainen sotatila päällä kun oltiin siellä. Onneksi pieni mies ei reagoinut laukauksiin mitenkään! Reagointi olisi voinut äkkiä mennä yli, sen verran kovaa ja korkealta ammuttiin. Treenattiin sitten vähän partiointia. Kovin on maavainuinen pieni eläin, mutta niin ihanan reipas, irtoava ja ihmisrakas, että ei mitään ongelmaa. Raunioilla kasat ei tuottaneet ongelmia, enemmänkin pelti pelotti, mutta siitäkin selvisi yli. Välillä meinasin ihan unohtaa, että koira on oikeasti aivan aloitteleva eikä sitä voi esimerkiksi lähettää. Mutta onko sillä väliä, jos koira toimii eli menee annettuun suuntaan? Vaikkei se tiedäkään vielä mitä raunioilla kuuluu tehdä, niin se liikkuu iloisesti ja hyvin ja kun saa ihmisen hajun se reagoi ja menee liki. Tosi reipas pieni mies. Tottista en juurikaan kokeillut, mutta kettistelineet se oppi nopeasti. Lopputulema: Pätmänistä saisi loistavan pelastuskoiran! Se on ketterä, ihmisrakas, liikkuvainen, aika alustavarma, ehdottomasti paukkuvarma, tottelevainen, helposti ohjattavissa. Tollaisen noin lupaavan koiran kun saisi! Tarttee puhua Pasille, että alkaisi harkitsemaan ainakin jälkeä, kun PM selvästi on siihen kovin taipuvainen.

Sushukka ja SuperSankari

Sushukka ja SuperSankari

Tapaus 2: Pötkön misseily. Pötkö oli Joensuussa kahdessa kv-näyttelyssä. Lauantaina tuomarina oli Alan Jones Italiasta, bortsuja oli mukana 17. Tuomari todella tykkäsi Pötköstä (”erinomainen, SA, ROP-veteraani”) ja arpoi pitkään sen ja Pärnussa jo tutuksi tulleen ”pikku tirrin” eli Maccabee Keen on Youn välillä. Tirri esiintyi ryhdikkäämmin, joten vei voiton sillä perusteella Pötkön ollessa paras narttu 2. Tirrin omistaja sanoi onnitellessani häntä, että nyt tuli hieman revanssia Pärnusta. Selkeästi Pötkön pärjääminen siellä oli jäänyt hampaankoloon 😀 . Arvostelu: ”11 years. Teeth correct. Lovely feminine type. Presents well for her age. Lovely head & eye & expression. Nice body proportions. Good bone & substance. Lovely character. Sweet, ligth movement with good reach & drive. Compliments to the owner.” Tippa linssissähän mä taas olin, se vaan on jotenkin aina yhtä yllättävää kun tuo vanha nahka pärjää. Sunnuntaina suunnilleen sama jengi mittelöi uudestaan. Tuomarina oli Roy Baker Englannista. Hän ei ollut yhtä vakuuttunut Pötköstä ja antoi vain Erittäin hyvän, joten Pötköstä ei tullut edes ROP-veteraania. Arvostelu: Nice veteran bitch. Typical head & expression. Good front angulation but slightky roached on topline. Moved ok.” Sinänsä tuo ei haitannut, kun veteraani-ryhmäkehässä oli lauantainakin yli sata koiraa ja sunnuntaina satoi kaatamalla. Ja Pötkö arvosti, kun pääsi ajoissa pois näyttelystä. Majkan PONit pärjäsi loistavasti kumpanakin päivänä, onnittelut!

Elokuu 2013

Tapaus 3: Kuopion kurssi. Kuopiossa oli kaksipäiväinen koulutus Helsingin kaupungin pelastuskoiramuodostelmalle. Kouluttajina oli rajamies Rautanen ja Pelastusopiston vanha patu Savolainen. Minä olin siellä ryhmänjohtajana, joten omien koirien (Pötkön ja Pätmänin) treenaaminen jäi kovin vähälle, mutta sen tiesinkin. Päivät meni nopeasti ja harjoitukset hyvin. Suuresti jäi ihmetyttämään:

– Miten niin monella Hepekolaisella koiranohjaajalle voi olla epäselvää niin moni perusasia pelastuskoiran koulututtamisessa? Oli höpöttäjää, hännästä ohjaavaa, auttajaa, hidasta, epäröivää, epäsosiaalista…Huh. Tartteis varmaan kouluttaa kouluttajia?

– Miten itärajalla ikänsä töitä tehnyt voi oikeastaan tietää kovinkaan paljoa Helsingin erityispiirteistä ja miten hän voi oikeasti sanoa, että id-jälki olisi the juttu?

– Miten sitä tuleekaan itse epäsosiaaliseksi, kun on riittävän monta päivää kovasti sosiaalinen ja miten siinä tilanteessa huoneen jakaminen toisen kanssa voi olla kamelin selän katkaiseva juttu. Kiitos Majka Pötkön majoittamisesta ja ymmärryksestä!

– Miten sitä onkaan tullut lähdettyä ryhmänjohtaja-kurssille, kun ei se oikeastaan ole yhtään mun juttu.

Matkalla Kuopioon

Matkalla Kuopioon

"Nuori jannu on löytänyt itselleen vanhemman naisen seuraksi telttaan festareilla."

”Nuori jannu on löytänyt itselleen vanhemman naisen seuraksi telttaan festareilla.”

Tapaus 4: Jipiin kanssa Virossa kokeessa. Tämä aihe vaatisi melkein oman jutun…Osallistuttiin siis Jipiin kanssa Virossa ipor-haku-B-kokeeseen. Jälleen kerran. Tottiksessa tuomarina oli tsekkiläinen ”Jetlag”, oikein komea ja mukava miekkonen. Tottis meni aika hyvin, seuraaminen jopa erittäin hyvin! Noudossa J unohti hieman mitä oltiin tekemässä ja pöytien väliin oli kylvetty ruokaa. Lopputulos oli 87 pistettä, mihin olen erittäin tyytyväinen.

Maastossa tuomarina oli herttainen Resi. En tuntenut häntä entuudestaan, mutta olin kuullut paljon. Alue oli suorakaide, aika helppoa maastoa, mutta paljon aluskasvillisuutta. Päätin mennä kahden keskilinjan taktiikalla eli ”U-lenkki” alueen sisällä. Kuuma keli vaivasi Jippoa ja se veti hysteerisenä heinää suorituksen alussa. Nesteytyst myös näkyi ja pissaa tuli. Ensimmäinen maalimies nousi ensimmäisellä pistolla, mutta näytölle meno ei ollut kovin suoraa. Sitten jatkui heinänsyönti ja haahuili eikä työnteosta ollut tietoakaan. Pelkäsin koko ajan et tuomari kyllästyy katsomaan meidän touhua ja keskeyttää. Jostain ihme syystä hän kuitenkin armahti ja antoi jatkaa. Toinen maalimies löytyi noin vartin jälkeen. Näytölle mentiin yhden plutakon kautta, muuten suoraan. Yllättäen heinänsyönti väheni ja homma alkoi pelittää ja vika maalimies nousikin aika nopeasti ja sen ilmaisu olikin sitten erinomainen.

Lopputulemana oli 152 pistettä ja siten yhteistulos 239 pistettä! Hämmentävää. Niin oli tuomarinkin mielestä, joka sanoi ettei olisi uskonut tällaista tulosta. Hän sanoi, että osasin lukea koiraa hyvin, tein suunnitelman hyvin tuntien koiran, osasin suunnistaa, meidän tiimityö toimi ja ohjasin koiraa loistavasti! Ja taas piti parkua, kun niin hienoa tekstiä tuli niin yllättävältä taholta. Olinhan toki pysynyt alueella ja tiesin missä mennään (ilman gepsiä), mutta silti hämmennyin. Jipii ei toki saanut yhtä mairittelevaa arviota, mutta sen nyt olin jo huomannutkin.

Jälkeenpäin Resi kysyi, että minkä koiran otan seuraavaksi, kun tuo on niin vanha kuitenkin jo ja kun olen niin hyvä koiranohjaaja :o. Keskusteltiin sitten hieman roduista ja tulin taas kerran hieman epävarmaksi tolleriin päätymisestä. Sain myös ajattelemisen aihetta, kun tuomari sanoi, että Jipon huono hermorakenne on syynä siihen, että meni niin kovin sijaistoiminnoille. Aika hämmentävää, ja vielä oudompaa on se, etten ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että syy olisi noin simppeli. Olen syyttänyt kuumuutta, nesteytyksen epäonnistumista ja Jipon mahan huonoa toimintaa. Ja toki sitä, että mä hermoilen, mutta en ajatellut sen johtuvan suoranaisesti siitä, että tuo on niin pehmeä eläin. Mutta niinhän se on! Kun muuttujia on liikaa, hermot pettää ja homma ei toimi. Ilo katoaa. Sen tuomari sanoi, ja se sattui, eniten. Jipolla ei ollut kivaa kokeessa. Aloinkin miettiä, et mitä järkeä on kisata koiran kanssa joka ei (kokeessa) toimi eikä nauti siitä?

Moni muukin suomalainen sai loistavan tuloksen, joten kaikinpuolin matka oli erittäin onnistunut. Kiitos Mari matkaseurasta!

High five

High five

Tapaus 5: Kesäloma jatkuu. Niin, vielä reilu viikko, ihanaa. Tässä on käyty Heurekassa, syömässä Porvoossa Sinnessä (se ansaitsee oman jutun), shoppailemassa, katsastuksessa, taloa katsomassa, kunnon lenkillä, tehty pihatöitä, ihmetelty kaivo-ongelmia ja löhötty sohvalla. Huomenna suunnataan Lauran, Pasin, Pahkiksen, Pirkon, Pötkön ja Jipiin kanssa Itä-Suomeen. Aluksi Kotkaan, sitten Savonlinnaan, siitä ehkä Lieksaan, Kolillekin. Luvassa nähtävyyksiä, luontoa, lepoa, syömistä, ulkoilua, nautiskelua. Odotan innolla, ihanaa!

Kuka mitä häh?

Kuka mitä häh?

 

Kotoilu ja kesäily

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 05.08.2013

Lauantaina poikettiin Asuntomessuille. Tavallisia taloja vieri vieressä. Tänä vuonna oli poikkeuksellisen vähän mitään ihmeellisyyksiä ja turhia tiloja (esim. auloja, joissa kukaan ei oikeasti oleskele), tontit oli messualueeksi jopa isoja ja kerros- ja rivitalot puuttui. Ehkä siis enemmänkin normilähiö kuin Avotakan keskiaukeama. Ihan jees katsella, mutta mitään ei oikein tarttunut mukaan. Paitsi PVA-imublokki! Ihmesieni kakkonen, joka imee nestettä itseensä ja jolla saa koirankarvat auton verhoiluista. Suureksi hämmästyksekseni se taitaa jopa toimia! Ainakin karvat lähti kohtuullisen kivuttomasti. Se on siis 8,25 euron Kirby!

Asuntomessuilla törmäsin ekan kerran sanaan ”kotoilu”. Talojen kuvauksissa oli myös kerrottu niistä ihmisistä, kenen talo se oli ja sanottu mitä he harrastavat. Aika monen kohdalla luki tuo ”kotoilu”, joillakin jopa ”rento kotoilu”. Kotoilu kuulostaa juuri siltä, mitä kukaan ei oikeasti koskaan tee: oleskele kotona (kiireettömästi, etenkin tuossa rennossa kotoilussa) tehden pieniä kivoja sisustujuttuja ja askartellen-paskarrellen (mistä tuokin sanahirviö tulee?) ja lueskellen jotain (sisustus)lehteä ja seurustellen perheen kanssa. Se on sitä, josta moni haaveilee. Todellisuudessa arjen täyttää työt, ruoanlaitto, siivous, lasten menot ja harrastukset, telkkarin tuijotus. Jos sitten joskus jotain sisustetaan, niin kerralla maalataan koko seinä valkoiseksi tai laitetaan raeruohot hienosti tulemaan. Jouluna koristellaan kotia hieman enemmän. Kotoilu kuulostaa myös siltä, että sitä harrastaa sellainen, joka ei ”oikeasti” harrasta mitään (joka ei käy salilla tai pelaa jalkapalloa tai tee origameja tai käy agilitytreeneissä), mutta jonka täytyy keksiä jotain harrastusta, kun sitä kysytään, eikä voi vaan sanoa etten harrasta mitään. Ei kaikkien tarvitse harrastaa, kotona oleminen ja perhe on monelle juuri oikeat asiat, joista he saavat voimaa ja joista he tykkäävät. Mutta miksi oi miksi sitä pitää kutsua kotoiluksi?

Joku kaveri oli laittanut naamakirjaan kuvia otsikolla ”kesäilyä”. Voi tsiisus, mitä se sitten on? Mökkeilyä, chillailua, uintia, makkaranpaistoa? Miksi sillekin on pitänyt keksiä tuollainen typerä nimi? Mitä vikaa lomailussa on? Ai niin, jos on töissä, mut silti nauttii kesästä, niin silloin pitää käyttää kesäilyä?

Niin jotta moro, tää lähtee nyt kotoilemasta kesäilemään!

 

 

Kaikkee kivaa taas

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 31.07.2013

Pari viikkoa jos vielä jaksaisi puurtaa töissä (missä se hiljainen heinäkuu oli tänä vuonna?) niin sitten ois taas kaikkee kivaa luvassa. Ensin Joensuun Metkun kanssa missimittelöihin, siitä Joensuun raunioille treenaamaan ja edelleen Kuopioon pelastuskoiramuodostelman kurssille (työajalla!). Mukaan reissuun lähtee Matomies eli maailman mainioin pieni bordercollie Pätmän! Sille on varmasti tosi jännä viikko, kun on vieraita ihmisiä ja koiria, kulkemista, rauniotreeniä, odotusta…Innolla odotan miten Pätmän pärjää ja ennenkaikkea on mielenkiintoista nähdä sen kehittyminen raunioilla. Kiitos vaan Pasi kun annat sen niin auliisti tuollaiseen koitokseen 🙂

Sitten pitää käydä pari päivää töissä ennen kuin matka suuntautuu Viroon. Siellä on iro-testi eli kv-ipor-koe. Osallistujia on kuulemma pikkasta vaille pirusti eli yli 30! Mukaan lähtee Mari ja Ilo, kiva ja tuloksellinen reissu toivottavasti tulossa!

Viron reissulta saa palautua muutaman päivän (josko ehtisi vaikka mökille?) ennen kuin vuokra-asuntoautoon tungetaan neljä ihmistä ja neljä koiraa ja nokka suunnataan – jonnekin! Tarkka plääni vielä tekemättä, mutta jotain luontoon liittyvää on mielessä. Tarkoitus on myös vaan olla ja ihmetellä ja nauttia lomasta. Innolla odotan sitäkin.

Loman lopuksi on vielä luvassa Petekarin Pelastajien vuotuinen kokoontumisajo Raumalla. Annika Himanen tulee kouluttamaan, joten taatusti antoisa viikonloppu.

On se vaan aika mukavaa pitää loma näin loppukesästä 🙂

heinäkuu2013

Kodin etsinnän tuska ja vaikeus

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 12.07.2013

Ollaan kohta vuoden verran välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti etsitty uutta kotia. Tahdottaisiin omaan tupaan mis ei naapuri ois ihan noin liki. Kriteerit ei oo meidän mielestä tiukat, mutta hieman sellaiset, ettei niitä oikein oikotien tai etuoven hakuihin saa laitettua eikä ne aina selviä edes netistä. Joten paikalle on mentävä katsomaan, mikä on rasittavaa. Jotkut talot ollaan saatu suljettua pois sillä, että ajetaan kattomaan sijainti tai vaan ulkoapäin.Kuvat on keskimäärin tosi surkeita, niissä kyllä kerrotaan millainen sohva jollain on, muttei sitä millainen näkymä ulko-ovelta on tai missä kunnossa kylppäri on. Välittäjiäkin on joka lähtöön. Jotkut yrittää oikeasti, toisia ei kauheasti kiinnosta ja sitten on siltä ja väliltä. Hirmu huonosti kukaan kuuntelee tai ymmärtää.

Mutta siis se, mitä haetaan on lyhykäisesti (näistä ei oikein olla valmiita tinkimään):

  • Omakotitalo, kunto mielellään hyvä.
  • Neliöitä > 125.
  • Ei rintamamiesmallia (niissä pohjat tuppaa olemaan aika pöhköjä meidän makuun).
  • Oma tontti, kokoa saisi olla > 1000 neliötä.
  • Kunnallistekniikka.
  • Jonkinlainen julkinen kulkuyhteys järkevän matkan päästä eikä haittaisi jos omallakin autolla pääsisi näppärästi kulkemaan.
  • Max. n. 40 km Hesasta, mielellään vähemmän.
  • Naapurit ei ihan kiinni tai liki.
  • Hinta max 350 te.
  • Sijainnilla ei muuten väliä mutta 51:n varteen ei haluta kun kaupungin läpi kulkeminen ei houkuttele.

Plussaa olisi myös:

  • Varaava takka ja puusauna. Tai ainakin sauna.
  • ”Mänkeivi” ja koirahuone eli tietynlaiset makarit tai muut huoneet.
  • Autotalli tai -katos.
  • Hyvät ulkoilumaastot lähellä.

Ei musta liikaa vaadittu? Vai onko? Alkaa tuntua että on. Mietin tänään, että montakohan taloa me ollaan käyty katsomassa vuoden sisään. Muistin noin 20. Kaikkihan alkoi ”navetasta” eli aivan ihanasta vanhasta navetasta, josta oli 70-luvulla tehty asuintalo. Seinät oli 70 cm paksut ja sijaintikin loistava (Nikkilän kupeessa). Jostain syystä T ei vaan lämmennyt sille eikä kauppoja tullut. Sittemmin olemme käyneet vaikka sun minkälaisissa asumuksissa…Nikinmäessä oli iso talo 70-luvulta jossa oli tosi iso uima-allas alakerrassa ja pieni tontti josta vielä lohkottiin osa pois, vieläkin taitaa olla se myynnissä. Kulkee nimellä ”uima-allastalo”. Sitten tuli Asolan rintamamiestalo (silloin vielä käytiin niissäkin) jossa kylppäri oli niin matala et T ei mahtunut seisomaan siellä suorana! Muuten söpö ja ihan jees. Järvenpäässä lähellä Ainolaa oli upea talo hienolla tontilla, mutta vaikka miten oltiin peltojen keskellä niin naapurit oli saatu ihan kiinni takapihaan. Katriinan sairaalan lähellä oli rintis (rintamamiestalo), joka oli nätti ja soma hienolla tontilla. Jos siellä vaan olisi kuullut omia ajatuksiaan lentomelulta! Porvoonväylän varressa taas oli ihan kiva talo isolla tontilla, mutta motari NÄKYI takapihalle ja meteli oli ei-ruuhka-aikaankin järkyttävä. Kohde, joka täytyy myydä heinäkuussa sunnuntaina päivällä. Järvenpään parhaalla alueella oli vaaleanpunainen unelma, jossa oli ovi, jonka takana oli parin metrin pudotus, paikka portaille muttei portaita ja muita ihmeellisyyksiä. Sarjassamme nikkaroijan unelma. Vihdintien varressa oli sokkelotalo, joka oli kiva, mutta jonka ainoalta järkevältä pihalta oli muutama hassu metri naapurin takapihalle ja talolle! Taas oli järki hieman jättänyt siinä suunnittelussa.

Juuri kun usko alkoi loppua, löytyi Myyraksen talo. Pari kilsaa meiltä, yli hehtaarin tontilla mahtavalla paikalla oleva ihana talo. Muuten loistava, mutta rintis ja pohja niin pöhkö kuin rintiksessä vaan voi olla! Sitä kuolaan edelleen, mutta ei voi mitään, seinien kaatamisetkaan ei sitä taloa pelasta. Sitä lähellä oli loistosijainnilla toinen talo, joka taas kerran kuulosti hyvältä, mutta jos taloon on rakennettu seitsemän ulko-ovea ja isot ikkunat niin ei ihme, että kuluttaa aika pirusti sähköä pysyäkseen lämpimänä! Haarajoellekin eksyttiin, siellä oli sellainen ”perustiilitalo”, joka ei tainnut puhutella kun en edes muista kunnolla. Talman perällä oli mukava talo isolla tontilla, mutta niin huitsin kuusessa kuin olla ja voi. Pitkä matka isolle tielle eikä busseista tietoakaan.

Taas kun usko oli hiipumassa, tuli kuvioihin kaverin kaverin talo Sotungissa – mahtava sijainti! Se kuulosti hyvältä, joten odotukset kasvoivat kun odotimme että pääsemme katsomaan. Mutta taas tuli pettymys: kiva talo, mutta ei vaan meidän. Toisen tutun talostakin oli puhetta mutta siitä ei ole sitten viime syksyn kuulunut yhtään mitään, joten ei taidakaan tulla myyntiin.

Keravan Kaskelassa oli oikeastaan ensimmäinen sellainen talo, josta molemmat oltiin samaa mieltä eli tykättiin kovasti. Piha oli upeasti laitettu ja siinä oli uima-allas omassa katoksessaan! Se sitten hieman kariutui tonttiepäselvyyksiin ja kaivo-ongelmaan eli kunnallistekniikka puuttui. Eikä julkisetkaan kulje sinne.

Etsintää laajennettiin länteen. Yhtenä sunnuntaina kävimme neljässä näytössä. Yksi oli kiinni Turun motarissa, toinen haisi pahalle ja oli tosi huonosti pidetty, kolmas oli liian kaukana Vihdintien varressa. Mutta se neljäs! Se oli niin ihana! Mahtava paikka, tien päässä kalliolla. Pari minuuttia Turun motarille. Koirahuone autotallirakennuksessa. Hyvin pidetty ja maulla laitettu. No se(kin) sit vaan jäi, kun se Turun motarin suunta arveluttaa. Kun pelottaa, että matka Munkkiniemestä Pasilaan kestää puoli tuntia tai kauemmin ja siten matka-ajaksi tuleekin tunti? Tästä ei saatu selvyyttä ja testakaan ei voi nyt heinäkuussa.  Kaivelemaan on vähän kyllä jäänyt.

Klaukkalassakin käytiin. Esittelijän mukaan Klaukkalan keskusta on 3 kilsan päässä mutta meidän matkamittari sanoi kyllä 4,7 km. Eli aika paljon. Talo oli kuin Avotakasta tai asuntomessuilta: oleskelutiloja riitti! Olohuoneita oli kaksi, lisäksi oli ”baarihuone” ja leffahuone. Eli sohvia oli neljä. Mutta makareita vain kaksi! Ei mitään järkevää mänkeiviä eikä koirahuonetta. Kaikki niin hienoa ettei mitään raaskisi purkaa. Baarikin oli viimeisen päälle laitettu ja aivan upea, mutta kuinka usein istut baarihuoneessa? Niin kuin oikeasti? Pihalla oli paljun tapainen uima-allas ja kolme (!) grilliä, sohvaryhmä, ruokapöytä, kota, lasten leikkipaikka ja japanilaistyylinen vesijuttu. Kaikki hienoja ja kivoja, mutta missä on tila koirille temmeltää (ja kusta)?

Joten etsintä jatkuu. Josko sunnuntaina taas muutamaan näyttöön. Pankin kanssa on saatu asiat selväksi eli nyt tiedetään missä mennään sen suhteen. Edelleenkin on vaan sopimatta, että myydäänkö tämä ensin vai mitä ihmettä tehdään. Mä kun haluisin ensin löytää sen uuden ja T taas haluis ensin myydä tän. Vaikeita päätöksiä siis pitäisi tehdä. Hankalaa tämä elämä.

Elämän pieniä ihmetyksiä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 01.07.2013

Olen nyt muutaman päivän ajanut manuaalivaihteisella autolla, kun oma Volvo on korjaamolla. Kaiken lisäksi tuossa Opelissa on kuusi vaihdetta (eteenpäin) ja pakki. Tarkoittaa siis sitä, että vaihdekeppiä saa olla heiluttamassa ihan koko ajan. Enkä ole edes ajanut juurikaan ruuhkassa. Tämä herättää minussa suuren ihmetyksen, että miten niin kovin moni jaksaa ja vieläpä ihan haluaa ajaa manuaalivaihteisella? Miksi oi miksi? Miten siinä syödään käsijätskiä? Kädet loppuu. Ja miksi kukaan haluaa jumpata vasenta jalkaa kytkimelle ja pois ja siirrellä vaihdetta alvariinsa kun tekniikka on kehittynyt sille tasolle, että auto tekee sen kaiken sinun puolesta?

Okei, manuaali on hieman halvempi ja kai se kuluttaakin vähän vähemmän, mutta ne on pikkujuttuja mukavuuden rinnalla. Sitä paitsi hinnatkin varmaan halpenisi, jos useampi siirtyisi automaattiin? Ja senkin vielä ehkä ymmärrän jotenkin, että jos sulla on hieno urheiluauto, jota haluat ”pärryyttää”, niin sitten ehkä joo. Mutta kun nykyajan automaatit kiihtyykin ihan siinä missä manuaalitkin (nopeamminkin jos oot tumpelo vaihteenvaihtaja).

Tämä on asia, jota ei voi käsittää eikä mitenkään ymmärtää. No onneksi se on enemmänkin muiden menetys, minä odotan Volvoa takaisin kotiin – tulisipa se jo huomenna!

(Työ)lomalla

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 30.06.2013

Niin se vaan viikko kesälomaa vierähti pikavauhtia. Ensimmäinen lomaviikkohan meni Kroatiassa kurssilla, josta kotiuduin pe-la yönä, siis juhannusaattona. Siitä sitten aamulla suoraan Tuorlaan juhannusagilitykisoihin.

Pötkö teki viimeisen virallisen agilitystarttinsa, yhden mun ja toisen Lauran kanssa. Oli kyllä herkät hetket ja tippa linssissä kun vika rata oli ohi! Jotenkin koomista, mutta toisaalta kai ihan ymmärrettävää. Onhan sen kanssa niin monta vuotta kisattu, niin paljon väännetty ja niin paljon koettu. Silti jotenkin tuli hieman yllätyksenä minulle se, että Laurakin ihan silleen herkistyi.

Illalla grillailujen ääressä nostettiin maljat Pötkölle ja sen uralle. Laura kaivoi jostain kätköstään muovipussin ja antoi mulle vielä yhden ”Pötkön eläkelahjan”, toisen Lauran tekemän taulun! Siihen on saatu ikuistettua Pötkön maanisuus aivan loistavasti. Kiitos Laura(t) tästä ihanasta lahjasta!

taulu

Yön saapumisen myötä Tuorlaan saapui jotain muutakin…

jussi 13

Kun jussista oltiin jotenkin toivuttu niin työloma pyörähti tosissaan käyntiin: Pötkö hammastarkastukseen, Jipon kanssa hakumetsään (tajusin että SM:it lähestyy), mattoja pesemään, lattiiat puhtaaksi, anoppilaan kylään, kavereita tapaamaan, pankkiin lainaneuvotteluihin, kampaajalle, vanhempien kanssa seurustelua, kasvihuoneen laittamista, pihahommia. Perjantaina hieman relattiin ja mentiin Majkan ja Tuomon kanssa Särkänniemeen! Pitkästä pitkästä aikaa. Kyllä oli kiva päivä: juostiin laitteissa, Koiramäessä, akvaariossa, planetaariossa, Näsinneulassa ja syötiin pahaa ja kallista ruokaa Midhillissä. Kuvia löytyy lisää naamakirjasta, sori vaan te ketkä ette siellä vielä ole (eikö ois jo aika?).

Särkkis

Loma huipentui viikonloppuna koiranäyttelyassisteeraukseen ja (toisten) kavereiden tapaamiseen sekä seniori-agilitykisoihin ja talon etsintään. Siinä sitä olikin ohjelmaa, ehkä hieman liikaakin, mutta tulipahan moni asia tehtyä! Seuraavaan lomaan on masentavan pitkä seitsemän viikkoa! Silloin luvassa on koereissu, leiri ja mökkeilyä sekä ehkä hieman retkeilyäkin. Ja eihän sitä tiedä mitä kaikkea tässä ehtii keksiä niiden viikkojen iloksi!

Kaveripohdintaa, vol 2

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 26.01.2013

Taas tänään metsässä koirien kanssa lenkkeillessä pohdin sitä samaa asiaa eli kavereita ja ystäviäni. Ja sitä, miten joitakin ihmisiä on oikeasti iso ikävä, mutta joihin ei vaan saa aikaiseksi ottaa yhteyttä. Tai ei halua tehdä sitä jostain periaatteellisesti tai muusta typerästä syystä. Sitä ajattelee, että on sen toisen vuoro tai että se kyllä sit ottaa yhteyttä kun haluaa. Joidenkin kohdalla mietin, et niil on varmaan kiire ja muuta elämää; toisien kohdalla ajatukset menee syvällisemmiksi. Miksi teen siitä niin vaikeaa? Miksen voi vaan soittaa ja kysyä et mitä kuuluu ja sanoa, et ois kiva nähdä? Monikohan miettii tälleen? Tuskin kovin moni, ei ainakaan kukaan mies.

Joten jos juuri sinä, rakas blogin lukijani, olet yhtään miettinyt samoin tai emme ole hetkeen kuulleet toisistamme niin ”don’t be a stranger” vaan kilauta kaverille!

Muutama iiluuriräpsäys:

Jipii

Jipii

Lunta se on, ei harmaita karvoja

Lunta se on, ei harmaita karvoja

Pötkö

Pötkö

Mun mummo

Mun mummo

Koivu hakkuuaukiolla

Koivu hakkuuaukiolla

Talventörröttäjä

Talventörröttäjä

Kuvia ja ajatusten virtaa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 18.01.2013

Nyt alkaa olla Havaijin matka pulkassa. Olihan siinä järjestelemistä, mutta toisaalta samalla ehkä hieman selvisi, että mitä kaikkea siellä kannattaa tehdä ja nähdä. Enää puuttuu auton vuokraus, muuten on varattu lennot sinne ja takaisin, menomatkan majapaikat Madridissa ja Dallasissa, saarten sisäiset lennot ja hotlat saarilla. Tarkoitus on olla noin neljä päivää per saari, yhteensä kolmella saarella. Alun perin toivoin, et jos ton matkan sais samaan hintaan kuin kahden viikon loman Thaimaassa niin oisin tyytyväinen. Tällä hetkellä summa on 3355 e, yhteensä siis kahdelta kaikki tuo edellä lueteltu. Osa hotlista on hienompia ja osa huonompia, mutta mikään ei ole hostelli eikä toisaalta viiden tähdenkään. Jos autonvuokrauksen saa 800 eurolla, niin sitten pysytään suunnitellussa. Ei paha minusta.

Matkat sinne ja takaisin tulee olemaan tuskaisia. Ehkei meno niinkään, kun ollaan kuitenkin yö Madridissa ja toinen vielä Dallasissa. Mutta se paluu. Jenkeissä on kaksi koneenvaihtoa, sitten päivä Madrisissa ja illalla kotimatka Saksan kautta, yhteensä matkustusta PALJON, en ole edes oikein uskaltanut laskea että mikä on todellinen tuntimäärä. Kotona meidän pitäisi olla joskus kahdelta yöllä ja aamulla töihin…halleluja.

Kalifornia 2012

No sitä odotellessa kärvistellään kylmässä Suomessa. Ja arjessa. Töihin, kotiin, lenkille, kauppaan. Treenejäkään ei ole juurikaan ollut, eipä sillä, että olisi ollut motivaatiotakaan. Se kummasti katoaa tälleen talvella. Onpahan ehtinyt käydä kuntoilemassa ja tehdä kaikenlaisia muita juttuja. Kuten aloittaa lukupiirisessiot! Aika hauska juttu. Minna, tuttu Hepekosta vuosien takaa, kyseli kiinnostuineita ”piiriin” ja minähän innostuin. Eka kirja oli Peter Franzenin Tumman veden päällä ja nyt on työn alla Piin elämä. Itse piiri on ihan jees, mutta ehkä vielä kivempaa on se, että tapaa tuttuja, joita ei varmaan muuten tapaisi. Ja jotka ovat kuitenkin tosi hyviä tyyppejä. Odotan innolla jatkoa 🙂

Koirilla on ollut hieman hiljaiseloa, lenkkeilyä ja agilityä vähäisessä määrin. Ja kävihän Pötkö Lahdessa ryhmänäyttelyssä ja se mokoma mummo meni pärjäämään! Oli ainut veteraani, joten rotunsa paras veteraani -titteli ei sinänsä ollut saavutus (ER, PN-4), mutta se, että se pärjäsi suuressa kehässä oli! Pötkö oli BIS4-veteraani! Ehkä se, että se heiluttaa häntää kun sille juttelee hiljaa kehässä, auttoi? Tai jotain ihmeellistä tapahtui, mutta kerrankin näyttelyssä sai vastinetta rahoille! Ilmoittautuminen kun ei maksanut mitään ja palkintona oli 7,5 kilon säkki laadukasta ruokaa! Olin ihan tippa linssissä siellä, mikä on tosi hassua, kun en kuitenkaan arvosta näyttelyjä kovin korkealle. Arvostelu oli tällainen (tuomari Veli-Pekka Kumpumäki):

”Erittäin hyvin rakentunut ja oikeat mittasuhteet omaava narttu. Hyväilmeinen narttumainen pää. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Tanakka runko. Riittävät takakulmaukset. Tänään ei parhaassa turkissa. Hyvät, matalat sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa.”

Tuo ”tänään ei parhaassa turkissa” hieman hymyilytti, kun eihän se ikinä ole tuon paremmassa. Mutta eihän se tuomari sitä tiedä. Huomenna mennään Turkuun, Pöppikin pääsee kehään! Siellä on ihan varmasti paljon muitakin veteraaneja, joten en odota näin hyvää tulosta. Kunhan käydään näytillä. Jipiille tavoitteena on H, että voidaan ensi vuonna osallistua Vuoden TOP-tolleri -kisaan.

Metku Ahvenanmaalla tammikuussa 2013.

Jipii tammikuussa 2013.

Jännä, miten nyt jo alkaa päivät pitenemään ja pahin pimeysaika on ohi. Kohta on reissu, sitten onkin kevät ja sitten kesä. Jota pitäs jo suunnitella. Hassua. Mä en oikeastaan koskaan oo kokenut, et marraskuu ois se pahin kuukausi. Tai siis onhan se ikävä, mutta ei se tunnu niin kovin kurjalta kun monet valittaa. Pahempi on musta kevät, kun se venyy ja lumet ei lähde ja kesä ei tule ja valoa kuitenkin on ja kohta kesä on ohi…

Takametsässä.

Joulupukki toi kaksi tosi loistavaa lahjaa: sarastevalon ja lämmitettävän petauspatjan. Valo on toiminut musta hyvin, sitä jotenkin herää pikkuhiljaa eikä niin äkisti ja en ole ollut niin väsynyt aamuisin. Mutta se petari! Se on ihan huippu keksintö! Laitan sen päälle vähän ennen nukkumaanmenoa, ja sitten sänky on ihanan lämmin. Sen saa niin, että se menee pois päältä esim. tunnin päästä, joten ei paahda koko yötä. Säädöt saa myös niin, että jaloille on eri lämpötila kuin yläkroppaan, mikä on mun jääkalikkajaloille mahtavaa. Ei tarvitse välttis sukkia.

Niin olinhan mä joulupukkina itsekin! Ystävän kanssa tuli siitä juttua ja menin sit lupaamaan. Heillä oli varusteet ja kun olin ihan ”joutavana” aattona, niin mikäs siinä. Aika hauska kokemushan se oli! Kovasti sain kiitosta ja kehua jälkikäteen, että olin ollut hauska. Keikasta tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. En taida kuitenkaan tavaksi ottaa, enkä mene ainakaan vieraille. Laitetaan enemmänkin ”kaikkea pitää kokeilla kerran” -kastiin.

Pukki ja Maria

Ruokarintamalla on ollut aika hiljaista. Ei olla ehditty mihkään kivaan paikkaan oikein syömäänkään. Tai no käytiinhän me Tallinassa ennen joulua! Siellä syötiin Chedissä, joka oli valittu vuoden 2011 parhaaksi Tallinalaiseksi ravintolaksi, jos nyt oikein muistan. Se oli itämainen, jossain oli verrattu Farangiin. Tosi kiva paikka ja hyvä ruoka, suosittelen jos sinne suuntaat! Alkupaloiksi syötiin Dim Sumeja, sellaisia ”möttösiä”. Ihan jees, mut ei mun makuun kuitenkaan. Kuvia tulee myöhemmin, nyt joku häikkä.

Ja teinhän mä jouluna itse kinkun! Siitä tuli tosi pitkän kaavan mukaan paistettuna erittäin hyvää! Uskallan kokeilla toistekin.

Luomukinkku

Joulupukki toi lahjakortti Chef&Sommelier-ravintolaan ja hyllyssä on yksi Groupon-ostos Lyoniin, ne tartteis käyttää pois. Ja ehkä sitä vois aktivoitua muutenkin taas ravintelikäynneissä.

Että sellaista tällä kertaa. Koitan olla aktiivisempi kirjoittaja, on vähän ahdistanut kun ei ole tullut kirjoitettua vaikka tarinaa ois paljon. Se on moro!

 

Vuosi 2012

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 02.01.2013

On jo pidempään ollut mielessä, että pitäisi jotenkin koittaa summata mennyttä vuotta. Tuntuu, että siitä vaan pitäisi kirjoittaa muutama sana, että se ikäänkuin ansaitsisi sen. En kuitenkaan ole saanut asiaa eteenpäin, sanat ei solju ja teksti ei luista. Josko nyt kuitenkin yritän, vähän väkisin vaikka?

Päällimäisenä tulee mieleen, että viime vuosi oli ehkä elämäni rankin. Tapahtui paljon sellaista, mitä ei voinut kuvitellakaan että joutuu kokemaan. Ja sellaista, jota ei toivo kellekään tapahtuvan. Vuodessa oli paljon itkua, surua ja kipua. Kai sitä pitäisi ajatella, että se mikä ei tapa, se vahvistaa, mutta aika vaikea siitä kaikesta on löytää positiivisia puolia.

Olihan vuodessa paljon hyvääkin. Pieniä asioita, arjen iloja. Keväällä matka Kaliforniaan oli upea ja onnistunut. Alkukesästä kavereille syntyi vauva, jonka ”kummi” minusta tuli. Kesällä oli paljon kivoja reissuja, hienoja viikonloppuja, ihania iltoja ja mukavia hetkiä ystävien kanssa. Hassua, miten en edes muista, oliko kesä kuuma (ei se tainnut olla?) vai sateinen (ei kai sitäkään?), koska minusta kesä on aina ihan parasta vuodenaikaa, oli sää millainen tahansa. Eikä sää tee kesää (vaikkakin se, ettei tarvitse palella on kyllä iso asia), vaan valo ja se, mitä tapahtuu.

Syksyllä oli myös pieniä ilonaiheita: Jipii päivitti itsensä taas hälykoirakoksi ja antoi uskoa, että homma voisi oikeasti joskus vielä pelittää kilpailuissakin. Pötkö on alkanut hidastaa tahtia ja jäädä jo hieman eläkkeelle, mutta sen kanssa on ollut kiva kokeilla juttuja ja onhan sille jotain uuttakin vielä yritetty opettaa, kohtuullisen hyvin tuloksin. Molemmat on olleet terveenä, mikä ei ehkä ole enää itsestäänselvyys.

Miten tuon nyt sitten vetäisi yhteen? En tiedä, sanat loppuu kesken. Oli mitä oli, se meni jo. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

 

 

Rakas joulupukki

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 21.12.2012

Rakas joulupukki,

Vaikka en ole sinuun enää hetkeen varsinaisesti kauheasti uskonut, niin ajattelin kuitenkin tänä vuonna lähestyä sinua näin nykyaikaisella tavalla blogin välityksellä; luethan toki blogiani?

Mietin, että mitä oikein toivoisin jouluksi. Kaikkea kivaa maallista toki joo, niistä voisin mainita uudet iiluurin kuulokkeet, sarastelampun, pyjaman, ulko-oven. Tontut on vihjanneet, että jotain noista onkin kenties tulossa. Kiva niin, vaikkei maallinen mammona teekään onnelliseksi.

Tahtoisin toivoa rauhaa maan päälle ja sotien loppumista, mutta kun tiedän sen toiveen täysin turhaksi niin jätän sen väliin. Sen sijaan pienen ihmisen pieni toive yhdestä riitatilanteen ratkeamisesta on toivelistallani ihan ykkösenä. Toivon, että vanhempani ja kälyni olisivat jälleen väleissä. Että veljeni lapsilla olisi oikeasti kaksi mummia ja ukki. Että he mahtuisivat saman katon alle ja että he jaksaisivat ymmärtää toisiaan. Että se pieni, ensimmäinen askel mikä sunnuntaina otetaan, kantaa hedelmää. Että vihanpito ja väärinymmärrykset unohdettaisiin, ei vaan jouluksi vaan lopullisesti. Että vanhempieni ei tarvitsisi vanheta ilman lapsenlapsiaan.

Toivon, että ystäväni saa stressin loppumaan, sydämentykytykset aisoihin, huolet pois ja että hän jälleen löytää iloa elämään. Toivon, että toinen ystäväni nukkuu yönsä ja on pirteämpi päivisin, että jaksaa olla oma ihana itsensä vaimonsa ja lapsensa kanssa. Toivon, että kaverini lapsen kiusaaminen koulussa loppuu ja että tilanne kääntyy paremmaksi. Toivon, että naapurin sairaalareissu on turha ja paraneminen edistyy.

Toivon, että itse jaksan olla töissä kannustava ja tasapuolinen esimies ja hyvä kollega. Toivon, että löydän taas iloa työhön.

Toivon, että Tuomo jaksaa kanssani, vaikka aina ei olekaan niin helppoa. Toivon, että rakkautta riittää jatkossakin.

Toivon, että Pötkö ja Pöppi pysyvät terveinä ja iloisina ja että meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä. Toivon, että ne rakkaat kakkakikkarekirsut muistaa, mihin ne tarpeet kuuluu tehdä ja että miten kotona käyttäydytään.

Lopuksi toivon, että ensiesiintymiseni joulupukkina onnistuu edes siedettävästi. Yritän parhaani, ymmärräthän pukki rakas että jokainen aloittaa joskus?

Toiveita on paljon, ehkä hieman liikaakin. Kaikkia ei varmasti voi toteuttaa, mutta jos edes jotain? Jooko?