Iisi, lapsimissi (tai -mister)?

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 26.09.2014

Iisin pentunäyttelykäynnit ”huipentui” rodun erikoisnäyttelyyn Tollershowhun, joka pidettiin 24.8. Riihimäellä. Kerrankin paikalla oli muitakin kakaroita, yhteensä kuusi urospentua, joista kaksi Iisin sisarusta. Odotukset ei olleet korkealla, kun Iisi oli tosi takakorkean kakaran näköinen ja muut (toisesta pentueesta) näyttivät karhumaisilta kultaisennoutajan aluilta. Mutta kuitenkin elättelin toiveita edes sijoituksesta.

Iisin esiintyminenkin on huonontunut sitä mukaa kun hajut on alkanut kiinnostaa ja liikkuminen on yhtä nenä maassa menemistä. Seisominen sentään suunnilleen onnistuu. Tuomarina oli suomalainen Riitta Niemelä ja arvostelu tällainen: ”Hyvät mittasuhteet omaava 8 kk ikäinen pentu. Pää saa iän myötä kehittyä ja kuono saada lisää täytettyä. Sopiva kaulan pituus. Hyvä selkä. Hieman laskeva lantio. Hyvä kylkiluiden kaarevuus. Melko pitkä lanneosa. Kokoon soipiva raajaluusto. Hyvät pennun liikkeet. Miellyttävä käytös.”

Sillä ulos ensimmäisten joukossa! Iisin veljet Hertz ja Rambo pärjäsivät hienosti ollen 3. ja 4., kultsu-möhköjen viedessä korkeammat palkintosijat.

Hertz, Rambo ja Iisi

Hertz, Rambo ja Iisi

Ehkä Iisin ura siis olikin tähdenlento?

No, sitä kun en purematta niele, niin ilmoitinpa sen sitten vielä Porvoon nöäyttelyyn 13.9., jolloin sillä oli ikää 9 k ja 1 päivä eli juuri se, mitä vaaditaan junioriluokkaan 😀 En edes itse päässyt paikalle, kun samana päivänä oli Ipor-rauniokoe Helsingissä, ja halusin tehdä siellä tuomariharjoittelun. Onneksi mulla on tosi reipas KNAM ja onneksi Iisin veljen omistaja Senni lupasi viedä Iisin kehään. Tuomarina oli ruotsalainen Bo Skalin ja kilpakumppaneita yksi, selkeästi vanhempi, reilun vuoden ikäinen uros. Arvostelu: ”Trevligt temperament. Fortvarande mycked valping och behöver ha mer tid. Bra huvud. För dagen litet bak hög. Bra längd pä kroppen. Passande benstemmer. Bra vita tecken. Bra pälskvalitet.” Sillä Erittäin Hyvä. Olin kyllä NIIN samaa mieltä tuomarin kanssa, juuri tuollainhan se on! Joten EH ei oikeastaan edes harmita, kun sanotaan noin asiasta.

Näin hienosti Iisi meni Sennin kanssa.

Näin hienosti Iisi meni Sennin kanssa.

Hauskaa :)

Hauskaa 🙂

Nyt ipana saa hieman kasvaa ja kehittyä. Ehkä Messariin sen kuitenkin saatan ilmoittaa, kun noita junnunäytelmiä ei sen kohdalle montaa ehdi osua muuten. Esittäjäkin on jo buukattu 🙂

Kommentoi