Niin paljon asiaa, niin vähän aikaa

4

Kirjoittaja satu | Kategoria Ruoka & juoma | Lisätty 20.12.2011

Olis niin kova halu kirjoitella tänne kaikenlaista, mutta kun ei ehdi! Sain äsken ladattua koneelle kuvat kamerasta, eihän siellä ollut kuin syyskuusta asti…

Ajatus oli jossain vaiheessa, et kirjoittaisin ihan kunnollisen jutun siitä Islannin reissusta. Siis sellaisen, mistä olis oikeesti jollekin apua ja iloa, jos sinne meinaa autoilemaan mennä. No ehkä tässä talven sateisina iltoina.

Lisäksi on vaikka mitä ruokajuttuja, mistä tahtois kertoa. Ja kuvia, mitä pitäs laittaa jonnekin ihmisten katseltavaksi.

Tuossa viime viikolla lenkillä metsässä törmäsin aika mielenkiintoiseen asiaan: isoihin, kauniisiin suppiksiin! Joulukuun puolessavälissä! On tää kyllä vuosi. Lunta vois vaikka tulla jo, en pistäis hanttiin.

Joulukuun suppissaldo!

Jep, että sellaista.

Tänään tein tosi hyvää intialaistyyppistä kanaa. Alan ymmärtää kulinaristi MaSua, kun se aina jaksaa hehkutaa kanan marinoimisesta. Tuohon pitää perehtyä tarkemmin.

Jouluruokia pitäs tehdä, ainakin bataattilaatikkoa ja jälkkää. Niihinkin palannen myöhemmin. Koittakaa siis malttaa pysyä linjoilla, vaikka hiljaista onkin ollut…:)

Comments (4)

Kovin vähän täällä tosiaan on informaatiota jaossa…

Minä kovasti odottelen juttua Lontoonmatkasta. Joululahjojen perusteella oli käyty mainioissa putiikeissakin :-)

Heh – taisi Majkan joululahjat olla jostain ihan muualta kuin Lontoon putiikeista :)

Kohta tulee Lontoo-juttu! Ihanaa, et tää taas pelittää. Pitää koittaa aktivoitua taas kirjoittamaan…pitäs kertoa ainakin onnistuneesta juustokohokkaasta, American Christmas Grill -käynnistä, hieman lisää Islannista, Riikan reissusta…

Kommentoi