Vauva-arkea ja babybluesia

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 24.10.2015

Tollot-netin luonnoskansiosta löytyi tällainen, viime helmikuulta. Jostain syystä jäänyt kesken ja siten julkaisematta. Aika paljon on arki tuosta kyllä muuttunut, ja helpottunutkin, onneksi.

Imetys loppuikin pian tuon jälkeen noin neljän kuukauden kohdalla. Siinä oli liikaa liikkuvia tekijöitä: nuo tuossa mainitut, kahden kanssa synkronointi yksin ollessa ja pisteenä iin päälle muhun iskenyt maksatulehdus. Pari päivää keltaisena sairaalassa ja pelko siitä, että mikä mua vaivaa sai aikaan päätöksen, että lopetan imetyksen. Olisihan siinä varmasti ollut puolensa jatkaa, mutta en vain kyennyt. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tuntuu siltä, että se oli ihan oikea päätös ja uskon, että ihan täyspäisiä kavereita noista kasvaa vaikkeivat tississä tuon pidempään roikkuneetkaan.

”Arki on pyörähtänyt tosissaan käyntiin ja päivissä alkaa olla jo rytmi. Tyypit heräilee aamulla siinä kuuden kieppeillä, syövät ja sitten ottavat lyhyet aamu-unet, joskin aika kevyet. Sitten syödään taas yhdeksän kieppeillä. Samalla hieman seurustellaan ja katsotaan Doc Martinia. Kun kitinä yltyy, pakataan Aat toukkapusseihin ja laitetaan ulos nukkumaan. Unia riittää yleensä kolmeen, jopa neljään asti. Sitten alkaa iltalevottomuudet. Syödään, seurustellaan, syödään, kitistään, nukutaan. Kahdeksan aikaan syödään vähän enemmän ja sitten simahdetaan yöunille. Yöllä tankataan taas, joskus 1-2 välillä. Siinä ne päivät soljuu. Vaipanvaihtoa, syömistä, pyykinpesua.

Eilen iskin väsy ja masis. Kai se sit oli joku synnytyksen jälkeinen masennus tai jotain, tiedä häntä. Tuntui siltä, että en ole hyvä äiti. Tämä siksi, kun Anni ei suostu syömään tissiä. Ei niin millään. Rintaraivari iskee heti kun yritän tunkea lihapalaa sen suuhun. Kun sitten annan pullon niin heti helpottaa. Olen kokeillut kaikenlaista: ensin vähän pullosta, sitten nopea vaihto tissiin. Tämä toimi vielä hetki sitten, muttei enää. ”Mua ei huijata!” Kokeilin myös rintakumia, mutta se oli liian iso, joten ei toiminut. Pitää ostaa pienempi. Aiemmin aattelin, etten tee imetyksestä suurta numeroa, ja jos se ei toimi, niin sit ei toimi ja sillä hyvä. Nyt kuitenkin koin, että olen huono äiti, kun en imetä. Voi elämä, eihän se niin mene, tiedän kyllä, mutta silti iski tuo fiilis. Märisin sitä sitten aikani.”

IMG_5356

Aapo tammikuun 2015 lopulla

A & A lokakuussa 2015

A & A lokakuussa 2015

 

Biafralainen

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 10.02.2015

Miten toinen voi näyttää noin surkealta? Kuva joulukuulta, jäänyt julkaisematta aiemmin.

IMG_5113

Vauvat on täällä!

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 23.11.2014

Niin se elämä muuttui, yhdessä hujauksessa. Ehkä en ihan ollut valmis, mutta ei multa kysytty. Pikkuiset, katkat, vauvat, Anni ja Benni, tyypit; ne päätettiin ottaa tähän maailmaan meidän yhdeksäntenä hääpäivänä 5.11.2014 ja samalla minusta tuli äiti.

Vauvat

Moni asia on yllättänyt tässä tapahtumarikkaiden kolmen viikon aikana, tässä TOP5:

1) Yhtäkkiä en ole raskaana. Jotenkin outoa, kun kuitenkin 34 viikkoa olin ”siunatussa tilassa” ja neuvolassa ja Naistenklinikalla hoidettiin minua. Yhtäkkiä en vain ollutkaan raskaana. Tietty minun hoitaminen jatkui, mutta huomio on nyt mahan ulkopuolella. Ja hyvä niin. Mutta itse raskauden päättyminen on jotenkin hassua; se juttu oli niinku mun kohdalla siinä. En voi sanoa, että olisin ollut  ”hehkeimmilläni” tai että se olisi ollut ”elämäni parasta aikaa”, mutta olihan se erityinen kokemus. Jotenkin se oli jännää, kun tyypit potki mahassa, odotti ja näki niiden kasvavan ja kehittyvän. Ja sitten yhtäkkiä vaan, ne olikin oikeina ihmisinä siinä, vierellä eikä sisällä.

2) Maha nyt ei täysin hävinnyt yhdessä hujauksesa, mutta nesteet hävisi. Painoa tippui yhden vuorokauden aikana 4 kiloa ja tässä kahdessa viikossa on tippunut 20 kiloa. Minulla olikin taas sormet. Pystyn taas kävelemään, hengittämään, kääntämään kylkeä, käyttämään normaaleja kenkiä, omia vaatteita…

3) Sektioleikkauksesta toipuminen on nopeaa. Luulin, että sitä olisi ”aktiivisesti” kipeä pidempään. Alku oli aika helvettiä, mutta kun se meni ohi niin yllättävän kivutonta on ollut. Muutenkin itse leikkaus oli aikamoinen kokemus sinänsä; moni asia siinäkin on yllättänyt. Esimerkiksi epiduraalinen laittaminen oli nopeaa ja kivutonta. Ja se oikeasti toimii.

4) Naistenklinikalla oli loppujen lopuksi aika huono ”palvelu”. Tai siis siellä synnyttäneiden osastolla, jossa oltiin perhehuoneessa, sai olla kyllä tosi omillaan. Tarkoituskin toki on, että mies on apuna ja huolehtii, mutta oletin, että siellä olisi neuvottu enemmän vauvanhoidossa. Neuvot ja avut, mitä saatiin, tuli Vastasyntyneiden valvontaosastolta, jossa olikin aivan ihana henkilökunta ja tosi hyvin jaksoivat opastaa. Aika kujalla olisi oltu, jos vauvat ei olisi alkuun olleet siellä. Nyt jatkopaikassa Hyvinkäällä taas on ollut tosi hyvä neuvonta ja apuja on saatu, mm. fyssari kävi tapaamassa vauvoja ja neuvoi meitä oikeissa otteissa ja liikkeissä.

5) En itke koko aikaa. Laitoksellakin itkin yllättävän vähän. Toki siellä on se, että pitää pärjätä, ja silloin kun koen sen olevan niin, en itke. Ajoittain tulee kyllä hetkiä, että itken ilman mitään syytä, mutta yllättävän vähän on sellaista.

 

Kiireinen kevät

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Tollot | Lisätty 27.05.2014

On ollut niin vauhdikas kevät, että kirjoittaminenkin on jäänyt. Vaikka olisikin niin kovin paljon kerrottavaa. Eikä pelkästään hyvää.

Jipon vointi on vaihdellut tosi paljon, ”toinen jalka haudassa” tilasta ihan ookooseen ja pieniin, pirteisiin ilon hetkiin. Niitä reippaita, iloisia Jipiin päiviä on kyllä yhä vähemmän. Tänään se taas jaksoi lenkillä ja jopa leikki pitkät pätkät Iisin kanssa! Todella pitkästä aikaa. Oli ihana katsoa sitä painia. Kun sytostaatti selkeästi aiheuttaa sille yhä pidempiä huonoja jaksoja, niin pakostakin tulee miettineeksi, että pitäisikö lääkitys lopettaa ja ottaa muutama hyvä kuukausi useampien huonojen sijaan? Vaikeita asioita. On vaikea katsoa, kun toinen on väsynyt eikä oma pirteä ihana itsensä. Eläkkeellä se nyt on kaikesta, mikä tuli mulle ihan liian äkkiä ja yllättäen. En ollut vielä valmis siihen, että mulla ei olekaan kisakoiraa. Mutta ei tuota enää voi kilpailuilla kiusata.

Iisi kasvaa ja kehittyy. On se aika veijari! Haluaa tehdä yhdessä, tuntuu jotain oppivan eikä ”suutu” pienestä. Jotenkin sellainen aika täyspäinen kaveri. Kun vielä muistais kasvattaa jalkoihin sen viimeiset 10 senttiä niin sit ois aika hyvä ellei täydellinen. Iisilläkin oli pieni vaivaa: silmätulehdus taas kerran ja mahdoton ihon rapsuttelu. Se vaan paheni, joten eläinlääkäritätille piti viedä sekin. Hoidoksi ruoan vaihto, klooriheksidiinisamppoolla pesu, rasvan lisäys ruokaan, ihopattien (mitä oli raapinut) rasvausta. Eli paljon kaikkea hommaa! Onneksi nyt pari viikkoa myöhemmin tuntuu helpottavan ja rapsuttelu on selkeästi vähentynyt.

Pötkö on ollut teräsmummo, tähän asti. Nyt sitten kiikutin sen eläinlääkäriin oireena ”se yskii sen jälkeen kun on rähissyt Iisille”. Onneksi luottolääkäri Pilvi ymmärsi, että oire ei ehkä ole ihan päästä keksitty ja otti asian vakavasti. Tutkittiin sydän ja keuhkot ja keuhkoista löytyikin ehkä syy: pienen pieni paksuntuma tai nestekertymä kahden keuhkolohkon välissä. Antibioottikuurin pitäisi hoitaa asia kuntoon. Kontrolli on parin viikon päästä, sit tietää auttoiko. Yskintä on ehkä vähentynyt; tosin syynä voi olla sekin, että Iisille ei tartte rähistä niin usein!? Mutta muuten Pötkö menee lenkillä kuin ikää ei olisi 12 vuotta plakkarissa. Ja tosiaan Iisikin on hieman kivempi jo, ehkä se siitä lämpeää.

Uusi koti on kiva. Kaikki on vielä pahasti kesken, mutta pikkuhiljaa. Työmatka on astetta rasittavampi, eikä ihanaa takametsää enää ole, mutta kaikkea ei voi saada.

trio

 

Rankka päivä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Tollot | Lisätty 31.01.2014

Tänään oli niinku lomapäivä. Palkkatyöstä siis. Luvassa ei kuitenkaan ollut rento lepopäivä, vaan kaikkea vähemmän kivaa.

Aamulla herätyskello soimaan (niinpä!) vain hieman normaalia myöhemmin. Tosi kylmässä etsimään Hakunilan terveysasemaa, jossa oli aika varattuna Samatalle (oikeasti sen nimi kirjoitettiin noin). Pieni ja lyhyt intialaistaustainen nainen otti minut vastaan muutaman minuutin etuajassa ja sitten vaan nopeasti vilkaisi luomea, joka selässä hieman hankalassa paikassa vaivaa. Samata sanoi, että on hyvälaatuinen rasvaluomi (niinkuin tiesinkin), mutta voidaan poistaa jos haluan. Ja jos minulla olisi nyt heti aikaa, niin voidaan tehdä saman tien. Samata soitti samantien hoitsulle ja varmisti, että toimenpidehuone on vapaa. Sitten se lähti kauhealla vauhdilla sinne toimenpidehuoneeseen, oikeasti en pysynyt perässä kun en viitsinyt juosta siinä käytävällä. Paita pois, lavetille makaamaan ja välineet esille. Pikainen puudutus, veitsen heilautus ja vola, luomi veks. Hoitsu antoi hoito-ohjeet ja olin ulkona 20 minuutissa. Tuota sanoisin tehokkaaksi toiminnaksi! Tikkien poistoon reilun viikon päästä voin vaan marssia ilman ajanvarausta. Lasku tullee perästä. Homma toimi!

Kotona sit ehti käydä suihkussa räpeltämässä, kun eihän sitä selkää tietty saanut kastella ja hiukset piti kuitenkin saada pestyä ennen seuraavaa menoa eli Tuomon ukin hautajaisia. Suunta siis Nummelaan, jossa oli oikein kaunis ja tunnelmallinen siunaus- ja kahvitustilaisuus. Itkeäkin piti, tietysti, kun kaikki muutkin itki. Minusta ei kyllä koskaan tulisi pappia! Vaikken olisi näin pakana, niin itkisin varmaan kaikissa häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa! Vaikken tuntisi ketään. Eihän siitä mitään tulisi.

Voileipäkakkuähkyn jälkeen kotiin hakemaan Jipii ja nokka kohti HauMauta. Oli toisen tarkistustsekkauksen aika. Lääkärinä oli tänään uusi tapaus, sellainen tosi paljon höpöttävä, sydämellinen täti. Oli melkein jo koominen. Mutta mukava, ja Jipii arvosti, kun sai mässyä. Jipiin hotkaistessa mässyt purematta sanoin Jipiille, että noinkohan ehdit maistaa mitään, niin se täti alkoi selittää ”ei voi antaa paljoa kun voi mennä vatsa sekaisin kun nämä on aika vahvoja”. Luuli siis, että arvostelin sitä määrää 😀 Piti paikata ”tarkoitin vaan sitä nopeutta…”. Jipiiltä tsekattiin veriarvot ja ne oli edelleenkin kunnossa, joten uusi satsi lääkettä naamariin ja seuraava setti kotiin mukaan! Joten ihan heti ei tartte mennä takaisin. Ihanaa 🙂

Kun sitten äsken tuli kotiin, niin olikin sellainen olo, et vois mennä saman tien nukkuun! Jotenkin liian jännä päivä kaikkinensa. Onneksi tällaisia ei ole liian usein ja toisaalta, tulipahan monta tärkeää asiaa hoidettua.

Tuomo muuten pelasi korttinsa loistavasti! Luulin, olin jopa ihan varma, että se oli jo unohtanut, että haluan ”Rakkautta ennen keskiyötä” -leffan kotiin DVD:nä tai Bluerayna. Kunnes tänään oli tullut postipaketti, jonka se lykkäsi mulle, että avaa. No minä avasin, pupattaen samalla ”olet taas tilannut jotain pelejä…” ja sieltä paljastui tuo leffa! Wau 🙂

Tähän vielä yksi pentusöpöstelykuva Iisistä. Viikko vielä – vai enää. Tuo kaveri oli osoittautunut pentutestissä ”kympin pelastuskoiranaluksi”. Ei kuulemma pelkää ääniä, on suunapäänä menossa kaikialle, riekkuu itsestään tasapainolaudalla ja taitaa osata jo ilmaistakin tai ainakin käyttää ääntänsä. Saa nähdä miten helisemässä ollaan tämän pienen punanenän kanssa! Ja Pötkö-parka! Ei tuu oleen helppo seuraavakaan loma…

IMG_2824

Perinteet, kauan sitten kadonneet?

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 23.12.2013

Näin joulun aikaan aloin miettimään perinteitä. Toisilla on ne liittyy vahvasti jouluun, toisilla niitä ei ole. Toisilla, varmaan useimmilla, ne on kuten minulla, aika erikoisia. Sellaisia, joita ei ehkä perinteiseksi perinteeksi voisi tai pitäisi edes kutsua. Mutta ne on just niitä, mitkä on ihania. Niitä asioita, joita odottaa innolla ja jotka tekee iloiseksi.

Aloin miettiä omia perinteitä. Ne on tässä vuosien varrella muuttuneet: jotkut on suureksi harmiksi loppuneet ja uusia on tullut tilalle. Osasta on jäljellä vain ihania muistoja, osaa alkaa odottaa innolla heti kun edellisestä on selvinnyt. Paljon muitakin varmasti on, mutta tässä tärkeimmät.

Nykyiset ja toivottavasti tulevatkin

1) Tammikuussa teatteriin. Joululahjojen ostamisen tuska helpotti joskus viitisen vuotta sitten, kun keksin ostaa lahjaksi elämyksen eli teatteriliput. Tämän lahjan piiriin kuuluu vanhemmat, appivanhemmat, käly ja hänen miesystävä sekä lanko. Porukalla sitten mennään nukkumaan teatteriin, joskus paremmilla unilla, joskus huonommilla.

DSC04015

 

2) Keikat. SA voi tarkoittaa Sonata Arcticaa tai Sunrise Avenueta. Ei voi tietää. Mutta keikalle tarttee päästä, jonkun ja jonnekin, vaikka sitten Saksaan. Bluntin keikoille menen varmaan lopun ikääni, mutta myös Sonata on kuulunut ohjelmistoon pitkään, ja kuuluu vastakin. Liput seuraavalle keikalle jo ostettu ja Last Drop Fallsin odotus alkanut. Majka, mitä luulet, soittaisko ne sen taas? 🙂

Idols

 

3) Tollerileiri. Kerran vuodessa, kesäkuun alussa, mennään Himokselle tollerileirille. Tämä on aika uusi perinne, ehkä viisi-kuusi vuotta vanha? Sinne mennään Sonja, Jaakon ja Serafinan sekä heidän koirien kanssa. Ainakin yksi tolleri olisi hyvä olla mukana, jos ei oma niin lainattu. Sonjalla ja Jaakolla on monesti ollut kaunis Alma mukana, vaikka Alma ei heidän kotilaumaansa enää ole aikoihin kuulunutkaan. Alma oli tollerina tyyppiä, josta pidän: korkearaajainen sporttimalli. RIP Alma.

dsc01103

 

4) Juhannuksena Tuorlaan. Agilitykisat, tietenkin. Aika uusi perinne (meille), mutta kiva. Erityisesti mieleen on jäänyt pikkupallogrillailut ja kylmyys.

jussi 13

 

5) Kesäretki. Kerran kesässä mennään Lauran ja Pasin ja heidän laumansa kanssa jonnekin. Parina vuonna oltiin Lauran äidin miehen mökillä ja tehtiin sieltä retki Tammisaareen ja toisena vuonna Hankoon. Kerran oltiin Tuomon vanhempien mökillä ja parina keväänä käytiin Ahvenanmaalla. Tänä vuonna repäistiin ja vuokrattiin asuntoauto ja ajeltiin sillä pitkin poikin Itä-Suomea. Aina on ollut huippukivaa ja tämän(kin) perinteen toivoisin pysyvän mukana ohjelmistossa tulevaisuudessakin.

DSC04690

 

6) Ensimmäisten naisten kesätapaaminen. Miksei pikkujoulut, risteilyt, illanistujaiset, Tallinan matkakin. Opiskeluaikojen porukka on kokoontunut säännöllisesti ja tunnetaan nykyisin nimellä Ensimmäiset naiset. Mukavan usein on nähty ja tehty kaikenlaista kivaa.

IMG_0028

 

 

7) Kakkuähky. Sonjan ja Jaakon kanssa ei kovin paljoa muuten valitettavasti nähdä, mutta tuon tollerileirin rinnalle on tullut uusi perinne: Kakkugallerian kakkubuffet. Sen voi sanoa olevan jo perinne, vaikka se on ollut ohjelmassa vasta kaksi vuotta. Vuoden lopulla, ehkä marraskuussa, mennään vetämään totaaliset sokeriöverit ”Syö niin paljon kuin haluat” -teemalla. Ai kun tekee hyvää!

IMG_0087

 

8) Messukeskuksen koiranäyttelyn rakentaminen ja purkaminen. Tolleriyhdistys on mukana rakentamassa Voittaja-näyttelyä. Aika monena vuonna on tullut oltua mukana niin rakentamassa kuin purkamassakin. Maton nostamiset, pinoamiset ja lakaisu-lakaisukoneen ajamiset on tullut tutuksi. Jopa niin tutuksi, että sitä tunnistaa aloittelijan jo pelkästä maton nostamistekniikasta.

img_3080

 

8) Treeniryhmän pikkujoulut. Hieman vaihtelevalla kokoonpanolla istutaan glögien ääreen ja päivitetään juorut. Ja lahjat, ne on tärkeitä, hyvin tärkeitä.

DSC04034

 

Ollut ja mennyt, ehkä joskus vielä?

1)  Tammikuussa Ahvenanmaalle agilitykisoihin. Aika monena loppiaisena siellä tuli oltua. Ensi vuonna ei mennä. Eihän tämä perinne ole vielä loppunut, eihän?

IMG_0131

 

2) ”Rädda Påsken” -pelastuskoiraleiri. Ennen aina pääsiäiseen kuului rymyäminen kylmässä ja likaisessa. Muistan ensimmäisen vuoden, kun oltiin Majkan kanssa kahdestaan ja oli NIIN kylmä. Päällä oli ihan kaikki vaatteet yöpukua myöten ja silti paleli. Myöhemmin mentiin isommalla porukalla. Mieleen on jäänyt erityisesti legendaarinen söpöys -keskusteltu Tukholman satamassa sekä ”dagens slutspalaver” eli näin opetetaan ruotsalaisille ruotsia. Tämä perinne kuuluu ehkä hieman sarjaan ”aikansa kutakin”, joskin voisi olla hauskaa lähteä sinne taas joskus.

dsc01060

 

3) Lappi. Tästä on jo aikaa. Muutamana vuotena oltiin kavereiden kanssa Lapissa vaeltamassa. Teltat, makarit, koirat, eväät, kaikki mukana, viikko vedettiin. Parasta oli poispääseminen eli pehmeä punkka, pesu, pihvi ja punkku. Ja se Lapin hiljaisuus. Myös Wizard-peli, joka on jo ihanan kulunut. Tämä taitaa valitettavasti kuulua sarjaan ”Oi niitä aikoja”.

dsc00331

 

Bubbling under

Koiranäyttelymatkat. Toukokuussa oltiin Joensuussa ja kesällä Virossa. Molemmat uusia kokemuksia, mutta kivoja. Ainakin tuonne Viroon tahtoo uudestaankin.

IMG_2218

 

Mutta mitä tapahtuu keltuaisille?

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Ruoka & juoma | Lisätty 02.12.2013

Keittiössä tuli eteen ongelma. Tarkoitus on leipoa macaroneja viikonlopuksi, tai oikeastaan perjantaiksi Tamperetalon juhlien katsomista varten. En ole sitten näköjään vieläkään oppinut, että niitä varten valkuaisten olisi hyvä seisoa yön tai parin yli. Asia muistui mieleeni kun aloin lukea ohjetta. En sitten teekään niitä tänään, vaan keskiviikkona.

Kerrankin myös keltuaisille olisi käyttöä, T lupasi tehdä creme bruleeta! Yleensä keltuaiset menee koirille. Valkuaisvaahdonhan voi hyvin pakastaa, mutta mitä tapahtuu keltuaisille? Säilyisikö ne jääkaapissa kaksi vuorokautta? Pikaisen nettisurffailun perusteella tätä ei suositella. No entä pakastus? Löysin lopulta ohjeen, jossa sanottiin, että ne voi pakastaa, mutta rakenne muuttuu ”hyytelömäiseksi”. Ohjeen mukaan vispasin keltuaiset kevyesti ja lisäsin vähän sokeria. Minigrippiin ja pakkaseen. CB:n rakennehan voi hyvin olla hyytelömäinen, eikö?

Tästä pohdinnasta innostuneena pintaan heräsi myös ärsytys. Mistä tietää, miten kauan mikäkin säilyy? Siis oikeasti hyvän makuisena, en tarkoita vain syömäkelpoisena (se on asia erikseen ja sen suhteen en ole hysteerinen). Olisiko esimerkiksi CB:n voinut tehdä valmiiksi jo tänään maanantaina, kun se on tarkoitus syödä perjantaina? Miksei missään kerrota tällaisia juttuja? Vai kerrotaanko? Jos, niin missä?

Ja kun ärsytyksistä kerta puhutaan, niin yhtäkkiä pysähtyvät ihmiset on raivostuttavia! Siis jossain kaupassa, tunnelissa, käytävällä, kaupungilla kävelevät ihmiset, jotka vetää liinat kiinni yhtäkkiä. Niin, että törmäät niihin väistämättäkin, jos et pidä kunnon turvaväliä, mikä usein on mahdotonta täällä ruuhka-Suomessa. Tai sellaiset, jotka tekevät uukkarin katsomatta taakseen ensin. Ei niin voi tehdä, ei edes kävellessä. Joku roti tuohon(kin) pitäisi saada.

Vielä loppuun asiasta kymmenenteen: ”novöö” eli uuden sadon viinihän tulee Alkoon aina marraskuun kolmas torstai. Ostin sitä silloin ison satsin ja sain hieman huvittunutta palvelua Alkossa. Ihan turhaa naureskelivat mulle: tänään, vajaa pari viikkoa myöhemmin, se oli jo loppu! Oli kuulemma mennyt parissa päivässä. Niih! Että ois pitänyt ostaa 15 pulloa 10 sijaan, kun enää on kaksi jäljellä. Ja ei, en ole juonut niitä itse kaikkia, vaan jakanut Novöön ilosanomaa ihmisille, jotka saattavat ymmärtää sen päälle tai ovat potentiaalisia oppijoita.

Ja kun tää postaus kerta oli tällainen sillisalaatti, niin loppukevennykseksi iloinen uutinen: joulutähden ”pimeähoito” auttoi ja onnistuin saamaan sen ”kukkimaan” eli muuttumaan jälleen punaiseksi! Ihan huippua 🙂

kuva

Huolta ja murhetta

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Tollot | Lisätty 30.11.2013

Koirat kävi fysioterapeutti Tamaran käsittelyssä. Pötkö oli vähän vaan jumissa, normipaikat. Jipii taas – voi itku! Yleensä sieltä täältä vähän jumissa, mutta nyt Tamara sanoi ”helpompi laittaa, että kaikkialta jumissa, kuin kirjoittaa erikseen mistä kaikkialta”. Hyvin kyllä sai auottua jumeja, mutta tosi tylsää silti. Päätin nyt kokeilla BOT:ia ihan kunnolla eli Jipii saa nukkua se päällä toistaiseksi. Ehkei auta mitään, mutta ei voi tietää. Tuskin haittaakaan. Helmikuussa seuraavan kerran käsittelyyn.

Eikä tässä vielä kaikki. Tamara löysi Jipiin kaulan sivusta isohkon, kiinteän patin. Sellaisen golfpallon. Huoli tietysti potenssissa sata heti. Varasin samantien eläinlääkäriajan.

Vakiolääkärimme Pilvi oli lomalla, joten stressi siitä, kenelle nyt menisimme. Päädyin kuitenkin pysyä samassa (sikakalliisssa) HauMauhussa missä olemme käyneet ja varasin ajan Hanna Pihlmanille, joka kuulemma ”ymmärtää hyvin pattien päälle”. Ohutneulanäytteen perusteella patti ei ole ainakaan rasvaa. Se ei ehkä ole myöskään kasvain, koska vaikuttaisi olevan imusolmukkeessa, ja on vain yhdessä niistä. Ehkäpä jostain tuntemattomasta syystä turvonnut imusolmuke? Patologin tuloksia pitää odottaa alkuviikkoon.

Talon myyminen jatkuu. Huomenna taas näyttö kevyt kenttäsiivous menossa. Voisi jo mennä kaupaksi, alkaa tän tason siivoaminen kypsyttää.

Kävin koirien kanssa Artcanvaksessa kuvauksessa. Sieltä sai sitten tilata tauluja kuvista. Kuvat oli ihan  jees, ehkä odotin hieman parempia. Mutta kun kuvaus maksoi vain 10 e/koira, niin siihen hintaan olen ihan tyytyväinen. Kaksi taulua sitten tilasinkin, uuden koirahuoneen seinälle.

IMG_1706-1

Talokauppoja, ruokakriittisyyttä ja kakkuja

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Ruoka & juoma | Lisätty 06.11.2013

No huhhuh, yli kuukausi on mennyt edellisestä postauksesta. Kovasti on aina välillä mielessä kirjoittaa, mutta aika ja lopullinen inspis on puuttunut.

Talorintamalla tapahtuu. Puolentoista vuoden etsinnän jälkeen löysimme lopulta Tuusulan Nahkelasta talon, joka täytti suuren osan meidän ”pääkriteereistä”: kunnallistekniikka on, kunto on hyvä (talo on valmistunut v. 2007), tontti on iso (5000 m2), naapuritkaan ei ole ihan kyljessä kiinni ja jollain bussilla pääsee joskus jonnekin. Tuo viimeisin on ehkä talon heikoin lenkki: bussi menee noin 300 metrin päästä talolta noin kerran tunnissa, muttei iltaisin eikä viikonloppuisin. Kun lisäksi Tuomon työpaikka on tällä hetkellä Vihdintien varressa, niin toisen auton tarve realisoitui. Siihen onneksi saadaan ensiapua vanhemmilta, kun he lupasivat vanha Pökötin meille pitkäaikaislainaan.

”Ei niin kriittisistä kriteereistä” osa toteutuu, osa ei. Tuomo ei saa unelmiensa mänkeiviä, joskin yhden makarin kyllä saa itselleen. Mä saan koirahuoneen, joskaan sekään ei ole täydellinen. Siellä on varaava takka (vieläpä kaunis sellainen!) ja kodinhoitohuone, jonka kautta pääsee tosi hienoon kylppäriin. Saunassa on puukiuas ja pohja on ihan jees. Tontti voisi olla hieman parempi: osa siitä on aikamoista ryteikköä ja suota. Keittiö saisi olla isompi ja induktioliesi tulee hankintalistalle. Lämmin varastotila ja kahden auton autokatos löytyy pihalta. Eiköhän se ole hyvä koti, kunhan sinne joskus (helmikuulla?) päästään.

Meidän nykyisessä talossa oli juuri kuntokartoitus ja pian pitäisi saada samanmoinen uuteenkin. Kaikenlaista pientä huomautettavaa tästä nykyisestä löytyi, mutta ei onneksi mitään vakavaa. Esitteltyjä on ollut niin yksityisiä kuin yleisiäkin ja kävijöitäkin on ollut, mutta yhtään tarjousta ei ole vielä tullut. Toivottavasti joku tarttuu kuitenkin kiinni pian, helpottaisi hieman yleistä stressiä ja ehkä sitten alkaisi tulla intoa muuttoonkin?

Ruokarintamallakin on tapahtunut aina välillä, mutta en ole niistäkään ehtinyt kirjoitella. Kävimme Tuomon kanssa juhlistamassa 8-vuotis hääpäiväämme ravintola Chef & Sommelierissä Ullanlinnassa. Paikka oli pieni ja aika kotoisa. Valitsimme viiden ruokalajin menuun.

Alkuun söimme ”hanhea ja tattia”, joka ei oikein vakuuttanut. Valkoinen rasva ällötti ja suolaakin olisi voinut olla enemmän.

C et S 1

Seuraavaksi Tuomo söi ”kaskinaurista ja salviaa”. Annos näytti minusta sipulirenkailta ja maistui  – naurikselta. Ihan ovela, nauriksesta oli hyödynnetty tyyliin kaikki, mutta maku nyt oli ehkä hieman tylsä.

C et S 3

Samaan aikaan minä nautin loistavaa ”perunaa ja sipulia”. Jotenkin se, että annos oli kylmä, haittasi hieman makunautintoa. Mutta hyvä annos kuitenkin!

C et S 2

Pääruoaksi meillä molemmilla oli ”kuhaa ja maa-artisokkaa”. Maa-artisokka oli jotenkin kypsennetty kuorineen tai jotain muuta outoa se tarjoilija selitti, lopputulos oli sellainen ”pureskeltava”, ei ehkä kovin kiva. Kuha taas…puolessa välissä annosta aloin ihmettelemäämn sitkeää rakennetta ja keskellä ollutta punaista ”juovaa”. Kerroin tästä tarjoilijalle, joka vei annoksen tutkittavaksi ja tuli hetken päästä kysymään, että jaksanko uuden annoksen, jos hän tuo. No tietenkin jaksan, mikä kysymys tuo nyt sitten on. Uuden annoksen kuha olikin sitten mureaa ja siten aika hyvää. Tuomolla oli sama vika ilman punaista rantua ja tietty hän ehti syödä sen ennen kuin tajuttiin… Tämä oli eka kerta varmaan ikinä, kun palautin annoksen keittiöön! Hyvitykseksi en saanut ilmaista jälkkäriä enkä mitään muutakaan kuin sen uuden annoksen. Ehkä hieman pettymys oli se. Kokki selitti, että fileoinnin yhteydessä oli jäänyt poistamatta joku juttu, joka pitää nahan ja lihaksen kiinni toisissaan (?) ja siksi oli sitkeä ja jäänyt raa’aksi. Tuo pystyssä töröttävä juttu on rapsakka nahan pala. Kiva sinänsä, mutta maku oli niin kalainen kuin olla ja voi, eikä siten kovin hyvä. ”Peruskalanmaku” vaan ei oo mun juttu.

C et S 4

 

Ennen jälkkiä otettiin juustoja. Mukana tuli itse tehtyä näkkileipää. Leivät oli muutenkin tosi hyviä: vaivaamatonta vaaleaa leipää ja rosmariinilla maustettua ruisleipää. Ne oli melkein paikan suola.

C et S 5

Jälkkäriksi otin ”omenaa ja karamelliä”. Annoksessa oli kahdella tapaa kypsennettyjä, kahden eri lajin omenoita ja loistavaa karamelli-kinuskia. Ihan jees, mutta jotenkin aika pliisu kuitenkin. Isompikin annos olisi voinut olla.

C et S 6

Tuomo viimeisteli aterian ”luumulla ja suklaalla”. Luumusta oli käytetty myös kaikki mahdollinen, jopa kiven sisällä oleva karvasmantelin maku. Suklaa oli aika pienessä osassa. Tuomo taisi ihan tykätä, minusta se oli liian terveysvaikutteista ollakseen jälkkä.

C et S 7

 

Kaikkinensa paikka ei ihan lunastanut odotuksia, enkä usko meneväni sinne kovin pian ainakaan uudelleen.

Kävin myös herkuttelukierroksella, odotellessa vuotuista kakkugalleriakeikkaa. Oltiin Majkan kanssa Juustokakkutehtaan kakkubrunssilla Astoria-salissa. Siellä sai syödä viittä erilaista kakkua niin paljon kuin jaksoi. Ja mehän syötiin. Hieman oli pettymyksiä kyllä osa kakuista; ne oli sellaisia kakkupohjamössöjä, ei ollenkaan juustokakkumaisia. Uunissa paistettu juustokakku puuttui kokonaan ja jäimme myös kaipaamaan valkosuklaakakkua. Ehkei tartte mennä uudelleen tuonne, ennemmin menen samalla tai hieman halvemmalla hinnalla Kakkugalleriaan.

Juustokakkugalleria4

Tuli kyllä himo tehdä juustokakkuja taas pitkästä aikaa…

 

Metsälenkillä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 04.09.2013

Tuolla ihanassa syksyisessä metsässä tarpoessani mietin tänään koirien lenkkeilyttämistä. Jotenkin olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että koirat pääsevät usein ja säännöllisesti vapaana juoksemaan, mieluiten metsässä. Silloin ne käyttävät koko kroppaa monipuolisesti, saavat mennä niin kuin haluavat ja liikkuvatkin yleensä aika paljon. Ns. ”hihnalenkki” on toki välillä paikallaan ja tarpeen ja talvella valitettavan usein ainoa vaihtoehtokin, mutta kyllä menen mieluiten metsään aina kun voin. Oma nuppinikin vaatii sitä, metsässä on jotain ihanaa ja rauhoittavaa, mulle se on terapiaa parhaimmillaan.

Mietin sitä, että miten kaupunkikoirien metsälenkkeilyt? Varmasti on niitä, ketkä ajavat jonnekin metsän reunaan ja lähtevät siitä lenkille, mutta toisaalta lienee paljon niitäkin, joiden koirat pääsevät hyvin harvoin, jos koskaan, vapaana metsään. Erityisen tärkeänä pidän sitä nuorelle ja kehittyvälle koiralle, että sen kroppa saa sopivasti erilaista liikuntaa ja toisaalta, että koirien tasapaino kehittyy ja että ne oppivat itse arvioimaan mistä voi hypätä ja mistä ei, mitä pitää varoa jne. Voisin varovasti heittää ajatuksen, että metsässä vapaana juosseiden koirien alustavarmuus on parempi kuin vain tasaisella tallanneiden.

Miksei ihmiset sitten lähde metsään? Pääkaupunkiseudullakin on isoja ja hyviä metsiä lyhyen ajomatkan tai bussimatkan päässä. Ehkä se on sitten viitseliäisyyttä, ehkä ajattelemattomuutta. Ja onhan jatkuvan metsälenkkeilyn selkeä haitta se, että hihnakäyttäytymisen opettaminen jää aika vähäiseksi, ainakin meillä. Ja onhan koirat keskimäärin paljon likaisempia metsälenkin jälkeen ja ne kantavat puoli mettää mukanaan sisälle. Mutta silti se on sen arvoista.

Jos oisin joku Juha Kares, niin tätä juttua luettaisiin ja kopioitaisiin ja asialle tapahtuisi jotain. Mutta kun en ole, niin kirjoittelen omaksi huvikseni ja toivon, että joku saa kipinän mennä metsään!

Nuori Pötkö Nuuksiossa tasan kymmenen vuotta sitten.

Nuori Pötkö Nuuksiossa tasan kymmenen vuotta sitten.