Ärsytyskynnys taas matalalla?

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 30.10.2012

Viime aikoina monikin asia on ärsyttänyt ja pahasti. Tässä uusimmat ja pahimmat kiukut:

  • Jos tilaisuudessa esiintymisaikaa on annettu 10 minuuttia ja asiaa on paljon, niin silloin pitää tiivistää! Jotkut ei vaan osaa, ei kykene. Ne vaan puhuu ja puhuu yli ajan. Ei auta, vaikka miten niille sanoo, et riittää jo. Joku roti pitäisi olla, mutta kun ei ole.
  • Miksei nettikaupan sivuilla voida reilusti suoraan sanoa, että toimitamme vain Sveitsin sisällä? Ei, vaikka miten sitä tietoa etsisi. Pitää siis ensin innostua halvasta hinnasta, rekisteröityä asiakkaaksi, valita tuote ostoskoriin, kirjoittaa osoite JA valita maa valikosta, ennen kuin systeemi ilmoittaa, et ai niin, ei onnistu. Huoh.
  • Miksi kaikki kiva on muualla ja maksaa Suomessa paljon tai ei ole saatavilla? Tilasin T:lle synttärilahjan Amazonista ja säästin 70 euroa, vaikka tuli toimitusmaksut. Aika paljon on rahaa se minusta, kun siis kyse oli alle 200 euron tuotteesta.
  • Miksi kursseille ilmoittautuminen on niin vaikeaa? Lähetä lomake, joka on netissä vain pdf:nä, matopostilla, kunhan ensin hankit siihen jonkun toisen allekirjoituksen. Voi pyhä sylvi! En oikeastaan enää ihmettele, että tuomareista on pulaa!
  • Miksi ihmiset eivät kunnioita toisen omaisuutta? Lainaavat, käyttävät, mutta eivät palauta? Ihan sama miten nätisti tai ikävästi pyytää palautusta, niin sitä ei kuulu ei näy. En taida enää lainata muita kuin kirjoja.

 

Pötkön ja Pöpin kuulumisia (ja vähän muutakin ajatuksenjuoksua)

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 26.10.2012

Koirarintamalla mennään tavallaan vähän hiljaiseloa. Kilpailukausi on päättymässä ja uuteen on vielä niin pitkä matka, että treenaaminen ihan hirmu tosissaan ei oikein nappaa. Se on tavallaan ihan kivaakin, ehtii tehdä kaikenlaista muutakin ja toisaalta nauttia pitkistä metsälenkeistä.

Pötkö sai puolisen vuotta lisäaikaa färräkoirana, mistä olen tosi iloinen! Aiemminhan sääntö oli niin, että rauniotulos piti uusia vuosittain. Tänä vuonna en ole enää sen kanssa kokeisiin mennyt, kun se tottelevaisuus ahdistaa niin paljon. Ja ajattelin, että jääköön eläkkeelle vuoden vaihteessa. Sääntöjä kuitenkin muutettiin niin, että tulos on voimassa 18 kuukautta, joten lopulta siitä olikin hyötyä, että kävin sen kanssa viime vuonna kaksi kertaa rauniokokeessa! Jälkimmäinen koehan oli marraskuun alussa, joten Pötkö on nyt kansainvälisissä hommissa toukokuun alkuun asti! Tämä tarkoittaa sitä, että mun pitää uusia vuosittain kuntotesti. Ensi kesäkuussa Pötkön jälkitulos vanhenee eli silloin se sitten tippuu pois kotimaisestakin valmiudesta. Mutta ehkä reilun 11 vuoden iässä se pitää salliakin?

Pötköhän on voinut ikäänsä nähden tosi hyvin eikä siinä oikein vielä vuodet paina. Se vetää metsälenkillä hullun kiilto silmissä ja nauttii elämästä. Ehkä se joissain tilanteissa on hieman rauhallisempi, esim. agilityradalla sen perässä jo pysyy 😀 Agilityä mennään välillä mielenvirkistykseksi. On niin ihana nähdä se elämänilo, mikä sen silmiin tulee radan jälkeen! Seuraavan kerran Pötkö päässee starttaamaan tammikuussa Ahvenanmaalla. Ehkä ensi kesänä sillä on edessä pitkän agilityuran viimeiset kisat? Nähtäväksi jää, mutta jossain vaiheessahan sekin päätös pitää tehdä, niin haikeaa kun se onkin.

Pötkö kesällä 2012

Pöppi porskuttaa lujaa omalla yksinkertaisella tyylillään. Nyt syksyllä suoritettiin raunio-a-koe –  haukkumalla! Tai no vinkumis-piippaus-raapimistahan se oli, mutta tulos tuli. Yritettiin myös ipor-haku-beetä Virossa, mutta tuloksetta. Itse hieman sössin sen, kuten myös viime viikonloppuisen peha-beenkin. Kummassakin tapauksessa osa alueista oli jäänyt tutkimatta, ja kun sää oli tyyni, niin ei ne kaikki ukot nousseet. Hieman jäi hampaankoloon jotain, joten jos vielä saadaan paikka, niin mennään pehaan Raaseporiin parin viikon päästä.

Tottelevaisuutta on treenattu nyt taas uudella innolla, kun saatiin ihan ryhmäpaikkakin! Kyllä se voivoi-luokka on vaikea ja paljon meillä on vielä tehtävää, jos siellä meinataan kisata. Mutta jos tässä nyt jaksais treenata niin ensi keväänä voisi sitä yrittää. Ei siinä nyt periaatteessa ole kuin ruutu, tunnistusnouto ja metalliesineen nouto, mitkä on hieman hakusessa. Ihan riittävästi kuitenkin.

Agilityä Jipii menee Tuomon kanssa. Ne treenaa nyt kerran kahdessa viikossa ja kisaa välillä. Jippo nappasi agilitysertinkin tuossa aiemmin syksyllä, mikä hieman yllätti ainakin minut. Kyllähän se lujaa menee, joten kun kaikki sujuu just eikä melkein niin noin voi käydä. Voi kun se vielä saisi ne pari puuttuvaa ennen eläkeikää…

Jipii kesällä 2012

Kaverin 10,5 vuotias Rinna-kultsu lähti tosi yllättäen autuaampiin hakumaastoihin. Lepää rauhassa Rinna!

Rinna syksyllä 2012

Rinnan poismenosta tuli ison ikävän lisäksi sellainen pieni pelko perseeseen, et oikeasti ei noi omatkaan koirat enää nuoria ole ja mitä vaan voi sattua koska vaan. Vanhojen koirien kanssa elämä on ihanan rauhallista ja niiden kuviot jo tietää. Pennun kanssa on sitten taas haastetta ja hulinaa. Mutta kai se pentukin jossain vaiheessa pitäis tohon kasvamaan ottaa. Mutta nyt mennään noiden kanssa ja nautitaan jokaisesta yhteisestä päivästä!

Elämäni koekaniinina

5

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 26.10.2012

Olin tässä viikolla taas kerran koekaniinin hommissa, minkä seurauksena aloin miettiä, että montakohan kertaa olen ”uhrannut itseni tieteelle”. Palkkiothan niistä on ollut pieniä, lähinnä jotain tuotejuttuja tai lahjakortteja, harvemmin rahaa. Sinänsä aika jännää, että vaikka olen lääkealalla niin varsinaisissa, oikeissa lääketutkimuksissa en muista olleeni kertaakaan. Ainakin tällaisia tutkimuksia olen käynyt läpi:

Makumuistitutkimus, Helsingin yliopiston elintarviketutkimuslaitos (?), vuosina 95-98. Siinä piti maistella sellaisia jotain kauheita litkuja – päällimmäisenä jäi mieleen, että ne maistui tervalle. Ja sitten niitä maisteltiin viikon tai parin päästä uudelleen ja vastattiin joihinkin kysymyksiin, että onko sellaista makua maistanut aiemmalla kerralla.

Juustotutkimus, Helsingin yliopiston elintarviketutkimuslaitos (?), vuosina 95-98. Jotain juustoja syötiin, mutta ei ole nyt mielikuvaa, että miksi.

Astmatutkimus, HUS?, jatkuu edelleen. Kun mulla silloin joskus diagnosoitiin astma (ihan oikeesti!), niin silloin sitten otin osaa tähän astmatutkimukseen. Siinä kysellään vuosittain vointia ja lääkkeiden käyttöä jne. Nopea ja helppo vastata, kun taisin olla joku diagnosoinnin kukkanen, kun mulla mitään astmaa ole.

Siideritutkimus, ei mitään mielikuvaa että kuka tutkimuksen teki, joku yksityinen tutkimuskeskus varmaan, joskus vuosina 98-98. Se oli bongaus jostain Hesan keskustan kadulta – ihan ehdottomasti yksi parhaista tutkimuksista! Tarkoitus oli maistella erilaisia etikettömiä siidereitä ja arvioida niitä. Siis niitä pulloja sai ihan kotiin ja aika reilustikin!

Suklaatutkimus, Kuopion yliopistolla vuosina 00-01. Tutkittiin suklaan vaikutusta kolesteroliin. Oli siinä ryhmässä, joka söi valkoista suklaata, olikohan se 7 palaa päivässä. Muuta suklaata ei saanut tuona aikana syödä eikä juoda kaakaota eikä kahvia. Paino nousi sen kuukauden (?) aikana, mutta muistaakseni kolesteroliarvot ei juurikaan heilahtaneet vai oisko nekin vähän nousseet. Ja mikä yllättävintä: lopulta se suklaiden syöminen oli lähes pakkopullaa!

Kolesterolitutkimus Valiolla, varmaan joskus 03-04. Join joka päivä juotavaa jogurttia jossa oli (tai ei ollut) kolesterolia laskevaa jotain ainetta. Taisi se ihan vähän vaikuttaa kolesteroliin, mutta muistaakseni niin, että myös hyvä kolesteroli laski.

Joku aivotoimintatutkimus Otaniemessä. Se liittyi jotenkin koiriin. Siinä piti katsoa koira-aiheisia filmejä ja sitten mitattiin jotain verenpainetta tai jotain muuta? Haettiin jotenkin koiran rauhoittavaa vaikutusta tms. Hitsi kun näitä juttuja muistaa niin huonosti.

Green Health tutkimus, THL syksy 2012. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää viheralueiden vaikutus stressiin. Kolme eri käyntiä: kaupungissa, rakennetussa puistossa ja ”metsässä”. Käveltiin lenkkiä, vastattiin kysymyksiin ja aina välillä ”lutsutettiin tulppaa” eli kerättiin sylkinäytettä. Hieman tylsä tutkimus minusta. Vaikea uskoa, että siinä saadaan toivottu (?) tulos eli että viheralueilla on stressiä laskeva vaikutus. Ainakin musta tuntui, että olin stressaantuneempi puistossa kuin kaupungilla…mutta tiedä häntä.

Työuupumustutkimus, Työterveyslaitos, syksy 2012. Tutkittiin työuupumuksen vaikutusta muistiin. Hauska päivä, jossa piti tehdä kaikennäköisiä muistitehtäviä, vastailla kysymyksiin, katsoa luontodokumenttia ja laskea laskuja. Kuulemma en ole työuupunut (niinkö?)! Palkkioksi sai 50 euron lahjakortin KämpSpahan, lounaan ja pari kirjaa. Ei hassumpaa.

Tän lisäksi olen ollut lukuisissa ”hei oisko sulla aikaa vastata muutamaan kysymykseen” jne, tyyppisissä tutkimuksissa, mistä ei ole mitään tarkempia mielikuvia. Olin myös joskus menossa alkoholitutkimukseen, mutta se kariutui johonkin juttuun. Hieman on jäänyt kaivelemaan etten osallistunut siihen.

Jippohan on ollut myös koekaniinina, kakkatutkimuksessa. Siinä tutkittiin tylosiinin vaikutusta. Oli aika koomista puhua kotona Jipon kakoista, että oliko se nyt ykkönen vai kakkonen tänään. Siinä siis annettiin sellainen kuvakartta, johon verrattiin.

Mielenkiintoisia kokemuksia kaikki! Niistä tuli aina hyvä mieli ja sellainen olo, että on tehnyt jotain tärkeää. Joten eiköhän tää taas osallistu johonkin joku päivä…

Maailman parhaan pannarin metsästys jatkuu

4

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 23.10.2012

Sain lahjaksi kirjan nimeltä Ohukainen ja paksukainen. Siinä on lettu-, pannari-, blini- ja vohvelireseptejä. Ja sen selaaminen tietty aiheutti sen, että alkoi tehdä mieli jotain noista. Joten väsäsin kaapista löytyvistä aineksista pannarin. Siihen tuli:

n. 6 dl rasvatonta hyla-maitoa (muuta ei nyt ollut)

2 munaa

1 tölkki maitorahkaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa (leivinjauhe oli loppu)

n. 1 dl tomusokeria

1 tölkki kondensaatiomaitoa

n. 100 g sulatettua voita

reilu tl suolaa

Tällä kertaa annoin sen turvota reilun puoli tuntia, kuten aina kaikissa ohjeissa neuvotaan, mutta kuten en koskaan malta tehdä.

Lopputulema: Meni tosi tummaksi, varmaan se kondensaatiomaito teki sen. Rakenne oli jotenkin ”sienimäinen”, mutta ihan jees. Maku aika mitäänsanomaton. Ei siis vieläkään lähelläkään ultimatea, mutta ihan jees. Nyt kun keksisi, että mihin suuntaan pitää parantaa ja mitä muuttaa?

Kriisipohdintaa

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 22.10.2012

Tässä on vuoden mittaan tullut pohdittua elämän kriisejä jonniin verran. Jotain koen niistä oppineenikin.

1) Minusta ei tulisi hyvää ”kriisihoitajaa” tai psykiatrista sairaanhoitajaa. Minun on tosi vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät millään toivu kriiseistä ja jäävät siihen suruun ”ikuisesti” velloontumaan. Se tuntuu jotenkin luovuttamiselta, osittaiselta itsemurhalta. Jotkut ehkä ovat kyvyttömiä pääsemään yli ja jotkut haluavatkin jäädä siihen. Apua pitää osata pyytää, kun sitä tarvitsee ja elämässä on mentävä eteenpäin.

2) Minusta ei ole vertaistukiryhmiin. Osittain tuon kohdan yksi syiden vuoksi, osittain siksi, että jos siellä joku valittaisi jotain minusta tosi mitätöntä, en varmaan osaisi suhtautua siihen oikein. Okei, voisin saada itselleni perspektiiviä, jos kohtaisin jonkun tosi ison kriisin kokeneen. Mutta toistaiseksi olen ajatellut, että parempi pysyä poissa.

3) Kriisejä ei voi verrata. Ei niin mitenkään. On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet elämässään ”kunnon” kriisiä, siis esim. kukaan niiden läheinen ei ole kuollut (muuhun kuin vanhuuteen) tai sairastunut vakavasti. Hienoa, että näin on, en soisi mitään ikävää kelleen. Mutta toisaalta silloin heidän elämänsä suurin kriisi voi olla esim. koiran kuolema. Ja se on sitten se, mihin asioita ja tilanteita verrataan. Kun aina sanotaan, että jos vaikka lohduttaa jotain kriisin kokenutta, niin ei pidä sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, koska minun koirani kuoli. Näin on, pitää osata käyttäytyä, mutta se voi olla sen ihmisen ainut kriisi ja se on se, mihin se ihminen voi verrata. Ja toisen kriisiin on vaikea ehkä suhtautua, jos ei ole itse kokenut mitään isoa tai ei ole saanut koulutusta asiaan.

4) Minun on vaikea ymmärtää uskovaisia. Kaverin kommentti naamakirjassa herätti paljon mietteitä. Hän kirjoitti: ”Millä perusteella taivaanisä päättää, kuka jaksaa kantaa minkäkin suuruisen taakan?” (tai jotain tuollaista). No ei millään. Ei kukaan päätä tuollaisia. Jos joku päättäisi, niin miksi maailmassa olisi nälänhätää ja kärsimystä niin paljon? Ja toisaalta, tämä on minun heikkous, minun vajavaisuuteni, kun en ymmärrä.

5) Onko sitten asioilla tarkoitus? Tapahtuuko asiat jostain syystä? Sitä en tiedä. Eikä ehkä tarttekaan. Mutta pitäisi osata ottaa oppia, iloita pienistä jutuista ja mennä eteenpäin. Tuleen ei auta jäädä makaamaan.

Että tällaista syvällistä tällä kertaa. Joku voi vetää palon poikittain tästä, toivottavasti kuitenkaan ei. Tarkoitus ei ole loukata ketään, kunhan mietin ja kirjoitan.

Koiran ruokinta- ja liikuntapohdintaa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 07.10.2012

Viime aikoina on kovasti mietityttänyt koirien liikunta. Kun noilla kahdella alkaa jo olla ikääkin, niin mikä olisi paras tapa liikuttaa niitä? Nythän ne lenkkeilee 1-2 h päivässä, joko hihnalenkkiä tai metsässä vapaana, ehkä noin 50-50 suhteella. Olisiko parempi, että niiden kanssa kävisikin joka toinen tai kolmas päivä pidemmän (2-3 h) lenkin ja joka toinen päivä olisikin lepoa? Kun kunnon pitäisi pysyä samassa tai parantua, ei saisi päästä huononemaan. Pitää puhua meidän fyssarin Tamaran kanssa asiasta.

Toinen mietinnässä ollut asia on ruokinta. Tai oikeastaan se on mun mielestä nyt noilla kahdella hyvin toimiva: ne saa kerran päivässä ruoan, illalla lenkin/treenin jälkeen. Molemmat syö nyt RC maxi adultia, Metku 3 dl (kuivana tai päälle heitetyn veden kanssa) ja Jippo 3 1/2 dl kostutettuna. Lisänä on mahapullia (tai kasvissose-lihapullia) 2-3 kpl per nenä, öljyä (vaihdellen lohi, pellava tms.) ja Jipolle lisäksi kaura- tai ruislesettä muutama ruokalusikallinen (kuitulisänä kiinteyttämään kakkaa) sekä b-vitamiinipillerin puolikas. Metku saa ajoittain parin kuukauden kuurin Glycoflexia. Molemmilla on maha pysynyt kunnossa ja muutenkin systeemi toimii.

Aiemminhan ne söivät kahdesti päivässä, mutta siirryin tuohon kerran päivässä rytmiin jokunen vuosi sitten ja homma pelittää paremmin. Silloin kun ne sai ruoan myös aamulla, niin aamut oli tosi levottomia. Metku jutteli, Jippo herätti jo ennen kellonsoittoa ja viikonloppuisinkaan ei saanut nukkua. Tuntui, että niillä oli kovempi nälkä aina. Nyt aamut on rauhallisia, kaikki saa nukkua ja Jiponkin maha on ollut paljon parempana. Lisäksi ruoan merkitys esim. palkkana on kasvanut, ruokinta matkoilla on helpottunut, se on helpompi sovittaa ulkoiluihin ja esim. kilpailuihin.Tämä onkin saanut mut miettimään, että miksi ihmiset antaa ruokaa kahdesti (tai jotkut jopa kolmesti) päivässä aikuiselle koiralle? Monet perustelee sillä, että koira oksentelee jos maha on tyhjä tai koira on ”kiukkuinen” nälkäisenä. Ehkä niin, mutta ovatko he kokeilleet harventamista (kertojen lisäämisen sijaan)? Koiran mahahan tyhjenee paljon hitaammin kuin ihmisen ja olen ymmärtänyt, että jos antaa esim. kolme kertaa päivässä ruokaa, niin silloin mahassa voi olla yhtäaikaa todella käynyttä, vähän käynyttä ja uutta ruokaa. Ei kuulosta hyvältä yhditelmältä. Toisilla koirilla ruokamäärä kasvaa muuten liian isoksi ja siinä tapauksessa ymmärrän kyllä useamman antokerran. Toki ymmärrän, että muutokseen ei ole aihetta jos homma pelittää kaksi kertaa päivässä -tavallakin.

Mielelläni kuulisin mielipiteitä asiasta: onko niin, että monet eivät ole vain ajatelleet asiaa ja ruokkivat kahdesti päivässä (kun niin on aina tehty)? Vai onko siihen jotain hyviä syitä? Onko joku muu huomannut saman kuin minä eli että koirat voivatkin paremmin kerran päivässä ruokinnalla? Onko tässä koulukuntaeroja barffaajien ja nappuloiden syöttäjien välillä?