Barffia

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 24.09.2013

Aina ajoittain sitä miettii tuota koirien ruokintaa ja barffausta. Varmasti puolensa molemmissa, ja kun joku toimii niin sitä on vaan ollut laiska vaihtamaan, tässä tapauksessa barfiin. Onhan toki barffaus helpottanut tosi paljon tässä vuosien mittaan, mutta edelleenkin se tuntuu aika vaikealta ajatukselta, ainakin reissun päällä ollessa. Mutta ehkäpä kokeilen taas joskus uudella innolla? Mushilta oli tullut uusi, näppärän oloinen barf-pakkaus. Ei voisi olla helpompaa?

 

Mahtava päivä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 07.09.2013

Aiemmin taisin miettiä, että onko mitään järkeä käydä kokeissa koiran kanssa, jonka hermorakenne ei kestä koetilannetta ja joka ei selvästikään nauti kokeessa olemisesta eikä siten myöskään tee siellä sitä, minkä se hyvin osaa. Tänään onneksi tuo ajatus unohtui kun mentiin Jipiin kanssa raunio-b-kokeeseen, jälleen kerran. Jipollahan ei ole tuota koetta suoritettuna aiemmin.

Koe oli Salossa ja tuomarina toimi Juha Kuronen. Kovasti mietin etukäteen (turhaan), että mitä Juha on mieltä Jipon vinku-piippaus-kaivaus-raapimis-ilmaisusta. Jotenkin ajattelin hänen olevan ”vanhan kansan miehiä” ja sitä mieltä, että jos kunnon haukkua ei tule, niin koe ei mene ehkä edes läpi. En tiedä miksi näin mietin, mutta kovasti sitä jännitin. Tokihan tässä viime viikkoina on harjoiteltu taas haukkumista, mutta kun se ei ole helppoa, niin ei se vaan irtoa. Ajattelin kuitenkin, että otetaan tämäkin kokemus ja mennään yrittämään, tuli mitä tuli.

Sain mielestäni aika hyvin juotettua Jippoa aamulla omaa vuoroa odottaessa. Koitin myös ajoittaa edellisillan ruoan aika myöhään, ettei sen maha olisi ihan tyhjä. En tiedä oliko noista toimista apua, mutta ainakaan J ei syönyt heinää hysteerisenä. Sain sen jotenkin viritettyä oikeaan moodiinkin ennen kun mentiin radalle: se vinkui ja piippasi ja kiskoi radalle. Tuomari huomauttikin siitä, ettei koira ollut perusasennossa ilmoittautumisessa (taktinen päätös) 😀

Ja se toimi! Jipii teki töitä! Oikeasti, innokkaasti, niin kuin se parhaimmillaan osaa! Se yritti tunkeutua piiloihin, mutta myös haukkui vähän, joka kerta. Se jätti maalimiehet (jotka nostettiin!) ja jatkoi hommia, se meni minne lähetin, oli innokas, ihana oma itsensä! Kymmenessä minuutissa olimme nostaneet kaikki neljä maalimiestä ja olin varma, että alue oli tutkittu. Mahtava fiilis!

Saimme kiitosta ja kehua melkein kaikesta: vain minun taktinen toiminta oli ”vain” hyvää, koska seisoin savussa hieman turhan kauan. Okei, tyhmää, mutta ehkä hieman tyhmä tuomiokin. Loppuarvosana siis Hyvä, mutta parasta (ja uskomattominta) oli se, että kaikki ilmaisut olivat erinomaisia! Oli tosi upeaa kuulla se – suorapalkkatreenit ei olleet siis menneet hukkaan ja tuomari arvosti tunkeutumista!

Mahtava päivä siis, varsinkin kun kaveritkin sai tuloksia: onnittelut Kirsi, Nina ja Mari! Hieman kuitenkin sellainen takki tyhjä -olo. Mitä nyt? Mitä varten nyt sitten treenataan? Tuo koe on suoritettu, hälyvalmius on voimassa taas kaksi vuotta ja sitten Jipiikin saaneekin jäädä eläkkeelle! Okei, Ipor-b-koetta varten voitas treenata, sen tahtoisin vielä Jipiin kanssa suorittaa. Mutta silti, hieman on vaikea keksiä motivaatiota. Ehkä mä ihan oikeasti tartteisin sen pennun nyt…

Huomenna tuplaherkut mahtavalle treeniryhmälle ja Tuomolle, joita ilman tämä ei olisi ollut mahdollista – KIITOS!

Pieni Jipii

Pieni Jipii

Metsälenkillä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 04.09.2013

Tuolla ihanassa syksyisessä metsässä tarpoessani mietin tänään koirien lenkkeilyttämistä. Jotenkin olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että koirat pääsevät usein ja säännöllisesti vapaana juoksemaan, mieluiten metsässä. Silloin ne käyttävät koko kroppaa monipuolisesti, saavat mennä niin kuin haluavat ja liikkuvatkin yleensä aika paljon. Ns. ”hihnalenkki” on toki välillä paikallaan ja tarpeen ja talvella valitettavan usein ainoa vaihtoehtokin, mutta kyllä menen mieluiten metsään aina kun voin. Oma nuppinikin vaatii sitä, metsässä on jotain ihanaa ja rauhoittavaa, mulle se on terapiaa parhaimmillaan.

Mietin sitä, että miten kaupunkikoirien metsälenkkeilyt? Varmasti on niitä, ketkä ajavat jonnekin metsän reunaan ja lähtevät siitä lenkille, mutta toisaalta lienee paljon niitäkin, joiden koirat pääsevät hyvin harvoin, jos koskaan, vapaana metsään. Erityisen tärkeänä pidän sitä nuorelle ja kehittyvälle koiralle, että sen kroppa saa sopivasti erilaista liikuntaa ja toisaalta, että koirien tasapaino kehittyy ja että ne oppivat itse arvioimaan mistä voi hypätä ja mistä ei, mitä pitää varoa jne. Voisin varovasti heittää ajatuksen, että metsässä vapaana juosseiden koirien alustavarmuus on parempi kuin vain tasaisella tallanneiden.

Miksei ihmiset sitten lähde metsään? Pääkaupunkiseudullakin on isoja ja hyviä metsiä lyhyen ajomatkan tai bussimatkan päässä. Ehkä se on sitten viitseliäisyyttä, ehkä ajattelemattomuutta. Ja onhan jatkuvan metsälenkkeilyn selkeä haitta se, että hihnakäyttäytymisen opettaminen jää aika vähäiseksi, ainakin meillä. Ja onhan koirat keskimäärin paljon likaisempia metsälenkin jälkeen ja ne kantavat puoli mettää mukanaan sisälle. Mutta silti se on sen arvoista.

Jos oisin joku Juha Kares, niin tätä juttua luettaisiin ja kopioitaisiin ja asialle tapahtuisi jotain. Mutta kun en ole, niin kirjoittelen omaksi huvikseni ja toivon, että joku saa kipinän mennä metsään!

Nuori Pötkö Nuuksiossa tasan kymmenen vuotta sitten.

Nuori Pötkö Nuuksiossa tasan kymmenen vuotta sitten.

 

Reissukuvia Itä-Suomen turneelta

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Tollot | Lisätty 02.09.2013

Niitä on niin miljoona, etten ala nyt tänne laitamaan ennen kuin ehdin kirjoittaa tarinaa ympärille, mutta jos jotain kiinnostaa, niin täältä voi katsella. Yksi parhaista on mielestäni tämä:

IMG_2353

Maissinviljelijäksi?

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 02.09.2013

Kaverin innostamana ostin kolme maissintainta alkukesästä ja laitoin ne ensin (”esikasvatukseen”) kasvihuoneeseen. Kun ne siellä saavutti lakikorkeuden eli katon, siirsin ne varovasti avomaalle. Taimet eivät onneksi ottaneet muutosta itseensä ja alkoivatkin jossain vaiheessa puskea tähkän näköistä osaa. Lämmin kesä nopeutti sadon kypsymistä ja jo syyskuun alussa uskalsin korjata sadon. Lopputulos oli hieman…koominen. Kolme taimea (hinnat oli jotain 1,5-2,9 euron kieppeillä, kahdesta kaupasta ostettu, kahta eri lajiketta) tuotti kolme tähkää. Vain yksi oli hedelmöittynyt kokonaan, kun kaksi oli jäänyt hyvin vaillinaisiksi. Jostain syystä muurahaiset ja ampiaiset (sellaiset pienet) tykkäsivät kovasti toisesta vajakista. Vajakit oli maultaan makeita, rapeita, tosi hyviä! Kypsä (pullukka) oli jauhoisempi eikä niin makea. Vajakit syötiin raakana ja kypsä keitettiin pikaisesti, jonka jälkeen maku oli aika samanlainen kuin kaupan esikeitetyissä. Ihan jees ja hauska kokeilu, mutta en taida kuitenkaan jättää päivätyötä ja siirtyä maissinkasvattajaksi?

maissit