Vauva-arkea ja babybluesia

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 24.10.2015

Tollot-netin luonnoskansiosta löytyi tällainen, viime helmikuulta. Jostain syystä jäänyt kesken ja siten julkaisematta. Aika paljon on arki tuosta kyllä muuttunut, ja helpottunutkin, onneksi.

Imetys loppuikin pian tuon jälkeen noin neljän kuukauden kohdalla. Siinä oli liikaa liikkuvia tekijöitä: nuo tuossa mainitut, kahden kanssa synkronointi yksin ollessa ja pisteenä iin päälle muhun iskenyt maksatulehdus. Pari päivää keltaisena sairaalassa ja pelko siitä, että mikä mua vaivaa sai aikaan päätöksen, että lopetan imetyksen. Olisihan siinä varmasti ollut puolensa jatkaa, mutta en vain kyennyt. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tuntuu siltä, että se oli ihan oikea päätös ja uskon, että ihan täyspäisiä kavereita noista kasvaa vaikkeivat tississä tuon pidempään roikkuneetkaan.

”Arki on pyörähtänyt tosissaan käyntiin ja päivissä alkaa olla jo rytmi. Tyypit heräilee aamulla siinä kuuden kieppeillä, syövät ja sitten ottavat lyhyet aamu-unet, joskin aika kevyet. Sitten syödään taas yhdeksän kieppeillä. Samalla hieman seurustellaan ja katsotaan Doc Martinia. Kun kitinä yltyy, pakataan Aat toukkapusseihin ja laitetaan ulos nukkumaan. Unia riittää yleensä kolmeen, jopa neljään asti. Sitten alkaa iltalevottomuudet. Syödään, seurustellaan, syödään, kitistään, nukutaan. Kahdeksan aikaan syödään vähän enemmän ja sitten simahdetaan yöunille. Yöllä tankataan taas, joskus 1-2 välillä. Siinä ne päivät soljuu. Vaipanvaihtoa, syömistä, pyykinpesua.

Eilen iskin väsy ja masis. Kai se sit oli joku synnytyksen jälkeinen masennus tai jotain, tiedä häntä. Tuntui siltä, että en ole hyvä äiti. Tämä siksi, kun Anni ei suostu syömään tissiä. Ei niin millään. Rintaraivari iskee heti kun yritän tunkea lihapalaa sen suuhun. Kun sitten annan pullon niin heti helpottaa. Olen kokeillut kaikenlaista: ensin vähän pullosta, sitten nopea vaihto tissiin. Tämä toimi vielä hetki sitten, muttei enää. ”Mua ei huijata!” Kokeilin myös rintakumia, mutta se oli liian iso, joten ei toiminut. Pitää ostaa pienempi. Aiemmin aattelin, etten tee imetyksestä suurta numeroa, ja jos se ei toimi, niin sit ei toimi ja sillä hyvä. Nyt kuitenkin koin, että olen huono äiti, kun en imetä. Voi elämä, eihän se niin mene, tiedän kyllä, mutta silti iski tuo fiilis. Märisin sitä sitten aikani.”

IMG_5356

Aapo tammikuun 2015 lopulla

A & A lokakuussa 2015

A & A lokakuussa 2015

 

Muskariangsti

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Stereot | Lisätty 20.08.2015

On hieman taas miettinyt syvällisiä (sen siitä saa kun on maalimiehenä). Tällä kertaa aiheena ”muskari” eli musiikkileikkikoulu.

Kun olen (oikeasti) TOSI epämusikaalinen ja täysin rytmitajuton. Ja musiikkitunnit ja koulun laulukokeet on aiheuttaneet sen, että suhde musiikkiin kieroutui nuorena, mutta on onneksi korjaantunut vanhemmiten. Tästä varmaan juontaa juurensa se, että pelkään että lapsista tulee epämusikaalisia. Vaikka onneksi Tuomolla on jotain tajua, niin silti.

No lähdin sitten miettimään, että pitäisi mennä noiden kanssa muskariin, että se korjaa tilanteen. Mutta kun ajatus ahdistaa jotenkin tosi paljon. Sellainen ei vaan oo mun juttu. Piirileikkiä ja -laulua, lallattelua jne.

Aattelin sitten, että T menee niiden kanssa (iltaisin), mutku kahden kanssa on oikeasti aika haastavaa mennä yksin. Ja ne maksaa, ihan tolkuttomasti! Jos lukukausi on jotain 80 e, niin se on kahdelta jo 160 e ja lukuvuodessa tuplasti tuo. Huh.

Noh, tuohon sitten tuli ratkaisuehdotus: seurakunnan muskari. 35 e. Halpaa. Ja saa mennä vaikkei kuulu seurakuntaan. Mutta kun. Mulla tulee ongelma sit siinä vaiheessa. Miksi seurakunnan rientoon saa mennä siihen kuulumaton SAMAAN HINTAAN? Jos mä maksaisin kirkollisveroja, niin en mä haluis silloin kustantaa muiden menoja. Ja se kuka älähtää, että kun seurakunta haluaa olla avoin kaikille, niin oikeasti: ei tää maailma silleen pyöri! Niinku rahallisesti. Voi seurakunta katsoa peiliin kun ihmetellään, et rahat loppuu. Enkä tiedä kestänkö edes sitä yhtä kahta virttä alussa. Joten ei vaan taivu ei.

Nyt sitten alan uskoa, että
a) se, menenkö muskariin vai ei, ei vaikuta siihen millaisia musisoijia noista tulee ja
b) on ihan okei olla menemättä.

Ehkä tämä asia on käsitelty.
p.s. Ja juu juu, tiedän, ettei ton ikäisillä tarvitse olla ”harrastuksia”.

IMG_5502

IMG_5504

Biafralainen

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 10.02.2015

Miten toinen voi näyttää noin surkealta? Kuva joulukuulta, jäänyt julkaisematta aiemmin.

IMG_5113

Vauvat on täällä!

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 23.11.2014

Niin se elämä muuttui, yhdessä hujauksessa. Ehkä en ihan ollut valmis, mutta ei multa kysytty. Pikkuiset, katkat, vauvat, Anni ja Benni, tyypit; ne päätettiin ottaa tähän maailmaan meidän yhdeksäntenä hääpäivänä 5.11.2014 ja samalla minusta tuli äiti.

Vauvat

Moni asia on yllättänyt tässä tapahtumarikkaiden kolmen viikon aikana, tässä TOP5:

1) Yhtäkkiä en ole raskaana. Jotenkin outoa, kun kuitenkin 34 viikkoa olin ”siunatussa tilassa” ja neuvolassa ja Naistenklinikalla hoidettiin minua. Yhtäkkiä en vain ollutkaan raskaana. Tietty minun hoitaminen jatkui, mutta huomio on nyt mahan ulkopuolella. Ja hyvä niin. Mutta itse raskauden päättyminen on jotenkin hassua; se juttu oli niinku mun kohdalla siinä. En voi sanoa, että olisin ollut  ”hehkeimmilläni” tai että se olisi ollut ”elämäni parasta aikaa”, mutta olihan se erityinen kokemus. Jotenkin se oli jännää, kun tyypit potki mahassa, odotti ja näki niiden kasvavan ja kehittyvän. Ja sitten yhtäkkiä vaan, ne olikin oikeina ihmisinä siinä, vierellä eikä sisällä.

2) Maha nyt ei täysin hävinnyt yhdessä hujauksesa, mutta nesteet hävisi. Painoa tippui yhden vuorokauden aikana 4 kiloa ja tässä kahdessa viikossa on tippunut 20 kiloa. Minulla olikin taas sormet. Pystyn taas kävelemään, hengittämään, kääntämään kylkeä, käyttämään normaaleja kenkiä, omia vaatteita…

3) Sektioleikkauksesta toipuminen on nopeaa. Luulin, että sitä olisi ”aktiivisesti” kipeä pidempään. Alku oli aika helvettiä, mutta kun se meni ohi niin yllättävän kivutonta on ollut. Muutenkin itse leikkaus oli aikamoinen kokemus sinänsä; moni asia siinäkin on yllättänyt. Esimerkiksi epiduraalinen laittaminen oli nopeaa ja kivutonta. Ja se oikeasti toimii.

4) Naistenklinikalla oli loppujen lopuksi aika huono ”palvelu”. Tai siis siellä synnyttäneiden osastolla, jossa oltiin perhehuoneessa, sai olla kyllä tosi omillaan. Tarkoituskin toki on, että mies on apuna ja huolehtii, mutta oletin, että siellä olisi neuvottu enemmän vauvanhoidossa. Neuvot ja avut, mitä saatiin, tuli Vastasyntyneiden valvontaosastolta, jossa olikin aivan ihana henkilökunta ja tosi hyvin jaksoivat opastaa. Aika kujalla olisi oltu, jos vauvat ei olisi alkuun olleet siellä. Nyt jatkopaikassa Hyvinkäällä taas on ollut tosi hyvä neuvonta ja apuja on saatu, mm. fyssari kävi tapaamassa vauvoja ja neuvoi meitä oikeissa otteissa ja liikkeissä.

5) En itke koko aikaa. Laitoksellakin itkin yllättävän vähän. Toki siellä on se, että pitää pärjätä, ja silloin kun koen sen olevan niin, en itke. Ajoittain tulee kyllä hetkiä, että itken ilman mitään syytä, mutta yllättävän vähän on sellaista.

 

Sukkapallon syventävät

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 28.09.2014

Tänään ajelin Saloon Annikan Himasen ”oppiin”. Hieman ahdisti sukkapalloilu, kun sitä tekee silleen ”itsekseen”, ettei kukaan asiaan syvällisesti perehtynyt ole seuraamassa. Oli jo hetken ollut sellainen tunne, että mennäänkö me oikeaan suuntaan vai pitäisikö jotain tehdä toisin.

Mukaan Saloon sain houkuteltua Irenen, joka on kiinnostunut sukkiksesta ja Sonjan, joka tekee sukkista ja jolla oli muutama oma murhe kysyttävänä. Ajattelin, etten pyydäkään enempää porukka mukaan, ettei mene koko päivää. Vaikka menihän se silti. Mutta oli antoisia keskusteluja ja hyvät treenit!

Iisin kanssa tekemisessä on ollut se ongelma, että se juoksee mun perässä ”laidalta laidalle” ja mun mielestä se ei tekee sitä liian vähän aikaa. En ole oikein keksinyt, että miten saisin pidennettyä treeniä ja toisaalta on ollut sellainen tunne, ettei me oikein tehdä yhdessä.

Salossa tehtiin muutama sukkistreeni, niin että Annika näki tilanteen ja sitten keskusteltiin.

Päivän opit lyhyesti:

1) On hyvä, että Iisi oikeasti näkee sukkiksen menevän piiloon, ei ihmisen. Että se etsisi sitä palloa eikä alkaisi kytätä ihmisiä, esim. häiriöhenkilöitä. Tämä ei vielä ongelma, mutta koitetaan estää sitä muodostumasta sellaiseksi.  Eli tässä ollaan edetty hieman turhan nopeasti pari viime treeniä, ja nyt sitten palataan askel taaksepäin. Eli pallo heitetään avustajalle, joka heittää sen piiloon tai menee pallon kanssa piilon suuntaan, niin että koira luulee pallon katoavan raunioihin.

2) Vähemmän ihmisiä treeniin. Tänään taas Iisi oli ihan tyytyväinen siihen, että hänen kanssaan jäi muutama hengaamaan, vaikka mä katosin pois. Se pieni kun luottaa kaikkiin. Ratkaisu tulikin hieman yllättävästi sitä kautta, että Annika käski Sonja ja Irenen autoon ja lähti itse minun perään. Iisille tuli hätä, se nappasi pallon ja oli oikeasti huolissaan, että missä olin. Kun se löysi mut, se oli TOSI helpottunut, ja sitten saatiinkin vaihto. Seuraavassa treenissä Iisi teki ihan eri tavalla mun kanssa hommia eikä päästänyt mua katoamaan. Eli virheestä oppii.

3) Viitaten edelliseen; mun ei tartte juosta pituutta vaan enemmänkin kadota nurkan tms. taakse. Käy.

4) Iisi ei enää mene siihen halpaan, että ”olevinaan” juoksen. Kyllä mun pitää oikeasti edetä. Huoh.

5) Kehumisen ei tarvitse olla yhtäjaksoista puuroa, vaan välillä kunnon kehut ja sit (saan olla) hiljaa. Silloin Iisi keskittyy enemmän omaan toimintaan eikä sen tartte katsoa mitä mä pelleilen.

Summa summarum: Sukkapallo tuntuu toimivan Iisillä, se käy siihen kuumana ja se tykkää siitä. Sen tapa on juosta sen kanssa, eikä jäädä mälväämään sitä tai heitellä, tappaa tai muuten touhuta sen kanssa. Liike on tärkeää. Valitettavasti tähän asiaan ei voi vaikuttaa, vaan tuolla mennään. Iisi etsii innolla ja on ihan kierroksilla menossa etsimään. Alustat ei vaikuta olevan ongelma. Joten hyvällä mallilla ollaan, tuota nyt vaan jatketaan, tie on pitkä ja koskaan ei ole valmis. Mutta eiköhän tosta hyvä tule, edelleenkin uskon asiaan, vaikken siitä vieläkään ihan kauheasti tykkää.

Maalimiehillehän tuo on tosi helppoa, senkus annat pallon. Maalimiesten ei tarvitse osata leikkiä tietyllä tapaa, ei ole väliä onko mm nainen vai mies, tuttu vai tuntematon, iso vai pieni. Pallo on tärkeintä. Uskon siksi, että tuo sopisi aika monelle koiralle, koska koiran ei tarvitse jäädä maalimiehen luokse, sen ei tarvitse ”uhmata” maalimiestä haukulla. Ne koirat, mitä tiedän olevan sukkispalkkauksella, toimii loistavasti. Vaikka ovat kovin eri tyyppisiä. Meidän valinta se ainakin on, ja vaikka joskus ei menisikään niin hyvin, niin en siitä luovu. Eihän ruoallakaan palkattavaa koiraa vaihdeta lelulle heti kun tulee mutkia matkaan.

Sonjan ja Irenen ongelmiinkin saatiin ideoita, ja BtB (back to basic) on ainakin osittain edessä heillä(kin). Minusta ajatustenvaihto oli hyödyllistä, toivottavasti Sonja ja Irene miettii samoin.

Kiitos vielä Annika, kyllä mä opin ja koirakin oppi ja hyvä siitä tulee, vaikka hieman pessimisti ajoittain olenkin 😉

DSC06677

 

 

Jokaisella pitäisi olla oma…

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Elämää, ei sen enempää | Lisätty 26.09.2014

Mietin tuossa yksi päivä, miten paljon ”luottoihmisiä” sitä onkaan hyvä olla. Siis en tarkoita kavereita, ystäviä, vaan sellaisia muita ”vakiotyyppejä”. Onneksi niitä on jo muutama kertynyt elämääni.

1) Hammaslääkäri

Hammaslääkärissä käyminen on muutenkin inhottavaa ja kauheaa, mutta se, että joka kerta joutuis selittämään samat asiat uudestaan, olisi aika kurjaa. Tai jos hammaslääkäri ei ymmärtäisi ”herkkä nielu” -ongelmaa. Tai se ei juttelisi, puhuisi ja kertoisi mitä tekee. Niinpä en käy muualla kuin Ristolla, Töölöntorin hammaslääkäriasemalla.

2) Eläinlääkäri

Ihan ehdoton. Sellainen, joka joustaa ja ymmärtää. Tutkii ja jos ei osaa itse, kysyy apua ja konsultaatiota. Iisin ja Pötkön valinta on Pilvi Lassila, Tammiston Univetissa. Myös Jipon ”henkilääkäri” Anci Blomqvist HauMaussa osoittautui todella loistavaksi, vaikkakin oli kova lässyttämään koirille ja kutsui niitä ”hän”.

3) Gynis

Jokainen nainen ymmärtää tän, selittämättä.

4) Kampaaja

Tässä on hieman aukkoa, kun Heidi teki oharit ja lähti opiskelemaan. Uutta (Loungen Virveä) on pitänyt hieman opettaa, mutta hyvä siitä on tullut/tulee.

5) Fysioterapeutti

Hyvä suhde oli jo mukavasti alullaan, mutta sitten itse hannaroin. Ja nyt ei kehtaa mennä takaisin enää. Joskus sitten taas Selkäcenterin Markolle.

6) Koirien fysioterapeutti

Jos yli 10 vuotta on käynyt  samalla, niin eihän sitä voi enää vaihtaa. Ja miksi vaihtaa, kun on hyvän löytänyt. Koirien hierontaan on mennyt paljon enemmän rahaa kuin omaan hyvinvointiin. Säännölliset käynnit fyssarilla on kuitenkin mielestäni tärkeää, kun koira ei voi kertoa että nyt jumittaa ja on kipeä tosta ja tosta kohtaa. Tamara on ihan huippu, suosittelen, sitäkin.

7) Bubling under

Ei vielä (onneksi?) ihan vakityyppejä, mutta kovasti vakiinnuttamassa asemaansa: osteopaatti (aika kiva mennä sinne, vaikkakin olisi toki kiva jos ei tartteis käydä); autokorjaaja (tää on jo oikeasti huolestuttavaa! Mut minkäs teet kun noita pitää olla niin usein huoltamassa); neuvolatäti (osui mukava kohdalle!).

8) Tahtoisi

Oman personaalin treinerin. Kovasti vaan on kallista touhua se eikä aikakaan oikein riitä.

Siivoojan. Niinku kotiin säännöllisesti, sellainen joku tosi mukava ja hyvä ois kiva. Suosituksia otetaan vastaan.

Jipon takaisin. No se nyt ei toteudu, mutta tänään iski taas iso ikävä pientä punanenää, joten sen muistoksi kuva neljän vuoden takaa.

 dsc01078

 

 

 

Iisi, lapsimissi (tai -mister)?

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 26.09.2014

Iisin pentunäyttelykäynnit ”huipentui” rodun erikoisnäyttelyyn Tollershowhun, joka pidettiin 24.8. Riihimäellä. Kerrankin paikalla oli muitakin kakaroita, yhteensä kuusi urospentua, joista kaksi Iisin sisarusta. Odotukset ei olleet korkealla, kun Iisi oli tosi takakorkean kakaran näköinen ja muut (toisesta pentueesta) näyttivät karhumaisilta kultaisennoutajan aluilta. Mutta kuitenkin elättelin toiveita edes sijoituksesta.

Iisin esiintyminenkin on huonontunut sitä mukaa kun hajut on alkanut kiinnostaa ja liikkuminen on yhtä nenä maassa menemistä. Seisominen sentään suunnilleen onnistuu. Tuomarina oli suomalainen Riitta Niemelä ja arvostelu tällainen: ”Hyvät mittasuhteet omaava 8 kk ikäinen pentu. Pää saa iän myötä kehittyä ja kuono saada lisää täytettyä. Sopiva kaulan pituus. Hyvä selkä. Hieman laskeva lantio. Hyvä kylkiluiden kaarevuus. Melko pitkä lanneosa. Kokoon soipiva raajaluusto. Hyvät pennun liikkeet. Miellyttävä käytös.”

Sillä ulos ensimmäisten joukossa! Iisin veljet Hertz ja Rambo pärjäsivät hienosti ollen 3. ja 4., kultsu-möhköjen viedessä korkeammat palkintosijat.

Hertz, Rambo ja Iisi

Hertz, Rambo ja Iisi

Ehkä Iisin ura siis olikin tähdenlento?

No, sitä kun en purematta niele, niin ilmoitinpa sen sitten vielä Porvoon nöäyttelyyn 13.9., jolloin sillä oli ikää 9 k ja 1 päivä eli juuri se, mitä vaaditaan junioriluokkaan 😀 En edes itse päässyt paikalle, kun samana päivänä oli Ipor-rauniokoe Helsingissä, ja halusin tehdä siellä tuomariharjoittelun. Onneksi mulla on tosi reipas KNAM ja onneksi Iisin veljen omistaja Senni lupasi viedä Iisin kehään. Tuomarina oli ruotsalainen Bo Skalin ja kilpakumppaneita yksi, selkeästi vanhempi, reilun vuoden ikäinen uros. Arvostelu: ”Trevligt temperament. Fortvarande mycked valping och behöver ha mer tid. Bra huvud. För dagen litet bak hög. Bra längd pä kroppen. Passande benstemmer. Bra vita tecken. Bra pälskvalitet.” Sillä Erittäin Hyvä. Olin kyllä NIIN samaa mieltä tuomarin kanssa, juuri tuollainhan se on! Joten EH ei oikeastaan edes harmita, kun sanotaan noin asiasta.

Näin hienosti Iisi meni Sennin kanssa.

Näin hienosti Iisi meni Sennin kanssa.

Hauskaa :)

Hauskaa 🙂

Nyt ipana saa hieman kasvaa ja kehittyä. Ehkä Messariin sen kuitenkin saatan ilmoittaa, kun noita junnunäytelmiä ei sen kohdalle montaa ehdi osua muuten. Esittäjäkin on jo buukattu 🙂

Tavoitteita, onko niitä?

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 23.08.2014

kuva 1

Tuossa tänään tulin hieman miettineeksi tavoitteita Iisin kanssa. Tähän asti on edetty aika hissukseen, olen halunnut antaa pennun olla pentu ja katsoa mihin suuntaan se kehittyy ja kasvaa (kasvaako?). Nyt kuitenkin iski olo, et ”tartteis varmaan tehdä jotain”. Vaikka onhan me tehty, paljonkin. Tottista aloitettu, vähän agilityä, sukkapalloa, jälkeä, tapakasvatusta, noutajajuttuja. Mutta myös on koitettu leikkiä, tavata muita koiria, matkustaa ja tottua asioihin. Näyttelyitä on koluttu, mutta siihen tulee nyt hieman taukoa, kun tuo ipana on aikamoisessa ”vaiheessa”. Jos kerran kävisi jossain junioriluokassa pyörähtämässä?

Mutta mihin tähtään? Lajeja kun on niin miljoona. Tänään tajusin, että haavenani on joskus päästä MM-kisoihin, nimenomaan pelastuskoirapuolelle ja siellä raunioille. Yksilöihin tai oikeastaan vielä mieluummin joukkueeseen. Se voisi olla ykköstoive. Toki haluan suorittaa (yksilö)rauniokokeet, ainakin iporit, alkaen soveltuvuuskokeesta.

Myös FRF-toiminta kiinnostaa, mutta katotaan riittääkö aika ja rahkeet siihen.

Ja tietysti olisi kiva saada Iisi ”oikeaksi” pelastuskoiraksi. Ja päästä joukkue-SM:iin. Niin kovasti harmittaa, että se jää taas väliin.

Haku vaan ei tunnu mun jutulta, sen jättänen vähemmälle, mutta ehkä sitäkin sitten joskus enemmän.

Jäljen suhteen toivon, että Tuomo innostuu niin paljon, että suorittaa sen kanssa pelastusjälkikokeet.

Agilityssä olisi kiva, jos Tuomo saisi siitä kisakoiran, sellaisen minkä kanssa voisi vaikka huvikseen kisailla.

Tokossa voisi käydä huvin ja kisakokemuksen vuoksi, mutta se vaan ei ole mun juttu.

Ja toki vesipelastuksen soveltuvuuskoe on hieman hampaankolossa, eli sinne kai sitten.

Näyttelyissä se voisi pärjätä, mutta selvinnen vaikkei pärjäisi. Koska sitten jos se pärjää, niin sit tarttee mennä taipparikurssille….huh.

Että sellaista pienen koiran pään menoksi. Pitänee alkaa tehdä järjestelmällisemmin töitä unelmien eteen, kai se pentukausi alkaa muuttuu murkkuiäksi, mörkökaudeksi ja nuoren koiran elämäksi. Kunhan pysyisi terveenä tuo pieni mies.

8 kk

Pötkö Maailman Voittajassa

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 13.08.2014

Menin sitten ilmoittamaan Pötkön Maailman Voittaja -näyttelyyn Majkan yllyttämänä. Onhan se totta, että jos on koira, jonka sinne voi viedä ja se on kerrankin Suomessa, niin kannattaa osallistua. Kilpailuviettinen kun olen, niin tietenkin lähdin tavoittelemaan Pötkölle Veteraani Voittaja -titteliä.

Veteraaniluokassa oli seitsemän narttua, kaikki kauniita, menestyneitä valioita, jotka olivat hyvässä kunnossa ja esitettiin nätisti. Mukana oli myös yksi minun mielestä ehdottomasti kauneimmista ”muun värisistä” bortsuista, Pikkupaimenen Razzle Dazzle. Muut olivat Metkua nuorempia, osa reilusti, osa vain vuoden tai silleen.

Tuomarina oli australialainen vanha rouva Marie Merchant, jolle liikkeet tuntuivat olevan Se Juttu. Koiria liikutettiin ja juoksutettiin yhdessä ja erikseen paljon. Pötköhän on aussi-linjoista, joten toiveet oli korkealla senkin vuoksi.

Pötkö esiintyi tavalliseen tapaansa ”ei tartte lääppiä” ja ”tahtoo pois täältä”, mutta heilutti kuitenkin häntää ja liikkui hyvin. Tuomari oli eri-automaatti, joten kaikki veteraanit saivat erin, saatesanoin (joita en kuullut kokonaan): Kaikki ovat erinomaisessa kunnossa jne jne.

Arvostelu oli MV-tyyliin lyhyt: ”Lovely bitch, in great condition at 12 year old, very well made, very typical.” Pötkön hieman suurehko koko ei ilmeisesti ilmeisesti kuitenkaan miellyttänyt, kun pikkutirrit pärjäsi ja Pötkö ja PP Razzle Dazzlekään ei sijoittunut. Voittanut (Maccabee tirri) olikin sitten ROP, joten taisi karva ja koko ratkaista asian.

Kokemuksena MV oli kuitenkin kiva, ja tulipahan käytyä. Hieman ehdin jo miettiä, että jos se MV-titteli napsahtaa, niin siihen ois ollut hyvä lopettaa Pötkön roudaaminen näytelmiin. Nyt kun niin ei käynyt, niin tarttee kattoa, onko P ensi kesänä vielä kunnossa ja jos on, niin kai siitä voisi vaikka Viron valion leipoa 🙂

DSC05733

Iisi-piisi-ipanapan näytelmäkeikat

0

Kirjoittaja satu | Kategoria Tollot | Lisätty 07.08.2014

Iisi on osallistunut muutamiin näyttelyihin pentuluokkiin. ”Ura” alkoi vaatimattomasti Tallinassa toukokuun lopussa: lauantaina siellä oli noutajien erikoisnäyttely ja sunnuntaina kaikkien rotujen kansainvälinen näyttely. Molempina päivinä Iisi oli ainut pikkupentu (5-7 kk) ja oli (siten) ROP-pentu. Yllätys tulikin isossa kehässä: noutajaerkkarin BIS-pentu oli vielä sunnuntaina ison näyttelyn BIS-pentu! Meinasin pyörtyä; sen verran ihmeellistä se oli ! Mutta huippua 😀

Tässä arvostelut Tallinnasta:

Lauantaina tuomarina oli Alexia Kammenou, Kreikka: ”5 months, lovely quality puppy, very nicely made nice bones, nice angulation, top line correct, excellent face (?), lovely colouring, correct head, moves very well.”

Ja sunnuntaina Kalvo Kriisk, Viro), sama tuomari oli muuten myös BIS-tuomari: ”Oikein kiva pentu, hyvin kehittynyt, hyvä purenta, erinomainen kaunis pää ja ilme, hyvä ylälinja, erinomaiset kulmaukset edestä ja takaa, hyvä temperamentti, kaunis turkki ja väri, hyvin esitetty, oikein lupaava.” (käännetty).

”Ura” jatkui heinäkuun lopussa Latviassa Riikassa, jossa oli lauantaina kv-näyttely ja sunnuntaina kansallinen. Jälleen Iisi oli ainut pentu, nyt tosin isojen (7-9 kk) luokassa. Oli myös ainut tolleri. Kumpanakin päivänä ROP-pentu, mutta ei menestystä isossa kehässä (joku tolkku!).

Lauantaina en päässyt itse esittämään Iisiä kun Pötkön kehä oli samaan aikaan, mutta Majka vei penikan kehään ja esiintyminen oli loistavaa! Tuomarina oli virolainen Juta Haranen ja arvostelu: ”Nice puppy, 7 months old, good type head, nice eyes, correct ears, bite, good developed for age, good bones and angulations, correct color marks, moves lije puppy, shows well.”

Sunnuntaina pääsin itse kehään, tuomarina oli latvialainen Beata Petkevica ja arvostelu: ”7 months, very well developed, correct pigment, excellent expression, correct colour of eyes, enough stabile topline, excellent tail carriage, correct markings, excellent temperament, correct movement.” Saatesanat kehästä poistuessamme: ”Very promising!” 🙂

Tänään oltiin sitten Hakunilassa Suomen Noutajakoirajärjestön erikoisnäyttelyssä. Jälleen Iisi oli ainut pentu. Tuomarina toimi jenkki Kathryn A. Cowsert. Arvostelu: Pleasant expression. Shoulders bit up right and slightly short of upper arm. Well let down hock. Would like better turn of stifle. Correct bite.” Ihan en tuota kaikkea ymmärrä, mutta ehkä voisi olla paremmat kulmaukset ja pidempi olkavarsi? Tällä jälleen ROP-pentu. Kehä oli aamulla kello 10 ja ison kehän piti alkaa kello 15. Kävin kotona ja olin takas nöyttelyssä kahden aikoihin. Rotukehät venyi ja venyi ja ukkonen alkoi tulla päälle. Lopulta kehä alkoi viiden jälkeen salamoiden säestyksellä! Pentuja oli neljä ja kultsu-parka pelkäsi ukkosta 🙁 Se oli sitten neljäs. Kikkura oli kolmas ja me toisia! Yllättävää 🙂 Voiton vei labbis. BIS-kehän tuomari oli labbisten rotutuomarina ja niillä oli erkkari siellä, joten oli varmaan joku labbisexpertti. Olihan se ihan kivan oloinen, sellainen tankki 😀 Mutta Iisikin oli hieno ja esiintyi kohtuullisesti. Täytyy olla tyytyväinen.

Seuraava koitos on tollershow elokuun lopussa. Sinne on onneksi tulossa ainakin sisaruksia eli kilpailua luvassa, jee! Sitten Iisi taitaakin pitää hieman taukoa ja kasvatella jalkojaan 🙂

Noutajaerkkarin BIS-1

Noutajaerkkarin BIS-1

 

Kv-näyttelyn BIS-1

Kv-näyttelyn BIS-1