Kesäillan kokkailut

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 23.07.2011

Illalla luvassa ihan uusia herkkuja, kun kaverit tulee käymään…Saa nähdä miten onnistuu.

Alkuun tomaatti-mozzarella -salaatti oman maan basiliskoilla. Tässä nyt ei voi epäonnistua.

Sitten pääruoan osa 1: hedelmäinen salaatti (salaattia, kurkkua, paprikaa, viinirypäleitä ja päärynää). Kastikkeena hieman balsamicoa ja ananas-salsaa. Tuohon toki voisi heittää vielä mansikoitakin…?

Ja pääruoka, osa 2: kaljatökkikanaa. Hieman jännittää, että ollaanko noiden salaattien varassa.. Sen kaveriksi tein kermaviili-majoneesi-curry -kastiketta.

Hieman ällötti tunkea mausteita ja sitruunaa kanan nahan alle.

Tästä siis lähdetään:

Ja tietysti aterian kruunaava jälkkäri: brita-mansikkakakku. Taisi onnistua, vaikken ole ennen tehnyt.

 

Nälkä!

Kesäilta kaupungilla

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 23.07.2011

Oltiin eilen kaverin kanssa syömässä ravintola Tornissa. Olimme suurimman osan iltaa ravintolan ainoita asiakkaita ja ehkä myös hieman tarjoilija-paran kiusoja.

Toinen söi kuhaa ja toinen riistahampurilaisen, ja sit tietty haluttiin niihin sopiva valkoviini. Speksit vaan oli aika tiukat: molempien ruokien kanssa hyvin toimivaa, kuivaa viiniä, joka ei ole ranskalaista ei chardonneyta, eikä myöskään listan kalleimpia. Lopulta päätös italialaisen (?) ja espanjalaisen välillä tehtiin sillä perusteella, että espanjalainen oli lähempänä portugalilaista! 😀

Juomamme viini oli: Burgáns Albariño 2009, Martin Codax, Rias Baixas, Espanja. Ihan ok, mutta ei kuitenkaan mikään erityisen mieliinpainuva.

Ruoat oli myös ok, mutta ehkä odotin hieman enemmän. Hampparin pihvi oli turhan kuivaa ja tiivistä.

Jälkkäri oli kuitenkin loistava: marenkia, mansikoita ja kermavaahtoa. Ja sen kanssa tietysti hieman porttia (taas kiusattiin tarjoilijaa).

Ilta jatkui muutamien mojitojen avulla terassilla erittäin rattoisasti. Oli todella kuuma ja ihanan trooppinen yö; ihanaa, kun ei tarvitse palella 🙂

Lapsen mieli

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 20.07.2011

Olin eilen käymässä kaverin luona. Juteltiin siinä hänen 8 veen kanssa yökyläilystä. Tytön kaveri oli pyytänyt yökylään, mutta oli sitten perunut. Oli sanonut vaan, että ei nyt. Tyttö kertoi tämän ihan luonnollisena asiana, eikä ollut selvästikään suuttunut tai mitään. Todettiin, että toisen kerran sitten.

Jäin miettimään asiaa. Jos vastaava tilanne olisi tapahtunut aikuisille, niin asia ei todellakaan olisi ollut noin yksinkertainen. Sitä olisi mietitty ja vatvottu jälkikäteen ”miksei se nyt halunnutkaan tavata”, siitä olisi ehkä suututtu tai vähintään olisi udeltu, että miksei nyt. Olisi pitänyt – ainakin minä olisin kokenut sen niin – sanoa joku syy, miksei sovittu asia onnistukaan. Lapsilla on helppoa: ei nyt, joskus toiste, mitä sitä märehtimään. Voisipa useammin ajatella noin, eikä murehtia ja analysoida kaikkia pieniä asioita ja vihjeitä, joita ei edes ole. Olisi elämä ehkä hieman helpompaa…

Ui mikä löytö!

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 20.07.2011

Tuomo löysi kaupasta (ihan perussittarista) tollaisia ihania vohvelikeksejä!

 

Ei ne ihan yhtä hyviä olleet kuin originaalit hollantilaiset stroopwafelsit, mutta  hyviä kuitenkin. Stroopwafelsit on asia, mitä olen todella kaivannut hollannista. Niitä sai katukojuista lämpiminä – maku tulikin juuri parhaiten esille, kun stroopin laittoi hetkeksi leivänpaahtimeen, mikroon tai kuuman teekupin päälle. Ihanaa 🙂 Maistakaapa – nautitaan tietysti kylmän maidon kanssa!

Se on aika jännä, mitä asioita ikävöi. Ja jännä, että usein se jokin on ruoka! Hollantihan ei ole mikään kulinaristin paratiisi, mutta mä kyllä ainakin söin  siellä hyvin. Vaikka kaikkialle tulikin pyöräiltyä (kunnes fillari pöllittiin), niin laihtumaan ei päässyt, kun stroopit, poffertjekset ja kroketit kuuluivat (lähes) päivittäiseen ruokavalioon.

Vesi herahti kielelle, taidan hakea yhden ”siirappivohvelin” ja alkaa haaveilemaan matkasta Hollantiin…

Makumatkalla Gaijinissa

2

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 17.07.2011

Muutama vuosi sitten tuli käytyä syömässä Farangissa. Se oli korianterin juhlaa – joten tykkäsin. Muut eivät niinkään. Tokihan sitä korianteria olisi voitu laittaa hieman vähemmän ja olisi ollut kiva, jos joku muukin maku olisi tullut esille.

Farangin omistaja Tomi Björck perusti uuden ravintolan, Gaijinin tässä joku aika sitten. Sinne palkattiin töihin MasterChef -kisan voittaja. Lisätietoja Gaijinista voi katsoa täältä.

Korianteri-yliannostuksesta huolimatta Gaijin kiinnosti, joten olimme siellä syömässä eilen. Ruokalista oli sen verran erikoinen, joten totesimme, että parempi mennä valmiilla menuulla, koska muuten emme saisi ruokaa ensimmäiseen tuntiin kun emme osaisi päättää mitä syödä.

Joten valitsimme kahdeksan ruokalajin Roppong-menuun juomasuosituksineen:

SHIZO
vaaleaa kalaa ja katkarapua shiso-lehdellä,
’red dragon dressing’

Tulinen, mutta jotenkin tosi maukas suupala. Erinomainen, tykättiin kaikki, mä ehkä eniten.

DIM SUM
päivän dim sumit

Nämä olivat tällä kertaa possu-nyyttejä, muut kaikki tykkäsivät, mutta minä en niin paljoa. Hieman sellainen ”lötkö” -rakenne, jotenkin valju.

Alkuruokien kanssa tuli sakea, joka suureksi yllätykseksi oli tosi hyvää! Kokemukseni sakesta on huono, joten suhtauduin kovin skeptisesti. Tämän saken (oli sillä joku nimikin…) maku oli kuitenkin sellainen tosi pehmeä ja miellyttävä.

BEEF TATAKI
marmorihärkää, paahdettu seesami-dressing

Todella hyvää härkää! Yllättäen sen kanssa tuli rieslingiä! Sopi kuitenkin hyvin.

GRILLED OCTOPUS
grillattua mustekalaa, yuzu-hunaja
dressing, tomaattia

Pettymys. Sitkeitä paloja, hieman mauton. Kukaan ei oikein tainnut tykätä.

Keittiön tervehdys oli pehmeäkuorisia taskurapuja, jotka oli friteerattu kokonaisina. Oli aika veikeän näköisiä ja tosi hyviä – tarpeeksi rasvaa, niin ei voi pahasti epäonnistua 🙂 Kiva lisä ja yllätys!

MISO SALMON & APPLE
miso-marinoitua lohta, omena-dashi liemi

Lohen koostumus oli taivaallinen! Ihanan ”kostea”, mutta ei raaka. Sellainen pehmeä, todella miellyttävä. Makukin oli varmaan kohdillaan, lohi nyt vaan ei ole niin kovin ihanan makuista sitten kuitenkaan. Rakenteesta täysi kymppi!

KIMCHI POT
ylikypsää karitsaa, ’kimchi water’,
kimchimajoneesia

Tulista (majoneesin ansiosta), mureaa, maukasta. Todella hyvää.

GOHAN
japanilaista riisiä

Mitä tähän voi sanoa, hyvää riisiä?

GEISHA
maitosuklaata, mantelicremeä, paahdettua mantelia, karamellikrokanttia

Ihan jees. Hieman turhan pieni vaan. Kaunis annos.

 

Palvelu pelasi ja oli nopeaa, välillä ehkä turhankin. Paikka oli muutenkin viihtyisä, mutta melutaso oli aika korkea. Voisi ehkä mennä toistekin, sen verran paljon oli kaikkea erikoista, mitä jäi maistelematta.

Ravintolasta jatkoimme matkaa A21:een, ”Suomen parhaaseen drinkkibaariin” (tai siis Coctail loungeen). Mulle ihan vieras paikka, joskin olin kuullut siitä. Drinkkilista oli vaikuttava – ja hinnat myös! Tarkemmin voi katsoa täältä.

Maistelin ”New Zealand Kiwi” -nimisen drinkin, joka oli tosi pirteä  ja hyvä. Myös muiden juomat (kuninkaallinen appelsiinijuttu, inkiväärinen keltainen ja holiton kauniin punainen) taisivat toimia. Kiva päätös onnistuneelle illalle, iso kiitos mukana olleille!

Puhetta oli, josko sitä rapukauden lähestyessä menisi syömään saksiniekkoja. Muutama vuosi sitten olimme syömässä niitä tällä samalla kokoonpanolla ja silloin totesimme, että liian työlästä ja sotkuista touhua lopputulokseen, makuun ja hintaan nähden. Ei ollut meidän juttu. Joten päätimme jättää ravut muille, ehkäpä sen sijaan keksimme jotain muuta. Ensi viikonloppuna voisi kokeilla kokkailla jotain erikoista…ideoita otetaan vastaan!

Ruokaa…

5

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 10.07.2011

Krapfen

Viikonloppuna tuli (taas) kerran syötyä hyvin, joskin aika perusruokaa: uusia keitettyjä perunoita (ne jaksaa olla hyviä), makkaraa, halloumia, kalaa, pihviä. Ja jälkkäreitä.

Muutamat asiat jäi jonnekin takaraivoon pyörimään.

Suolan käyttö. Nykyisin tuntuu, että suolaa on aina liian vähän kaikissa ruoissa. Pernojen keittäjä ei laittanut suolaa veteen lainkaan ja jotenkin sen huomasin. Ja kaipasin sitä. Halloumi ei ollut liian suolaista. Enkä muista, että mikään olisi aikoihin ollut liian suolaista. Kaurapuurokin tuntuu suolattomalta, vaikka siinä on suolaa tuplasti ohjeeseen nähden. Onkohan sitä tottunut vaan liian suolaiseen ruokaan? Huono tapa, pitäisi yrittää hieman vähentää. Toisaalta, verenpaine tuppaa olemaan liian alhainen enemmin kuin liian korkea. Ehkä pohjoiskarjalainen tausta on totuttanut tuohon?

Sitten mietin myös, että nykyään sitä on jotenkin paljon ”krantumpi” ruoka-asioissa kuin ennen. Onhan viime vuosina tullut käytyä ulkona syömässä kieltämättä aika usein. Ja yhä hienommissa paikoissa. Olen valmis maksamaan hyvästä ruoasta aika paljon. Ja se, että annos on pieni (joskus todella pieni), ei haittaa läheskään niin paljon, kuin ennen. Kunhan se on hyvää! Esimerkiksi ABC:n ruoat alkaa olla sellaisia, että niistä ei oikein viitsisi maksaa pyydettyä hintaa. Tai sitten se pitää ajatella vain mahan täyttönä. Mistä tulikin mieleeni, että viikon päästä mennään testaamaan Farangin omistajien uusi Gaijin -ravintola. Odotukset on korkealla, vaikka Farangin korianterin käyttö menikin hieman yli.

Edelleenkin on paljon ruokatermejä, raaka-aineita, valmistustapoja ja asioita, joita en ole koskaan kuullutkaan tai ymmärrä niiden hienouden päälle. Siksi oli hieman yllättäävää huomata, että ehkä kuitenkin saatan tietää vähän enemmän ruokajuttuja kuin moni. Tai siis olen luullut, että jotkut herkut, kuten nyt vaikka halloumi, on sellainen asia, jonka jo ”jokainen” tietää. Ja siis tietää myös, että tykkääkö siitä vai ei. Okei, en ajattele, että vanhat (siis oikeasti vanhat) ihmiset sitä tietää, mutta että mun ikäpolvi ja hieman vanhemmatkin. Joten välillä sitä hämmästyy, kun joku ei tunne tuota jumalaista herkkua. Joka on muuten on kaikkein parasta raparperi-chili-hillokkeen kanssa. Se vain toimii, kuin junan vessa. Voi ihanuutta!

Rakkauteni juustoonhan kärsi suuren kolauksen ”Uusi elämä” -projektini myötä. Kun kolesteroliarvot ei ole kohdillaan, ei oikein juustolla saisi mälläillä. Kesällä en kuitenkaan pysty enkä halua kieltäytyä halloumista. Tai valkohomejuustosta mansikoitten kanssa. Eikä se ehkä ole tarpeenkaan?

Tuli taas tehtyä rapoffeeta ja manoffeeta. Ne on vaan niin hyviä, ehkä parasta ”piirakkaa” ikinä. Ja kun ei oikein ole olemassa sellaista kuin ”liian makea”, niin kyllä sitä aika paljon voi syödä. Ja sen kanssa rasvatonta maitoa, avot! Tuo maidon juominen herkkujen kanssa on mun juttu. Ihmettelen, miksei useampi ymmärrä sen yhtälön toimivuutta! Siis tuore pulla esimerkiksi vaatii seurakseen maitoa. Tai tuo kuvan krapfen-munkki. Ne on vähän kuin pihvin ja punaviinin liitto.

Viikonloppuna nautittiin myös munakoiso-arrabiatapesto-vuohenjuusto päällystä pihvin kanssa. Pihveiksi en raaskinut ostaa sisäfilettä (52 e/kg! Kipuraja ylittyi) sit kuitenkaan, kun pelkäsin, et menee grillissä ylikypsiksi tai muuten pilalle.  Joten ostin entrecoteeta. Ei ihan täysin onnistunut grillaus, pitäisi vaan rohkeammin luottaa itseensä ja siihen, että ne on kypsiä, kun siltä tuntuu tai siis että tiedän kyllä sitten. Helposti tulee annettua olla liian pitkään. Mutta ihan hyvää oli silti. Hieman kadehdin sellaisia kotikokkeja, jotka saavat täydellisen pihvin vaikka hiiligrillillä. Ja vielä kerta toisensa jälkeen. Onneksi kaveripiirissä on yksi tällainen 🙂

Ruoasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta palaan taas toisen kerran. Hyviä reseptejä, ideoita, kokeiluita yms. saa laittaa tulemaan!

 

Metkun ”ura” pelastuskoirakokeissa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Search & Rescue | Lisätty 06.07.2011

 

Kuva: Majka Borgström (?)

Luopumisen tuskassa katsoin Metku-Pötkön pelastuskoirakoehistoriaa. Aika mielenkiintoinen, vaikka itse sanonkin! Metkuhan ei ole koskaan ollut mikään hyvä kisakoira, ottaa kovin herkästi mun vähäisen jännittämisen ja sit sillä menee yli ja pahasti. Joten sen kanssa kilpaileminen ei ole koskaan ollut mitenkään nautinnollista. Oma mokahan se on, mitäs en oo tehnyt tarpeeksi töitä. Mutta ei se silloin ”nuorena” ja innokkaana ollut niin helppoa. Sitä on tullut eräätkin kerrat itkettyä vuolaasti, kun koe ei syystä tai toisesta ole mennyt läpi. Viime vuosina olen jo osannut suhtautua asiaan huumorilla eikä ”hylätty” -merkintä kilpailukirjassa ole enää ollut maailmanloppu.

Se, miksi olen jaksanut näinkin pitkään kilpailla, on varmaan osittain korkeahkon kisaviettini ”syytä”. Ja kun olen niin kovasti halunnut Pötköstä hälykoiraa, niin se on varmaan ajanut eteenpäin ja saanut hakkaamaan päätä seinään kerta toisensa jälkeen.

Ja vaikka ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan, niin kyllä olen ajatellut, että Metkun kokeet on nyt käyty. Lukuunottamatta SM-joukkuekatselmusta, johon toivon ensi vuonna pääseväni mukaan. Pötkö on kuitenkin jo 9 vee, ja vaikka onkin hyvässä kunnossa, niin jossain vaiheessa kai sekin pitää päästää eläkkeelle? Nyt se saa olla hälykoirana vuoden 2013 kevääseen, jolloin se on 11 vee! Ehkä se on sitten ansainnut paikkansa sängyn alla mököttämässä? 🙂

Metkun ”ura” alkoi (tietty) BH-kokeesta, vuosi oli 2003. Marraskuussa yritettiin koetta Kotkassa, mutta ekalla kerralla ei mennyt läpi. En muista kokeesta juuri mitään. Toinen yritys keväällä 2004 tuottikin sitten tuloksen.

Tottikset olivat tosiaan aina tuskaa ja kyyneleitä. Tottista yritimme vuosien saatossa kansallisissa kokeissa yhteensä12 kertaa, joista hyväksytyn tuloksen saimme 7 kertaa! Näistä viimeiset viisi peräkkäisinä vuosina. Arvosanat eivät ole päätä huimanneet: kuusi kertaa t ja kerran h. Kolme kertaa olen jopa osallistunut iporeihin: Ruotsissa ipor-haku a ja ipor-raunio-a, molemmissa tottis alle 35 p., raunio-osuus olisi mennyt läpi sekä Salossa ipor-raunio-a, jossa sielläkään ei tottis mennyt läpi.

Jossain vaiheessa vuosia sitten Metku otti kovasti itseensä ampumisesta. Ei se siihen vieläkään täysin passiivisesti suhtaudu, mutta pystyy toimimaan. Kovalla työllä ja onnella orastava paukkuarkuus saatiin käännettyä ”paukkualttiudeksi” ja homma jatkui. Kiitos kaikille, jotka uskoitte meihin ettekä luovuttaneet!

Kettis ollaan tehty kansallisissa viidesti hyväksytysti ja kerran hylätysti: arvosanat ovat olleet paremmat, kaksi hyvää, kaksi erittäin hyvää ja yksi erinomainen. Iporeissa pisteitä on tullut 41, 43 ja peräti 46! Kettis onkin aina ollut meistä molemmista tosi kivaa.

Alun perin ajattelin, että Metkun lajit olisivat haku ja rauniot. Osittain varmaan siksi, etten mielestäni osannut kouluttaa jälkeä. Vuosien mittaan siihen kuitenkin sai oppia, joten jälkeä tuli tehtyä yhä enemmän ja enemmän. Treenasin kuitenkin sitkeästi hakua ja vasta viiden hylätyn pelastushakukokeen jälkeen tajusin, ettei se ole meidän laji, piste. Liian viisas (ei irtoa, jos ei hajua) ja herkkä (toi ohjaaja vaan seisoo) koira ei vaan toiminut kokeissa, kun jännitin ja en liikkunut keskilinjalta mihkään. Jälkiviisaana voisi ajatella, että olisimme voineet saada kokeen läpi silloin alkuvuosina, kun oli mahdollista käyttää kahta keskilinjaa. Mutta ei se silloinkaan onnistunut. Treenaus olisi toki voinut auttaa, niin ne viisaat ainakin sanoo…

Kansallinen pera-a meni läpi ensimmäisellä kerralla arvosanalla ”hyvä”. B-koetta sitten tahkosimmekin! Jonkun ”legendan” (eli omien sanojeni) mukaan yritimme sitä 11 kertaa ennen ensimmäistä hyväksyttyä tulosta. ”Tarkistuslaskenta” kertoo kuitenkin muuta, tai siis riippuu laskentavasta. Tuohon yhteentoista on laskettu mukaan ne kerrat, kun tottis ei ole mennyt läpi. Maastoista kuitenkin hyväksytty tulos tuli kahdeksannella yrittämällä, Salossa vuonna 2009 (ensimmäinen yritys oli jo vuonna 2005!). Arvosana oli tuolloin ”eh”. Muutaman hylätyn suorituksen jälkeen toinen pera-b tulos tuli tänä keväänä, taas arvosanalla ”eh”. Yhteensä pera-b maastossa olemme siis olleet 12 kertaa…

Jälkikokeet ovat olleet meillä kyllä aikamoista onnenkantamoista! Kuusi kertaa olemme osallistuneet ja kolmesti päässeet läpi, kertaakaan se ei ole mennyt ihan oppikirjan mukaan. Arvosanat on olleet nousujohteisia: t (kolme esinettä), eh (neljä esinettä) ja e (kaikki viisi). Ensimmäisellä kerralla Pötkö nosti jäljen hienosti, mut vedin sen pois. Mentiin janan päähän, tuomari huutaa takaisin, koira otti takajäljen ja lopulta sitten oikean. Onnetonta! Itse jäljellä se oikoi kulmat ja otti lopulta hirven jäljen, jota seurattiin jonkin aikaa. Lopulta luovutin ja palasin metsäautotielle, tarkoituksena mennä takas autolle. Yhtäkkiä Metku nosti nenän, hyppäsi tieltä ojaan ja ilmaisi maalimiehen! Aikaa oli jäljellä, joten koe meni läpi!

Muutama epäonninen jälki myöhemmin viime syksynä Haminassa jäljen nosto onnistui täydellisesti, itse jälki meni hyvin ja esineitäkin nousi. Kuitenkin viimeisessä kulmassa harhaannuttiin ja eksyttiin. Luovutin ja lähdin kävelemään autoa kohti, kun huomasin samaan aikaan koiran kanssa, maalimiehen, joka kökötti näkyvillä! Kiireellä sinne ja taas kerran aika juuri ja juuri riitti! Tai sitten tuomari armahti, tarina ei kerro.

Viimeisellä jäljellä Jyväskylässä oli todella kuuma. Jäljen nosto oli ruudusta. Metku nosti jäljen hyvin, pyöri, hyppäsi metrin ja paskoi! Ja lähti sitten ajamaan jälkeä. Ilmeisesti tuomari ei sitä kuitenkaan nähnyt episodia tai välittänyt, koska jäljen noston arvosana oli e! Itse jälki eteni hitaasti mutta varmasti. Kulmat oli ongelmallisia, mutta esineet nousi. Aika alkoi vaan loppu. Viidennen esineen jäljkeen iski paniikki ja sählättiin. Lopulta säntäilin koiran kanssa metsässä autoa ja metsäautotietä kohden ja toivoin, että joku pieni tuulenvire jostain toisi maalimiehen hajun. Ja toihan se! Maalimies löytyi muutaman minuutin yliajalla; tuomari armahti. Pieni, harras toiveeni oli ollut, että tuo viimeiseksi jäänyt jälkikoe olisi mennyt toisin, eli että mm olisi löytynyt jäljen päästä. Mutta kaikkea ei voi saada – jälki on ollut meillä tuurilla onnistumisten iloa.

Yhteensä Metkun kilpailukirjaan on kertynyt 38 riviä, joista yksi oli viime vuoden joukkue-SM. Ehkä siis juuri saadaan kolmas sivu täyteen, ehkä ei. Aikamoinen matka on kuitenkin Pötkylän kanssa kuljettu ja tahkottu ja paljon on matkan varrella opittu. Monta asiaa tekisin toisin, jos nyt aloittaisin. Mutta missään vaiheessa ei ole kaduttanut, että olen sitkeästi kisannut ja yrittänyt, vaikkakin on tullut nolattua itseä sen seitsemän kertaa. Iso kiitos kaikille tukijoukoille: treeniryhmille ja kouluttajille uskosta meihin, Tuomolle jälkien ahkerasta tallauksesta, Majkalle lukuisten itku-puheluiden sekä tarkkojen kisaraporttien kuuntelemisesta sekä kaikille muille, ketkä olette meitä vuosien varrella tukeneet ja auttaneet.

 

Blogi

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 06.07.2011

Oisko tää sit tätä keski-ikäistymistä vai mitä, mut lopultakin sain aikaiseksi perustaa blogin. Kovin on vielä ankean näköinen, mutta tässä pikku hiljaa tätä laitellaan. Ajatuksena on kirjoittaa koira-aiheisia juttuja sekä ehkä myös jotain ruokaan ja viineihin liittyviä höpinöitä ja reseptejä. Kattoo nyt, mitä tästä tulee.

Nautinnollisia lukuhetkiä – kommentoikaahan vapaasti ja paljon!