Agilityn riemua ja onnistumisen iloa

1

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 25.06.2012

Juhannuksena tapahtui jotain todella ihmeellistä! Pötkö, joka ei ole treenannut agilityä varmaan puoleen vuoteen ja minä, joka ei ole treenannut agilityä varmaan pariin vuoteen, saivat nollan hyppyradalta! Vastoin kaikkia odotuksia Pötkö oli kuulolla, se kulki tasaisesti, joskaan ei enää niin kovin nopeasti, eikä se tiputtanut rimoja eikä räiskinyt kontakteja. Se meni täydellisestä mummo-agilityä!

Muutkin radat oli hyviä ja nolla oli liki jo perjantaina, mutta hieman itse sössin lopussa, joten tulos oli viitonen. Myös Lauran kanssa toinen rata oli hieno ja liki täydellinen sekin. Metku myös hyppäsi hyvin eikä se klenkannut tai ollut jäykkä ratojen välissä tai jälkeen.

Mietin, että onko tippuminen aiheuttanut Metkun pääpalikoiden menemisen paikoilleen vai mikä tilastoharha tuo oli. Edellinen nolla on mun kanssa kuuden vuoden takaa ja Laurankin kanssa vuoden takaa.

Tästä innostuneena taidankin ilmoittaa sen jonnekin hyppärille: ihan piruuttani! Ei mummoa saa vielä laittaa naftaliineihin.

Rataa voi ihailla täältä.

”Onni yksillä, kesä kaikilla”, ”Tasan ei käy onnen lahjat” ja muut mahtavat sanonnat

1

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 19.06.2012

Onnea ja ”onnettomuutta” on kieltämättä tullut mietittyä aika paljon viime kuukausina. Ja sattumaa, sen todennäköisyyksiä, osumia elämässä yleensä. Ja samalla myös kateellisuutta, sitä miten sitä vastaan pitää taistella kaksin käsin koko ajan.

Onnihan on niin kovin suhteellista. Ja sitä harvemmin ymmärtää silloin, kun se osuu kohdalle. Tai siis jos kaikki on hyvin, niin sitä ei tajua ja silloin pienetkin asiat tuntuu isoilta. Sitten, kun jotain ikävää tapahtuu, sitä vasta herää. Mutta sitten taas kun ”normielämä” on uomissaan, onnea ei tule ajatelleeksi.

Kevät on kyllä mun kohdalla ollut aikamoista sattumien summaa. Ensin ihana raskaus ja onni siitä. Sitten tultiin lujaa alas vaivaisen yhden prosentin todennäköisyydellä. Jälkiseuraamuksetkaan nyt ei ehkä ole kovin yleisiä. Fyysisestihän haavat paranee nopeasti, mutta henkisesti välillä kovin hitaasti. Itku saattaa tulla ihan ilman näkyvää syytä, kunnes tajuaakin mistä se johtuu.

Kaveripiiriin on syntynyt kaksi tervettä vauvaa ja heidän vanhempiensa puolesta olen vilpittömästi iloinen. Siltikin tulee hetkiä, kun tuntuu etten halua tai jaksa olla tekemisissä kenenkään ”lapsellisen” kanssa. Vaikka eihän se heidän syynsä ole, että meille kävi näin. Osittain kauhulla mietin myös sitä, että jos onnistun tulemaan uudelleen raskaaksi. Menenkö testiin ja selvitän sen, mitä selvitettävissä on? Entä jos testi aiheuttaakin keskenmenon? Miten siitä sitten toipuu? Mutta jos en mene, niin kestäisinkö sitä, että se(kin) lapsi olisi down-tapaus? Ja toisaalta voinko enää ylipäärään nauttia uudesta raskaudesta vai pelkäänkö koko ajan, että jotain menee pieleen?

Työelämässä on ollut myös ala- ja ylämäkiä. Tuomo sai hyvä uuden työpaikan, mistä olen kovin iloinen ja onnellinen. Mutta taas se ikävä kateellisuus: se oli ensimmäinen paikka, mitä T haki pitkään aikaan ja saman tien se sen sai. Itse olen hakenut vuosien mittaan lukuisia paikkoja saamatta yhtäkään. Pakostakin sitä miettii, että mikä on itsessä vikana, kun taaskaan ei kelvannut jonnekin. Vaikka usein syyt ovatkin ”luonnollisia” (kuten että otettiin talon sisältä tms.), mutta silti. Ja sitten kuulee juttuja, että jollekin on soitettu ja pyydetty töihin unelmapaikkaan. Toisessa vaakakupissa on taas lomautukset, yt:t jne. joista niistäkin kuulee hieman kaikkialta. Mullahan on tosi vakaa ja hyvä paikka, eikä siitä tietenkään kannattaisi lähteä, mutta silti haluan pois. Jonnekin, jotain muuta, jotain uutta.

Koiratkaan (tai siis koira) ei ole selvinneet ilman vastoinkäymisiä. Metkun tippuminen korkealta ja kovaa oli uskomattoman käsittämätön juttu. Se, että tollainen korkeanpaikankammoinen, jaloistaan varovainen yleensäkin tippui ja toisaalta sitten taas se, ettei sille käynyt mitenkään pahemmin! Todennäköisyydet oli taas ns. kohdillaan. Ja toisaalta taas miettii kaverin koiraa, joka jouduttiin lopettamaan vain neljän vanhana. Vaikka näillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, niin sitä miettii silti, että miksi mulla oli tuon vanhan nahkan kanssa onnea noin paljon ja saanko edes olla siitä onnellinen , kun kaverille kävi niin kuin kävi.

Harrastuksetkin mietityttää. Kun ei tuo Jippo ole mikään tähti. Eikä siitä tähteä tule, ei agilityssä, tokossa, pelastushaussa, raunioilla, vesipelastuksessa, koirauinnissa, sienikoirana eikä näyttelyissä. Eikä siitä ole ainakaan FRF-koiraksi. Eli siitä ei ole oikeastaan huipulle missään lajissa, mitä haluaisin harrastaa tai mitä olen kokeillut. Siihen on tyytyminen, mutta silti harmittaa. Sekä se, että itse olen sen osittain sössinyt ja myös se, että se nyt on tuollainen, pieni, yksinkertainen, toistaitoinen piippari. Metkulla olisi rahkeita, mutta sillä ei ole vuosia. Joten kai sitä pitäs taas kerran jaksaa aloittaa alusta uuden koiran kanssa. Mutta sekin ajatus hirvittää: taas yksi koira, jonka saa pilattua kaikessa. Ja eihän se rotukaan ole vielä ratkennut, saati että pentu olisi tulossa.

Ei ole helppoa siis tämä elämä, mutta kellä olisi?

Kohta kuitenkin on juhannus ja kivaa tiedossa, ehkä se hieman helpottaa?

 

Kasvihuoneprojekti

1

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 19.06.2012

Keväällä ostettu kasvihuone on pikkuhiljaa herännyt eloon! Iso kiitos ”kasvihuone-hotline”-Majkalle kaikesta avusta, neuvoista sekä hienoista reunustiilistä. Kiitos kuuluu myös Tuomolle, joka on jaksanut auttaa mm. kantamalla multaa sisään.

Taimiostoksille pääsin viikonloppuna ja tänään sain viimeisetkin istutettua! Siellä on nyt kolme pienempää tomaattia ja neljä isompaa sekä yksi ihan liian aikaisin sinne viety tomaatti, ananas-kirsikka, kaksi chiliä, paprika, kaksi kurkkua, erilaisia yrttejä, salaattia ja amppelimansikka. Vielä pitää tehdä lattia loppuun eli jonkinlainen kulkuväylä keskellä ja sit alkas olla valmista!

Tomaattipenkissä on vielä muoviset kukkaruukut merkkinä, että mikä tomaatti on mikäkin. En vaan muista niitten nimiä, pitää selvittää 🙂

Tältä siellä näyttää nyt.

Ulkopuolelta, kukat ja "astuinlaudat"

Pienemmät tomaatit ja kurkut meni kasvusäkkiin.

Toisella puolella on tomaatit, chilit ja ananas-kirsikka.

"Huoltonurkkaus" ja yrtti/salaattilaatikko. Ja joulukaktus!

Tomaatti ja yrtit.

Amppelimansikka

Vesisäiliö

Taste of Helsinki

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 17.06.2012

On taas ruokajuttujen kirjoittaminen jäänyt vähemmälle, vaikka kaikkea ihanaa onkin tullut nautittua. Oltiin mm. Farangissa tässä viikolla – se korianteritaivas on kyllä aivan mahtava paikka!

Tänään käytiin Suomen ensimmäisessä Taste of Helsinki-tapahtumassa. Ja kun liput oli ostettu etukäteen, niin päivää ei voinut enää vaihtaa, joten sateisena sunnuntaina sinne sitten mentiin.

Vesisade kieltämättä hieman latisti fiilistä, mutta toisaalta eipähän tarvinnut jonottaa! Yksi esittelijä sanoi, että aiempina päivinä oli ollut jopa sadan metrin jono ruokatelttoihin! Siinä ois kyllä hermo mennyt. Nyt tilaamaan pääsi melkein heti eikä ruokaakaan tarvinnut odottaa kauaa. Söimme alkuun vuohenjuustosalaattia, jättikatkarapuja ja grillattua valkosipulileipää (Bistro O Mat) ja Murun pateeta, molemmat ihan kelpo annoksia. Tuonne Bistro O Mat:iin voisi mennä syömään joskus. Pääruoaksi otettiin ihana Farangin rapeaa possua, hyviä paistettuja kampasimpukoita hasselpähkinävoissa (C), vasikanposkea ja (aina yhtä ihanaa) kateenkorvaa (Demo) sekä Smörin ylikypsää karitsaa. Jälkkäriksi herkuttelimme Demon mustaherukkateellä maustettua maitosuklaamoussea ja raparperia sekä pannacottaa ja raparperia (Smör).

Kaikki ruoat oli oikeastaan tosi hyviä! Annokset oli pieniä ja maksoivat 4-6 euroa. Viinejä sai hakea viinimaahantuojilta. Paulig tarjosi jälkkärikahvit ja hieman innostuimme siinä Cupsolosta. Onko kellään kokemuksia siitä?

Mukaan tarttui veitsenteroitin ja ohjeet sen käyttöön (kai se on uskottava, että veitsiä kannattaa teroittaa) sekä näppärän oloiset teräksiset pihdit. Sorruin myös tilaamaan Viini-lehden, kun mahtavaan pakettitarjoukseen sai tämän ja ensi vuoden Viinistä viiniin-kirjan. Harvoin sorrun, mutta tytsä tuli juuri oikealla hetkellä (= jälkiruoan aikaan) myymään sitä eikä ollut yhtään ärsyttävä. No kai sitä voi joskus sortua?

Lähtiessä napattiin vielä mukaan Good Pien patonki ja browniet.

Ihan kiva festivaali, joskin hieman ehkä ylihintainen (liput maksoi ennakkoon jotain 15 euroa). Toivottavasti tuo vakiinnutti paikkansa Suomessa ja siten sinne pääsee ensi vuonna uudestaan!

Huh mikä meno

1

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 06.06.2012

Ei oo taas ehtinyt kirjoittamaan, vaikka on niin paljon asioita, mistä tahtois avautua täällä(kin).

Paljon ikävää, mutta onneksi myös jotain kivaakin on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana.

Elämän alamäet:

  • Metkun onnettomuus ja loukkaantuminen.
  • Ystävän koiran kipeytyminen ja ystävän tuskan näkeminen.
  • Sairaalassa ”päiväunilla” käyminen.
  • Kesäloman loppuminen.

Elämän ylämäet:

  • Kahden kaverin terveiden vauvojen syntymiset.
  • Jipon vesipelastuksen soveltuvuuskoe (vaikkakaan se ei mennyt läpi).
  • Loistava IRO:n kurssi Joensuussa.
  • Ihana ilta Ensimmäisten Naisten kanssa.
  • Mielenkiintoinen Millan.
  • Tulossa oleva tollerileiri, koirauintikilpailu, juhannusagilityhäppeninki.

Elämän jännitykset:

  • Tuomon uusi työpaikka.
  • Jipon eka avoimen luokan tottelevaisuuskoe (huomenna!).
  • FRF:n tasontarkistuksen lähestyminen ja sen järjestelytyöt.

Onhan siinä taas yhdelle ihmiselle. Vois vaikka vähän rauhoittuakin tää elämä…