Tollot

Kaapissa on pidemmän aikaa ollut purkki tuota marsalkka Mannerheimin suurta herkkua eli Vorschmackia. Varmaan rakas veljeni on sen tuonut joskus, hän kun muistaa pitää huolen, että maistelen kaikkia kummallisuuksia. Kiitos siitä

No se ei ollut vielä edes vanhentunut, mutta jostain olin lukenut, et se sopisi hyvin blinien kanssa. Joten purkki auki ja mönjäkettä ihmettelemään. Haju/tuoksu oli pöyristyttävä, sellainen kissanruokamainen. Yksi vieraistamme tunsi sitä kohtaan jotain outoa viehätystä eikä meinannut malttaa odottaa blinien valmistumista. Purkin mukaan sitä tulisi syödä smetanan ja perunoiden kanssa.

Mitä tulee, kun sekoittaa mm. lampaan- ja naudan lihaa, silliä ja anjovista? Ei ainakaan mun herkkua. Lämmitimme sitä mikrossa ja maistoimme. Kissanruokaa. Niin koostumukseltaan, ulkonäöltään kuin maultaankin. Kukaan ei oikein tykännyt, joten taitaa mennä koirille. Jos joku haluaa maistaa, niin nyt saa tulla hakemaan oman dogibägin vorschmackia!

Kaikenlaista sitä onkin olemassa.

Mietin tuossa yksi päivä kampaajallakäymistä. Mulla itselläni oli tosi kauan pitkät hiukset, ei otsista. Enkä juurikaan värjännyt. Siis sellainen “perustukka”, jonka takia ei tartte käydä kampaajalla kovin usein. Ja olin siihen silloin ihan tyytyväinen. Sitten jossain vaiheessa (15 vuotta sitten?) aloitin värjäämään ja lettikin on sittemmin lyhentynyt rajusti ja päädyin (en kirjoita et “jouduin”) ns. kampaajakierteeseen. Eli kampaajalla on pare käydä noin neljä kertaa vuodessa jos haluaa näyttää asialliselta. Eikä siinä mitään, musta on ihana käydä siellä ja tulla sieltä ulos uuden pään kanssa. Vaikka muutos olisi vain pieni, ehkä jopa niin pieni, että vain itse (ja kampaaja) huomaa sen. Se kuitenkin piristää ja saa taas olon tuntemaan niin itsevarmalta ja ihanalta. Maksaahan se, tolkuttomasti, mutta toisaalta haluan käyttää sen rahan tuohon oloon. Ja toisaalta, en käy kasvohoidossa, manikyyrissä tms. (ehkä pitäisi?). Ja onhan paikkoja hyvin eri hintaisia.

Mietinkin, että tunnen yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät käy kampaajalla “koskaan”. Silläkin uhalla, että heistä joku tunnistaa itsensä tästä ja ottaa nokkiinsa, kirjoitan ajatuksiani siitä. Monilla (vai kaikilla?) on pitkät hiukset, ei otsista – eli pää, jolle ei “tarvitse” tehdä mitään. Osalla hiukset on ihan jees näköiset, mutta aina ihan samat. Auki, tai kiinni. Monille, ellei kaikille, saisi leikkaamalla aivan mahtavia uusia juttuja, uutta ilmettä ja toisaalta myös niin paljon ryhtiä hiuksiin. Ja kun hiusta on paljon ja se on pitkää, saisi tosi upeita leikkauksia. Ja eihän sitä tartteis heti klaniksi vetää, pienikin muutos voisi saada ihmeitä aikaan.

Eräs kaveri sanoi mulle, että otsatukka tekee mummon näköiseksi ja siis vanhaksi. Niinkö? Eikö se riipu aika paljon siitä, miten se on leikattu? Olenko minä mummon näköinen, kun mulla on otsis? Ja toisaalta, onko nuttura tai letti sitten nuorekas?

Jotenkin vaan toivon, että useampi löytäisi kampaajallakäymisen ihanuuden, uusien leikkausten ja värien ilon, riemun ja sen ihanan itsevarmuustunteen “Tukka hyvin, kaikki hyvin”. Toki tähän moni voisi todeta, että ei tarvitse moista “buustausta”,  mutta onko lisäbuustauksesta kellekään mitään haittaa? Miksei kokeilla?

Joku voisi kysyä, et miksi tämä aihe (muiden päät) mua rassaa. Hyvä kysymys, johon en tiedä vastausta. Eikä se aktiivisesti rassaakaan, kunhan mietin. Ihmettelen meidän ihmisten erilaisia aivotuksia. Olinhan itsekin tosi pitkään “jumissa” punaisen pään kanssa. Varmaan moni ajatteli, et tuokin aina vaan värjää punaiseksi, kokeilisi joskus jotain muuta. Muutos on aina omalla tavallaan iso asia ja pelottavakin. Ei siihen ole helppo ryhtyä. Mutta hiuksissa on se ihanuus: ne kasvaa ihan varmasti takaisin ja uutta väriä saa pullosta. Joten rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja ja iloitsemaan siitä

Ihan konkreettisestikin, mutta myös teemallisesti. Alkuruoaksi on tulossa niitä bruschettoja, ne kun jäi viikko sitten tekemättä erinäisistä syistä. Eli siinä mennään Italiaan. Pääruoaksi on blinejä, kun niitä pitää saada ainakin kerran talvessa. Eli suunta itään. Ja jälkkäriksi on key lime pie eli Floridan erikoisherkkua. Kaverin kun piti päästä sitä syömään sinne aurinkoon, mutta ei päässytkään sit Pariisia pidemmälle. Mutta kaikki kuulostaa tosi hyviltä, joten eiköhän tästä vielä maha saada kylläiseksi

Tuo key lime pie on aika jännä: siihen tulee kondensaatiomaito, ihan sellaisenaan! Ekan kerran sain avata tölkin ja katsoa, millaista se on! Tätä olen siis miettinyt, kun tähän asti olen aina keittänyt sitä tölkissä banoffeeta varten. Muille asiaa pohtineille: se oli sellaista luonnonvalkoista, tahmeaa, tosi makeaa. Siis tosi hyvää

Lisäksi piirakkaan tuli tietty limejä: kuorta raasteena ja mehua. Kuulin loistavan vinkin mehun puristamiseen: jos limejä lämmittää hetken (ihan parikyt sekkaa) mikrossa, niin niistä irtoaa mehu paremmin. Piti tietty kokeilla – toimi!

Blinien kanssa on tarkoitus tarjoillla sieni- ja punajuurisalaattia (kaupan, en jaksanut tehdä), smetanaa, sipulia, suolakurkkuja ja hunajaa. Niin ja sitä ihanaa katka-tuorejuustomömmöä. Tällä kertaa en ostanut mätiä, kun ei siitä yleensä kukaan kuitenkaan niin erikoisesti välitä. Eiköhän noilla pärjätä.

Mutta kai sitä pitää mennä jatkamaan kokkailuita ja siivoamaan keittiötä. Ja lumitöitäkin tartteis tehdä. Eikä päikkäritkään kuulostais pahalta, mut kaikkea ei taida millään ehtiä.

Aamulla piti herätä tosi aikaisin hakutreeneihin. Mietin jo hannarointia, kun motivaatiokin on hieman olematon, mutta sain kuitenkin itseni ja pikku spanielin Sipooseen. Otettiin ihan perustreeniä, suoraa, pitkää pistoa pellolla. Lumi oli jäätynyt pinnasta tosi kovaksi, joten liikkuminen oli aika työlästä. Jipii teki ihan hyvin hommia ja ilmaisi hyvin. Hieman sillä oli toivomisen varaa pistojen suoruudessa ja syvyydessä, mut ehkä se pitää sallia treeenitauon jälkeen.

Nyt pitäs sit alkaa miettiä, et mihin kokeisiin ja milloin menisin sen kanssa? Tahtois jonnekin,mut milloin ja minne? Toisaalta ajatuksena oli lähteä reissuun touko-kesäkuussa, joten ehtiikö tässä?

Toko-kisoihin nyt kuitenkin ensin, huomenna alkaa ilmoittautuminen jonnekin. Jännää.

Juustokohokas onnistui sen verran hyvin ja oli niin jännä tehdä, et halusin kokeilla myös suklaakohokasta. Samat vieraat (tai siis ystävät) toimivat makutuomareina, tosin lukuisia muitakin kavereita oli jo ilmoittautunut vapaaehtoisiksi maistajiksi. Pare kuitenkin ensin kokeilla tutussa seurassa.

Illan teemana oli tarkoitus olla Italia. Luulin, että sovimme kaverin kanssa, että hän tuo bruschetta-ainekset. Hän ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt luulemaani, joten olimme sitten ilman alkuruokaa. Pääruoaksi tein pastaa (itse taikinan) ja siihen pollo limonello -kastikkeen eli kanaa, sitruuna ja inkivääriä, hieman hunajaa, sipulia, valkosipulia, mausteita ja jogurttia. Ostin sitä varten ihan broilerin sisäfilettä, joka osoittautuikin tosi hyväksi valinnaksi: harvoin kanasta (tai siis broilerista) tulee noin mureaa! Kastike onnistui maun puolesta erinomaisesta, eikä pastassakaan ollut valittamista. Olisi siinä joku patongin tynkä mennyt, mutta ihan jees noinkin.

Jälkkäriksi sitten suklaakohokasta. Ohje oli “Suklaa – 365 vastustamatonta makuelämystä” -kirjasta. Ohje oli kirjoitettu todella rasittavalla tavalla, siinä oli mm. “sokeria 3 rkl ja 1 tl”. Haloo! Mutta toimihan se ihan hyvin ja suklaavalintakin oli ihan vahingossa osunut kohdalleen: rainbown tumma suklaa oli hyvää, ei liian kitkerää eikä liian vahvaa. Tein ne muumimukeihin, kun en omista kohokaskippoja. Hyvin toimi niissäkin. Ja ne kohosi Niistä oli vaan tosi vaikea tietää, et milloin ne oli kypsiä. Veikkaan, että otimme kohokkaat pois uunista oikealla hetkellä, koska sisus jäi sopivasti hieman kosteaksi. Ainakin se oli hyvää. Mietin, että mitä sen kanssa pitäisi olla. Jotain hilloa? Marjoja? Meinasin jo ottaa vadelmia pakkasesta, kun muistin, et mullahan on port-viinihyytelöä!  Se sopi kohokkaan kanssa täydellisesti!

Tässä muutama otos tuotoksista:

Uunilunkkua ei saanut avata kesken. Pitäskö toi lasi pestä joskus?

Tomusokeria pintaan

Kaunein yksilö eli se, mikä hajosi vähiten

Kaikki viisi ylhäältä päin

Nätisti kohonnut yksilö ja tilanteeseen sopiva muki

Seuraavana “to do -kokkauslistalla” on key lime pie, kun siitä oli puhetta ja kun kaveri ei sitä päässytkään syömään Floridaan. Sainkin sen tekoon eilen hyviä vinkkejä, saa nähdä kui käy. Taisin mennä lupaamaan myös blinejä. Nehän kuuluu tähän vuodenaikaan, joten voisi tosiaan tehdäkin. Pitää muistaa vaan hakea pannu kotiin. Alkuruoka vielä mietinnässä, ehkä joku talvinen keitto?

P.s. Syöjiä oli neljä. Viideskin kyllä tuli syötyä, jännä juttu…

Jipon treenitauko päättyi tänään Salossa sairaalatreeneissä. Mietin jo aiemmin,että mitä ja millä tavalla tässä nyt sitten alkaisin treenata. Paljon oli asioita mielessä, mutta tärkeimmäksi laitoin nyt varmuuden toimia, vaikka olosuhteet muuttuu ja vaikka mä hermostun. Niinpä sovittiin, että jatkossa treenit ei alakaan kuten yleensä: “seuraava”, ovesta tai alueelle sisään ja hommiin. Halusin jotain erilaista, uutta, odotusta, jännitystä, hermostusta, muutosta, jotain. Että koira oppisi, että hommia voi tehdä ja palkkaakin tulee, vaikka kaikki mene aina samalla tavalla. Ajattelin, että jos saisin tehtyä “alkurutiinit” samoin vaikka olosuhteet muuttuu tai vaikka mua hermostuttaa, niin ehkä se auttaisi meitä kisoissa? Kun kisoissa ei koskaan tiedä, että mitä tuleman pitää. Sitä siis haluaisin harjoitella, siinä saakin treeniryhmä käyttää mielikuvitusta ja kehittää juttuja!

Tänään ekalla kierroksella tämä “juttu” oli se, että meidän piti mennä suoraan kolmanteen kerrokseen vapaana seuraten ja aloittaa etsintä sieltä, eikä alaovelta. Ihan hyvä juttu. Sairaala on sikäli Jipolle vaikea paikka, kun lattia on tosi liukas ja vauhtia on tuhat. Joten aina ei ehdi jarruttaa tai kääntyä kulmissa.

Toisella kierroksella maalimiehillä (varsinkin Majkalla) olikin enemmän haastetta. Yhden vessan lattiassa on reikä ja siinä alapuolella on toinen vessa, jossa voi seistä reiän alla pytyn päällä. Halusin maalimiehen siihen pytyn päälle niin, että sellaisen apuvarren avulla se antoi sitten irtorullan siitä reiästä. Teoriassa toimiva viritys, mutta Jipii tunki kuuppaansa sinne reikään sen rullan VIEREEN niin, että rulla tippui varresta. Majka sitten rymysi alas pytyn päältä, etsi rullan, etsi virityksen vessapaperihylsyn, viritti uudelleen ja tökkäsi sen uudelleen reikään, jossa Jipii odotti ja ihmetteli. Sitten äkkiä rullan tilalle palkkaa ja takaisin aukkoon. Ei mikään helppo tehtävä, mutta se onnistui!

Lopuksi Jipolle oli vielä vaikea muisti- ja irtaantumistehtävä: tarkoitus oli, että Jipii irtoaa itsenäisesti kolmet rappuset ylös maalimiehen luokse. Raput ei menneet suoraan kohdalta ylös, vaan joka kerroksessa piti kiertää huoneen toiselle puolelle, että pääsi uusiin rappusiin.Tämä osoittautui liian vaativaksi, ei pieni koira voinut tajuta. Lopulta piti mennä puoleen väliin asti tukemaan, kunnes lopulta irtosi riittävästi. Tarkoitus oli harjoitella myös muistamista näytölle mennessä. Sekin oli aluksi liian vaikeaa: Jipii meni yhdet portaat ja pysähtyi siihen, ikään kuin maalimies olisi ollut siinä. Hetki piti miettiä, kunnes lamppu syttyi ja matka jatkui ylemmäs maalimiehen luoksen. Raukalla kyllä rusina pyöri päässä. Toivottavasti jotain oppimista tapahtui… Tuollaista pitää harjoitella lisää. Tänään ei muutenkaan oikein irtoaminen ollut meidän juttu, mistä lie johtunut? Yleensä kun se ei ole se ykkösongelma.

Mutta kivaa oli treenata Jipiin kanssa taas, joten ehkä tää lähtee taas tästä

Olin kuullut niin paljon kohokkaista ja niiden vaikeudesta, että pitihän sitä kokeilla itse. Hesarissa oli muutama viikko sitten juttua juustokohokkaan tekemisestä ja siltä pohjalta sitten lähdin liikkeelle. Teoriassa se ei kuulostanut vaikealta, eikä se sitä loppupeleissä ollutkaan.  Vatkaamisen ja raaka-aineiden kanssa koetin olla tarkka (että kananmunat on huoneenlämpöisiä jne.). Valkokastikkeen teko jännitti, varsinkin, kun voi oli aika kortilla. Hieman myös mietitytti, et mihin teen sen, kun mulla ei ole sellaisia pieniä annosvuokia, mutta ihan hyvin se sitten meni isoon lasiseen vuokaan. Uuniin ei meinannut edes uskaltaa katsoa kypsymisen aikana ja vieraat istutettiin lusikka valmiina pöytään, kun lopulta julistin sen valmiiksi. Oli se ainakin kohonnut! Mutta äkkiä se kohoaminen lässähtää; ymmärrän kyllä, miksi sanotaan, että kohokas ei odota syöjää vaan syöjä kohokasta.

Maku oli kohdillaan! Juusto (gruyere) maistui sopivasti. Ajoittain tuli kyllä munakas mieleen, mutta niin se kai hieman kuuluukin olla? Koska se oli tarkoitettu alkuruoaksi, en oikein tiennyt, mitä sen kanssa olisi pitänyt olla, joten ei sitten ollut mitään. Hyvin kelpasi kuitenkin ja kaikki tykkäsivät!

Ensi kerralla kokeilen suklaakohokasta. Mietittiin, että onko olemassa muita kuin juusto- ja suklaakohokkaita, mutta ei kyllä keksitty.

Kohokkaasta kyllä otettiin kuvakin, mutta se taisi vahingossa kadota muutaman muun kuvan mukana tuossa joku aika sitten kuvia siirrettäessä.

Kuvat löytyikin! Tällainen siitä siis tuli.

Juustokohokas

Joku meni toivomaan matkaraporttia Lontoosta. No sitä saa mitä tilaa. Eri asia on, jaksaako kukaan lukea tällaista, mutta se ei liene minun ongelma

Käytiin siis marraskuun lopussa Tuomon synttäriyllätysmatkalla Lontoossa. Yllätys se, kohde siis, olikin kentälle asti! T ei ollut onneksi arvannut, vaikka olin miten epähuomiossa vihjaillut kaikenlaista ja mm. “piilotin” punnat sen ipadin taskuun! En arvellut sen sitä taskua käyttävän, eikä se niitä löytänytkään, vaikka kuulemma kaivaa sieltä usein puhdistusliinaa (kun ipad on mun jäljiltä aina intokuolassa).

Siel se on!

Perillä oltiin vaan perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Tai no siis piti olla su-iltaan, mut sumun takia paluu venyi pitkälle maanantain puolelle. Aika lyhyt aika, mutta tavallaan se riitti ihan hyvin. Ehdittiin tosi paljon kaikkea. Toki asiaa auttoi se, että oltiin molemmat käyty siellä aiemmin. Lontoo on siitä ihana kaupunki, et siellä on aina tekemistä ja näkemistä. Pirun kallis se vaan on! Esimerkiksi laukun säilytys Paddingtonin rautatieasemalla maksoi 8,5 puntaa (per laukku)! Ja meilläkin niitä sitten oli kaksi, kun vietiin toinen sinne tyhjänä, kun aateltiin, et shoppaillaan…melkein tyhjänä se sit tuli takaisinkin.

Minä ja karhuherra Paddington

Perjantaina käveltiin hieman Hyde Parkissa ja ihmeteltiin kaupunkia.

 

Joku ikuvanha talo Hyde Parkissa

Hyde Park, syksy oli hieman "jäljessä"

Hyde Park

Kaikkia kivoja musikaaleja ja teattereita ois ollut tarjolla

Syömässä käytiin hotlan lähellä pubissa. T otti “fish & chips” ja mä intialaista (ei mitään perinteistä pubiruokaa!). Ihan jees.

Taustalla perinteinen ja etualalla intialainen

Hotlan lähellä oli myös sellainen ihana “frozen yoghurt” –paikka. Siinä sai itse ottaa kuppiin jotain kolmesta eri makuisesta jugurtista (tai parin yhdistelmää) ja sitten koota siihen hedelmiä, karkkeja, suklaita, kastikkeita, keksejä yms. oheistilpehööriä. Hinta määräytyi lopuksi painon mukaan! Tosi hauska idea, ei vaan oikein marraskuinen kylmä ilma tukenut tuota herkkua.

Illalla käytiin joulumarkkinoilla: siellä syötiin ihania churroksia suklaan kanssa! Suklaa tosin ei ollut niin hyvää kuin mitä antoi ymmärtää ja miltä näytti. Se olli hieman liikaa “huonon” kaakaon makuista. Tarjolla olisi ollut myös poffertjeksia, mutta huomattiin ne vasta churros-ähkyn jälkeen, joten jäi syömättä. Saksalainen glühwein kuului myös iltaan, mukavasti lämmittäen kylmiä käsiä.

Joulupukki joulumarkkinoilla

Churros

Churros ääntä kohti

Valkosuklaaputous!

"Tahtoo karuselliin!"

Lopulta jalat alkoi olla väsyneitä ja mietittiin, että mitäs sitten. Hieman harmitti, että hankkimani stand-up liput oli vasta seuraavaksi illaksi. Olisi hyvin ollut aikaa ja halua istua alas. Päätettiin sitten kuitenkin lähteä vielä ihmettelemään Harrodsia. Siel on kyllä kaikkea! Lemmikkieläinosastolla myytiin mm. koirien olutta. Tarjolla olisi ollut myös koiranpentuja, mm. bostoninterriereita, hintaan 1 400 puntaa! Alkuperämaaksi mainittiin hauskasti USA. JOku pariskunta siitä nappasikin sellaisen mukaansa ja he jäivät täyttelemään papereita.

Lauantaiaamuna mietittiin päivän ohjelmaa ja silloin ajattelin tarkistaa, että moneltako illan stand-up on. Kauhukseni huomasin, että liput olikin perjantai-illalle! Olin jotenkin koko ajan ajatellut, et se on lauantaina, joten en sit tarkistanut aiemmin! Hemmetti. Liput kuitenkin maksoi yli 50 puntaa, joten harmitti senkin takia.

Jonnekin stand-upiin kuitenkin tahtoi. Pikainen visiitti nettiin: illalla oleva vastaava näytös oli täynnä. Toinen vastaavanoloinen löytyi, mutta lippuja ei voinut varata etukäteen ja paikka oli hieman keskustan ulkopuolella. Päätettiin, että lähdetään sinne kuitenkin illalla.

Järkytyksen jälkeen lähdettiin kävelemään Notting Hillin kirpparikadulle, joka oli ihan hotlan lähellä. Se on aina yhtä kiva paikka, vaikka mitään ihmeellistä en löytänytkään.

Kaunis sininen talo

Söpö mini

Vaatturiliike oli sisustettu singereillä

Keltainen tsygä

Mikä tämä on?

Siellä tuli maisteltua cup cakeja, varmaan ekan kerran ikinä. Se mönjäkepäällynen hyvää,mutta itse taikina ei mitään kovin ihmeellistä. Kyl musta muffinssit on parempia!

Päivällä mentiin “London Bridge & London Tombs” –nähtävyyteen, joka oli palkittu vuoden “turistikohteena”. Siinä oli ensin Bridge –osio: siirryimme ryhmänä huoneesta toiseen ja näyttelijät kertoivat sillan rakentamisesta ja kaupungin vaiheista mm. Lontoon palon aikana.  Välillä oli interaktiivista osuutta, yksi näyttelijä esim. Kysyi, mitä on “fire” suomeksi. Valitettavasti emme ymmärtäneet, että hän tarkoitti tulipaloa eikä tulta, mutta siis vastasimme “tuli”. Sitä hän sitten toisteli hienosti ääntäen.

Bridgen jälkeen siirryimme “tombseihin” eli vanhoihin holveihin. Siellä muodostimme letkan, niin että kädet piti pitää edellisen olkapäillä. Meitä oli ehkä parikymmentä, ja letkana kuljimme kuin kummitusjunana ikään. Huoneissa oli näyttelijöitä, jotka parhaan kykynsä mukaan säikytteli meitä eri teemojen mukaan. Ajoittain jännitystä loi pelkästään se odotus, että kohta jotain tapahtuu! Ihan hienosti toteutettu ja ajoittain aika jännä kokemus. OIs voinut toki olla jännempikin ja tietty pidempi. Hyvin siinä oli huomioitu letkan pituus: olimme ihan viimeisiä, T vikana mun takana. Edellä menevien kirkaisut kuului hyvin ja sitä osasi odottaa jotain. Mutta välillä ensin säikyteltiinkin loppupäätä. Tai yhtäkkiä joku alkoi hiljaa seurata.

Bridgen&Tombsin lähellä oli toinen kiva joulumarkkinatori, jonka pääpainona oli ruoka! Mietittiin, et ois kiva, kun tuollaisia ruokatoreja ois joskus Suomessakin.

Iltapäivällä tiet erkani hetkeksi: T halusi lähteä kaupungin pohjoispuolella olevaan pelikauppaan. Mä päätin mennä shoppailemaan Oxford Streetille. Kolmisen tuntia siellä riitti: ihmisiä oli ihan uskomattoman paljon! Mulla alkoi loppua kännykästä akku ja T piti saada vielä kiinni…onneksi se riitti sen verran, että saatiin sovittua tapaamispaikka.

Seuraavana suunnattiin sitä stand-up paikkaa kohti. Hieman jännitti, et millainen paikka se on ja saadaanko lippuja jne. Paikka osoittautui sportti-baarin alakerraksi! Baariin tytsä sanoi, että tulkaa takaisin noin puoli tuntia ennen esityksen alkua , niin saatte liput. Meillä oli hyvin aikaa, reilu tunti vielä siihen, joten mentiin syömään.  Lähistöllä oli paljon ruokapaikkoja, joten ihan randomilla arvottiin “Preto, Brazilian steak house”. Se osoittautuikin tosi hyväksi valinnaksi! Ravintolan idea oli simppeli: alkuruoat ja lisukkeet sai hakea seisovasta pöydästä. Sai ottaa myös pelkän sen pöydän (siellä oli tosi paljon kaikkea, mm. lasagnea ja friteerattuja banaaneja), hinta tais olla 15,95 puntaa. Tai sitten sai ottaa sen ja “lihat” (hintaan 19,95 puntaa). Jos otti myös lihat, niin tarjoilija toi pöytään lapun, jonka toisella puolella oli  punainen “ei” ja toisella vihreä “kyllä”.

Pelikortit

Aina, kun vihreä puoli oli esillä, jostain tuli saman tien tarjoilija lihavartaan kanssa ja annosteli lautaselle lihaa. Jos vihreän puolen piti esillä, niin toinen tarjoilija tuli saman tien eri lihavartaan kanssa. Lihoja tuli lisää niin kauan, kunnes käänsit punaisen puolen. Eli silloin sai sit syödä rauhassa. Lihoja olisi ollut 19 erilaista! Ei sit jaksettu ihan kaikkea, mut syötiin: kanaa parilla kolmella tavalla (mm. kanan sydämiä! Koiranruokaa, ei oikein napannut…), possua parilla tapaa, tosi hyvää nautaa, lammasta ja makkaraa. Sit kun oli syönyt tarpeeksi, niin huikkaus tarjoilijalle: se toi ison tarjottimen, jossa oli jotain 10 erilaista jälkkärin mallikappaletta! Siitä sitten pystyi näyttämään, et tollainen kiitos ja tarjoilija toi freesin sellaisen. Lopuksi lasku (joka sekin tuli samantien) ja valmiita oltiin tunnissa. Loistava, hauska, erilainen idea ja tosi hyvä ruoka. Suosittelen, jos Lontoossa liikutte!

Täydellä mahalla sitten sinne sporttibaariin, englantilaista siideriä kouraan ja stand-upiin. Saatiin hyvin liput ja hyvät paikat (ei ihan eturiviin). Esiintyjiä oli neljä, jotka kaikki olivat mennen tullen paljon parempia kuin kukaan suomalainen! Jotenkin ne vaan osas ottaa yleisön ja toisaalta tehdä pilkkaa itsestään, ilman myötähäpeää. Valitettavasti ihan kaikkea ei ymmärtänyt kielen takia, mut tarpeeksi, että voi sanoa, et hauskaa oli! Liputkin maksoi vain murto-osan siitä, mitä ne mun hukkaan menneet. Suosittelen tuotakin kokemusta lämpimästi Lontooseen menijöille!

Hieman oli arpomista, et miten sieltä esikaupungista pääsi takas hotlalle, kun metro ei enää kulkenut. Mut onneksi oli gps mukana, niin sillä sitten arvottiin oikea kohta jäädä pois ja napattiin lennosta toinen bussi vielä loppumatkalle. Hyvin se sit menikin.

Sunnuntaina tahdoin eläintarhaan. Olin saanut jostain päähäni, et siellä ois panda ja että se ois muutenkin jotenkin suuri ja ihmeellinen. No ei siellä mitään pandaa ollut, eikä ollut kovin erikoinen. Ihan siisti ja hieno, mut ei ehkä sen kalliin (jotain yli 20 puntaa) pääsylipun arvoinen!

Ötökkä

Pitkäkaulaiset

Herra Pingviini

Poikkitaiteellinen otos

Käärmeen pää vai perhosen siipi?

Rillipäisen ongelma (ihanaa, kun ei ole enää tuota vaivaa!)

Kova sumu oli tosiaan vallannut kaupungin illalla ja meidän lennon sanottiin olevan 2 h myöhässä. Kaksi muuttui lopulta kahdeksaksi, minkä takia myöhästyttiin sit vaihdosta Tukholmassa. Hearthrowlla saatiin ruokalipukkeet, jotka käytettiin sushi-paikassa. Lautaset maksoi värin mukaan eri hinnan. Annokselle kertyi kyllä hintaa, kun kaikkea tahtoi maistaa…mutta hyvää oli.

Sushilinjasto

Arlandassa sitten ehdittiin oikaista itsemme hotellin sänkyyn reiluksi tunniksi, ennen kuin piti mennä aamupalalle (joka muuten oli aivan mahtava!) ja koneeseen. Kotona olin sit puol ysi aamulla, ja töissä kympiltä. Kylhän sen jotenkin jaksoi; tosi lepoloma siis!

Lontoo oli yhtä ihana kuin aina ja siel oli tosi kiva käydä. Itse matka oli aika hintava ja eläminenkään ei ollut ihan halpaa. Mutta kannatti, tuollainen miniloma on kuitenkin aina irtiotto arjesta.

Jotenkin kummasti pimeä, synkkä ja sateinen syksy oli ja meni. Nopeasti, kuten musta aina. Pipariksi menneiden pelastushaun sm-kisojen jälkeen, syyskuussa, päätin, että keskityn loppuvuodeksi vain Pötköön. Jippo ei ole oikein koskaan ollut pitkällä tauolla ja kun tuolloin tuntui siltä, että en luota enkä pidä koko koirasta, niin aattelin, et parempi taukoilla. Aluksi päätöksessä oli tosi helppo pysyä, mutta tässä vuoden lähestyessä loppua se oli yhä vaikeampaa. Ois niin monesti tehnyt mieli ottaa Jippo mukaan. Mut sitkeästi olen pysynyt päätöksessä ja hyvä niin.

Pötkön kanssa on treenailtu erilaisia juttuja, ei tosin kovin paljoa. Jonkun verran lähekkäin olevia piiloja, ilmaisun vahvistamista, ruokaa, vaatteita ja kroppaa. Pääsääntöisesti on mennyt ihan hyvin ja Pötkö on selkeästi nauttinut, kun on päässyt tekemään. Muutamassa hälytyksessäkin ollaan oltu, Jipoltahan lähti oikeudet siihen(kin) touhuun. Pötkö on kyllä niin ihana taajamaetsintäkoira! Viimeksikin yksi pupu kirmaili meidän edellä koko ajan ja Pötköä ei ois voinut vähempää kiinnostaa! Jipolta ois mennyt kyl kuppi ihan nurin ja ajatukset pitkäksi aikaa sekaisin. On bortsussa kyllä puolensa, täytyy myöntää! Onhan tuollainen vanha koira muutenkin aika ihana.

Treenisyksyyn mahtui viikon FRF-leiri Lohjalla. Se oli suureksi osaksi Pötkölle odottelua joko häkissä tai autossa, joten ei mitään kovin hohdokasta. Mutta ne muutamat kerrat, kun se pääsi hommiin, niin ilo oli sitäkin suurempi! On se vaan helppo ja vaivaton tuollaisessa touhussa, kun se osaa nukkua ja levätä missä vaan ja milloin vaan.

Käytiin vielä vikan kerran rauniokokeessakin. Siitä kirjoitinkin jo erikseen, joten ei siitä sen enempää.

Pötköllä on ollut hyvä treenisyksy ja se on onneksi  pysynyt fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. Hierojalla käydään nyt Jipon takia noin neljä kertaa vuoteen, joten samalla tulee tsekattua, et tuo vanhuskin pysyy jumittomana. Metkun kanssa tavoitteet on saavutettu, se saa jatkaa kotimaisena hälykoirana puolitoista vuotta ja sitten jäädä eläkkeelle. Ei edelleenkään innosta mennä sen kanssa enää kokeisiin. Treenailla pitää toki säännöllisesti, FRF:n takia.

Nyt sitten “pitäs” palata Jipon kanssa treenaamiseen. Tottista ollaan ihan tosi vähän aloiteltu, lähinnä nopeampaa maahanmenoa ja oikeaoppista asentojen vaihtoa. Mulla on edelleen motivaatio hieman kateissa siitä touhusta. Sunnuntaina mennään Saloon rakennusetsintää treenaamaan, siitä se sit taas lähtee. Kyllähän sitä on hieman simppeli, kun jaksaa ton kanssa hakata päätä seinään vuodesta toiseen, ilman tuloksia. Ehkä mä joskus opin. Taitaisi olla se uusi koira nyt paikallaan…

Tavoittena on silti edelleen ipor-haku-B ja ipor-raunio-B. MM- ja SM-haaveista olen jo luopunut. Tai no luopunut ja luopunut. Ehkä jotain tolkkua on kuitenkin tullut niihin haaveisiin. Ja FRF-koiraahan Jiposta ei koskaan tule. Ensi vuoden tasontarkistus on kuitenkin paljon mielessä, tällä kertaa järjestäjän perspektiivista. Siitä tulee kivaa! Kevättä, valoa, lämpöä ja koekautta odotellessa siis treenit jatkuu…

Olis niin kova halu kirjoitella tänne kaikenlaista, mutta kun ei ehdi! Sain äsken ladattua koneelle kuvat kamerasta, eihän siellä ollut kuin syyskuusta asti…

Ajatus oli jossain vaiheessa, et kirjoittaisin ihan kunnollisen jutun siitä Islannin reissusta. Siis sellaisen, mistä olis oikeesti jollekin apua ja iloa, jos sinne meinaa autoilemaan mennä. No ehkä tässä talven sateisina iltoina.

Lisäksi on vaikka mitä ruokajuttuja, mistä tahtois kertoa. Ja kuvia, mitä pitäs laittaa jonnekin ihmisten katseltavaksi.

Tuossa viime viikolla lenkillä metsässä törmäsin aika mielenkiintoiseen asiaan: isoihin, kauniisiin suppiksiin! Joulukuun puolessavälissä! On tää kyllä vuosi. Lunta vois vaikka tulla jo, en pistäis hanttiin.

Joulukuun suppissaldo!

Jep, että sellaista.

Tänään tein tosi hyvää intialaistyyppistä kanaa. Alan ymmärtää kulinaristi MaSua, kun se aina jaksaa hehkutaa kanan marinoimisesta. Tuohon pitää perehtyä tarkemmin.

Jouluruokia pitäs tehdä, ainakin bataattilaatikkoa ja jälkkää. Niihinkin palannen myöhemmin. Koittakaa siis malttaa pysyä linjoilla, vaikka hiljaista onkin ollut…:)