Kaikkee kivaa taas

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 31.07.2013

Pari viikkoa jos vielä jaksaisi puurtaa töissä (missä se hiljainen heinäkuu oli tänä vuonna?) niin sitten ois taas kaikkee kivaa luvassa. Ensin Joensuun Metkun kanssa missimittelöihin, siitä Joensuun raunioille treenaamaan ja edelleen Kuopioon pelastuskoiramuodostelman kurssille (työajalla!). Mukaan reissuun lähtee Matomies eli maailman mainioin pieni bordercollie Pätmän! Sille on varmasti tosi jännä viikko, kun on vieraita ihmisiä ja koiria, kulkemista, rauniotreeniä, odotusta…Innolla odotan miten Pätmän pärjää ja ennenkaikkea on mielenkiintoista nähdä sen kehittyminen raunioilla. Kiitos vaan Pasi kun annat sen niin auliisti tuollaiseen koitokseen 🙂

Sitten pitää käydä pari päivää töissä ennen kuin matka suuntautuu Viroon. Siellä on iro-testi eli kv-ipor-koe. Osallistujia on kuulemma pikkasta vaille pirusti eli yli 30! Mukaan lähtee Mari ja Ilo, kiva ja tuloksellinen reissu toivottavasti tulossa!

Viron reissulta saa palautua muutaman päivän (josko ehtisi vaikka mökille?) ennen kuin vuokra-asuntoautoon tungetaan neljä ihmistä ja neljä koiraa ja nokka suunnataan – jonnekin! Tarkka plääni vielä tekemättä, mutta jotain luontoon liittyvää on mielessä. Tarkoitus on myös vaan olla ja ihmetellä ja nauttia lomasta. Innolla odotan sitäkin.

Loman lopuksi on vielä luvassa Petekarin Pelastajien vuotuinen kokoontumisajo Raumalla. Annika Himanen tulee kouluttamaan, joten taatusti antoisa viikonloppu.

On se vaan aika mukavaa pitää loma näin loppukesästä 🙂

heinäkuu2013

Kodin etsinnän tuska ja vaikeus

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 12.07.2013

Ollaan kohta vuoden verran välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti etsitty uutta kotia. Tahdottaisiin omaan tupaan mis ei naapuri ois ihan noin liki. Kriteerit ei oo meidän mielestä tiukat, mutta hieman sellaiset, ettei niitä oikein oikotien tai etuoven hakuihin saa laitettua eikä ne aina selviä edes netistä. Joten paikalle on mentävä katsomaan, mikä on rasittavaa. Jotkut talot ollaan saatu suljettua pois sillä, että ajetaan kattomaan sijainti tai vaan ulkoapäin.Kuvat on keskimäärin tosi surkeita, niissä kyllä kerrotaan millainen sohva jollain on, muttei sitä millainen näkymä ulko-ovelta on tai missä kunnossa kylppäri on. Välittäjiäkin on joka lähtöön. Jotkut yrittää oikeasti, toisia ei kauheasti kiinnosta ja sitten on siltä ja väliltä. Hirmu huonosti kukaan kuuntelee tai ymmärtää.

Mutta siis se, mitä haetaan on lyhykäisesti (näistä ei oikein olla valmiita tinkimään):

  • Omakotitalo, kunto mielellään hyvä.
  • Neliöitä > 125.
  • Ei rintamamiesmallia (niissä pohjat tuppaa olemaan aika pöhköjä meidän makuun).
  • Oma tontti, kokoa saisi olla > 1000 neliötä.
  • Kunnallistekniikka.
  • Jonkinlainen julkinen kulkuyhteys järkevän matkan päästä eikä haittaisi jos omallakin autolla pääsisi näppärästi kulkemaan.
  • Max. n. 40 km Hesasta, mielellään vähemmän.
  • Naapurit ei ihan kiinni tai liki.
  • Hinta max 350 te.
  • Sijainnilla ei muuten väliä mutta 51:n varteen ei haluta kun kaupungin läpi kulkeminen ei houkuttele.

Plussaa olisi myös:

  • Varaava takka ja puusauna. Tai ainakin sauna.
  • ”Mänkeivi” ja koirahuone eli tietynlaiset makarit tai muut huoneet.
  • Autotalli tai -katos.
  • Hyvät ulkoilumaastot lähellä.

Ei musta liikaa vaadittu? Vai onko? Alkaa tuntua että on. Mietin tänään, että montakohan taloa me ollaan käyty katsomassa vuoden sisään. Muistin noin 20. Kaikkihan alkoi ”navetasta” eli aivan ihanasta vanhasta navetasta, josta oli 70-luvulla tehty asuintalo. Seinät oli 70 cm paksut ja sijaintikin loistava (Nikkilän kupeessa). Jostain syystä T ei vaan lämmennyt sille eikä kauppoja tullut. Sittemmin olemme käyneet vaikka sun minkälaisissa asumuksissa…Nikinmäessä oli iso talo 70-luvulta jossa oli tosi iso uima-allas alakerrassa ja pieni tontti josta vielä lohkottiin osa pois, vieläkin taitaa olla se myynnissä. Kulkee nimellä ”uima-allastalo”. Sitten tuli Asolan rintamamiestalo (silloin vielä käytiin niissäkin) jossa kylppäri oli niin matala et T ei mahtunut seisomaan siellä suorana! Muuten söpö ja ihan jees. Järvenpäässä lähellä Ainolaa oli upea talo hienolla tontilla, mutta vaikka miten oltiin peltojen keskellä niin naapurit oli saatu ihan kiinni takapihaan. Katriinan sairaalan lähellä oli rintis (rintamamiestalo), joka oli nätti ja soma hienolla tontilla. Jos siellä vaan olisi kuullut omia ajatuksiaan lentomelulta! Porvoonväylän varressa taas oli ihan kiva talo isolla tontilla, mutta motari NÄKYI takapihalle ja meteli oli ei-ruuhka-aikaankin järkyttävä. Kohde, joka täytyy myydä heinäkuussa sunnuntaina päivällä. Järvenpään parhaalla alueella oli vaaleanpunainen unelma, jossa oli ovi, jonka takana oli parin metrin pudotus, paikka portaille muttei portaita ja muita ihmeellisyyksiä. Sarjassamme nikkaroijan unelma. Vihdintien varressa oli sokkelotalo, joka oli kiva, mutta jonka ainoalta järkevältä pihalta oli muutama hassu metri naapurin takapihalle ja talolle! Taas oli järki hieman jättänyt siinä suunnittelussa.

Juuri kun usko alkoi loppua, löytyi Myyraksen talo. Pari kilsaa meiltä, yli hehtaarin tontilla mahtavalla paikalla oleva ihana talo. Muuten loistava, mutta rintis ja pohja niin pöhkö kuin rintiksessä vaan voi olla! Sitä kuolaan edelleen, mutta ei voi mitään, seinien kaatamisetkaan ei sitä taloa pelasta. Sitä lähellä oli loistosijainnilla toinen talo, joka taas kerran kuulosti hyvältä, mutta jos taloon on rakennettu seitsemän ulko-ovea ja isot ikkunat niin ei ihme, että kuluttaa aika pirusti sähköä pysyäkseen lämpimänä! Haarajoellekin eksyttiin, siellä oli sellainen ”perustiilitalo”, joka ei tainnut puhutella kun en edes muista kunnolla. Talman perällä oli mukava talo isolla tontilla, mutta niin huitsin kuusessa kuin olla ja voi. Pitkä matka isolle tielle eikä busseista tietoakaan.

Taas kun usko oli hiipumassa, tuli kuvioihin kaverin kaverin talo Sotungissa – mahtava sijainti! Se kuulosti hyvältä, joten odotukset kasvoivat kun odotimme että pääsemme katsomaan. Mutta taas tuli pettymys: kiva talo, mutta ei vaan meidän. Toisen tutun talostakin oli puhetta mutta siitä ei ole sitten viime syksyn kuulunut yhtään mitään, joten ei taidakaan tulla myyntiin.

Keravan Kaskelassa oli oikeastaan ensimmäinen sellainen talo, josta molemmat oltiin samaa mieltä eli tykättiin kovasti. Piha oli upeasti laitettu ja siinä oli uima-allas omassa katoksessaan! Se sitten hieman kariutui tonttiepäselvyyksiin ja kaivo-ongelmaan eli kunnallistekniikka puuttui. Eikä julkisetkaan kulje sinne.

Etsintää laajennettiin länteen. Yhtenä sunnuntaina kävimme neljässä näytössä. Yksi oli kiinni Turun motarissa, toinen haisi pahalle ja oli tosi huonosti pidetty, kolmas oli liian kaukana Vihdintien varressa. Mutta se neljäs! Se oli niin ihana! Mahtava paikka, tien päässä kalliolla. Pari minuuttia Turun motarille. Koirahuone autotallirakennuksessa. Hyvin pidetty ja maulla laitettu. No se(kin) sit vaan jäi, kun se Turun motarin suunta arveluttaa. Kun pelottaa, että matka Munkkiniemestä Pasilaan kestää puoli tuntia tai kauemmin ja siten matka-ajaksi tuleekin tunti? Tästä ei saatu selvyyttä ja testakaan ei voi nyt heinäkuussa.  Kaivelemaan on vähän kyllä jäänyt.

Klaukkalassakin käytiin. Esittelijän mukaan Klaukkalan keskusta on 3 kilsan päässä mutta meidän matkamittari sanoi kyllä 4,7 km. Eli aika paljon. Talo oli kuin Avotakasta tai asuntomessuilta: oleskelutiloja riitti! Olohuoneita oli kaksi, lisäksi oli ”baarihuone” ja leffahuone. Eli sohvia oli neljä. Mutta makareita vain kaksi! Ei mitään järkevää mänkeiviä eikä koirahuonetta. Kaikki niin hienoa ettei mitään raaskisi purkaa. Baarikin oli viimeisen päälle laitettu ja aivan upea, mutta kuinka usein istut baarihuoneessa? Niin kuin oikeasti? Pihalla oli paljun tapainen uima-allas ja kolme (!) grilliä, sohvaryhmä, ruokapöytä, kota, lasten leikkipaikka ja japanilaistyylinen vesijuttu. Kaikki hienoja ja kivoja, mutta missä on tila koirille temmeltää (ja kusta)?

Joten etsintä jatkuu. Josko sunnuntaina taas muutamaan näyttöön. Pankin kanssa on saatu asiat selväksi eli nyt tiedetään missä mennään sen suhteen. Edelleenkin on vaan sopimatta, että myydäänkö tämä ensin vai mitä ihmettä tehdään. Mä kun haluisin ensin löytää sen uuden ja T taas haluis ensin myydä tän. Vaikeita päätöksiä siis pitäisi tehdä. Hankalaa tämä elämä.

Pärnussa näytelmissä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Tollot | Lisätty 11.07.2013

Kesäretki suuntautui ihanaan Pärnuun: pääpointti oli koiranäyttelyt mutta samalla ehdittiin hieman ihastelemaan kaupunkiakin. Mukaan lähti erittäisen reippaaksi knam:iksi (= koiranäyttely aviomieheksi) osoittautunut Tuomo ja toiseen autoon Majka ja Saaga-ponin omistaja Riikka. Tarkempaa matkaraportti tulee mahdollisesti myöhemmin, tässä näyttelyuutiset!

Perjantaina oli ryhmänäyttely ykkösryhmälle, paikalla oli kolme bortsua: Pötkö ja kaksi nuorta ja TOSI pientä tirriäistä. Tuomarina oli Piotr Krol Puolasta, vanha kuivakka ukko joka ei juurikaan hymyillyt. Pötkö hävisi tirriäisille mutta sai kuitenkin erinomaisen ja kunniapalkinnon ja oli siten ROP-veteraani. Arvostelu:

”Typical, beautiful head, excellent neck, strong body, excellent movement.”

Lauantaina ja sunnuntaina oli kaikkien rotujen kansainvälinen näyttely. Lauantaina tuomarina toimi mukava Miroslaw Redlicki Puolasta. Bortsuja oli ilmoitettu jotain 10, paikalla taisi olla 8. Pötkö sain erinomaisen ja kunniapalkinnon ja oli ROP-veteraani. Eikä siinä vielä kaikki! Miroslaw taisi tykätä Pötköstä kun se oli paras narttu ja suureksi yllätyksekseni peittosi myös parhaan uroksen eli se oli rotunsa paras!  Isoon kehään piti siis mennä kahdesti (paras veteraani ja ykkösryhmä), mutta siellä ei enää tullut mainetta eikä kunniaa. Arvostelu:

”Beautiful female, excellently combined show-working characteristic, excellent neck and topline, excellent tailset, moves really well, quality female, stands out today.”

IMG_2250

Sunnuntaina tuomarina oli Katarzyna Fiszdon Venäjältä (?) ja kehässä oli taas samat koirat. Pötkö esiintyi edelleenkin hyvin (joku voisi vaikka luulla että se tykkää olla esillä) ja sai erinomaisen ja kunniapalkinnon ja oli ROP-veteraani. Paras narttu -kisassa nuorempi meni kuitenkin ohi ja Pötkö oli toinen. BIS-veteraanikehässäkään ei tullut sijoitusta. Arvostelu:

”Strong bitch with typical expression. Correct proportions. Good condition. A bit soft back. Deep and wide chest. Excellent temperament and co-operation with handler.”

Sunnuntaina myös Jipii pääsi (?) kehään! Tollereita oli neljä, kaikki narttuja. Yksi oli pieni ja siro (voitti), yksi tappijalka ja tankki (toinen), yksi iso ja hieman takakorkea (”joutsen”, kolmas) ja sit Jipii korkeine raajoineen, lyhyellä kaulalla, huonolla turkilla, ilman poskia ja suorine etukulmauksineen. Mut liikuttavan hyvin se esiintyi, tuloksena erinomainen (VAU!) ja kunniapalkinto eli ROP-veteraani ja siis paras narttu -kisassa sijoitus 4. BIS-veteraani kisassa Majka meni sen kanssa ja Jipii esiintyi niin iloisesti ja hyvin! Valitettavasti (ei yhtään yllättäen) menestystä ei tullut siellä(kään). Arvostelu:

”Hyvä temperamentti, hyvä muoto, hyvä liikkuminen, vahva selkälinja, hieman suora edestä.”

IMG_2338

Elämän pieniä ihmetyksiä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 01.07.2013

Olen nyt muutaman päivän ajanut manuaalivaihteisella autolla, kun oma Volvo on korjaamolla. Kaiken lisäksi tuossa Opelissa on kuusi vaihdetta (eteenpäin) ja pakki. Tarkoittaa siis sitä, että vaihdekeppiä saa olla heiluttamassa ihan koko ajan. Enkä ole edes ajanut juurikaan ruuhkassa. Tämä herättää minussa suuren ihmetyksen, että miten niin kovin moni jaksaa ja vieläpä ihan haluaa ajaa manuaalivaihteisella? Miksi oi miksi? Miten siinä syödään käsijätskiä? Kädet loppuu. Ja miksi kukaan haluaa jumpata vasenta jalkaa kytkimelle ja pois ja siirrellä vaihdetta alvariinsa kun tekniikka on kehittynyt sille tasolle, että auto tekee sen kaiken sinun puolesta?

Okei, manuaali on hieman halvempi ja kai se kuluttaakin vähän vähemmän, mutta ne on pikkujuttuja mukavuuden rinnalla. Sitä paitsi hinnatkin varmaan halpenisi, jos useampi siirtyisi automaattiin? Ja senkin vielä ehkä ymmärrän jotenkin, että jos sulla on hieno urheiluauto, jota haluat ”pärryyttää”, niin sitten ehkä joo. Mutta kun nykyajan automaatit kiihtyykin ihan siinä missä manuaalitkin (nopeamminkin jos oot tumpelo vaihteenvaihtaja).

Tämä on asia, jota ei voi käsittää eikä mitenkään ymmärtää. No onneksi se on enemmänkin muiden menetys, minä odotan Volvoa takaisin kotiin – tulisipa se jo huomenna!

Kulinarismia Kroatian tapaan

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Reissun päällä, Ruoka & juoma | Lisätty 01.07.2013

Kroatiassa ruoka oli oikeastaan aika erikoista. Pääsääntöisesti se ei näyttänyt kauhean houkuttelevalta mutta melkein aina osoittautui yllättävän hyväksi. Meillähän oli joka päivä lounas kurssipaikalla. Siellä oli aina tarjolla jotain keittoa tai niin kuin me sitä aloimme kutsua ”supaaaa”. Parhaimillaan se oli melkein hyvää tomaattikeittoa, pahimmillaan kirkasta lientä, jossa oli rasvaa! Yhtenä päivänä tarjolla oli vihreää (!) kalakeittoa, josta kalaa sai etsiä ja jos oikein etsi, saattoi löytää pienen mauttoman seitin palasen ja muutaman riisin. Keitot tarjoiltiin isossa kulhossa, josta sai itse ottaa. Sääliksi hieman kävi kokkia, kun se aika usein kiikutti lähes täyden kulhon takaisin keittiöön. Toiseksi viimeisenä päivänä tarjolla oli kahta keittoa ”super supaaa”, tosin siinä vaiheessa peli oli jo menetetty eikä kukaan edes vaivautunut maistamaan niitä! Viimeisenä päivänä puolestaan kaikkien suureksi yllätykseksi tarjolla ei ollut lainkaan keittoa. Pääruokavaihtoehtoja oli monesti kaksi tai kolme, ihan perussettiä kuten risottoa (mustaa sellaista!), pastaa, kalaa, lihaa. Aika jees. Liha varsinkin näytti tosi kuivalta ja sitkeältä mutta olikin tosi mureaa. Aina kannatti siis maistaa kun koskaan ei oikein tiennyt mikä oli hyvää ulkonäön perusteella. Jälkkäriksi oli jotain kakkua tai yhtenä päivänä tosi hyvää tiramisua, tosin ilman viinaa.

Iltaisin söimme useimmiten hotellin vieressä olevassa ravintolassa. Ruoka oli sielläkin aika perussettiä, keittoa (aina!) ja paljon kalaa. Kala oli se juttu siellä, ilmeisesti usein saatavilla ja halpaa. Tarjolla oli mm. miekkakalaa. Yleensä illallinen oli todella pitkän kaavan mukainen: aloitettiin juustoilla ja ilmakuivatulla kinkulla, sitten keittoa (ei kaksista sielläkään), salaattia, pääruokaa ja jälkkä. Ja joka välissä odotettiin. Joten illalliset venyivätkin pitkiksi. Toki varmaan viinillä ja hyvällä seuralla oli oma osuutensa asiaan.

Viini tosiaanvirtasi! Pääsin tutustumaan ennestään minulle vieraaseen kroatialaiseen viiniin, joka ei osoittautui kelvolliseksi mutta ei kauhean erikoiseksi. Vähän sellaista mehumaista. Ostin kaupasta kotiin tuliaisiksi kahden litran muovipullon valkoviiniä, se taisi maksaa 2,90 euroa. Yritettiin ”nauttia” sitä juhannuksena, mutta ei oikein pystynyt. Ei edes vaikka oli hieman pohjia juotu. Oli niin karseaa mehu-etikka-vettä et oksat pois. Roskiin meni sekin kahden kilon kantamus. Muutama kalliimpi pullo odottaa vielä korkkausta, kova on usko niihin.

Ranskalainen viiniharrastaja oli aika tyrmistynyt, kun punaviiniä ei viilennetty lainkaan; ilmalämpötilan ollessa 32 astetta viinikin oli aika lämmintä. Hänen mukaansa se oli ”kuumaa”. Tungimme sitten punkkupullon samaan kylmäastiaan valkoisen kanssa ja lisäsimme sinne laseihin tarkoitetut jäät. Hieman auttoi asiaa.

Varsinaiseksi kulinaristiseksi makumaaksi en kyllä Kroatiaa tällä perusteella luokittelisi. Tosin tuon reissun ravintolakokemukset oli aika vähäiset: lounas aina samassa paikassa ja illallinen kolmessa eri paikassa. Viimeisenä iltana menimme Splitin satamaan ja siellä hienoon ja (ilmeisesti) kalliiseen ravintolaan. Muutama epätarkka räpsäisy sieltä:

Alkuruoaksi oli kala"leipä" ja mätimoussea.

Alkuruoaksi oli kala”leipä” ja mätimoussea.

Väliruoka: äyriäisrisottoa ja pastaa

Väliruoka: äyriäisrisottoa ja pastaa

Loistavaa miekkakalaa. Päällä olevat ravut olivat ihanan rapsakoita.

Loistavaa miekkakalaa. Päällä olevat ravut olivat ihanan rapsakoita.

Suklaa- ja mantelikakkua.

Suklaa- ja mantelikakkua.