Kaveripohdintaa, vol 2

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 26.01.2013

Taas tänään metsässä koirien kanssa lenkkeillessä pohdin sitä samaa asiaa eli kavereita ja ystäviäni. Ja sitä, miten joitakin ihmisiä on oikeasti iso ikävä, mutta joihin ei vaan saa aikaiseksi ottaa yhteyttä. Tai ei halua tehdä sitä jostain periaatteellisesti tai muusta typerästä syystä. Sitä ajattelee, että on sen toisen vuoro tai että se kyllä sit ottaa yhteyttä kun haluaa. Joidenkin kohdalla mietin, et niil on varmaan kiire ja muuta elämää; toisien kohdalla ajatukset menee syvällisemmiksi. Miksi teen siitä niin vaikeaa? Miksen voi vaan soittaa ja kysyä et mitä kuuluu ja sanoa, et ois kiva nähdä? Monikohan miettii tälleen? Tuskin kovin moni, ei ainakaan kukaan mies.

Joten jos juuri sinä, rakas blogin lukijani, olet yhtään miettinyt samoin tai emme ole hetkeen kuulleet toisistamme niin ”don’t be a stranger” vaan kilauta kaverille!

Muutama iiluuriräpsäys:

Jipii

Jipii

Lunta se on, ei harmaita karvoja

Lunta se on, ei harmaita karvoja

Pötkö

Pötkö

Mun mummo

Mun mummo

Koivu hakkuuaukiolla

Koivu hakkuuaukiolla

Talventörröttäjä

Talventörröttäjä

Kokkailua

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 26.01.2013

Sain kaverilta naudan luomupaahtopaistia ja sitä sitten aloin iltapuhteikseni itsekseni kokkailemaan. Hieman jännitti et miten saan sen laitettua niin, ettei siitä tulisi kuivaa ja sitkeää, niin kuin naudan kanssa helposti käy. Pikainen nettisurffailu, pinnat kiinni ja paisti mittari kyljessä uuniin (125 astetta kunnes 65 astetta). Kaveriksi sillä oli edellispäivän juureksia, jotka re-maustoin (kun ne oli hieman mauttomia), heitin parmesaania päälle ja grillivastuksen alle hetkeksi. Paisti vetäytyi sanomalehtikääreessä puoltoista tuntia ja sinä aikana keksin kokeilla tehdä punaviinisoosia. En ole sitä juurikaan tehnyt itse vaikka kovasti siitä pidänkin. Kaiken lisäksi sipuli, rosmariini ja timjami oli loppu, joten mun piti sovelta…sipulin ”korvikkeeksi” löytyi onneksi punasipuli ja yrttien asemaa ajoi katajanmarja, persilja, pitsamauste ja laakerinlehti 😀

Jännityksellä kuorin lihan esiin kääröstään…se näytti täydelliseltä eli:

Ja ei kun syömään! Juurekset oli hieman turhan al dente, mut sen tiesinkin. Kastike oli onnistunut tosi hyvin ja liha oli ihanan mureaa ja maukasta! Miss Harry -viini kruunasi aterian. Ei kovin kaunis, mutta ei se kauaa lautasella ollut ihailtavana:

paahtopaisti ja soosi

Jälkkäriä ei tänään tarjoiltu, mutta ehkä pärjään tuon Miss Harryn ansiosta…

Kuvia ja ajatusten virtaa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 18.01.2013

Nyt alkaa olla Havaijin matka pulkassa. Olihan siinä järjestelemistä, mutta toisaalta samalla ehkä hieman selvisi, että mitä kaikkea siellä kannattaa tehdä ja nähdä. Enää puuttuu auton vuokraus, muuten on varattu lennot sinne ja takaisin, menomatkan majapaikat Madridissa ja Dallasissa, saarten sisäiset lennot ja hotlat saarilla. Tarkoitus on olla noin neljä päivää per saari, yhteensä kolmella saarella. Alun perin toivoin, et jos ton matkan sais samaan hintaan kuin kahden viikon loman Thaimaassa niin oisin tyytyväinen. Tällä hetkellä summa on 3355 e, yhteensä siis kahdelta kaikki tuo edellä lueteltu. Osa hotlista on hienompia ja osa huonompia, mutta mikään ei ole hostelli eikä toisaalta viiden tähdenkään. Jos autonvuokrauksen saa 800 eurolla, niin sitten pysytään suunnitellussa. Ei paha minusta.

Matkat sinne ja takaisin tulee olemaan tuskaisia. Ehkei meno niinkään, kun ollaan kuitenkin yö Madridissa ja toinen vielä Dallasissa. Mutta se paluu. Jenkeissä on kaksi koneenvaihtoa, sitten päivä Madrisissa ja illalla kotimatka Saksan kautta, yhteensä matkustusta PALJON, en ole edes oikein uskaltanut laskea että mikä on todellinen tuntimäärä. Kotona meidän pitäisi olla joskus kahdelta yöllä ja aamulla töihin…halleluja.

Kalifornia 2012

No sitä odotellessa kärvistellään kylmässä Suomessa. Ja arjessa. Töihin, kotiin, lenkille, kauppaan. Treenejäkään ei ole juurikaan ollut, eipä sillä, että olisi ollut motivaatiotakaan. Se kummasti katoaa tälleen talvella. Onpahan ehtinyt käydä kuntoilemassa ja tehdä kaikenlaisia muita juttuja. Kuten aloittaa lukupiirisessiot! Aika hauska juttu. Minna, tuttu Hepekosta vuosien takaa, kyseli kiinnostuineita ”piiriin” ja minähän innostuin. Eka kirja oli Peter Franzenin Tumman veden päällä ja nyt on työn alla Piin elämä. Itse piiri on ihan jees, mutta ehkä vielä kivempaa on se, että tapaa tuttuja, joita ei varmaan muuten tapaisi. Ja jotka ovat kuitenkin tosi hyviä tyyppejä. Odotan innolla jatkoa 🙂

Koirilla on ollut hieman hiljaiseloa, lenkkeilyä ja agilityä vähäisessä määrin. Ja kävihän Pötkö Lahdessa ryhmänäyttelyssä ja se mokoma mummo meni pärjäämään! Oli ainut veteraani, joten rotunsa paras veteraani -titteli ei sinänsä ollut saavutus (ER, PN-4), mutta se, että se pärjäsi suuressa kehässä oli! Pötkö oli BIS4-veteraani! Ehkä se, että se heiluttaa häntää kun sille juttelee hiljaa kehässä, auttoi? Tai jotain ihmeellistä tapahtui, mutta kerrankin näyttelyssä sai vastinetta rahoille! Ilmoittautuminen kun ei maksanut mitään ja palkintona oli 7,5 kilon säkki laadukasta ruokaa! Olin ihan tippa linssissä siellä, mikä on tosi hassua, kun en kuitenkaan arvosta näyttelyjä kovin korkealle. Arvostelu oli tällainen (tuomari Veli-Pekka Kumpumäki):

”Erittäin hyvin rakentunut ja oikeat mittasuhteet omaava narttu. Hyväilmeinen narttumainen pää. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Tanakka runko. Riittävät takakulmaukset. Tänään ei parhaassa turkissa. Hyvät, matalat sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa.”

Tuo ”tänään ei parhaassa turkissa” hieman hymyilytti, kun eihän se ikinä ole tuon paremmassa. Mutta eihän se tuomari sitä tiedä. Huomenna mennään Turkuun, Pöppikin pääsee kehään! Siellä on ihan varmasti paljon muitakin veteraaneja, joten en odota näin hyvää tulosta. Kunhan käydään näytillä. Jipiille tavoitteena on H, että voidaan ensi vuonna osallistua Vuoden TOP-tolleri -kisaan.

Metku Ahvenanmaalla tammikuussa 2013.

Jipii tammikuussa 2013.

Jännä, miten nyt jo alkaa päivät pitenemään ja pahin pimeysaika on ohi. Kohta on reissu, sitten onkin kevät ja sitten kesä. Jota pitäs jo suunnitella. Hassua. Mä en oikeastaan koskaan oo kokenut, et marraskuu ois se pahin kuukausi. Tai siis onhan se ikävä, mutta ei se tunnu niin kovin kurjalta kun monet valittaa. Pahempi on musta kevät, kun se venyy ja lumet ei lähde ja kesä ei tule ja valoa kuitenkin on ja kohta kesä on ohi…

Takametsässä.

Joulupukki toi kaksi tosi loistavaa lahjaa: sarastevalon ja lämmitettävän petauspatjan. Valo on toiminut musta hyvin, sitä jotenkin herää pikkuhiljaa eikä niin äkisti ja en ole ollut niin väsynyt aamuisin. Mutta se petari! Se on ihan huippu keksintö! Laitan sen päälle vähän ennen nukkumaanmenoa, ja sitten sänky on ihanan lämmin. Sen saa niin, että se menee pois päältä esim. tunnin päästä, joten ei paahda koko yötä. Säädöt saa myös niin, että jaloille on eri lämpötila kuin yläkroppaan, mikä on mun jääkalikkajaloille mahtavaa. Ei tarvitse välttis sukkia.

Niin olinhan mä joulupukkina itsekin! Ystävän kanssa tuli siitä juttua ja menin sit lupaamaan. Heillä oli varusteet ja kun olin ihan ”joutavana” aattona, niin mikäs siinä. Aika hauska kokemushan se oli! Kovasti sain kiitosta ja kehua jälkikäteen, että olin ollut hauska. Keikasta tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. En taida kuitenkaan tavaksi ottaa, enkä mene ainakaan vieraille. Laitetaan enemmänkin ”kaikkea pitää kokeilla kerran” -kastiin.

Pukki ja Maria

Ruokarintamalla on ollut aika hiljaista. Ei olla ehditty mihkään kivaan paikkaan oikein syömäänkään. Tai no käytiinhän me Tallinassa ennen joulua! Siellä syötiin Chedissä, joka oli valittu vuoden 2011 parhaaksi Tallinalaiseksi ravintolaksi, jos nyt oikein muistan. Se oli itämainen, jossain oli verrattu Farangiin. Tosi kiva paikka ja hyvä ruoka, suosittelen jos sinne suuntaat! Alkupaloiksi syötiin Dim Sumeja, sellaisia ”möttösiä”. Ihan jees, mut ei mun makuun kuitenkaan. Kuvia tulee myöhemmin, nyt joku häikkä.

Ja teinhän mä jouluna itse kinkun! Siitä tuli tosi pitkän kaavan mukaan paistettuna erittäin hyvää! Uskallan kokeilla toistekin.

Luomukinkku

Joulupukki toi lahjakortti Chef&Sommelier-ravintolaan ja hyllyssä on yksi Groupon-ostos Lyoniin, ne tartteis käyttää pois. Ja ehkä sitä vois aktivoitua muutenkin taas ravintelikäynneissä.

Että sellaista tällä kertaa. Koitan olla aktiivisempi kirjoittaja, on vähän ahdistanut kun ei ole tullut kirjoitettua vaikka tarinaa ois paljon. Se on moro!

 

Vuosi 2012

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 02.01.2013

On jo pidempään ollut mielessä, että pitäisi jotenkin koittaa summata mennyttä vuotta. Tuntuu, että siitä vaan pitäisi kirjoittaa muutama sana, että se ikäänkuin ansaitsisi sen. En kuitenkaan ole saanut asiaa eteenpäin, sanat ei solju ja teksti ei luista. Josko nyt kuitenkin yritän, vähän väkisin vaikka?

Päällimäisenä tulee mieleen, että viime vuosi oli ehkä elämäni rankin. Tapahtui paljon sellaista, mitä ei voinut kuvitellakaan että joutuu kokemaan. Ja sellaista, jota ei toivo kellekään tapahtuvan. Vuodessa oli paljon itkua, surua ja kipua. Kai sitä pitäisi ajatella, että se mikä ei tapa, se vahvistaa, mutta aika vaikea siitä kaikesta on löytää positiivisia puolia.

Olihan vuodessa paljon hyvääkin. Pieniä asioita, arjen iloja. Keväällä matka Kaliforniaan oli upea ja onnistunut. Alkukesästä kavereille syntyi vauva, jonka ”kummi” minusta tuli. Kesällä oli paljon kivoja reissuja, hienoja viikonloppuja, ihania iltoja ja mukavia hetkiä ystävien kanssa. Hassua, miten en edes muista, oliko kesä kuuma (ei se tainnut olla?) vai sateinen (ei kai sitäkään?), koska minusta kesä on aina ihan parasta vuodenaikaa, oli sää millainen tahansa. Eikä sää tee kesää (vaikkakin se, ettei tarvitse palella on kyllä iso asia), vaan valo ja se, mitä tapahtuu.

Syksyllä oli myös pieniä ilonaiheita: Jipii päivitti itsensä taas hälykoirakoksi ja antoi uskoa, että homma voisi oikeasti joskus vielä pelittää kilpailuissakin. Pötkö on alkanut hidastaa tahtia ja jäädä jo hieman eläkkeelle, mutta sen kanssa on ollut kiva kokeilla juttuja ja onhan sille jotain uuttakin vielä yritetty opettaa, kohtuullisen hyvin tuloksin. Molemmat on olleet terveenä, mikä ei ehkä ole enää itsestäänselvyys.

Miten tuon nyt sitten vetäisi yhteen? En tiedä, sanat loppuu kesken. Oli mitä oli, se meni jo. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.