Olihan sitten vielä Vorschmack!

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 22.01.2012

Kaapissa on pidemmän aikaa ollut purkki tuota marsalkka Mannerheimin suurta herkkua eli Vorschmackia. Varmaan rakas veljeni on sen tuonut joskus, hän kun muistaa pitää huolen, että maistelen kaikkia kummallisuuksia. Kiitos siitä 🙂

No se ei ollut vielä edes vanhentunut, mutta jostain olin lukenut, et se sopisi hyvin blinien kanssa. Joten purkki auki ja mönjäkettä ihmettelemään. Haju/tuoksu oli pöyristyttävä, sellainen kissanruokamainen. Yksi vieraistamme tunsi sitä kohtaan jotain outoa viehätystä eikä meinannut malttaa odottaa blinien valmistumista. Purkin mukaan sitä tulisi syödä smetanan ja perunoiden kanssa.

Mitä tulee, kun sekoittaa mm. lampaan- ja naudan lihaa, silliä ja anjovista? Ei ainakaan mun herkkua. Lämmitimme sitä mikrossa ja maistoimme. Kissanruokaa. Niin koostumukseltaan, ulkonäöltään kuin maultaankin. Kukaan ei oikein tykännyt, joten taitaa mennä koirille. Jos joku haluaa maistaa, niin nyt saa tulla hakemaan oman dogibägin vorschmackia!

Kaikenlaista sitä onkin olemassa.

Elämän pieniä mietintöjä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 22.01.2012

Mietin tuossa yksi päivä kampaajallakäymistä. Mulla itselläni oli tosi kauan pitkät hiukset, ei otsista. Enkä juurikaan värjännyt. Siis sellainen ”perustukka”, jonka takia ei tartte käydä kampaajalla kovin usein. Ja olin siihen silloin ihan tyytyväinen. Sitten jossain vaiheessa (15 vuotta sitten?) aloitin värjäämään ja lettikin on sittemmin lyhentynyt rajusti ja päädyin (en kirjoita et ”jouduin”) ns. kampaajakierteeseen. Eli kampaajalla on pare käydä noin neljä kertaa vuodessa jos haluaa näyttää asialliselta. Eikä siinä mitään, musta on ihana käydä siellä ja tulla sieltä ulos uuden pään kanssa. Vaikka muutos olisi vain pieni, ehkä jopa niin pieni, että vain itse (ja kampaaja) huomaa sen. Se kuitenkin piristää ja saa taas olon tuntemaan niin itsevarmalta ja ihanalta. Maksaahan se, tolkuttomasti, mutta toisaalta haluan käyttää sen rahan tuohon oloon. Ja toisaalta, en käy kasvohoidossa, manikyyrissä tms. (ehkä pitäisi?). Ja onhan paikkoja hyvin eri hintaisia.

Mietinkin, että tunnen yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät käy kampaajalla ”koskaan”. Silläkin uhalla, että heistä joku tunnistaa itsensä tästä ja ottaa nokkiinsa, kirjoitan ajatuksiani siitä. Monilla (vai kaikilla?) on pitkät hiukset, ei otsista – eli pää, jolle ei ”tarvitse” tehdä mitään. Osalla hiukset on ihan jees näköiset, mutta aina ihan samat. Auki, tai kiinni. Monille, ellei kaikille, saisi leikkaamalla aivan mahtavia uusia juttuja, uutta ilmettä ja toisaalta myös niin paljon ryhtiä hiuksiin. Ja kun hiusta on paljon ja se on pitkää, saisi tosi upeita leikkauksia. Ja eihän sitä tartteis heti klaniksi vetää, pienikin muutos voisi saada ihmeitä aikaan.

Eräs kaveri sanoi mulle, että otsatukka tekee mummon näköiseksi ja siis vanhaksi. Niinkö? Eikö se riipu aika paljon siitä, miten se on leikattu? Olenko minä mummon näköinen, kun mulla on otsis? Ja toisaalta, onko nuttura tai letti sitten nuorekas?

Jotenkin vaan toivon, että useampi löytäisi kampaajallakäymisen ihanuuden, uusien leikkausten ja värien ilon, riemun ja sen ihanan itsevarmuustunteen ”Tukka hyvin, kaikki hyvin”. Toki tähän moni voisi todeta, että ei tarvitse moista ”buustausta”,  mutta onko lisäbuustauksesta kellekään mitään haittaa? Miksei kokeilla?

Joku voisi kysyä, et miksi tämä aihe (muiden päät) mua rassaa. Hyvä kysymys, johon en tiedä vastausta. Eikä se aktiivisesti rassaakaan, kunhan mietin. Ihmettelen meidän ihmisten erilaisia aivotuksia. Olinhan itsekin tosi pitkään ”jumissa” punaisen pään kanssa. Varmaan moni ajatteli, et tuokin aina vaan värjää punaiseksi, kokeilisi joskus jotain muuta. Muutos on aina omalla tavallaan iso asia ja pelottavakin. Ei siihen ole helppo ryhtyä. Mutta hiuksissa on se ihanuus: ne kasvaa ihan varmasti takaisin ja uutta väriä saa pullosta. Joten rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja ja iloitsemaan siitä 🙂

Sekasotkukeittiö

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 21.01.2012

Ihan konkreettisestikin, mutta myös teemallisesti. Alkuruoaksi on tulossa niitä bruschettoja, ne kun jäi viikko sitten tekemättä erinäisistä syistä. Eli siinä mennään Italiaan. Pääruoaksi on blinejä, kun niitä pitää saada ainakin kerran talvessa. Eli suunta itään. Ja jälkkäriksi on key lime pie eli Floridan erikoisherkkua. Kaverin kun piti päästä sitä syömään sinne aurinkoon, mutta ei päässytkään sit Pariisia pidemmälle. Mutta kaikki kuulostaa tosi hyviltä, joten eiköhän tästä vielä maha saada kylläiseksi 🙂

Tuo key lime pie on aika jännä: siihen tulee kondensaatiomaito, ihan sellaisenaan! Ekan kerran sain avata tölkin ja katsoa, millaista se on! Tätä olen siis miettinyt, kun tähän asti olen aina keittänyt sitä tölkissä banoffeeta varten. Muille asiaa pohtineille: se oli sellaista luonnonvalkoista, tahmeaa, tosi makeaa. Siis tosi hyvää 😉

Lisäksi piirakkaan tuli tietty limejä: kuorta raasteena ja mehua. Kuulin loistavan vinkin mehun puristamiseen: jos limejä lämmittää hetken (ihan parikyt sekkaa) mikrossa, niin niistä irtoaa mehu paremmin. Piti tietty kokeilla – toimi!

Taaskaan ei ole kovin hieno kuva, mutta ehkä suuntaa antava kuitenkin…

Vähän on vielä jäljellä. Taas meinasi unohtua ottaa kuva.

Blinien kanssa on tarkoitus tarjoillla sieni- ja punajuurisalaattia (kaupan, en jaksanut tehdä), smetanaa, sipulia, suolakurkkuja ja hunajaa. Niin ja sitä ihanaa katka-tuorejuustomömmöä. Tällä kertaa en ostanut mätiä, kun ei siitä yleensä kukaan kuitenkaan niin erikoisesti välitä. Eiköhän noilla pärjätä.

Mutta kai sitä pitää mennä jatkamaan kokkailuita ja siivoamaan keittiötä. Ja lumitöitäkin tartteis tehdä. Eikä päikkäritkään kuulostais pahalta, mut kaikkea ei taida millään ehtiä.

Talven (ja vuoden) ekat hakutreenit

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 15.01.2012

Aamulla piti herätä tosi aikaisin hakutreeneihin. Mietin jo hannarointia, kun motivaatiokin on hieman olematon, mutta sain kuitenkin itseni ja pikku spanielin Sipooseen. Otettiin ihan perustreeniä, suoraa, pitkää pistoa pellolla. Lumi oli jäätynyt pinnasta tosi kovaksi, joten liikkuminen oli aika työlästä. Jipii teki ihan hyvin hommia ja ilmaisi hyvin. Hieman sillä oli toivomisen varaa pistojen suoruudessa ja syvyydessä, mut ehkä se pitää sallia treeenitauon jälkeen.

Nyt pitäs sit alkaa miettiä, et mihin kokeisiin ja milloin menisin sen kanssa? Tahtois jonnekin,mut milloin ja minne? Toisaalta ajatuksena oli lähteä reissuun touko-kesäkuussa, joten ehtiikö tässä?

Toko-kisoihin nyt kuitenkin ensin, huomenna alkaa ilmoittautuminen jonnekin. Jännää.

Kohokkaan toinen tuleminen

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 15.01.2012

Juustokohokas onnistui sen verran hyvin ja oli niin jännä tehdä, et halusin kokeilla myös suklaakohokasta. Samat vieraat (tai siis ystävät) toimivat makutuomareina, tosin lukuisia muitakin kavereita oli jo ilmoittautunut vapaaehtoisiksi maistajiksi. Pare kuitenkin ensin kokeilla tutussa seurassa.

Illan teemana oli tarkoitus olla Italia. Luulin, että sovimme kaverin kanssa, että hän tuo bruschetta-ainekset. Hän ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt luulemaani, joten olimme sitten ilman alkuruokaa. Pääruoaksi tein pastaa (itse taikinan) ja siihen pollo limonello -kastikkeen eli kanaa, sitruuna ja inkivääriä, hieman hunajaa, sipulia, valkosipulia, mausteita ja jogurttia. Ostin sitä varten ihan broilerin sisäfilettä, joka osoittautuikin tosi hyväksi valinnaksi: harvoin kanasta (tai siis broilerista) tulee noin mureaa! Kastike onnistui maun puolesta erinomaisesta, eikä pastassakaan ollut valittamista. Olisi siinä joku patongin tynkä mennyt, mutta ihan jees noinkin.

Jälkkäriksi sitten suklaakohokasta. Ohje oli ”Suklaa – 365 vastustamatonta makuelämystä” -kirjasta. Ohje oli kirjoitettu todella rasittavalla tavalla, siinä oli mm. ”sokeria 3 rkl ja 1 tl”. Haloo! Mutta toimihan se ihan hyvin ja suklaavalintakin oli ihan vahingossa osunut kohdalleen: rainbown tumma suklaa oli hyvää, ei liian kitkerää eikä liian vahvaa. Tein ne muumimukeihin, kun en omista kohokaskippoja. Hyvin toimi niissäkin. Ja ne kohosi 🙂 Niistä oli vaan tosi vaikea tietää, et milloin ne oli kypsiä. Veikkaan, että otimme kohokkaat pois uunista oikealla hetkellä, koska sisus jäi sopivasti hieman kosteaksi. Ainakin se oli hyvää. Mietin, että mitä sen kanssa pitäisi olla. Jotain hilloa? Marjoja? Meinasin jo ottaa vadelmia pakkasesta, kun muistin, et mullahan on port-viinihyytelöä!  Se sopi kohokkaan kanssa täydellisesti!

Tässä muutama otos tuotoksista:

Uunilunkkua ei saanut avata kesken. Pitäskö toi lasi pestä joskus?

Tomusokeria pintaan

Kaunein yksilö eli se, mikä hajosi vähiten

Kaikki viisi ylhäältä päin

Nätisti kohonnut yksilö ja tilanteeseen sopiva muki

 

Seuraavana ”to do -kokkauslistalla” on key lime pie, kun siitä oli puhetta ja kun kaveri ei sitä päässytkään syömään Floridaan. Sainkin sen tekoon eilen hyviä vinkkejä, saa nähdä kui käy. Taisin mennä lupaamaan myös blinejä. Nehän kuuluu tähän vuodenaikaan, joten voisi tosiaan tehdäkin. Pitää muistaa vaan hakea pannu kotiin. Alkuruoka vielä mietinnässä, ehkä joku talvinen keitto?

P.s. Syöjiä oli neljä. Viideskin kyllä tuli syötyä, jännä juttu…

Salossa treenaamassa

3

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 01.01.2012

Jipon treenitauko päättyi tänään Salossa sairaalatreeneissä. Mietin jo aiemmin,että mitä ja millä tavalla tässä nyt sitten alkaisin treenata. Paljon oli asioita mielessä, mutta tärkeimmäksi laitoin nyt varmuuden toimia, vaikka olosuhteet muuttuu ja vaikka mä hermostun. Niinpä sovittiin, että jatkossa treenit ei alakaan kuten yleensä: ”seuraava”, ovesta tai alueelle sisään ja hommiin. Halusin jotain erilaista, uutta, odotusta, jännitystä, hermostusta, muutosta, jotain. Että koira oppisi, että hommia voi tehdä ja palkkaakin tulee, vaikka kaikki mene aina samalla tavalla. Ajattelin, että jos saisin tehtyä ”alkurutiinit” samoin vaikka olosuhteet muuttuu tai vaikka mua hermostuttaa, niin ehkä se auttaisi meitä kisoissa? Kun kisoissa ei koskaan tiedä, että mitä tuleman pitää. Sitä siis haluaisin harjoitella, siinä saakin treeniryhmä käyttää mielikuvitusta ja kehittää juttuja!

Tänään ekalla kierroksella tämä ”juttu” oli se, että meidän piti mennä suoraan kolmanteen kerrokseen vapaana seuraten ja aloittaa etsintä sieltä, eikä alaovelta. Ihan hyvä juttu. Sairaala on sikäli Jipolle vaikea paikka, kun lattia on tosi liukas ja vauhtia on tuhat. Joten aina ei ehdi jarruttaa tai kääntyä kulmissa.

Toisella kierroksella maalimiehillä (varsinkin Majkalla) olikin enemmän haastetta. Yhden vessan lattiassa on reikä ja siinä alapuolella on toinen vessa, jossa voi seistä reiän alla pytyn päällä. Halusin maalimiehen siihen pytyn päälle niin, että sellaisen apuvarren avulla se antoi sitten irtorullan siitä reiästä. Teoriassa toimiva viritys, mutta Jipii tunki kuuppaansa sinne reikään sen rullan VIEREEN niin, että rulla tippui varresta. Majka sitten rymysi alas pytyn päältä, etsi rullan, etsi virityksen vessapaperihylsyn, viritti uudelleen ja tökkäsi sen uudelleen reikään, jossa Jipii odotti ja ihmetteli. Sitten äkkiä rullan tilalle palkkaa ja takaisin aukkoon. Ei mikään helppo tehtävä, mutta se onnistui!

Lopuksi Jipolle oli vielä vaikea muisti- ja irtaantumistehtävä: tarkoitus oli, että Jipii irtoaa itsenäisesti kolmet rappuset ylös maalimiehen luokse. Raput ei menneet suoraan kohdalta ylös, vaan joka kerroksessa piti kiertää huoneen toiselle puolelle, että pääsi uusiin rappusiin.Tämä osoittautui liian vaativaksi, ei pieni koira voinut tajuta. Lopulta piti mennä puoleen väliin asti tukemaan, kunnes lopulta irtosi riittävästi. Tarkoitus oli harjoitella myös muistamista näytölle mennessä. Sekin oli aluksi liian vaikeaa: Jipii meni yhdet portaat ja pysähtyi siihen, ikään kuin maalimies olisi ollut siinä. Hetki piti miettiä, kunnes lamppu syttyi ja matka jatkui ylemmäs maalimiehen luoksen. Raukalla kyllä rusina pyöri päässä. Toivottavasti jotain oppimista tapahtui… Tuollaista pitää harjoitella lisää. Tänään ei muutenkaan oikein irtoaminen ollut meidän juttu, mistä lie johtunut? Yleensä kun se ei ole se ykkösongelma.

Mutta kivaa oli treenata Jipiin kanssa taas, joten ehkä tää lähtee taas tästä 🙂

Siitä ei tullutkaan pannukakkua!

6

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 01.01.2012

Olin kuullut niin paljon kohokkaista ja niiden vaikeudesta, että pitihän sitä kokeilla itse. Hesarissa oli muutama viikko sitten juttua juustokohokkaan tekemisestä ja siltä pohjalta sitten lähdin liikkeelle. Teoriassa se ei kuulostanut vaikealta, eikä se sitä loppupeleissä ollutkaan.  Vatkaamisen ja raaka-aineiden kanssa koetin olla tarkka (että kananmunat on huoneenlämpöisiä jne.). Valkokastikkeen teko jännitti, varsinkin, kun voi oli aika kortilla. Hieman myös mietitytti, et mihin teen sen, kun mulla ei ole sellaisia pieniä annosvuokia, mutta ihan hyvin se sitten meni isoon lasiseen vuokaan. Uuniin ei meinannut edes uskaltaa katsoa kypsymisen aikana ja vieraat istutettiin lusikka valmiina pöytään, kun lopulta julistin sen valmiiksi. Oli se ainakin kohonnut! Mutta äkkiä se kohoaminen lässähtää; ymmärrän kyllä, miksi sanotaan, että kohokas ei odota syöjää vaan syöjä kohokasta.

Maku oli kohdillaan! Juusto (gruyere) maistui sopivasti. Ajoittain tuli kyllä munakas mieleen, mutta niin se kai hieman kuuluukin olla? Koska se oli tarkoitettu alkuruoaksi, en oikein tiennyt, mitä sen kanssa olisi pitänyt olla, joten ei sitten ollut mitään. Hyvin kelpasi kuitenkin ja kaikki tykkäsivät!

Ensi kerralla kokeilen suklaakohokasta. Mietittiin, että onko olemassa muita kuin juusto- ja suklaakohokkaita, mutta ei kyllä keksitty.

Kohokkaasta kyllä otettiin kuvakin, mutta se taisi vahingossa kadota muutaman muun kuvan mukana tuossa joku aika sitten kuvia siirrettäessä.

Kuvat löytyikin! Tällainen siitä siis tuli.

Juustokohokas