Huolta ja murhetta

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää, Tollot | Lisätty 30.11.2013

Koirat kävi fysioterapeutti Tamaran käsittelyssä. Pötkö oli vähän vaan jumissa, normipaikat. Jipii taas – voi itku! Yleensä sieltä täältä vähän jumissa, mutta nyt Tamara sanoi ”helpompi laittaa, että kaikkialta jumissa, kuin kirjoittaa erikseen mistä kaikkialta”. Hyvin kyllä sai auottua jumeja, mutta tosi tylsää silti. Päätin nyt kokeilla BOT:ia ihan kunnolla eli Jipii saa nukkua se päällä toistaiseksi. Ehkei auta mitään, mutta ei voi tietää. Tuskin haittaakaan. Helmikuussa seuraavan kerran käsittelyyn.

Eikä tässä vielä kaikki. Tamara löysi Jipiin kaulan sivusta isohkon, kiinteän patin. Sellaisen golfpallon. Huoli tietysti potenssissa sata heti. Varasin samantien eläinlääkäriajan.

Vakiolääkärimme Pilvi oli lomalla, joten stressi siitä, kenelle nyt menisimme. Päädyin kuitenkin pysyä samassa (sikakalliisssa) HauMauhussa missä olemme käyneet ja varasin ajan Hanna Pihlmanille, joka kuulemma ”ymmärtää hyvin pattien päälle”. Ohutneulanäytteen perusteella patti ei ole ainakaan rasvaa. Se ei ehkä ole myöskään kasvain, koska vaikuttaisi olevan imusolmukkeessa, ja on vain yhdessä niistä. Ehkäpä jostain tuntemattomasta syystä turvonnut imusolmuke? Patologin tuloksia pitää odottaa alkuviikkoon.

Talon myyminen jatkuu. Huomenna taas näyttö kevyt kenttäsiivous menossa. Voisi jo mennä kaupaksi, alkaa tän tason siivoaminen kypsyttää.

Kävin koirien kanssa Artcanvaksessa kuvauksessa. Sieltä sai sitten tilata tauluja kuvista. Kuvat oli ihan  jees, ehkä odotin hieman parempia. Mutta kun kuvaus maksoi vain 10 e/koira, niin siihen hintaan olen ihan tyytyväinen. Kaksi taulua sitten tilasinkin, uuden koirahuoneen seinälle.

IMG_1706-1

Kommentoi