Muutamia ruokaoivalluksia

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 24.08.2011

Pari uutta ja ihanaa herkkua on tullut nautittua ja ”keksittyä” (ei tosin itse) tänä kesänä.

Yksi on uudet perunat uunissa (ihan Hesarin ohje):

Uudet perunat sellaisenaan (jos pieniä) tai pilkottuna uunivuokaan, jossa on öljyä. Päälle öljyö, suolaa, mausteita (rosmariini toimii!) ja uuniin 40 minuutiksi (225 astetta). Tosi hyvää esim. valkosipulimajoneesin kanssa!

Ja sitten halloumi-pekoni (kuulin tästä leirillä, kiitos A-P!):

Halloumi leikataan ”pötköiksi” (sellainen sormen paksuinen), päälle laitetaan chiliä (jos on jotain hieman makeaa, niin toimisi varmaan parhaiten) ja ympärille kieputetaan pekonia. Uuniin hetkeksi (jotain 225 astetta 10 min., tosin taisin itse lisätä hönkää jossain vaiheessa). Tosi hyvää ja kevyttä 😉

Kolmas kesän ”oivallus” (tosin hyvin pieni sellainen) on ollut kanttarelli-sipulisilppu leivän päälle. Eihän siinä sinänsä ole mitään uutta, mutta ihan ite (!) keksin, että jos siihen laittaa hieman sokeria (tumma ruokasokeri toimisi parhaiten?) niin siitä tulee hieman makeaa (ja ”rapeaakin”, jos sen kärtsää vielä) ja siten tosi hyvää!

Keväällä tehtiin itse sangriaa, ja se jos mikä oli hyvää! Laitettiin punaviiniä, vichyä, appelsiinimehua ja cointreauta, joukkoon omenalohkoja.

Mitään kovin kulinaristista lomaa tässä ei kyllä tule vietettyä. Islanti tuskin on kulinaristin unelmamaa. Tosin ehkä sielläkin on jotain kivoja juttuja? Ja sitten Lapin vaellus, no joo. Näkkäri ja metukka, kaurapuurosta ja pussiruoasta puhumattakaan, maistuu toki paljon paremmalta raittiissa ulkoilmassa, mutta ehkei se kuitenkaan mitään kovin suurta herkkua ole?

Ehkä sitten kun nämä loma- yms. kiireet helpottaa, ehtii taas jonnekin ”ulos” syömään. Ainakin Postresiin tahtoisin mennä. Ja syksyn pimeneviin iltoihinhan kuuluu ja sopii port-viini loistavasti. Joten eiköhän se syksy mene siinä taasen?

Jippo

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 24.08.2011

Hienoja kuvia Jiposta Rauman leiriltä elokuussa 2011. Kuvaaja: Timo Uola.

Ruokaväittelyä

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 13.08.2011

Olin viikko sitten kouluttamassa Raumalla Hekon leirillä. Siellä oli kaikinpuolin mukavaa ja tosi kivaa porukkaa, kuten osasin odottaakin. Paikka oli aivan mahtavalla paikalla oleva mökki (huvila), meren rannassa. Sääkin suosi. Joten ei voi kun toivoa, että saan kutsun ensi vuonnakin 🙂

Hassua, miten kaikesta kivasta koulutusjutuista, koirista, mökistä jne. päällimmäiseksi jäi mieleen ruoka! Kai mä sit olen aika kulinaristi, tai jotain. Tai ei oikeastaan itse ruoka, vaan se keskustelu (väittely), mikä siitä syntyi lauantaina muutaman lasillisen jälkeen! Pääkokin kokkaukset joutuivat (pääsivät) jostain ihmeellisestä syystä aikamoisen kritiikiin ja arvostelun kohteeksi; keskustelu muuttui väittelyksi, mutta ei kuitenkaan riidaksi. Ja mä nautin! Oli tosi antoisaa pohtia ”syvällisesti” illan menuuta (joka siis oli possua ja halloumia salaattipedillä) ja oli aika hauska kuulla jokaisen arvio ruuasta. Se, mitä siinä itse näki ja maistoi erosi aika paljon siitä, miten muut sen kokivat. Joku oli sitä mieltä, että kaikki oli hyvin, kun ruokaa oli riittävästi, maha tuli siis täyteen ja se oli yksinkertaisesti hyvää, mitä sitä tarkemmin miettimään. Annoimme jopa pisteitä, ja monelta tulikin näillä perusteilla täydet 10 pistettä. Itse taas kriittisesti mietin, että miten niistä raaka-aineista niissä olosuhteissa olisi voinut saada vieläkin parempaa. Myös annoksen ulkonäöstä tuli kommentteja suuntaan ja toiseen.

Se, että väittelyn pääasiallinen vastapuoli, illan kokki, oli mukana keskustelussa, oli mahtavaa. Hän osasi ottaa kritiikin vastaan (ei itsekään ollut täysin tyytyväinen) ja oli mukana keskustelussa. En sitten tiedä, että millainen väittely asiasta olisi selvinpäin syntynyt, mutta väliäkö tuolla. En ollut päässyt nauttimaan hänen kokkailuistaan aiemmin, mutta olin kuullut ja lukenut niistä, joten odotukset oli korkealla. Mietin kotimatkalla, että olisi kiva ”väitellä” useammin. Tokihan ruoasta tulee keskusteltua aika syvällisestikin ajoittain, mutta harvoin siinä on noin ”suuria tunteita” mukana. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua?! Vai pitääkö mun vaan odottaa ja toivoa, että vuoden päästä samalla leirillä on sama meno ja samat ihmiset ja että saan sinne kutsun? Aika utopistista unelmaa.

Sunnuntaina leirillä syötiin lapskoussia. Se on Rauman perinneruoka: perunaa, porkkanaa ja sipulia muussina, joukossa revittyä naudanlihaa. Nautitaan voisulan kanssa. Simppeliä, eikä ehkä niin kovin kaunista, mutta tosi hyvää ruokaa, jota on helppo lämmittää vaikka mikrossa ja joka ei ota siitä itseensä. Pitäisi tehdä joskus itse, mutta se on aika työlästä: ensin pitää pestä, kuoria ja keittää vihannekset. Pitää keittää liha. Tehdä muussi ja yhdistää ainekset ja vielä laittaa ne uuniin (kait). Joten ei mikään arki-illan pikaruoka. Olen joskus jossain färrän jutuissa syönyt tuota pussiruokana (”lisää vain vesi”) ja yllättävän hyvin se toimi niinkin. Ehkäpä tulevalle Lapin reissulle tulee ostettua pussi tai pari tuota Rauman erikoisuutta, jos sitä jostain löytyy.

Muuten ruokarintamalla on ollut aika hiljaista. Ei ole oikein ehtinyt kokata mitään erikoista. Äsken tein (Tuomon avustuksella) ”lähiruokaa”: kesäkurpitsa-peruna-pinaattikeittoa. Pinaatti ja kurpat sekä mausteet (sitruunamelissa) olivat peräisin Majkalta ja perunat sekä sipuli kaupasta, mutta suomalaisia. Mausteena oli myös mm. basilikaa, joka oli omasta maasta. Tein siitä (vastoin ohjetta) sosekeittoa; väri oli myrkynvihreä. Hieman tuli kommenttia väristä, mutta maku oli ihan toimiva. Se nautittiin basilika-kermavaahdon kanssa; toimi.

Ehkäpä lomalla tulee kokkailtua jotain ”erikoista”, vaikka kaljatölkkikanaa uudestaan? Lapin reissu ei tule olemaan mikään kulinaristinen nautinto, kun rinkassa ei kovin ihmeitä jaksa kantaa. Mutta ehkä Islannissa tulee syötyä jotain erikoista? Ja muutenkin, jos ehtisi ja viitsisi. Jossain ravintolassakin voisi käydä syömässä. Loma 🙂

 

FRF-unelma toteutui

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 01.08.2011

Olin viikonloppuna Metkun kanssa ”reppaajana” FRF-tasontarkistuksessa. FRF= Finn Rescue Finland on Suomen kansainvälinen joukko, joka voidaan lähettää apuun maailmalle jos siellä järisee. FRF:llä on koirajoukot, joissa olen ollut mukana kolmisen vuotta.

Viime vuonna tosiaan osallistuin ensimmäisen kerran tuohon koitokseen eli tasontarkistukseen. Sinne voi osallistua, jos on saanut viimeisen vuoden aikana raunio-B kokeen läpi ja on ollut mukana FRF-toiminnassa ja käynyt tietyt kurssit siellä. Lisäksi koiran pitää olla hälytyskelpoinen kotimaassa. Viime kerralla en tiennyt kovin tarkasti mihin olin menossa, vaikka kovasti olin koitoksesta kuullut ja vinkkejä saanut. Olin testissä aika epävarma ja päätöksiä ei oikein syntynyt. Metku toimi jo silloin hyvin.

Tänä vuonna sitten uusi yritys, kun kuin ihmeellä, b-koe meni keväällä läpi. Olin vuoden aikana toki harjoitellut testiä varten ja opetellut lukemaan koiraa, mutta kyllähän se silti jännitti. Tämä oli kuitenkin Metkulle viimeinen mahdollinen kerta osallistua: koira voi olla valmiudessa sen vuoden loppuun asti kun se täyttää 10 vuotta eli Metkun kohdalla vuoden 2012 loppuun eli ensi vuonna ei olisi ollut enää järkevää mennä testiin. Ja Jiposta ei noihin hommiin ole, joten se oli hieman ”kaikki tai mitään” -tilanne. Olin hieman ajatellut salaa, että jos testi ei mene läpi, niin jätän frf-kuviot toistaiseksi. Yksinkertaisesti siksi, että motivaatio olisi ollut hukassa, kun ei ole koiraa kuitenkaan moneen moneen vuoteen vielä tuota varten.

Perjantaista sunnuntaihin me sitten oltiin testattavina. Paikka oli Stuurlandia, Suomeksi Imatra ja Lappeenranta. Testissä koeteltiin meitä henkisesti ja fyysisesti, tarkkaa kuvausta en nyt jaksa kirjoittaa, palaan varmaan myöhemmin. Meitä oli neljä testattavana: Annika Himanen ja schäfer Simo, Heidi Levander ja kultainennoutaja Pablo, Virpi Laaksonen ja tervu-mali Into ja me. Ryhmänjohtajaa ei tänä vuonna ollut mukana.

Rastit olivat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Järjestelyt toimivat ja kelikin suosi. Ja mikä ihaninta: Metku toimi aivan loistavasti! Se irtosi (mitä ei yleensä tee), se jaksoi (osasi levätä aina kun mahdollista), se tuntui nauttivan (ei nyt kaikesta tietenkään), se jaksoi myös ilmaista ilman palkkaa (palkkaus ruoalla oli kielletty). Metku ilmeisesti sitten arvostaa mun kehumisia, kun sitä muistin tehdä ja teinkin aina ja vuolaasti eli joka löydöllä kehuin, vaikka enhän tiennyt, oliko se haukkunut vaatteita, ruokaa vai ihmistä. Luotin siihen ja kehuin. Ja ilmeisesti se kannatti, koska Metku ei koko viikonloppuna alkanut haukkua mua kohti eikä lakannut ilmaisemasta. Se oli tosi hienoa huomata. Olen myös tyytyväinen itseeni, kun muistin kehua sitä. Metku oli kyllä aika liikkis, sen haukku on aika falsettia, varsinkin avomaalimiehillä. Mutta siitä juuri tiedän, että se on oikeasti paikantanut.

Kaikin puolin Pötkö ylitti kaikki odotukseni ja toiveeni.  Jotenkin tuntuu, kuin olisin ”rakastunut” siihen uudelleen ♥

Palautteessa testin päätyttyä sanottiin hyvät ja huonot puolet, ja ne oli Metkun kohdalla aika ”liikuttavat”.  Plussaa: koira on hyvä. Se osaa levätä. Miinusta: se on vanha. Niin, mitä tuohon voi sanoa? Lisäksi miinusta oli se, että kerran M ilmaisi ruokaa. En onneksi hyväksynyt sitä, joten ei kait ratkaisevan paha virhe?

Musta sanottua: ”olen kehittynyt”. Totta, tajusin sen jossain vaiheessa itsekin. Hienoa, että olen oppinut! Miinusta: ”kohellan, olen liian nopea”. Totta sekin, ei voi kiistää.

Kaikkein hauskinta oli kuitenkin se, kun yksi arvioitsijoista oli sellainen, joka ei ollut nähnyt minua aiemmin. Hän oli ollut alussa aivan kauhuissaan siitä, miten paljon puhun, selitän ja häslään. Ja ajatellut, et koira ei voi toimia tollaisessa ohjauksessa. Mutta oli sitten joutunut toteamaan, että homma kuitenkin toimii…:)

On niin vaikeaa nähdä itsensä ulkopuolisen silmin. Tiedän olevani liian sähköjänis välillä. Olen sellainen myös töissä. Mutta silti se on jotenkin kuitenkin hieman yllättävää, että ”olen niin kohelo” tai siis että se on niin karmeaa katseltavaa. Kai se oli osittain hermostuneisuutta, jännittämistä jne. Tuohon pitää nyt keskittyä ja koittaa muistaa hengittää ja antaa muillekin tilaa hengittää.

Seuraavaksi Metku menee eläinlääkärin tarkastukseen ja toivottavasti saa siitä terveen paperit. Sitten ei kai muuta, kun jatketaan treeniä ja odotetaan kutsua maailmalle?